Tanja Vahvelainen: Eläkeläisten asema Suomessa

Suomen eläkeläisten määrä on liki 1,5 miljoonaa. Moni heistä on huolissaan toimeentulostaan ja asumiskulut nielevät eläkkeestä suurimman osan. Eläkeläisten köyhyys on Suomessa totisinta totta. Jo 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan eläkeläisistä 14% eli köyhyysrajan alapuolella.

Vuoden 2014 jälkeen kansaeläkeindeksiä on leikattu ja jäädytetty, mikä lienee saanut prosenttilukeman kohoamaan. Liki puolella eläkeläisistä tulo on vain noin 1250e kuukaudessa. Millaista voi olla tämän 1,5 miljoonan kansalaisen ostovoima reilun tuhannen euron tuloilla? Sanomattakin selvää, että sitä ei ole. Vuokrat ovat korkeita, varsinkin pääkaupunkiseudulla ja lääkkeet kalliita. Moni joutuu jättää jopa elintärkeät, hyvinvoinnilleen merkitsevät lääkkeet ostamatta.

Eläkeliitto on esittänyt, että eläkeläisten asiat tulisivat keskeiseksi teemaksi esille kevään eduskuntavaaleissa. Ja Antti Rinne (Sdp) onkin vilautellut 100e kuukausikorotusta eläkkeisiin. Toivottavasti jokainen suomalainen ymmärtää tässä olevan kyse vaalitempusta, ei todellisesta tahdosta vaikuttaa asioihin.

Kansaneläkeindeksin leikkaus ja jäädytys tulisivat perua, ja verotus keventää.
Eläkeläisistä, varsinkin iäkkäämmistä heistä on valitettavan moni yksin. Kustannukset jäävät tällöin yksin maksettavaksi. Yksinäisyys sekä huoli pärjäämisestä vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin. Tarvittavien lääkkeiden, kuten sydän- ja verenpainelääkkeiden ostamattomuus fyysiseen hyvinvointiin. Tarpeeksi ravintorikasta ruokaa ei raaskita, eikä yksinkertaisesti ole varaa ostaa, joten kaiken kaikkiaan kunto heikkenee. Terveyspalveluja käytetään ehkä liikaa, osittain yksinäisyyden vuoksi, suurelta osin heikentyneen kunnon vuoksi. Tämäkö on sitten säästöä?

Kierre, jota voisimme parantaa nostamalla eläkkeiden tasoa, pienentämällä niiden verotusta, huolehtimalla eläkeläisten ja vanhusten kohtaamispaikkojen olemassa olosta.
Kenenkään ei pidä jäädä yksin, huonossa kunnossa, eläen masentuneena ja huonokuntoisena, varattomana.

Joka toinen päivä Suomessa tappaa joka toinen yli 65vuotias itsensä. Suomi ei ole hyvinvointivaltio. Ei enää. Maan tulisi huolehtia omistaan.

Tanja Vahvelainen

32 thoughts on “Tanja Vahvelainen: Eläkeläisten asema Suomessa

    • 3.1.2019 at 04:58
      Permalink

      TOIMITUKSELLE TOIMITUKSELLE TOIMITUKSELLE

      Koska Nykysuomen vihjeprotokolla ei vieläkään toimi, laitan vihjeen tähän:

      Todisteet että 9/11 oli inside job, ovat hakkereiden käsissä:

      Tässä video, jossa mainitaan esimerkiksi, että hakkeroitu, suurien vakuutusyhtiöiden kanssa yhteistyötä tekevä yhtiö, sen edustaja on vahvistanut hakkeroinnin tapahtuneen:

      https://www.youtube.com/watch?v=QF34EmKonWg

      Hakkerit (Dark Overlord -ryhmä) vaativat suuria summia Bitcoin -muodossa, jotta eivät julkaisisi kryptattujen dokumenttien avaimia.

      Myös Infowars.com on julkaissut videon, jossa on maininta tästä.

      Reply
  • 2.1.2019 at 22:41
    Permalink

    Helppoa kuin heinänteko: Alle tonnin tulot ja eläkkeet verovapaiksi, Indeksikorotukset ja niiden menetykset takaisin. Tasaverotus sen ylimenevältä osalta mukaanlukien kaikki tulot, niin pääoma- ja ulkomaan- ym vakuuskuoritulotkin (progresiivisuus silti säilyy, laskekaapa).

    Kaikki muut, turhat rahanjakopisteet ajetaan alas virkamiehineen.

