Tanja Vahvelainen: Kultainen Kelamme

Kela oli tässä taannoin otsikoissa virheellisen sekä lainvastaisen toimintansa vuoksi koskien lääkkeitä. Kanteluita Kelan toiminnastahan on tehty oikeusasiamiehelle lukuisia, satoja.

Tässä jutussa muutamia sattumuksia, joista ei kuitenkaan ole kanteluita tehty. Ironisia tarinoita jokseenkin kerrottavaksi ja siksi jaan ne kanssanne tämän lyhyen tarinan muodossa.

Melko usein vähävarainen henkilö saa maksusitoumuksen lääkkeisiinsä. Itse kuulin taannoin tapauksesta, kun asiakas jäi ilman kyseistä maksusitoumusta kolmeksi kuukaudeksi ja tällöin jäi suurin osa lääkkeistä ostamatta. Lääkkeitä hänellä olisi mennyt kaiken kaikkiaan 15 eri sorttia, joukossa mm. sydän- ja verenpainelääkkeet sekä insuliini.

Kiista Kelan kanssa asiasta alkoi, kun Kelan virkailija alkoi tivaamaan mitä lääkkeitä asiakas syö, kuinka paljon ja miksi, mihin vaivaan. Asiakkaalla ei tuolloin ollut mukanaan reseptejä, eikä hänkään varma kaikista lääkeindikaatioista olisi ollut. Meillähän Suomessa on tapana tehdä, kuten lääkäri sanoo.

Mielenkiintoisen asiasta mielestäni tekee ja samaan kiinnitti asiakas huomionsa: Mikä oikeus on Kelan virkailijalla kysellä näinkin arkaluonteisia tietoja asiakkaalta. Heillä kuitenkin oli tieto järjestelmissään, että asiakas syö lääkkeitä ja maksusitoumus oli aiemminkin hänelle myönnetty. Asiakkaan tilanne ei ollut muuttunut.

Onko Kelalla ja varsinkaan sen rivivirkailijalla oikeutta tiedustella tällaisia tietoja, saatikka kirjata niitä Kelan järjestelmiin?

Toinen varsin mielenkiintoinen ja mielestäni erittäin ihmeellinen, sekä ikävä asia on Kelan toimeentulotuen saanti. Mikäli Kelan katsoma tuloraja ylittyy edes 7eurolla kuukaudessa, kuten eräässä kuulemassani tapauksessa, ei asiakas ole oikeutettu toimeentulotukeen. Mikä järki tässä on? Kuinka voit elää ilman toimeentulotukea, se ylimenevä tulo-osuus 7e ei riitä kattamaan kuukausittaisia kuluja.

Case jatkuu. Asiakas kääntyi siis sosiaaliviraston puoleen. Mutta kohtasi sieltäkin kieltävän vastauksen. Ja perustelut kuuluivat seuraavasti: Sosiaalivirasto maksaa toimeentulotuen niin kutsuttua harkinnanvaraista osuutta VASTA, kun asiakas on ENSIN saanut Kelalta varsinaisen toimeentulotuen.

Arvannette lopputuloksen? Asiakas jäi siis rahatta.

Kolmas kuulemani ja kenties jopa pöyristyttävin tapaus on vielä kirjoittamatta.

Asiakas ihmetteli, kun alkoi saada vuokranantajalta muistutuksia vuokrarästeistä. Asiaa selviteltyään paljastui, että asumistuet olivat jääneet Kelalta maksamatta, vaikka asiakkaan tilanne ei ollut muuttunut. Asiakas meni Kelaan, pääsi virkailijan luo asioimaan ja näytti tälle henkilöllisyystodistustaan.

Virkalija totesi, että se olette te kyllä, mutta….
Koneemme mukaan olette kuollut.

