Työperäistä oleskelulupaa haettiin viime vuonna mojovasti enemmän kuin aiemmin

16
Entistä useampi maahanmuuttaja haki viime vuonna oleskelulupaa työn tai opiskelun perusteella. Maahanmuuttoviraston vuositilaston mukaan työperusteisten oleskelulupien hakemusmäärä kasvoi selvästi edellisvuodesta. Yhteensä ensimmäisiä oleskelulupahakemuksia työn perusteella tehtiin 10 762 (2017: 8 650).

Työperusteisia oleskelulupia on useita, esimerkiksi erityisasiantuntijoilla ja yrittäjillä on oma lupansa. Hakemusmäärä kasvoi lähes kaikissa näistä lupatyypeistä. Kasvua selittää osin se, että vuonna 2018 otettiin käyttöön uusia lupatyyppejä, kuten kausityölupa. Lisäksi startup-yrittäjyydestä tuli työluvan hakuperuste viime vuonna. Oleskelulupien lisäksi alle kolmen kuukauden sesonkityöhön tarkoitettuja kausityötodistuksia myönnettiin 6 783 kertaa.

Kansainvälisten opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrä kasvoi viime vuonna. Eniten hakijoita oli Kiinasta ja Venäjältä. Opiskelijan ensimmäistä oleskelulupaa haki 6 280 henkilöä (2017: 5 646). Edellisvuoden alhaisempaan hakemusmäärään vaikutti todennäköisesti se, että lukuvuosimaksut otettiin käyttöön EU:n ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille syksyllä 2017.

Kaikkiaan oleskelulupahakemusten määrä pysyi vuonna 2018 samalla tasolla kuin vuonna 2017. Oleskelulupaa haki yhteensä 65 508 henkilöä (2017: 65 167). Oleskelulupaa voi hakea myös esimerkiksi perhesiteen perusteella.

Lähde: Migri

16 KOMMENTIT

  1. Ehkäpä olisi syytä puhua oahemminkin ”Raiskausperäisestä oleskeluluvista”. Ja muutenkin ”oleskelulupa” on sanana idioottimainen, mutta samalla hyvin kuvaava siitä tavasta ja asemasta, johon nk. ”ulkomaalaiset” nostetaan tässä hulluinhuoneessa, jota myös säällisinä aikoina yhteiskuntana pidetään.

    Nimittäin kuinka monta suomalaista mahtaa parastakin aikaa omistaa nk. oleskeluluvan omassa maassaan ainakin sillälailla, että hän voi ja saa kulkea rinta rottingilla suomalaisessa yhteiskunnassa omistaen kaikki tuon nk. ”valtion” takaamat ja antamat ilmaiset edut elämän alan kaikilla tasoilla vielä luvalla, että ”saa rähjätä”, mikäli alamaiset punaniskat eivät ymmärrä kumartaa tarpeeksi syvään, mikä tietysti on välttämätöntä lorvailijan omanarvontunteen ja ylemmyydentunteen vuoksi ja saavuttamiseksi.

