Talkradio: Timo Valtonen ja kolme muuta kristittyä pidätetty harjoitettuaan kristillistä uskoaan islamilaisessa Malesiassa

Keskiviikkona Malesian poliisi ilmoitti, että neljä turistia Suomesta on pidätettynä näiden levitettyä kristillistä materiaalia julkisilla paikoilla Langkawin lomasaarella, Länsi-Malesiassa.
Mm. kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkönä tunnettu Timo Valtonen kirjoitti Facebookissa 18. marraskuuta:
 – Tänään tulimme Thaimaasta Malesiaan Langkawin saarelle. Ehdimme olla noin 6 tuntia maassa kuin jouduimme kuulusteluihin. Tämän ekan kuvan jälkeen paikalliset poliisit olivat ovella vastassa kun poistuimme puhelin liikkeestä. Joku oli soittanut poliisille että olemme jakaneet kyniä missä on Raamatun tekstiä. Poliisit kuulustelivat meitä ja kysyimme onko tässä maassa uskonnon vapaus, he sanoivat on mutta nyt on herkkä tilanne. He sanoivat voidaan jakaa kyniä, mutta Jeesus nimi ja teksti pitää pyyhkiä ensin pois. Heillä oli yksi meidän antama lahja kynä mistä oli teksti poistettu. Kynän teksti oli seuraava: Sillä Jeesus on Tie ja Totuus ja Elämä! Joh 14:6. Aivan käsittämätöntä oli väite että ihmiset ovat vihaisia kynästä, kun annoimme lahjakyniä niin suurin osa kiitti hyvin iloisesti ja hymyili kun sai kynän. Eihän täällä olekaan mitään uskonnon vapautta vaikka niin annetaan ulospäin ymmärtää. Näytin poliiseille koraanista kohdan suura 3:93 mutta eivät osanneet arabiaa, siinä kerrotaan että totuus löytyy Toorasta. Muistakaa ystävät rukouksin.”
Eilen lisätyssä kuvassa, jossa hän on tila-autolta näyttävän ajoneuvon takaosassa kuvatekstinä on ”Nyt ollaan kaikki neljä poliisiautossa matkalla kuulusteluun Malesiassa! Rukoilkaa meidän puolesta nyt!”.
Kaksi naista ja kaksi miestä, mukaan lukien Timo Valtonen, pidätettiin tiistaina hotellista. Tilannetta edelsi valitukset suomalaisten toiminnasta, jossa annettiin kristillistä materiaalia ihmisille. Poliisi oli takavarikoinut 47 kynää, jossa oli Raamatun tekstejä ja 336 vihkosta, jotka sisälsivät jakeita Raamatusta.
Kyllä luit oikein. Rikokset, joihin kristityt syyllistyvät, eivät ole joukkoraiskaus, pään katkaisu, itsemurhapommit, happoa naisen kasvoille, homoseksuaalien heittäminen alas katoilta tai autojen polttaminen vaan kynä ja jakeet Raamatusta!
Poliisi oikeutti toimintaansa vetoamalla lakiin ja epäilee sekä tutkii ryhmän aiheuttaneen toiminnallaan ristiriitaa tai epäyhtenäisyyttä ja huonovointisuutta (298A) sekä toiseen lain kohtaan vedoten (39B) maahanmuuttoasetuksista rikkomusta heidän vierailunsa edellytysten rikkomisesta.

Suomen ulkoministeri on vahvistanut, että neljä Suomen kansalaista on pidätettynä

Malesian valtio väittää uskonnonvapauden olevan voimassa, mutta se on islamilainen valtio. Tästä johtuen kristityillä ei ole vapautta harjoittaa, ilmaista tai edistää uskoaan julkisesti, ei edes turisteilla. Mutta islamilaisessa Malesiassa, kristittyjä vainotaan uskonsa tähden ja heidät tullaan pidättämään lomallaan. Malesian valtio ei edusta suvaitsevaisuutta tai vapautta, josta länsimaissa on perinteisesti saatu nauttia.
Kristillisyydessä Jeesuksesta kertominen perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta samalla se on käsky samoin kuin käsky rakastaa lähimmäistä. Jeesus sanoi, joka rakastaa minua, tekee minun sanojeni mukaan. Näin Valtonen Malesiassa teki, mitä Jeesus oli hänen käskenyt tehdä.
”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. 16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti” -Jeesus, Joh. 14:15-16, 1938.
”…ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.” -Jeesus, Joh. 16:2-3, 1938.
TALKRADIO
Lähteet:

15 thoughts on “Talkradio: Timo Valtonen ja kolme muuta kristittyä pidätetty harjoitettuaan kristillistä uskoaan islamilaisessa Malesiassa

  • 21.11.2018 at 20:50
    Permalink

    ”Rukoilkaa meidän puolesta nyt!”

