Tanja Vahvelainen: Ilmastonmuutos – Pelastetaan maailma!

Olemme kuulleet ilmastonmuutoksesta korviamme myöden. Meitä, autoilevia ihmisiä syyllistetään, saatikka jos kehtaat vielä lihaa mussuttaa, saat todella paheksuvia katseita; etkö tiedä paljonko lehmät tuottavat metaania…

Meidän tulisi lakata polttamassa suomalaista puuta takassa ja mökkiemme puulämmitteisten saunojen pesissä, kaikki fillarien selkään ja vegaaneiksi vain – Jei! Näin se Suomi osallistuu ilmastotalkoisiin.

Lapsilta liha hyvän proteiinin lähteinä pois tarhoista ja kouluista, tilalle papuja, saahan niistä valkuaista. Viis lasten terveestä kasvusta tai nuorten varusmiesten hyvinvoinnista marsseilla, kunhan vain Suomi osallistuu ilmastonmuutoksen torjuntaan yliesimerkillisesti.

Puulämmitteiset saunat ne vasta pahoja ovat, viime viikkojen uutisten valossa ainakin. Syntyyhän sitä metaania, jos märkiä puita poltetaan kituvalla ja savuttavalla liekillä…..

Suurimmat ilmastonmuutoksesta huutelijat ovat kuitenkin juuri heitä, jotka matkaavat lentäen maailman ääriin samoilemaan Himalajan vuorille tai Intian hippirannoille. Ja samaa sarjaa ovet ne hyvistelijät, jotka politiikassa ollessaan työmatkustavat lentokoneilla kokouksiin veronmaksajien rahoilla.

Varaa on huutaa kyltti kaulassa tuhansien muiden hyviksien kanssa eduskuntatalon edessä. ”Me olemme maapallosta välittäviä, haluammehan pelastaa sademetsät, maailman, eläimet ja kaiken elollisen!” Ihminen vain unohtui tästä yhtälöstä. Ne tavalliset suomalaiset ihmiset, joilla ei arjen laskurumban jälkeen jää rahaa kaukomatkoihin. Lomat vietetään autoillen kauniissa omassa maassamme, autoilla ajaen niille lukuisille suomalaisten perinteikkäille mökeille saunomaan ja grillaamaan lenkkimakkaraa. Ja tämä perinteitä kunnioittava, veroja maksava, kunnollinen kansalaisen on sitten se syntinen saastuttaja; ajavathan juuri nämä niillä ilmastoa tuhoavilla bensa-autoilla, polttavat puita saunassa ja syövät lihaa.

Hyvikset tyynnyttävät omatuntonsa maksamalla kaukolennoistaan veroja. On sulaa hulluutta uskotella itselleen, että veroja lisäämällä ja korottamalla maailma pelastuisi. Tämän toitottaminen on manipulointia ja täyttä propagandaa. Veroja lisäämällä ja syyllistämällä sekä kaiken kieltämällä lisäämme vain kurjistumista ja ihmisten huonovointisuutta.

Totta eikä tarua on se, ettei meidän pienen maamme toimilla ole juurikaan mitään merkitystä globaalisti. Teollisuuden suurvallat ja ne miljardit ihmiset muualla saastuttavat miljoonakertaisesti.

Tuntuu katoavan kuin värit halpis vaatteesta järki ihmisten päästä. Media, propaganda ja suoranainen aivopesu onnistuu hienosti. Lisäksi ihmisten tarve olla ”niitä hyviksiä” on suunnaton. Mukana mennään ja huudellaan, vaikkei välttämättä osattaisi kysyttäessä edes kunnolla kertoa mistä ilmastonmuutoksesta pohjimmiltaan on kyse. Tai uskotko sinä, että ne tuhannet, jotka Ilmastotalkoisiin osallistuivat osaisivat kaikki perusteellisesti ja tieteellisesti kertoa aiheesta kysyttäessä?