    Reply
  • 2.1.2019 at 22:49
    Permalink

    Niinpä. Rinteen irvokas vaalilupaus on koukku joka nappaa höynäytettävät vaalikalat halstrattavaksi liekkien loimuun.
    SDP on paljolti syypää mielisairaan korkeisiin asunto vuokra hintoihin. SDP:n käskystä esim. VVO lopetti kohtuu vuokrien politiikkansa. Kusetusta verhottiin yhtiöittämällä VVO:ta lumoksi ja m2 nimisiksi voittoa tavoitteleviksi yhtiöiksi. Korkeat vuokrat ja asumis tuet kelan maksettaviksi ja heureka! Sampo oli valmis. Ahneus senkun jatkuu. SDP:n rotat keksivät Kojamo oy:n. Vuokrahinnat tulevat nousemaan kuuhun asti.
    Antti Rinne nauraa Majakovskin hullun naurua ajellessaan päivittäin taxilla Mäntsälästä eduskuntaan ja piip piip kautta takaisin. Pussit tyhjänä.

    Reply
    • 4.1.2019 at 10:45
      Permalink

      Eihän nyt Rinnettä voi arvostaa hänhän on sanonut taitettuun indeksiinkin Kuka nyt vanhoja muistelee Olis aihetta ottaa jokaisen lausuma esille kun näkee niitä demarien vaalitilaisuuksia jossa luvataan utopioita Totuutta kaivataan

      Reply
  • 2.1.2019 at 23:40
    Permalink

    Joidenkin eläkeläisten asemaa Suomessa ja kohtelua voisi verrata natsi-saksan juutalaisten kohteluun. Linkkaa rollaattorilla leipäjonoon, onko nöyryyttävää?

    Reply
    • 3.1.2019 at 03:19
      Permalink

      Juutalaislla keskitysleireillä oli sentään töitä, uima-allas ja muita etuuksia, ilmaiseksi. Ikävä kyllä taudit tappoivat heitä runsaasti, kuten empiiriset tutkimukset ovat todistaneet vailla epäilyksen häivää. Varsinkin liittoutuneiden pommitukset sodan lopulla katkaisi myös muonitusreitit.

      Eräs huomionarvoinen seikka oli, että todistusaineiston mukaan on erittäin mahdollista, että keskitysleireillä oli myös kaasutiiviitä pommisuojia, kuten oli yleistä muuten Saksan kaupungeissa:

      ”..Hence, when the crematoria are identified as having had gastight bomb shelters the first reaction of the skeptic will be, ”Why would there be alterations for the crematoria to serve as air raid shelters? Why not other buildings?,” without recognizing that similar shelters were quite common in Germany, and, we believe it possible to show, also in the concentration camp system and Auschwitz-Birkenau in particular. So it should be clear that the argument for gastight bomb shelters in the Birkenau crematoria is strengthened to the extent that analogous structures can be shown to have existed both in the concentration camp system as well as in German cities.

      The present article is an attempt to carry the argument for comparison and corroboration forward, in this case by supplementing the contemporary civil defense literature cited in ”Technique” with secondary studies of German civil defense in the Second World War, comprising both recent German studies as well as U.S. government studies prepared in the immediate postwar period. The result will be the broader realization, widely recognized in the secondary literature, that gastight bomb shelters were a common feature on the wartime German civilian and concentration camp landscape…”

      http://www.ihr.org/jhr/v20/v20n4p15_Crowell.html

      PS. USA:n hallitus on nyt hävinnyt rokotus-oikeudenkäynnin. Kerro tuttavapiiriin että autismi tulee lähinnä rokotuksista:

      https://phibetaiota.net/2018/09/rebecca-campbell-us-government-loses-vaccine-lawsuit-has-lied-to-the-public-for-decades-vaccines-not-tested-autism-will-drop-if-parents-use-this-case-to-legally-challenge-mandated-vaccinatio/

      Reply
      • 3.1.2019 at 04:19
        Permalink

        Nazi-saksassa juuri eläkeläisten ja mielisairaiden asema oli todella heikko. Se, että Suomen hallitus, joka väittää kivenkovaan vihaavansa kaikkea ”nazimaista”, tekee täsmälleen samaa vanhuksille kuin Nazi-saksa, hämmästyttää.