    Ööh, onko siinä rukoilussa jonkinlainen tehoasteikko, että jos moni rukoilee niin siinä on enemmän potkua tai partamies kuulee paremmin? Rukoilkoot nyt ihan itse vain jos kerran uskovat että sellainen toimii. Aika vahvoja Darwin Awards- ehdokkaita, mennä nyt tunnetusti tiukkaan muslimimaahan levittämään jeesustelua. Saavat olla tyytyväisiä jos pää pysyy harteilla.

    Reply
    • 21.11.2018 at 22:21
      Permalink

      Itse asiassa on. Talvisodan aikana presidentti Kyösti Kallio kehoitti kansaa rukoilemaan ja kansa rukoili. Jeesustelu pelasti Suomen.

      Reply
      • 21.11.2018 at 22:53
        Permalink

        Uskallan kuitenkin arvella että rukousten sijaan se oli tarkoin ja oikeaan kohteeseen eli hyökkääjään käytetty väkivalta ja nykyään paheksuttu nationalismi joka pelasti suomen silloin. Itse asiassa Talvisodan ihme ei ehkä ollut sinänsä se että ylivoimainen hyökkääjä torjuttiin alivoimasta huolimatta, vaan se että tarpeeksi rajun ja totalitaarisen uhan alla jopa kansa joka paria vuosikymmentä aikaisemmin oli taistellut keskenään, torjui vielä rankemman uhan yksissä tuumin ja yhtenäisenä kansakuntana.

        Reply
        • 22.11.2018 at 14:06
          Permalink

          Tämä nk. Talvisodan ihme oli mitä suurimmassa määrin Jumalan teko ja ihme ja Hänen armoaan Suomea ja suomalaisia kohtaan.
          Presidentti Kallio kehotti kansaa radiossa rukoilemaan. Kansa nöyrtyi ja rukoili polvillaan. Jumala kuuli rukoukset ja itsenäisyys säilyi. Suomella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia täysin ylivoimaista vihollista vastaan jos Jumala ei olisi asioihin vaikuttanut.

          Sitten koitti rauhan aika ja Suomi alkoi vaurastua ja maksoi sotakorvaukset. Jumala umohtui ja alettiin ajatella, että ”me itse tehtiin tämä” ja ”yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää” ja muuta yhtä typerää.

          Nyt tätä vaurautta on jatkunut vuosikymmeniä ja Jumala on suurimmalta osalta ihmisistä tyystin unohtunut. Kansa rypee synnissä ja irstaudessa ja jopa kehuu sillä julkisesti. Ryypätään, tehdään aviorikoksia, varastetaan, ollaan ahneita ja ylpeitä. Jumala ja lähimmäinen on unohtunut. Ainoa mikä kiinnostaa on oma napa ja sen täyttäminen ruoalla, juomalla ja viihde-saastalla.

          Ja samanlainen on myös maan johto. Ahneita ja itsekkäitä pyrkyreitä koko sakki. Ikävä on Kyösti Kalliota ja muita hänen kaltaisiaan.

          Mutta tämä ei jatku kauaa. Hän joka on kaiken luonut ja suonut on jo ottamassa varjeluaan pois tämän maan ja kansan päältä. Itsenäisyys on pian mennyttä jos ei maan johto ja kansa käännä kelkkaansa. Ainoa oikea apu tulee Jumalalta. Eikä siinä auta ulkokultaiset rukoukset. Vaan vaaditaan todellinen vallankumous elämässä. Pitää tunnustaa syntisyytensä ja sydämessään huutaa Jeesusta avuksi ja elämänsä Herraksi. Herrauden on vaihduttava kokonaan. Pois perkele ja hänen himonsa ja Jeesus tilalle. Ainoastaan Jeesukseen uskomalla ihminen voi uudestisyntyä ja pelastua.

          Kyösti Kallion rukous on ajankohtainen tänäkin päivänä:

          ”Kyösti Kallion rukous” itsenäisyyspäivänä 6.12.1939.
          Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme
          puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä.
          Sinä näet että se on mitä suurimmassa vaarassa.
          Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme
          äläkä anna meidän hukkua.
          Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden tieltä,
          jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda
          meitä.
          Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä
          voimia vastaan, jotka tulivat kansamme yli ja myrkyttävät
          sen.
          Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkiolentoja
          vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivän sanoin ja
          kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra sinä olet Golgatan ristillä
          voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös
          tänään, koska ylistämme sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän
          me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella
          ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra armahda
          meitä.
          Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme
          taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä
          loppuun asti.
          Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta
          armostasi.
          Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme
          kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se
          voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.
          Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi, siihen
          me uskomme.
          Armahda meitä.

          Reply
          • 22.11.2018 at 14:39
            Permalink

            Höpön löpön jumalia.

          • 22.11.2018 at 18:10
            Permalink

            Meinaatko Make, että Virossa, Lativassa, Liettuassa, Puolassa ja Romaniassa rukoiltiin vähemmän ja jeesustelu oli heikompaa kun ne valloitettiin ja niiden kansalaisia tapettiin ja raiskattiin miellin määrin?

