Sovitellun työttömyysetuuden käsittelyyn tulee muutoksia

8
Vastoin aiempaa käytäntöä, tulevaisuudessa palkanmaksun ajankohta eli maksuperiaate vaikuttaa sovitellun työttömyysetuuden määrään. Uudessa laissa soviteltuun työttömyysetuuteen ei tiettävästi tule muita muutoksia.

Tulevaisuudessa palkkatulo sovitellaan yhteen työttömyysetuuden kanssa silloin kun palkka maksetaan. Jos esimerkiksi huhtikuussa tehdyn keikkatyön palkka maksetaan toukokuussa, palkka sovitellaan yhteen toukokuun työttömyysetuuden kanssa.

Huhtikuun työttömyysetuus maksetaan täytenä, jos silloin ei ole muita sovittelussa huomioitavia tuloja. Muutos vähentää viivettä huhtikuun hakemuksen käsittelyssä. Muutoksen myötä hakijalla on jo käytössään palkkalaskelma, kun hän tekee työttömyysajan korvaushakemuksen. Lisäksi myös soviteltava palkkatulo on jo hakijan käytössä, kun vaikutus työttömyysturvaan syntyy.

Sovittelusta vapaan tulon suojaosa, 300 euroa kuukaudessa, pysyy ennallaan, Laskukaava, jolla soviteltu etuus määritellään ei muutu. Pääsääntö on, että kokonaan työttömän työttömyysetuus vähenee joka kuukausi 50 prosenttia suojaosan (300 euroa/kk) ylittävästä palkasta.

Ennallaan pysyy myös se, miten työaika vaikuttaa oikeuteen saada soviteltua työttömyysetuutta. Yli kaksi viikkoa kestävän kokoaikatyön ajalta ei jatkossakaan makseta soviteltua työttömyysetuutta. Myös työaika, joka ylittää 80 prosenttia tehtävän kokoaikaisista työtunneista, estää työttömyysetuuden maksamisen.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

8 KOMMENTIT

  1. ”Sovittelusta vapaan tulon suojaosa, 300 euroa kuukaudessa, pysyy ennallaan,…” 500€ olis oikeuden mukaisempi ja paremmin linjassa nyky palkkatason kanssa.
    Käytännössä parin-kolmen päivän pätkä-työsta tai lyhyestä tuuraus keikasta: menettää ko. kuukauden päivärahat/työmarkkinatuet.
    Aktiivimalli on muutenki perseestä!

  2. Ehkäpä uudistuksella vältetään pitkä katko jolloin rahaa ei tule etuuksista eikä keikkatyöstä.
    Pätkätyöt, silpputyöt ja keikkatyöt tulisi lailla kieltää. Jos työnantaja ei kykene palkkaamaan seuraavaksi neljäksi kymmeneksi vuodeksi niin olisi parempi laittaa pillit pussiin.
    Katsokaapa isojen ikäluokkien työuraa. Järjestään 40-45 vuotta samalla työnantajalla. Miksi nuorempien pitäisi hyväksyä silpputyö? Hallitus ja EK:han itkevät paikallisen sopimisen perään. Hyvä on. Työvoimapulan vallitessa työnhakijalla on luonnollisesti optio oikeus työehtoihin. Työsopimus toistaiseksi ja peruspalkka mediaani n mukaisesti 3200€/kk plus lisät. Irtisanomistilanteessa työntekijälle on maksettava kultainen kädenpuristus: 10 vuoden palkka heti ja yrityksen liikevaihdosta 10% siirtosumma maksettavaksi vuosittain seuraavat kaksikymmentä vuotta ilman verotusta.
    Jos työnantaja kieltäytyy vastoin hallituksen ja EK:n puheita paikallisesta sopimisesta niin pitäkööt tunkkinsa. Röööööööööh!

  3. Haistakaa pitkä vittu, meikäläisen osalta tämä kidutus päättyy ensi vuoden puolella ja eläkepäivät alkavat. Kiduttava ja pitkä tie tosin on ollut mutta pian helpottaa. Saa haistattaa pitkät TE-toimistolle ja kelalle, se on varma. Se joka kadehtii ennenaikaista eläkettä, voin sanoa että tein kuitenkin tämän yhteiskunnan eteen palkkatyötä 35-36 vuotta laskentatavasta riippuen, kesätöitä ja kouluaikasta työtähän ei lasketa esim. eläkekertymään. En toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle samaa rumbaa, usko meinasi loppua ja kiikkuakin jo virittelin välillä, sitä yksi naruista.