        Silloinkin kun leiriläisiä kuoli kuin kärpäsiä liittoutuneiden pommituksissa ( koska teorisoitiin että vankeja käytetään puolustusteollisuuden tarpeisiin), satuilivat sodan voittajat, että nämäkin kuolemat olivat nazien aikaansaannosta. Vankien joukossa oli runsaasti juutalaisia, koska juutalaiset olivat avoimesti julistaneet maailmansodan Saksaa vastaan vuonna 1933:

        ”The claim is specific; the prisoners are, and have long been, necessary for the armaments industry. Therefore it is not only natural that they would eventually fall under the rubric of the Führerprogramm but also that the camps would eventually be targeted for air attack, as indeed they were. Thus raids on the Buchenwald complex (including Nordhausen) killed thousands of prisoners in April 1945; after the camp was liberated days later, photographs of these dead were interpreted by many as further evidence of Nazi atrocities. [Z222, 223, n13]” (www.ihr.org)

        Joku valopää on tehnyt itselleen historioitsijan uran tekemällä ”paljastusjutun” IHR.org (Institute for Historical Review) -järjestön tutkivan journalismin perustajista.

        Tämäkin erittäin puolueellinen ”antisemitismin tutkija” saa sitten jatkossa ”kertoa meille miten asiat todellisuudessa ovat”, onhan historia yksi tieteen haara.

        Mitä kaikkea sitä ”antisemitismin vastustamisella” voikaan nykyään saavuttaa?

        Tuossa ”Major Researsh Paperissa” esitetään ”holokaustinkieltäjien motiivit”:

        What Motivates Deniers? i.Opportunism ………………………………………………………………………………..41 ii.Search for Acceptance …………………………………………………………………. 47 iii.True Believers and Antisemitism ………………………………………………….. 49 iv.Germanophilia ..

        ”Opportunismi, hyväksynnän kaipuu, vankka usko yhteen näkemykseen ja antisemitismi, sekä Saksan ihaileminen”.

        Huomaa, että pelkästään tämä kumoaa koko ”gradutyön”. Totuuden selvittäminen puuttuu listasta, huutavana esimerkkinä agenda-tutkimuksesta. Voisiko johtua siitä,että gradutyön kohteena oleva IHR nimenomaan penkoo laajoissa artikkeleissaan kaikenlaisia lähteitä juurikin totuuden selville saamiseksi?

        Tämä on sinänsä linjassa nykykäytännön kanssa, että juuriholokaustiin liittyviä faktoja ei saa tutkia, eikä sellaisista saa kertoa, jos ne sattuvat ”vahingoittamaan holokausti-tarinaa”.

        Ei ihme että näin agendaltaan kieroutunut gradutyö käyttää erittäin puolueellisia ja tunnetusti vale-faktaa levittäviä lähteitä. Esimerkki tuon gradutyön lähdeviitelistasta (ADL, juutalainen anarkistijärjestö):

        27 “Extremism in America: Institute for Historical Review,” Anti-Defamation League, 2005.

        IHR leimataan tuossa lähteessä ”ääri-porukaksi”, kuten isänmaalliset, lastensa arjen turvallisuudesta huolissaan olevat perheelliset leimataan tänään Suomessa.

        Kova väite:

        ”ADL on ratfacedjews.com, veteranstoday.com ja monen muun ”antisemitistisen” nettiosoitteen takana. Veteranstoday.com toimii ”antisemitistien valeuutisoinnin todistelun työkaluna.”

        Antisemitismiä on kai niin vähän, että siitä pitää tehtailla ”todistusaineistoa”? Onhan antisemitismistä uliseminen ollut yksi maailman rahakkaimmista tempuista, ja on yhä.

        Reply
        • 3.1.2019 at 06:07
          Permalink

          Jaa että nazit olisivat polkeneet senioriväestöään? Taitaa olla samaa voittajien valhetta kuin muukin holohoax-shit

          Reply
          • 3.1.2019 at 14:38
            Permalink

            On se kummaa että valtamedia ja moraalisäteilijät kiehuvat Nazi-saksan eutanasia-ohjelmista, mutta Neuvostoliiton paljon laajemmista eutanasia-ohjelmista ollaan vaiti? Ja nyt ollaan demonisoimassa kaikkia kansalaisia, jotka protestoivat tällä hetkellä meneillään olevaa valkoihoisiin kansoihin kohdistuvaa eutanasia-ohjelmaa.

            Kansanvaihto tai vieraiden todella lisääntymiskykyisten ihmismassojen maahantuonti on yksi eutanasian muoto.