Lakattaisiinko ostamasta riisiä, koska metaania syntyy riisipelloilla. Mitä jos unohdetaan kaikki kaivokset ja niistä saatava hyöty, tukitaan ne vain, sillä hiilikaivoksistahan vapautuu metaania.

Kuivatetaan kaikki suot ja tapetaan lakat, soilla nääs syntyy myös metaania. Kosteikot metsistämme tulee luonnollisesti myös, mieluiten talkoovoimilla kuivattaa, tai nostammeko veroja, jotta viranomaiset voivat muodostaa komiteoita pohtimaan kuinka kuivaus suoritetaan. Ja tuodaan sitten joskus, vuosien pohdintojen jälkeen mieluiten kuivatuksia tekevä työvoima ulkomailta, jotta voidaan maksaa heille 2,90é tunnilta.

Maapallon keskilämpötila ei ole suinkaan noussut jatkuvasti tasaisesti, vaan pyrähdyksittäin. Ajoittain nousu on ollut nopeampaa ja välillä hitaampaa. Ja tätä kutsutaan ihan luonnolliseksi vaihteluksi, eivätkä näiden vaihteluiden aikasarjoista lasketut trendit kaiken huipuksi anna edes oikeaa kuvaa ilmaston kehityksestä. Lämpötila kohosi jo vuosina 1910–1940. Tämän ajanjakson jälkeen nousu hidastui taas useammaksi kymmeneksi vuodeksi-, kunnes seuraava nousupyrähdys ilmaantui 1900-luvun lopulla, hiljentyäkseen uudelleen vuoden 2000 jälkeen. (Lähde: https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/60d35ca2-9874-406e-bb9f-608e5b60746d/mittaukset-kertovat-ilmaston-muuttuvan.html)

Mutta onhan tässä syytä huutaa suureen ääneen, ovathan meidän jääkarhumme häviämässä, kun pohjoisnapa sulaa. Onhan routa ja lumikin jo vähentymään päin. Valaatkin varmasti kohta sulavat, kun merien lämpötila kohoaa. Mainittakoon tässä, että näiden epäillään siis saaneen alkunsa jo 1897-1971. Ei siis valaiden sulaminen, vaan roudan ja lumen vähentyminen. Tuolloin autokanta tuskin oli ihan yhtä suuri kuin nykypäivänä.

Tulisikohan ihmisten nyt oikeasti ottaa se realismi käteen ja miettiä kuinka paljon teollisuuden suurvallat saastuttavat ja lakata syyllistämästä meitä, tavallisia ihmisiä ja antaa meidän nauttia elämän pienistä iloista.

PS: Koskakohan joulukynttilät kielletään……
Melko kärjistäen kirjoitettu, koska tulee korvista ilmastonmuutos hyviksine ja syyllistämisineen.

Tanja Vahvelainen

10 thoughts on “Tanja Vahvelainen: Ilmastonmuutos – Pelastetaan maailma!

  • 28.11.2018 at 17:38
    Permalink

    Onneksi hiilidioksidi on hyödyllinen kaasu kasveille.

    Muuten, onpas kylmää ulkona.

    Reply
  • 28.11.2018 at 17:40
    Permalink

    Ympäristöideologialla on tarjottavanaan vain kylmyyttä, kurjuutta, puutetta tai kieltäytymistä ja kieltämistä, kyttäämistä ja syyllistämistä. Itse asiassa aika tarkkaan kaikki mitä kaikilla sosialistisilla ideologioilla on ollut tarjota.

    Reply
  • 28.11.2018 at 18:29
    Permalink

    Valtamedian spin-ohjelmointi uppoaa valtaosaan kansaa. Matrix-todellisuudessa elävät uskovat kaiken mitä joku asiantuntija pulputtaa ja heille arvopohja-ministereiden puheet ovat jumalallista evankeliumia.
    Vihervasemmisto,rkp, keskusta ja kokoomus haluvat että tuottaminen ja kuluttaminen lakkaavat Suomessa. Tavallinen kansa syö pian pettua ja pakkanen korjaa pois kuleksimasta.

