Töitä tarjolla – Nykysuomi etsii kirjoittajaa!

Kiinnostaako asialinjan uutisointi, ilman ideologista latausta tai kenenkään etujen valvontaa? Sujuuko suomen kielen kirjoittaminen sujuvasti ja seuraatko aktiivisesti maailmaa ympärilläsi? Onko sinulla ylimääräistä aikaa, jonka voisit käyttää muutaman satasen tienaamiseen? 

Nykysuomi on yksi Suomen tunnetuimmista vaihtoehtomedioista. Julkaisu on perustettu vuonna 2016 ja sillä on tähän mennessä ollut lähes 12 000 000 lukukertaa! Tällä hetkellä lukijoita on noin 300 000 kuukaudessa ja kasvua haetaan nyt uuden kirjoittajan voimin.

Kesäkuussa 2018 tapahtuneen omistajanvaihdoksen myötä toimitus tyhjeni vain omistajan/päätoimittajan kattavaksi, eikä pysyvää kirjoittajaa olla parhaista yrityksistä huolimatta löydetty.

Aiemmin varsin ”räväkkänä” mediana tunnettu Nykysuomi on hiljakseen sopeutunut uuteen linjaan, jonka myötä julkaisulle on siunaantunut alati parantuvan maineen lisäksi myöskin uusia taloudellisia mahdollisuuksia, joidenka hyödyntäminen vaatii alati enemmän omistajalta.

Siksipä…

Nykysuomi hakee parhaillaan kirjoittajaa. Pätevyysvaatimuksina ei ole muuta, kuin sujuva suomen kielen taito, kova motivaatio oppimiseen ja halu sitoutua Nykysuomen tekemiseen ja kehittämiseen.

Töitä on tarjolla sopimuksen mukaan 2-4 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa, painottuen ensisijaisesti aamupäiviin. Työtä tehdään kotoa käsin, eikä maantieteellisellä sijainnillasi ole juuri merkitystä.

Menetetyn vapaa-ajan korvaaminen tapahtuu joko laskutuspalvelun tai oman yrityksesi kautta. Neuvontaa mm. kevytyrittäjyysasioissa järjestyy tarvittaessa. Varmaa kuitenkin on, ettei taakka laskutuspalvelun käytöstä muodostu ylivoimaiseksi, mikäli uskoo kykenevänsä hoitamaan tarjotun työn.

Tarjolla on huippuhomma esimerkiksi opiskelijalle tai vailla vakituista työpaikkaa olevalle, sillä hankittava raha ja käytettävä aika on sovittavissa suojaosuuteen/opiskelijan tulorajoihin sopiviksi! Siksi aika hakea on nyt…

Lähetä henkilötietosi, rahalliset toiveesi (15h/viikossa), yhteystietosi sekä kaksi omavalintaisesta aiheesta kirjoittamaasi artikkelia (200-500 sanaa) osoitteeseen nykysuomi@protonmail.com.

Jokaiselle hakeneelle pyritään vastaamaan, vaikkei valinta osuisikaan juuri sinuun.

 

 

 

6 thoughts on “Töitä tarjolla – Nykysuomi etsii kirjoittajaa!

  • 21.11.2018 at 11:50
    Permalink

    Poliisivaltion työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla olevaan tilastotietopalveluun on tehty hakkerihyökkäys. Palvelu on tällä hetkellä suljettu hyökkäyksen takia.

    Tietopalvelun ylläpidosta vastaavan KEHA-keskuksen strategiajohtaja Jouko Nieminen sanoo, että pari kolme viikkoa sitten havaittiin, että palvelu ei enää toimi. Palveluun oli murtauduttu ulkopuolelta.

    – Me emme päässet sisältöön enää käsiksi. Sen jälkeen otimme palvelun pois verkosta välittömästi. Meidän tietoturva petti tällä kertaa, Nieminen kertoo.

    Poliisivaltion palvelussa on muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton, Tilastokeskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtiovarainministeriön tuottamaa tietoa. Palvelu toimii Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin palvelimella.

    Reply
  • 21.11.2018 at 12:09
    Permalink

    Komiat ovat luvut tälläkin ”valeuutis -tuutilla”. Sepäs valtamediaa ja poliittista eliittiä harmittaa. Tämän asiallisemmaksi vaihtoehtomedia ei enää pääse ja mikä parasta tämä koskee myös suurilta osin poissulkien vassari-trollit pois myös tämän julkaisun kommenttiosiota, jotka omalta osaltaan taustoittavat uutisia eri puolilta Suomea olevilta lukijoilta aina nsl ”puskaradiota” myöten, sillä kuten tiedämme eivät tänä päivänä ”kaikki” saa nimeään lehteen lainkaan ja ”toisten” pienimmätkin tekemiset kirjoitetaan lentokoneella taivaalle.

    Reply
  • 21.11.2018 at 12:51
    Permalink

    Taas on juoppo kuollut poliisin kynsissä. Tällä kertaa Helsingissä. Polpo raudoitti juopon käsistä ja jaloista. Sitten juoppo menetti tajuntansa.
    Jokainen vähänkin asioista perillä oleva tietää että juopon riehuminen johtuu alhaisesta verensokerista. Glukoosi piikki perseesen tai glukoosi tabletti tai sokerista juomaa kitusista alas niin kummasti rauhoittuu. Mitä tahansa juomaahan juoppo ottaa aina vastaan.
    Poliisi haluaa mieluummin painia ja pitää kuristus otteessa, kun se on niin ihanaa satuttaa ihmistä.
    On jo etukäteen selvä että ”tutkinnassa” ei selviä mitään väärinkäytöksiä poliisin toiminnassa, vaikka juoppo olisi hakattu jauhelihaksi.

    Reply
  • 21.11.2018 at 18:58
    Permalink

    Riippuu vähän siitä mitä voip kirjottaa vai saako vapaat kädet ,eikä ole turhia suodatuksia.Kirjoitan kyllä paljon mutta olen tarkka mitä kirjoitan ja sujuu se suomenkielinen kirjoittelukin.Oisko se vähän niinkuin kolumni vai että joudut ottamaan vastaan kritiikkiä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.