Ja tätä soppaa selviteltiin sitten tovi……. toisen ja kolmannenkin virkailijan ihmetellessä asiakasta, koneen tietoja ja henkilöllisyystodistusta, jota näyttävä mies näytti yllättävän samalta kuin henkilötodistuksen kuvassa oleva henkilö.

Kela syytti maistraattia. Asiakkaan selvitellessä asiaa maistraatin kanssa ja lukuisien tarkistusten jälkeen vika paikantui takaisin Kelaan.

Että sellaista…

Kaikenlaista voi tapahtua, meille suomalaisille.

Olisi aika muuttaa sekä Kelan että Työvoimatoimiston käytänteitä perin pohjin.

Tanja Vahvelainen

 

18 thoughts on “Tanja Vahvelainen: Kultainen Kelamme

  • 23.1.2019 at 19:09
    Permalink

    Miksi ihmeessä muiden pitää maksaa toisten lääkkeistä?

    Reply
    • 23.1.2019 at 20:20
      Permalink

      Koska lääkeyhtiöt ovat suuryhtiöitä. Ja poliitikot ovat nykyään suuryhtiöiden asioilla, jos et tosiaan ole huomannut?

      EU toteuttaa fasistista imperialismia. Fasismi = korporaatiot ja virkavalta kynivät kansalaiset yhteistoimin.

      Reply
      • 24.1.2019 at 16:27
        Permalink

        Maksaa pitää, koska suuryhtiöt ja hallitusmafia ovat sopineet että suuryhtiöiden kvartaalitulos on tärkeämpi kuin ihmisten arki. Suuri osa lääkkeistä ovat turhia, tai aiheuttavat sellaista, että pitää ottaa yhä lisää eri lääkkeitä. Jopa yli 10 eri lääkettä tukemassa toisiaan…

        Kvartaalituloksen vuoksi laitetaan veronmaksajat kustantamaan lääkeyhtiöiden fantastiset voitot. Mieti, lääkkeet joiden kilohinta raaka-aineina ovat 2 Euron luokkaa, myydään jopa sadan tuhannen euron kilohinnalla.

        Reply
      • 25.1.2019 at 09:47
        Permalink

        Miksi Kelan pitää syytää rahat matuihin? Ennemmin suomalaisiin apua tarvitseville.

        Reply
  • 23.1.2019 at 19:27
    Permalink

    Niin tai kelalaisten palkkoja, muista virkaeläteistä puhumattakaan?

    Reply
    • 24.1.2019 at 12:35
      Permalink

      SUPO/CIA: ”Käytämme islamia kristittyjä ja kristinuskoa vastaan, koska haluamme itse pysyä syyttöminä mihinkään.”

      Reply
  • 23.1.2019 at 19:41
    Permalink

    Ja nämä kaikki ja ne miljoonat muut nk. ”tapaukset” selittyvät vain yksinkertaisella ”rodullistamisella”, sillä koska TODELLISTA APUA tarvitsevat ihmiset olivat kantasuomalaisia (suomalais ugrilaisia / ”apinoita”
    (Axel Olof Freudenthal), joilta ”puuttuu” ”mitätön lipuke”, joka johtaa asiakkaan ulosheittoon tai Kelan virkailijan asenne on kuin ent. speden sketsissä – eli etsimällä etsii ja jos ei löydy keksii itse perusteen sille, ettet saa mitään.

    Kaiken lisäksi vasta suuren ”lamakaustin” 1990-luvulla, aikana aikana suomalaiset ensi kerran todennäköisesti ilkesivät mennä sosiaaliluukulle pyytämään taloudellista apua, koska rahat eivät riittäneet edes kunnolla ruokaan niin perheellisten kuin yksinasuvien kohdalla. Tuohon astiset sukupolvet pitivät kunnia-asianaan pärjätä omillaan ja olla jopa aikuisena itse syömättä muutaman päivän, jos vain lapsille ruokaa edes jotenkin riitti, sillä häpeä mennä pyytämään ”almuja” oli korkeaakin korkeampi kynnys, sillä suomalais kansallisesti katsottuna ”pärjäämättömyys” katsottiin huustin elämän tulokseksi (paha synti) tai henkilöstä kuvastuvaksi avuttomuudeksi sekä saamattomuudeksi tässä känsäkoura maassa, jossa leipä on revitty vaikka suosta ja peruskalliosta, koska se on suomalaisen kunnia-asia olla oman elämänsä seppä ja elättää itse itsensä.