            Tässäkin ampuvat moraalisäteilijät itsensä pihalle, kun kuluttaja-massoja maahantuodessaan samalla ja ristiriitaisesti vaativat kanta-suomalaisia ajamaan vähemmän autoa sekä sammuttamaan saunansa, jotta luonto pelastuisi.

            Käykää vaikka huviksenne, jos mahdollista, jonkun Halal-liikkeen nurkilla, kuinka paljon lihaa nämä ostelevat.

            YK on nyös naurunalainen. Samalla kun vaativat kaikkia siirtymään kasvissyöjiksi (todellinen osa YK:n 2030 -agendaa), vaativat kaikkia valkoihoisia kansoja vastaanottamaan lihansyöjä-muukalaisia, jotka eivät vakaumuksenkaan kautta tule koskaan lopettamaan tätä naudan- ja lampaanlihan syöntiään.

          • 4.1.2019 at 06:16
            Permalink

            Kaikki tieto nazzien eutanasioista on peräisin Nürnbergin sionisti- eli stalinistiprosesseista. Ei Saksan eutanasia ollut silloin kuitenkaan sen kummempaa kuin mitä esim. vihreät saivat Hollantiin noin niin kuin virallisesti. Epävirallisestihan juuri Euroopan ja USA:n sairaaloissa murhataan ihmisiä iukuhihnalta säästösyistä. Jopa ihan parannettavissa olevia. Taas omat synnit on kumottu nazzien niskaan ja kaikki te apinat hoiette valheita kuin papukaijat. No tämähän on persulehti

  • 3.1.2019 at 04:31
    Permalink

    Tässä tulisi olla tarkempi, puhutaan eläkeläisitä kun pitäisi puhua köyhistä eläkeläisistä. Suomessa on jo nykyään paljon hyvin toimeentulevia eläkeläisiä kun suuret ikäluokat ovat eläköityneet. Esim. kiljunen ajaa pääasiassa niiden jo hyvin eläkkeillä pärjäävien asiaa. Jos ylä-asteen lehtori tienaa eläkkeellä yli 3000/kk ei se ole köyhä eikä kipeä. On toki hienoa kosiskella kaikkia eläkeläisiä puheilla, pidän näitä puheita vaalikarjan kokoamisella vaalien alla.

    Reply
  • 3.1.2019 at 09:38
    Permalink

    Sanon tämän taas kertalleen:”Eläkeläiset saavat syyttää ihan itseään omasta ahdingostaan. Jos nyt sellaista on olemassakaan”.

    Jos kerran eläkeläiset olisivat tyytymättömiä omaan asemaansa, toki he äänestäisivät omien itressiensä mukaan. Ja silloin Eläkeläisten Puolue olisi Suomen suurin puolue!!

    Mutta ei, äänestetään kaikenmaailman Kataisia, Urpilaisia, Stupidoja, Rinteitä, Niinistöjä, Halla-Ahoja jne… Ja silloin täytyy pitää suunsa kiinni ja tyytyä asemaansa jonka on itse itselleen valinnut.

    Ja tuo ”ahdinko”, otetaampa omat vanhempani ja appivanhemmat. Oma isä, suuria ikäluokkia. Ei ole tehnyt palkkatyötä sen jälkeen kun täytti 50 vuotta. Ja sitäkin ennen satunnaisia työrupeamia Suomessa ja ulkomailla. Eläke: 2500e/kk. Äitini, joka oli suurimman osan elämästään kotona ja viimeisinä vuosina töissä konekirjoittajana: Eläke 1750e/kk. Anoppi, koko elämänsä siivoajana valtion virastoissa, poislukien lasten teot ja hoitovapaat: Eläke 4000e/kk. Jatkanko? Luotsi, asunut koko elämänsä valtion omistamassa kiinteistössä vuokralla, kitisee kun ”eläkkeestäkin otetaan veroa yli 60%”.

    Yhteistä noille on että ne ovat suuria ikäluokkia joita varten nykyinen eläkejärjestelmä on kuin räätälöity. Sitä ennen ja sen jälkeen eläkkeet ovat murto-osan. Mutta nämä ihmiset ovat mitä ilmeisimmin tyytyväisiä eläkkeisiinsä jolloin ne äänestävät Kokoomuksia ja Persuja. Ne ovat päässeet hillotolpalle.

    Entäs minä?? Jos jaksan tehdä töitä vielä seuraavat 25 vuotta nykyisellä palkkatasolla niin eläke on 870e/kk. En minä ole katkera. Totean vain että ”Paskaaks tässä hikoilee kun ei toisetkaan”. Onneksi Kuubassa tuolla eläkkeellä elää herroiksi.

