Kuntaliiton pomo nappasi Sipilän valehtelusta – ”Melkoista harhaanjohtamista…”

Kuntaliiton kuntatalousosaston valtionosuusasiantuntija Sanna Lehtonen torppasi twiitissään pääministeri Sipilän väitteet siitä, ettei tämänhetkinen hallitus olisi leikannut kunnilta. Lehtosen mukaan leikkaukset on tehty ovelasti, ”monen mutkan kautta”.

Yleisradion perinteisellä pääministerin kyselytunnilla Sipilä kiisti, että hiljattain esiintulleet vanhustenhoidon ja hoivan laiminlyönnit olisivat olleet seurausta hallituksen leikkauksista.

– Hallitus ei ole leikannut kunnilta yhtään, (hallitus) on pitänyt huolen siitä että kuntien rahoitusasema säilyy. Nyt kuntien pitää olla äärimmäisen huolellinen siinä, kun ulkoistuksia tehdään, Sipilä leiskautti valtion propagandakanava Yleisradiossa.

Tästä huolimatta Lehtonen, iso nippu muita asiantuntijoita ja jopa ainakin yksi Sipilän hallituksen ministeriö on asiasta eri mieltä. Lehtonen rinnastaakin Sipilän ja Kataisen hallitukset tuloksien osalta ja selkeyttää Kuntalehdessä mainitsemiaan ”monia mutkia”.

– Jyrki Kataisen hallitus toteutti leikkauksen suoralla leikkauksella, joka alensi valtionosuusprosenttia ja täten vaikutti kaikkiin kuntiin euroa/asukas yhtä paljon. Tämä on brutaali, mutta läpinäkyvä ja helposti todennettavissa oleva tapa vähentää valtion menoja kuntien valtionosuuksia leikkaamalla. Päätökseen ei liittynyt huojennuksia kuntien kustannuksiin, vaan kunnille itselleen jäi tehtäväksi joko vähentää menoja vastaavasti tai lisätä muita tuloja valtionosuusvähennystä vastaavasti. Juha Sipilän hallitus toteutti leikkauksen mutkien kautta. Indeksijäädytyksen takia kunnilta jää tuloja saamatta, vaikka kustannukset kasvavat. Laskennalliset kiky-säästöt perustuvat ”toivotaan toivotaan” -kuvitteellisiin kustannussäästöihin (erityisesti 6 minuutin työajan pidennyksen osalta). Kustannustenjaon tarkistus on niin vaikea laskenta, että sen kautta tulevan kaksinkertaisen leikkauksen vain ammattilainen tajuaa, Lehtonen purkaa tilannetta.

https://twitter.com/lehtonenKL/status/1089549610564096000

Pääministerillä ja valtiovarainministeriöllä eri tiedot tai ainakin näkemys

Valtiovarainministeriön selvityksen mukaan kuntien tulojen ja menojen erotus repsahti viime vuonna noin miljardi euroa suuremmaksi kuin vuonna 2017, eikä suinkaan positiiviseen suuntaan.

Kuntalehden mukaan valtiovarainministeriön lisäksi myöskin asiantuntijat ovat kovin eri laduilla Sipilän kanssa. Esimerkiksi Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio totesi Kuntalehdelle vain viikko sitten seuraavaa:

– Näin suuri heikkeneminen alkaa olla jo hyvin poikkeuksellista, kun taustalla ei ole mitään lamaa tai muuta dramatiikkaa.

Sipilä kuitenkin tiivisti näkemyksensä Ylellä varsin suoraviivaisesti:

– Tosiaan näitä leikkauksia syytetään kaikesta. Täällä ei tosiaankaan ole mitään leikkauksia takana. Kuntien rahoitusasema on parantunut tämän vaalikauden aikana. Ja kuntien edellytykset huolehtia myöskin vanhuksista on parantunut tämän vaalikauden aikana.

Lähde: Kuntalehti, Twitter

23 thoughts on “Kuntaliiton pomo nappasi Sipilän valehtelusta – ”Melkoista harhaanjohtamista…”

  • 30.1.2019 at 10:57
    Permalink

    Yksi esimerkki siitä, miten epäsuora leikkaus tehdään on yliopistojen rahoitus:
    — Valtio siirtää yliopistorakennukset Senaattikiinteistölle.
    — Senaattikiinteistö korottaa rajusti vuokria, markkinatasolle.
    — Valtion osuutta ei leikata, mutta toisella kädellä otetaan rahaa pois.

    Tällainen järjestely, sen lisäksi, että se lisää valtion tuloja, se siirtää tuloja budjetin ulkopuolelle, jossa poliittinen rahan kähmiminen on helppo toteuttaa ”liikesalaisuuden” suojassa.
    — Näin valtionyhtiöistä on tullut vain rahanpesulaitoksia, joissa valtion rahaa voi jaella kavereille julkisuudelta suojassa.

    Reply
    • 30.1.2019 at 12:38
      Permalink

      Kaliforniassa tällainen stalinismi on jo pitkällä:

      Reply
  • 30.1.2019 at 11:14
    Permalink

    Sipilä on ainoastaan leikannut, kikyillyttänyt ja tuottavuus hypyttänyt kansaa. Suomen kansan kärsimykset hän varmisti tilaamalla isiksen sotilaat maahan. Tulija virta jatkuu edelleen noin 400 jihadistin kk vauhdilla.

    Reply
    • 30.1.2019 at 19:04
      Permalink

      Addressit-sivustolla on kansalaisaloite, johon kerätään nimiä GCM-sopimuksen hyväksynnän mitätöimiseksi. Jostain syystä sitä ei löydä enää ko. sivuston hakutoiminnalla. Tässä linkki: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592
      Jakakaa tätä!