    Niin, että sitä vaan kuinka meitä syntyperäisiä suomen kansalaisia törkitään hiilihangon kanssa ”aktiivimallilla” ja tiedolla siitä, ettei ”Kelan ovet aukene meille!”, jos ilkeämme vähäisen olemuksemme sinne raahata, vaikka jo kotioven avattuemme tiesimme sen, ettei sieltä mitään tipu ja suurena vaarana realisoituu ainoastaan se, että Kelan virkailija, jonka virkailme ei ole sitä mitä se on ”Kelan kutu-videolla, jota ulkomaaneläville näytetään tyyliin ”vain sauva puuttuu”. EI! Vaan norsun vitun naamalla soitetaan poliisit paikalle ja suomalainen köyhä raahataan maijaan, jossa nurkissa kiiltelee somalien kultaisia koruja ja penkitkin ovat geelistä tahmeat. Kun valtion suomalaisille tarkoitettuun ”yksiöön” saavutaan tietää se karppaamista omalla kusella, sillä vesi on katkaistu myötätunnosta Saharan eteläpuoliselle Afrikalle, jossa ei ole satanut kuin viime viikolla. Eikä tämä alunalkaen Kelan kautta lausunto kierrokselta härmäläiseen hilunpilttuuseen henkikirjoitettu ”rasisti” ja alta kulmain muljautteleva takkupää saa edes nukkua koirankaan unta, sillä hänen terveydentilaansa seurataan intensiivisesti putkakuoleman estämiseksi potkaisemalla kylkeen joka viiden minuutin päästä, sillä koska suomalaiselta poliisilta löytyy tähän kiitettävää ”palvelualttiutta” myötäelää tuonkin paskatornin syntysuomalaista vaellusta, jonka sulkee hellään huomaansa vasta suomalainen hiekkaharjun hiekka -täkki. Sillä suomalainen tulee suomalaisesta maasta ja sinne hän myös päätyy vihervasemmiston suureksi iloksi, sillä se tietää yhtä kuin maailman pelastumista siinä missä aborttitehtaan pillerilinjalla.

  2. Elinkeinoelämän valtuuskunta tietty jakanut opasvihkosia taatelin tallaajille, kun olivat vaatimassa avaruusinsinöörien invaasiota jo 29.01.2015 jonka Sipilän nukkehallitus innokkaasti toteutti. Sipilä mielisteli EVA:n poikia lupaamalla talonsa tulijoille, jotta joku rahakas hillotolppa järjestyisi esimerkiksi SITRA:n johdossa kun poliittinen ura loppuu.
    Sillä tavalla Suomessa tehdään politiikkaa.

  3. Maassamme on omasta takaa taatusti työntekijöitä, satojatuhansia kävelee sukat makkaralla pitkin katuja, avustusjärjestöjen ja Hurstin leipäjonossa seisoskellen, kyllä näille ihmisille ensijaisesti on työpaikka tarjottava, mikäli paikkoja on edelleen tarjolla, sitten niitä maahanmuuttajia jotka haluavat tehdä töitä, ja osaavat.

  4. Viime vuonna maahan rajan yli käveli 2400 läpsyttelijää, ilmeisesti suurin osa kolmansista maista, miten se on mahdollista schengen alueella. Eikö nuo lain mukaan voi käännyttää jo rajalla siihen maahan mistä viimeksi tulivat (ilmeisesti Ruotsi) EU rajavalvonnalla voi pyyhkiä perseensä ja tätä silmällä pitäen muutkin EU lait ovat vain sana helinää sopimus paperilla joita ei tarvitse noudattaa.

  5. Kattelin tuossa videota EU, Suomi ja pakolaistulva Kokkola 30.11.2015
    ja tilaisuuteen puhumaan kutsuttu ilmeisesti SPR:n ”asiantuntija” retostelee veronmaksajien rahoittamaa pakolaispolitiikkaa miten se elävöittää seutukuntaa. Jutta Urpilainen ja Nazima heiluvat päällepäsmärinä tukemassa ”asiantuntijaa”. Kohdassa 3:10 ”asiantuntija” kehaisee, että pelkästään heidän piirin alueelleen (Kokkola?) on palkattu 140 toimihenkilöä hoitamaan pakolaistulvaa!!!!! Jos yhden piirin alueelle on palkattu verovaroilla noin paljon niin herää kysymys paljonko on palkattu koko Suomeen? Senhän täytyy olla tuhansia henkilöitä ja kustannukset megaluokkaa ja nämäkin kustannukset ovat vain osa kokonaiskustannuksia. Miten tällaiset kustannukset häviävät valtion kassasta ilman, että niistä näkyy sentinkään mainintaa valtion budjetissa ja kun ne eivät näy budjetissa niin se tarkoittanee, että niille ei myöskään ole mitään kattoa vaan rajaton piikki on koko ajan auki. Vai löydättekö valtion budjetista tarkempaa erittelyä kustannuksista? Minä en löydä.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.