    Reply
    • 3.1.2019 at 09:51
      Permalink

      Nyt kyllä eläkkeistä valehtelet ja reilusti . Eläkkeestä ei mene 60 % veroa vaikka olisi isompikin. Sulla on ollut tosi jättituloisi a eläkeläissukulaisia.Se totuus olisi aina hyväksi tai valehtelu edes kohtuudessa.
      Suurten ikäluokkien edustaja tässä kirjoittaa.

      Jos on lisätuloja voi verotus nousta suuremmaksi eläkkeellä ollesssa. Mutta herrojen jätti eläkkeet on kaukana tavallisen eläkeläisen tuloista.

      Tein töitäkin 63 vuotiaaksi, ei passannut ruveta 50vuotiaana ”suuria eläkkeitä” nostamaan.

      Miten kehtaat tuollaista puppua kirjoittaa? Tel- eläkkeen hyötyjä olivat he, jotks jäivät eläkkeelle , vaikkei heitä eläkemaksut koskeneet kuin työuran loppupuolella. Suuret ikäluokat ovat koko työuransa olleet tellin piirissä.

      Reply
    • 3.1.2019 at 16:35
      Permalink

      Ompa ollut rahakkaita työpaikkoja! Siivoojallekin 4000 euroa eläkettä! Ohoh! Ei tuollaista puppua saisi levittää! Itse aloitin työelämässä v. 1965, lopetin vuonna 2011 (64-vuotiaana) ja olin siinä välissä kotona melkein 8 vuotta hoitamassa lapsia ilman minkäänlaisia tukia ja 38 vuotta toimistotöitä valtion ja kunnan palveluksessa tehneenä eläke 1650 €, siis se keskivertoeläke. Mieheni oli melkein 16 vuotta ennen yrittäjäksi ryhtymistään teknillisellä alalla töissä ja siitä kertyi eläkettä noin 800 euroa!

      Reply
  • 3.1.2019 at 11:23
    Permalink

    Jos indeksijäädytys peruttaisiin ja kompensoitaisiin kerralla jo vuodesta 2014 alkanut indeksitemppuilu, niin aika lähelle päädyttäisiin tuota Rinteen satasta monilla.

    Indeksijäädytys on ollut vain halpa sosiaalileikkaustemppu ja osa valtionvarainministeriön tietoista kansanmurhaohjelmaa. Murha on helpoin suorittaa pikku hiljaa rasitustekijöitä lisäämällä varsinkin jos kohde on jo valmiiksi heikossa tilassa.

    Tosin indeksijäädytys on kuitenkin sivuseikka kohoavien asumiskustannusten rinnalla. Vuokrien ym. kulujen indeksejä ei ole hillitty ja monissa ”sopimuksissa” on joku inflaation monikertaisesti ylittävä korotusautomaatti. Takavuosina vuokraindeksit sidottiin KELA-indeksiin, mikä lukee yhä joissakin vanhoissa sopimuspohjissa.

    Indeksipelleily on osoitus päättäjien rikollisesta mielenlaadusta.

    Reply
  • 3.1.2019 at 11:24
    Permalink

    Oletko sinä Vahvelainen kansanedustajaehdokas ja onko nämä kirjoitukset sinun ”vaalityötäsi”?

    Emme äänestä persuja ( 2x riitti) emmekä mitään eduskuntapuolueita.Itse asiassa Suomi on niin ”paskottu” , ettei täällä mitään äänestämisellä muuteta, virkamiehistö ei vaihdu joka 4. vuosi ja ne tekee valmisteluja , itse asiassa niillä lienee taustalla valtaa, saavat palkan ”kansan maksamista veroista”, mutta kansa ei voi päätttä, ketkä siellä päättävillä paikoilla virkamiehistössä ja muualla julkisen vallan piirissä ja valtaa käyttäviä istuu.

    Vai miksi Suomi ei ole muuttunut esim. äänestämällä persujakin?

    Sama meno jatkuu.Suomi on täynnä eripuraisuuttaja KATEUS- se on suomalaisten voimavara, minkä helkkarin tähden-kysyn vaan. ”Kateus vie kalatkin vedestä”.Minut kasvatettiin siihen, että ei ole itseltä pois, jos sanoo toisille ”myönteisiä ja kannustavia asioita”- ei tietenkään ”itseään täynnä oleville mulkuille” kannata sanoa, mutta mukaville ihmisille ja niitä on.