      • 23.11.2018 at 05:48
        Permalink

        Paasikivi: ”Meidät pelasti Adolf Hitler” (Talvisodasta)

        Reply
  • 21.11.2018 at 21:44
    Permalink

    Tossa esimerkki Islamilaisen maan suhtautumisesta muuhun kuin omaan kulttuuriinsa. Suvaitsevaisuus on muuten kaukana ja Maleasia on yksi edistyksellisimmistä islamilaisista maista.

    Reply
  • 21.11.2018 at 22:06
    Permalink

    Kristityt ovat maailman vainotuin kansanryhmä. Heitä tapetaan tuhansia joka vuosi muslimi ja kommari maissa. On kuvaavaa miten islamilaisissa maissa YK:n julistama uskonnon vapaus ei toteudu, mutta muslimit ovat vaatimassa YK:n uskonnon vapautta kaikkialla minne ovat tunkeutuneet. YK lietsoo asetelmaa koska on nostanut islamin erityisasemaan globalistien painostuksesta.
    Kun katsoo maailmaa niin näkee mikä uskonto aiheuttaa ongelmia ja taantumusta ja mikä taasen on sävyisä ja yhteiskuntaa kehittävä. Nyt kaikki vaivalla rakennettu on hajoamassa koska Deep State ja heidän kätyrinsä ovat sairaita.

    Reply
  • 22.11.2018 at 05:45
    Permalink

    Roikkuvat pian ruoskittavina ja saavat tutua mitä tarkoittaa se aito oikea islam. Olikohan noillakaan kaikki muumit kotona. Seuraavaksi uskoa viemään sille saarelle johon joku jenkki yritti uskoaan levittää huonolla menestyksellä, lähti henki.
    https://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2500343

    Reply
  • 22.11.2018 at 06:29
    Permalink

    ”Tästä johtuen kristityillä ei ole vapautta harjoittaa, ilmaista tai edistää uskoaan julkisesti, ei edes turisteilla. Mutta islamilaisessa Malesiassa, kristittyjä vainotaan uskonsa tähden ja heidät tullaan pidättämään lomallaan.”

    Just joo.
    Kristinusko on Malesian kolmanneksi suurin uskonto, noin yhdeksän prosentin kannatuksellaan, mutta käännyttäminen on kiellettyä!

    Reply
  • 22.11.2018 at 13:28
    Permalink

    Ensi kerralla kannattanee tutustua maan lakeihin etukäteen. Rikoksesta seuraa rangaistus, ei pitäisi tulla yllätyksenä.

    Reply
  • 22.11.2018 at 15:12
    Permalink

    Ruotsi on jo melkein yhtä ”ahdasmielinen” maa kristityille. On useita tapauksia, joissa kristityille ei ole suotu turvapaikkaa Ruotsiin, jotka haluavat paeta islamilaisen kotimaansa sortoa ja hengen uhkaa. Mutta tosiasiallisesti Ruotsiin ”pääseminen” merkitsee vain joutumista ”ojasta allikkoon”, sillä naapuri kalifaatti tunnustaa vain omaa kuolemaansa ja islamin ylivaltaa.
    Eikä kenellekään ole varmasti yllätys, että sikäläiset kirkonmiehet ja -naiset ovat huora-luokkaa olevia satanisteja.

    Reply
  • 25.11.2018 at 11:21
    Permalink

    Kas kommenttini siitä, että eikö voimavarat pitäisi keskittää oman maan islamisoitumisen ehkäisyyn on poistettu. Tuota ”…ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.” -Jeesus, Joh. 16:2-3, 1938. tarkoitin. Meitä suomalaisia on reilu 5 milj ja malesialaisia 30 milj. Ongelmana on enemmän Lähi-Idän ja Afrikan maista tuleva muslimiväestön muutto.

    En tietysti moiti kenenkään lähetysintoa, mutta miksi oma maa jätetään valloittajalle. Toki tämä tapaus osoittaa, ettei islam ole samalla tavalla salliva uskonto kuin kristinusko.

    Reply
  • 25.11.2018 at 11:59
    Permalink

    Mietin sitä, voiko poliisin mainitsema herkkä tilanne liittyä malesialaiskoneen katoamiseen ja toisen (saman?) alasampumiseen Ukrainassa. Stewart Seerdlowin mukaan malesialaiskoneita käytettiin, koska Malesian johto ei ole ollut kaikessa negatiivisen eliitin kanssa yhteistyöhaluinen. Ehkä suomalaisten lähetystyö tulkittiin pyrkimyksiksi luoda Malesiaan epävakautta, vaikka suomalaiset olisivat olleetkin siellä vilpittömästi Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä noudattamassa.

    Toki Malesian valikoituminen kohteeksi tuntuu oudolta, etenkin kun Suomea islamisoidaan Lähi-Idän ja Afrikan muslimivaltioista käsin ja NWO:n seuraava vaihe Eurabian ja Aasian Unionin yhdistäminen on vasta mielikuvien luontiasteella.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.