    Reply
  • 28.11.2018 at 18:31
    Permalink

    Sitä toivoisi kansan näkevän globaalin rahaeliitin ja ”oikeasti valtaapitävien” huijaamisen ja kuppaamisen läpi, mutta mitä vielä, täällä on innokkaimmat ja kuuliaisimmat ihmiset noudattamaan jokaista risahduksen puolikasta, mitä yläluokka käskee.

    Reply
  • 28.11.2018 at 20:48
    Permalink

    Nekin kymmenet tuhannet tollot, jotka kertyivät Washingtoniin pinkit vagina-hatut päässä, tekivät sen George Soroksen suurteollisuus-osakkeilla, eli maailmaa tuhoavalla korporatismilla, tienaamilla dollareilla.

    https://www.insidesources.com/soros-donated-90-million-groups-behind-dc-womens-march/

    ”All told, Soros’s donations to these groups add up to nearly $90 million between 2000 and 2014. When asked about Soros’ support, a spokesperson for the foundation said in a statement that there was “no truth” to “false reports” that Soros was funding protests directly.”

    Reply
  • 28.11.2018 at 21:21
    Permalink

    Seuraava hallitus ja eduskunta tullee olemaan järkkyjen järkky. Suomalaiset taitaa sittenkin olla tyhmä kansa, kun äänestää itsensä kurjistamisen puolesta ja varmaan neljän vuoden päästä meno sen kuin pahenee entisestään..mikään ei vissiin riitä tälle pienelle kansalle, jos mitataan yhteisen tyhmyydyn määrää.

    Olemme jo nyt Orwelilaisessa viherkommunismiyhteiskunnassa.

    Reply
  • 28.11.2018 at 22:30
    Permalink

    Vähän lähtee foliopipo osastolle, mutta kun katsotaan faktat, niin … no päätelkää itse.
    Historiasta tunnetaan useita lämpö minimejä.
    Liittyvät auringon pilkkuihin ja mangneetti kentiin jne. Ja nämä toistuvat säännöllisesti.
    Mini jääkaudet voi kestää kymmeniä vuosia.
    Sadot tuhoutuvat, nälänhätää ja kylmiä talvia, osa paleltuu hengiltä.
    Miksi tästä ei puhuta? Koska hallitukset eivät mahda sille mitään ja samalla saadaan vähennettyä populaatiota.
    Näistä on monia ja osittain ristiriitaisia videoita netissä, mutta suosittelen tutustumaan ja tekemään omia johtopäätöksiä.
    En pelkää ilmaston lämpenemistä, mutta iso jääkausi pelottaa paljon.

    Reply
  • 29.11.2018 at 07:29
    Permalink

    Hyvä kirjoitus.

    Ilmastonmuutoksen varjolla vaan ryöstetään ja rahastetaan.

    Todellisuudessa lämpenemistä ei ole tapahtunut.

    Reply
  • 29.11.2018 at 17:15
    Permalink

    Otan nyt vain sen verran kantaa tähän asiaan, että me suomalaisethan olemme jokseenkin ainoita tässä maailmassa, jotka saunomme väh. kerran viikossa eli lauantaina pääsääntöisesti.
    Siks toisekseen ne, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet menettämään todellisuudentajuaan saunaintoilijoiden mielestä aivan synnin puolelle, saunovat sähkösaunassa. Suomi on aina ollut suurenhullu ja niin itseään täynnä sillä sairaalla tavalla, että se kuvittelee olevansa maailman napa, vaikka se on vain kärpäsen paska kartalla ja esim. Yhdysvaltain New Yorkissa on 8,6 miljoonaa ja Pietarissa Venäjällä pyöreät 5 miljoonaa asukasta.
    Kouluissa kersoista tehdään hulluja ja nyt viedään lihakin.

    Reply
    • 30.11.2018 at 17:03
      Permalink

      Huomaatko trendin ympäristöfasismissa? Viedään pois saatavilta, otetaan pois ulottuvilta, kielletään kokonaan. Hölmöimmät saavat tilalle sädekehän jonka loisteessa voi hyveonanoida.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.