    Mutta nämä nk. ”voimavarat” ja ”moniosaajat” ovat verenkierroltaan aivan toista maata eli täysiä suomalaisten vastakohtia, jotka eivät laita rikkaa ristiin minkään eteen paitsi miehenpuolet naivat yhden tahi kaksinumeroisen luvun paksuiksi tavan takaa ja edestä niin, että yksi kersa on mahassa ja toinen kärpässilmä on selässä ja vesikannu on pään päällä tuotuna 30-km päästä kaivosta, jota käyttävät koko lähi- ja kauko alueen naiset nostaen 20-syvästä iki lähteestä vuohen mahalla vettä.
    Sillä aikaa miehet istuvat varjossa kyläkunnittain ja pelaavat jotain sikäläistä lautapeliä mauskutellen khattia tai sikäläistä ”nuuskaa”, josta tulee hyvälle tuulelle, sillä pelkkä makaaminen ei riitä, vaan aivan kuin suomalaiset vastineensa ottaen huomioon molemmat sukupuolet raatavat aamusta iltaan ja illasta aamuun työpaikan laadun vaatimalla tavalla.

    Niinpä kun Kelaan jo yksistään ”kutu-videon” houkuttelemana ja World Wide Webbin yltäessä jokaiseen savikylään ja rukouskutsua huutavan moskeijan liepeille. Tuloksena (ihme kyllä) Suomeen saapuu väkeä, joka osaa ottaa rahaa kun Kelan virkailijat antavat kuin SPR:n naiset riihikuivaa kunhan ”voimavarat” jaksavat raahautua lähimpään kelaan lyllertävän nälkää 40-vuotta sitten nähneen vaimonsa kanssa + kuin sorsanpoikasia olevan lapsikatraan kanssa kasinon ovelle ja sieltä jotain sekavasti mörähtäen. Rahaa juoksee tilille kuin lumivyöry ja maksusitoumuksia riittää kaikkeen mahdolliseen tarpeelliseen, sillä näin realisoituu se monoliitti, että Suomi nostetaan suosta korkeuksiin työvoimalla, jota Suomi niin kipeästi tarvitsee, sillä suomalaisen eräs politiikan hienous on se, että siinä ei saa olla järjen häivää, vaan kaikki on kerrontaa ja legendaa joka on totta ja käsinkosketeltavaa.

    Suomalaisten tilanne omassa maassaan lähenee kovaa vauhtia Etelä-Afrikan tilannetta, jossa valkoiset ”etuoikeutetut” ovat etuoikeutettuja kokemaan sortoa, *vainoa ja vainaa.

    *Oikoluku ehdotti vaihtamaan sanan: ”vainoa” — ”vainaa”

    Reply
    • 24.1.2019 at 12:40
      Permalink

      Olisipa joukkokanne mahdollinen Suomessa. Voisimme nostaa joukkokanne rasismista kanta-suomalaista rotua edustavia ihmisiä vastaan.

      Reply
  • 23.1.2019 at 21:07
    Permalink

    Ei kyse ole yksin Kelasta; ohjeistus kantasuomalaisten syrjintään on tullut eduskunnasta: Julkinen lakitietokanta Finnlex : Suomen perustuslain 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Lainsääädnnöllinen syrjintä ja kastijärjestelmä on siis hyväksytty 2 eduskunnan toimesta Suomessa, mutta näin ennen vaaleja lehdistö on tästä tosiasiasta lahjottu hiljaiseksi ”lehdistötuella”; antoipa hallitus ylimääräisen 20 – 30 miljoonan lehdistötuen ennen EU-vaaleja.