    Täällä ei osata olla ”lojaaleja” aidosti omistamilleen asioille, mihinkään kansallismielisiin juttuihin ei voi enää luottaa, koska ne kaikki ”hajoaa” tai sitten on riitoja, valtapyrkimyksiä ja osa on ehkä ”myyriä ja hajoittajia”.Mitä nyt on tullut seurattua.Kyllä uskottavuus kärsii.

    Ei Suomessa ole Trumpin tai edes Kekkosen kaltaista ”väkevää,karismaattista johtajaa, joka saisi isot porukat puolelleen” ja jotain aikaiseksi.Ja mitään ”känniääliömeininkiä ei jaksa edes katsella”.Se ei ole edes hauska juttu, jos on kyseessä isot asiat.

    Antaisinko valtuutuksen henkilöille, joilla ”ei pysy korkki kiinni enimmäkseen ”? En todellakaan.Viina paljon käytettynä ”vie loputkin järjen hippeet ja krapulaisina ei pysty viisaisiin päätöksiin”.

    Jos mietitte, miksi monet ei mene mukaan näihin ”kansallismielisiinjuttuihin, nämä on ne syyt.Ei voi luottaa ja jos ei ole luottamusta- aika huono homma.

    Suomessa ei ole tällä hetkellä missään päättävissä paikoissa suomensukuisia isänmaallisia.Varmaan karsittu pikku hiljaa liki 30 vuoden aikana.Siksi täällä on asiat ”päin vattua”.

    Tuli mieleen tällainen asia.N. vuosi sitten esiintyi Lotta-museossa ”Afrikkalaisia rytmejä”. Niin monet ihmetteli, että mitä tekee ”afrikkalaiset rytmit” Lotta museossa ja miten se liittyy Lottiin, jotka toimivat sotien aikana-ei mitenkään, mutta luultavasti sinnekkin on johtoon laitettu ”sopivat henkilöt, ehkei ole isänmaallisia” niin ”kansainvälisyys tulee jopa Lotta-museoon”, mihin se ei kuulu lainkaan.
    Eiköhän kaikki organisaatiot, päättäviä virkamiehiä myöten ole ”ei-suomensukuisia ja ei niinkään isänmaallisia”.Kaikki näkyy linjassa ja päätöksissä.

    Suomessa asuu kaksi kansaa; suomensukuiset ja joku muu ja ne ovat ”valovuosien päässä toisistaan” kaikessa.
    Suomi on niin pieni väestömäärältään, että täällä on kohtuullisen helppo pitää ”tiettyjen piirien valta verkostoillaan” ja siinä on se ongelma, semminkin ,jos/kun valta ”luisuu täysin vääriin käsiin”!!!!

    Miksei kansanäänestykistä ole mennyt kuin tasa-arvoinen avioliittolaki eteenpäin?

    Eikö tuo jo kerro paljon?

    Koulussa opittu:

    ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

    Miten tämä toteutuu Suomessa tänäpäivänä?Ei mitenkään, vastaan itse.

    Reply
    • 4.1.2019 at 06:20
      Permalink

      Eivät persut edes oppositiossa mitään ole edes yrittäneet ajaa. Oppositiossakin vain jauhavat naxxeista ja äänestävät vihapuhelakien ja tiedustelulakien puolesta

      Reply
  • 3.1.2019 at 12:06
    Permalink

    Bruttoeläkkeeni nousivat ja käteen tuli 20 euroa enemmän kuin joulukuussa. Mutta miten ensi kuussa, en ole saanut veroprosenttia on vielä. Siinä se on 23 ollut

    Reply
  • 3.1.2019 at 14:09
    Permalink

    Aikoinaan yhtenä työläiskansan etujen ylimpänä etujen puolustajana esittäytynyt demari Paavo Lipponen osallistui viiteen Bilderberg-kokoukseen, https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2012060215660719 saamassa ohjeistusta suomalaisen kansallisvaltiomme tuhoamiseksi EU-diktatuurin hyväksi.

    Lipponen myös toteutti eläkkeiden leikatun indeksin.