  4. Vaalisohvasta ja Ylen luotettavuudesta
    Heikki Porkka kirvoitti minut näihin ajatuksiin
    Mietikää tätä kieroa sana akrobatiaa suomen hallituksen kannatuksesta YLELLÄ uutisissa
    Yle Uutiset
    la 29.12.2018
    https://areena.yle.fi/1-4235718

    kun valtio hallitus eduskunnan enemmistö kertoo JA OHJAILEE YLEÄ miten näitä uutisia kerrotaan poliitisena ohjauksena ilmeisesti suoraan
    YLEN päätoimittaja feministis puna viher vasuri liberaali suvakille
    Aah islamia tai muslimi rikolisia ei herjata tai kerrota asioiden faktoja
    ja ne rikokset pitää pimitää *jouko jokiselle*
    YLEN SURKEA TÄYSIN POLITISOITUNUT PÄÄTOIMITTAJA
    tai muuten se olisi rasismia kuten persut ovat AKENDALLA

    Ei voi muuta kuin ihailla tätä sanoilla kikkailua miten Sipilän hallitusta
    KANNATAA 29 PROSENTTIA
    Mutta mutta 71 prosenttia ei kannata JOTA EI KERROTA SUORAAN
    Capter 2 Kieroa akeda median aivopesu touhua
    toinen Ylen propagandistinen keino tyrkytää tätä viher vasuri Akendaa
    nazeja siellä tällä *on se että*
    kun katsoo uusimat uutiset
    seuraava uutis lähetys joka lähtee **automaatisesti pyörinään**
    on tämä
    Yle Uutiset klo 7.00
    pe 7.12.2018
    uutisten ensimmäiset sanat
    1 vihreiden kannatus on noussut eniten
    2 uus natseilta poistetiin hakaristi lippuja
    ei ole vahinko että tämän uutis lähetyksen näät non stoppina vielä 29.12.2018
    **heti uusien yle uutisten jälkeen**
    kyse on puhtaasta YLEN Akenda vihreiden puolueen vaali pr toimistona olemisena
    ja ääri liberaali rasisti nazi noita vainon
    ääri vasemmisto anarkistisesta yle propagandasta
    Eli katso uusimat yle uutiset ja mieti ajatuksella
    miksi seuraava uutis lähetys on juuri tämä lähetys
    voit tajuta jotain Ylen Viher vasuri liberaali toimitajien
    päätoimittajan media propagandan teosta
    PS HE Ylen uutis toimitus alkavat tekemään taustotavaa uutisointia
    kun mietii näiden toimitajien akendaa
    Niin kyse on oikeasti siitä että he alkavat tyrkytämään entistä ennemän *yksipuolista* *liberaali vasemmisto toimittajien *omia mielipiteitä* Eeteriin Fakta uutisina
    KUTEN
    Yle Uutiset klo 7.00
    7.12.2018
    https://areena.yle.fi/1-50025217?autoplay=true

  5. ”Kaislikossa suhisee” aina silloin kun eduskuntavaalit lähestyvät. Yleensäkin ”kalpea naamojen” kaikenlaiset etuisuuksien parannukset ovat nykyisenä aikoina kuin saippuakuplia, jotka kestävät vain hetken kunnes niitä ”muutetaan” eli huononnetaan ns. ”valtion taloudellisista” syistä tekstiviestillä ministereiden kesken ja vastuuministeri antaa vikkelän lyhytkestoisen lausunnon, joka on kestoltaan kuin erakon hautajaiset ja heti seuraavana päivänä saamme jälleen kuulla kuinka karva ranteiden saamaa ”tukea” nostetaan kuin kyseessä olisi Graalin malja, koska erinäisiä ”piirileikkejä” ja ”lastenkutsuja” pitää lisätä niistä saatujen ”positiivisten” kokemusten perusteella.

  6. Montakohan nakkia lintsillä kului, ennen kuin ymmärsi jonkun sinipunaisen juoksupojan kirjoittaman julkilausuman?

  7. On onni potkaissut kun eläkepäivät koittivat ( jo aikaa sitten) Työelämässä rimpuilu tänään tuntuu olevan varsinainen kiljotiini. Eipä tässä onni muuten ole potkinut, paitsi naapurissani asuva Onni Koistinen jonka kaunista vaimoa humalassa puristelen ja kärähdän joka kerta, silloin Onni potkii mua persuksille, ei minulla muuta….

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.