    Mutta edes PL 118 § ei Suomen päättäjille riittänyt; oli näet mahdollista, että Kansainvälinen rikostuomioistuin saisi toimivallan PL 118 §:n mukaisissa asioissa.

    Niimpä Kansainvälinen rikostuomioistuin oli lahjottava toimivallattomaksi PL 118 §:n mukaisissa asioissa.

    He 55/2007 hyväksytettiin eduksunnalla tahallaan väärillä asikairjoilla ja salaten totuus.

    Kun laki oli hyväksytty allekirjoitti oikeusministeri 2008 ”sopimuksen” Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa: Suomi MAKSAA ja pitää mm. Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja muita kansaivälisiä sotarikosoikeudenkäyntejä; kunhan Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa”.

    PL 118 § on tällainen ”yksittäistapaus”; jossa kansallista oikeus-suojakeinoa EI ole olemassa.

    Tilanne muuten oli sama viranomaisrikollisuuden takia jo 2005, kun jätin Valtakunnansyyttäjänvirastoon SYYTEILMOITUKSEN lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa. ( kirjattiin diaariin 8 kuukautta ja jätettiin käsittelemättä ).

    Eoa päätös 876/2/05 ( salattu 20.12 2007 asti ) … Poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa; siis lainsäädännöllisessä syrjinnäässä; josta jätin rikosilmoituksen Porin poliisille 8.9. 2005 .

    Näiden tietojen valossa PL 118 § näyttää valtiopetokselta kastijärjestelmän luomiseksi Suomeen .

    Kela epää lääkkeet monelta PL 118 §:n mukaiselta IHMISOIKEUDETTOMALTA Suomen kansalaiselta; kai toivoen heidän kuolemaa, etteivät voi tulevaisuudessa prossoida tapausta, jossa eduskunta VARASTI heidän omaisuuttaan ?

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata… siis varastaa lailla 444/2012 .

    Jos miljardien varkautta EI olisi suoritettu moni EI näitä Kelan lääkerahoja edes tarvitsisi elääkseen … onko menossa HILJAINEN KANSANMURHA ?

    Reply
  • 23.1.2019 at 22:50
    Permalink

    Kela toteuttaa NWO vetoisen nukkehallituksen käskystä kantaväestön nujertamista.
    90 luvun lamassa kaadettiin 43 000 pk yritystä ja luotiin massatyöttömyys koska Mauno Koivisto kätyreineen halusi antaa Suomen hallintavallan, teollisen tuotannon ja luonnonvarat globalisti eliitin taskuun.
    ETA, Ey, Eu, Euro-valuutta, globalisaatio, Euroopan integraatio, kestävä kehitys, kestävyysvaje, kilpailukyky, otsoni aukko, happosateet ja ilmastonmuutos ovat esimerkkejä sanoista ja sana pareista joilla kansaa on kustu silmään ja oikeutettu leikkaukset, irtisanomiset, teollisuuden ulos liputukset, kaivosten myynnit, hinnan korotukset ja elämisen kurjistamiset.
    Valtamedia on aivopessyt kansan hyväksymään kaikki globalistien valeet totuutena. Toisin ajattelijaa pidetäänkin yleisesti tyhmänä jos hän ei niele poliittista jargonia jota joku hienolla tittelillä varustettu asiantuntija tai nukkehallitus pirpattaa.
    Ainoastaan vaihtoehto medioiden lukijat ovat valistuneita ja siksipä tiedustelulaki lyötiin pöytään ja poliisi sai panssari ajokit. Eliitti pelkää koska pian sovitellaan pitkää kravaattia eikä pudotus korkeudesta kitsastella.