    Bilderberg-kokouksissa tiettävästi on ohjeistuksen antajina mm. sellaisia Bilderberg-sisäpiiriläisiä ja ihmiskunnan arkkivihollisiksi hyvällä syyllä katsottavia tyyppejä kuten Rockefeller, juutalainen sotarikollinen ja Uuden maailmanjärjestyksen (NWO) pääarkkitehtinä pidetty H.Kissinger ja kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild, joka hallitsemallaan velkahuijaus-rahajärjestelmällä orjuuttaa vähintäänkin läntistä maailmaa ml. Suomi, joka petollisesti liitettiin sekä Euroopan Unioniin että euroon ja sitä kautta Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmään, ks. Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella”, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella (Jaakkola jo vanhana miehenä valitettavasti ei näytä enää olevan ajan tasalla KANSATTOMAN, ISÄNMAATTOMAN NYKY-kokoomuksen suhteen)

    Em. päivittämättömästä Bilderberg-osllistujaluettelosta käy selville, että myös joukko muita demareitakin on käynyt hakemassa Suomen tuhoamisohjeistusta Brysselin diktatuurin ja Uuden maailmanjärjestyksen tyrannian hyväksi.

    Reply
    • 4.1.2019 at 10:06
      Permalink

      Kippalakki -Lipponen toteutti sitä talmudismia, jonka levittäminen ihmisten kiroukseksi on Bilderberg-ryhmän primääri tehtävä.

      Sillä tiellä ollaan, kansa vihollisten armoilla.

      ”This makes one wonder if the Holocaust – ”burnt offering” – was yet another of the alleged sacrifices by a joint, secret priesthood and occultically-inclined rulers. The fact that the slaughter was named after the burnt offering of biblical priests, is indeed odd; as is the fact that Hitler received large amounts of money from transnational corporations based in America and Britain. Certainly WWII represents the efforts of a cabal, perhaps the Order of Melchizedek, or …Molech. ”

      https://www.bilderberg.org/phpBB2/viewtopic.php?p=15381&sid=0be6cbbe43cc200ce7dea48da86cf0f2

      Reply
  • 3.1.2019 at 19:13
    Permalink

    Siis todella köyhien eläkeläisten ilmaantuminen on yleiseurooppalainen ilmiö, joka on rantautunut Suomeenkin, jossa vieläkin mantran lailla toistetaan ”Hyvinvointivaltiota”, jota erityisesti ”täti punainen” eli Tarja Halonen toisti kokonaiset 12-vuotta samalla kun hän murehti romanien syrjintää ja seksuaalivähemmistöjen likipitäen ”katolta pudottelu” -asemasta Setan jäsenenä, joka oli maailman tärkein instanssi hänelle yksityis suihkukoneella lentämisen ympäri maailmaa milloin missäkin entisessä ja nykyisessä 1960-lukulaisessa kommunisti maassa verestämässä nuoruutensa punaista kiihkoa, jossa ei ollut hiventäkään isänmaallisuutta, joka kohdistuisi Suomeen tai sen sotaveteraaneihin, jotka taistelivat verissäpäin sodassa ja olivat vielä sitä sodan jälkeenkin ilman ”sopeutumiseläkettä” ainoana hermo lääkkeenä viina ja raaka ympärivuorokautinen työ Suomen nostamiseksi jaloilleen ”hävityn” sodan jälkeen kohti aikoja, jotka olivat todellisen hyvinvointivaltion ”lakikorkeus”, kunnes tätä kaikkea ”saavuttettua etua” alettiin purkamaan hurrikaani -hallitusten taholta ainoana ohjenuorana ”leikkaus”, oma ahneus, välinpitämättömyys, valheellisuus, korruptio, ilkeys, kunniattomuus, varastaminen, historian vääristely ja kylmä sydän.

    Suurin mätä ja lahottaja Suomen kansantaloudelle on ollut EU-jäsenyys ja se sama massamaahanmuutto, jota Ruotsi on harjoittanut lakkaamatta ja itsemurhaisesti kuin henkisen sairauden ajamana harhaisesti omissa maailmoissaan kykenemättä liikahtamaan unihalvauksen kaltaisesta tilasta mihinkään tai tekemään ainoatakaan kylmään järkeen ja lukuihin, jotka murskaisivat kuin kalliomurskain kivijauhoksi kaikki ne houreet, jotka ylläpitävät irvokkaan nk. ”pakolaispolitiikan” hurma henkeä yllä kuin huijarisaarnaajan herätyskokouksissa, jossa ihmiset lyyhistyvät maahan vain massapsykologian takia ilman, että Jumalan Henki on läsnä tuossa huoneessa.

    Ruotsissa äskettäin demari nais vastuuministeri kertoi ruotsalaisten vanhusten olevan taakka ruotsalaiselle yhteiskunnalle. Ja kun lauseen itse saatan loppuun…. heidät pitäisi eliminoida kylmästi pois.
    Häneltä vielä kysyttiin, että onko Ruotsin harjoittamassa hyper -pakolaispolitiikalla mitään tekemistä tämän asian kanssa. Vastaus oli yksiselitteisen selvä ja lyhyt: ”EI ole!!!”

    Reply
  • 3.1.2019 at 20:26
    Permalink

    Iäkkäät ihmiset muistavat vielä, miten asiat olivat ennen. Siksi heitä painetaan kaikin keinoin alas, jotta kukaan ei estäisi NWO:n etenemistä.

    Reply
    • 3.1.2019 at 20:51
      Permalink

      Kyllä me vanhemmat saatamme elää enemmän nykyajassa kuin pari kymppiset ”kansallismieliset_”. Ei se vanha aikanaan mitään herkkua ollut. Siitä ei nykyajan netin vierestä joskus torikokouksiin lähtevä palapelihousu tai pimu selviäisi. Kun pitäisi joka aamu seitsemäksi mennä

      Reply
  • 3.1.2019 at 20:46
    Permalink

    Mikä on eläkeläisten huonoa kohtelua, tämä nettiajan rahan jonotusjonot.
    Kuljin keskiviikkona ennen kymmentä Kampin (Hki) käytävällä Danske Bankin edessä. Pitkä jono, varmaan toista sataa eläkeläistä, rollaatorien kanssa, keppien kanssa, saattaminen kanssa, muuten vanhoja, .jonottamassa käteistä rahaa. Sieltä kuulemma sentään saa, jotkut pankit ei palvele kuin paritusrinkiä viikossa jassa-asiakkaita. Järkyttävää kohtelua korttiajasta tipahtaneille. Pankkikortit sentään saa rahaa vaikka k-kaupasta, mutta nämä vanhukset,….

    Reply
    • 4.1.2019 at 08:17
      Permalink

      Meidänkin pitäisi hakea aina käteinen pankin tiskiltä. Sehän olisi hyvä protestiliike käteisen rahan lakkauttamista vastaan.

      Reply
  • 3.1.2019 at 20:48
    Permalink

    Paritusrinki; piti olla pari tuntia viikossa

    Reply
  • 3.1.2019 at 20:59
    Permalink

    Todellisuus on sitä ettei 15 vuoden aikana käteen jäävä eläke ole lainkaan noussut. Jokaisen pienen korotuksen jälkeen on tullut vastaavan suuruinen lisäverolappu.

    Reply
    • 3.1.2019 at 22:00
      Permalink

      https://eurooppatiedotus.fi/suomi-ja-eu/suomen-tie-jasenyyteen/

      ”Lokakuussa 1994 Suomessa pidettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa 56,9 prosenttia äänestäneistä kannatti Suomen jäsenyyttä unionissa. Äänestysprosentti oli 74.

      Jäsenyyden kannattajat perustelivat liittymistä turvallisuustekijöillä ja taloudellisella hyödyllä: jäsenyys tarjoaisi suomalaisille yrityksille pääsyn unionin sisämarkkinoille ja mahdollistaisi samalla yleisen vakaan taloudellisen kehityksen.”

      Reply
  • 4.1.2019 at 02:25
    Permalink

    On kaksi asiaa millä eläkkeet on tietoisesti poljettu alas….1, Elinaikakerroin mikä nakertaa kuin syöpä nykyisiä työssäolevia… 2. Taitettu indeksi mikä aikoinaan keksittiin eli eläkkeet ei seuraa palkan nousuja vaan 80% maitopurkin hintaa ja 20% palkkojen nousuja…. Totuus on että ne jotka pääsi eläkkeelle ennen elinaikakertoimen käyttöä saavat parempaa eläkettä kuin ne jotka 20v myöhemmin eläköityi vaikka olisi tulot ollut 1/3 isommat…. Ja se verotus…. esim. hyvätuloisen (keskipalkkaisen) eläkeläisen veroprosentti on 10% korkeampi kuin saman tulon saavan työssä olevan… No onneksi eläkerahastossa on 212 miljardia rahaa joka ksvaa 6% joka vuosi …..Suomen valtion budjetti on 55 miljardia eli rahaa on jemmattu jolla voidaan pelata ..Niin juurikin eläkeläisten säästöjä…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.