    Reply
  • 24.1.2019 at 06:37
    Permalink

    Kyllä koko Euroopan oikeusjärjestelmä on mädättetty , ettei 90-luvun valtiopetokia saada tutkintaan missään.( Jorma Jaakkolan kotisivut; 90-luvun valtiopetokset.)

    EIT:n mädätys suoritettiin taas ohittamalla eduskunta … Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan tiedonanto eduskunnalla ( julkinen syksy 2013)… 1.1. 2014 EIT siirtyy yhden suomalaistuomarin seulontajärjestelmään oikeudella seuloa pois käsittelystä selvästi aiheettomat valitukset.

    ”Aiheettomia” valituksia on sen jälkeen löytynyt 99 % kaikista valitukista Suomesta .

    Mm. PL 118 §:n mukaiset asiat, joissa kansallista oikeusturvaa EI edes ole olemassa.

    Voidaan siis puhua jo valtiopetosten salaliitosta vanhijen valtiopetosten peittelystä uusilla valtiopetoksilla ja lahjomalla kansainvälista oikeusjärjestelmää . ( kirjoitin tästä edellä).

    Reply
  • 24.1.2019 at 08:46
    Permalink

    Kelasta kyllä maahanmuuttajille ,löytyy rahaa ,mutta mun tuttava Suomen kansalainen muutti Australiasta takaisin Suomeen 18vuoden jälkeen,niin hähelle Kelan virkailija sanoi että on oikeutettu työttömyyskorvaukseen kun on ollut siellä kokoajan töissä ,mutta kelalta tuli päätös ei ole oikeutettu korvaukseen ,koska on ollut eu:n ulkopuolisessa maassa töissä.
    Nyt pitää pärjätä pelkällä asumistuella ,ja työhalujakin olis ,vaan ei ole vielä töitä löytynyt.
    Ja henkilö maksanut Suomeen verojakin 20 vuotta ,eli näin meitä Suomen kansalaisia kohdellaan paluu muuttajina.

    Reply
  • 25.1.2019 at 10:44
    Permalink

    Kyllä se vaan on niin että Kelan palkkaamat Huume-Hanna ja Piri-Birgitta on vaan vitun tyhmiä.

    Reply
  • 25.1.2019 at 16:33
    Permalink

    Kerran eräs vanhempi suomalaisherra ei saanut kelan tuskillä toivomaansa etua ja hermostui pahemman kerran. Karjui täysillä että SATANA OLENKO VÄÄRÄN VÄRINEN!
    Taisi olla….

    Reply
  • 27.1.2019 at 17:36
    Permalink

    Kelan systeemi on kyykyttämistä, koska byrokratian nujertamat ihmiset eivät jaksa nousta kapinaan. Kun kaikki energia menee byrokratian rattaissa ei sitä jää mihinkään muuhun. Tiukilla vaatimuksilla ja ahtaalla byrokratialla Kela luo ”asiakkaalle” myös tunteen, että hän on jotekin rikollinen sen sijaan, että hän olisi yhteiskunnan tasa-arvoinen jäsen ja sellaisena oikeutettu turvaan.

    Reply
  • 29.1.2019 at 01:19
    Permalink

    Olisi myös suotavaa, että työkkärin akka ymmärtäisi puhuttua suomea. Näin ei ollut, joten vaihdoin virkailijaa sillä aulan tiskiltä pyydettävällä lomakkeella. Akka soitti perään ja alkoi inttää asiasta, muttei vieläkään ymmärtänyt vastausta. Älkää antako niille puhelinnumeroanne, laki ei vaadi teitä omistamaan puhelinta.

    Vaivihkaa vaihtoivat saman akan takaisin viime käynnillä, ei osannut vieläkään kieltä, joten olen karenssilla, tai jollain. En enää mene sinne, ellen saa jotain erittäin väkivaltaista päähänpistoa.

    Se muumifanaatiko oli paljon parempi, tosin miten työnhakua edistää tieto jonkun mukin hinnasta…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.