      Reply
    • 31.1.2019 at 01:23
      Permalink

      Esperi Care Orpon ja Sipilän Sote-Gate.

      Reply
  • 30.1.2019 at 11:32
    Permalink

    Ei kait hänessä mitään vikaa ole. Jostakin ihmeen syystä ei vain kestäisi katsoa edes sen naamaa-

    Reply
  • 30.1.2019 at 11:58
    Permalink

    Pipilä nyt taas valehtelee. Se on niin sekasin, että uskoo itsekin omiin valheisiinsa.

    Reply
  • 30.1.2019 at 12:24
    Permalink

    On se lävitte sutki ukko. Raiskaajien paapoja. Toivottavasti tästä rotasta ei kuulla enää vaalien jälkeen.

    Reply
    • 30.1.2019 at 13:23
      Permalink

      Ei me Sipilästä mihinkään päästä. Sillä on uskonveljien taattu tuki takana. Toisaalta mikä sen kaataisi. Kansallismieliset ovat sen verran hajallaan, että niistä ei ole pelkoa ja suurinpiirtein joka kolmas suomalaista jättää äänestämättä niin Sipilälla ei ole mitään tarvetta poistua kuvioista ellei halua. Reformin ehdokkaissa on Venäjän edustaja dosentti joka takaa sen, että kansallismielinen ei luota koko porukkaan ja Suomi Ensin liike hajosi jo puoluekokoukseen eli ainoa parlamentaarinen taho joka Sipilää voisi uhata olisi persut, mutta sillekkään ei taida tällä palstalla kannatusta löytyä tarpeeksi.

      Reply
      • 31.1.2019 at 08:35
        Permalink

        HÄLYTYS! Keinoäly on nyt valjastettu tutkimaan kaikki googlen, androidin, valvontakameroidan, pankkitilien, GPS-datan jne. tiedot, ja näitä prosessoidaan reaaliajassa!

        Jos olet lähdössä miekkarille bussissa ryhmän kanssa, näkee google AI heti että ahaa, 36 kansallismielistä samassa bussissa, ja näistä 10% ovat keskustelleet tuosta miekkarista. Tieto polpolle, ja bussi saadaan pysäytettyä jollakin tavalla.

        Algoritmi voi lisäksi määrätä jatkossa kuinka paljon rahaa saat käyttöösi, riippuen social score -tilanteestasi.

        Tämä on mahdollista jo tänään. 2 tuntia tietoa mitä on meneillään deep state globalismissa:

        Reply
        • 31.1.2019 at 08:49
          Permalink

          It is called BLOCKCHAIN. Block the use of chas, block your freedom to make transactions without paying for it to belligerent third parties, chain you to computerized surveillance tech.

          Reply
  • 30.1.2019 at 16:19
    Permalink

    Kuntien olisi hyvä vähentää menojaan.
    Samalla tietenkin pitää kunnallisveroja alentaa, jotta kunnon, työssäkäyvä ihminen voisi kuluttaa enemmän.

    Reply
  • 30.1.2019 at 18:22
    Permalink

    Jos kysytään, mistä tietää että edustaja Sipilä valehtelee, vastaus on: Siitä kun ko henkilö avaa suunsa.

    Reply
    • 3.2.2019 at 07:53
      Permalink

      Sama pätee USA:ssa Clinton-klaaniin ja koko demari-mafiaan. Esimerkkejä Clinton-klaanin korruptiosta ja kähminnästä:

      https://archive.org/stream/Hillaryandbill2/ClintonCash_theUntoldStoryByPeterSchweizer_djvu.txt

      ”..Five years after the earthquake, Haiti is not a “wireless nation.” Billions of dollars have indeed
      been poured into the country, with Hillary and Bill having much of the say in how the funds were
      allocated. But according to GAO, IHRC ignored the action plan and funding priorities that had been
      set up by the Haitian government and donor countries. Moreover, much of the taxpayer money
      intended for practical rebuilding was squandered. Funds for reconstruction have ended up in
      worthless projects — while in several cases Clinton friends, allies, and even family members have
      benefited from the reconstruction circumstances.

      Natural disasters often create enormous opportunities for politically connected contractors to make
      money courtesy of the rebuilding effort. Author and critic Naomi Klein calls it “disaster capitalism..”

      Reply
  • 30.1.2019 at 18:46
    Permalink

    Juha Sipilä. Petteri Orpo ja Timo Soini ovat valehtelemisen alalla niin härskejä poliitikkoja ettei Suomen poliittisessa historiassa ole ollut vielä koskaan olemassa. Tuohon ”unelmajoukkueeseen” voisi vielä lisätä Jyrki Kataisen ja opettajatar Jutta Urpilaisen ”takuineen”, joka sopiikin leffaan ”Hyvät, pahat ja rumat, sillä ”takuut” liittyvät oleellisella tavalla kaltereihin.

    Ja näiden takuiden maksajina ovat olleet suomalaiset veronmaksajat kuten aina Kustaa Vaasan 1496-1560) ajoista lähtien, jolloin vietiin Ruotsin kruunun kirstuihin talonpojilta viimeisetkin työkalut, jolla elättää itsensä.

    Vain lesta Sipilä voi lestaudessaan olla enää kierompi kuin korkkiruuvi. Petteri Orpo on anhe globalisti kapitalisti, Timo Soini taas äärimmäisen kunnianhimoinen narsistinen psykopaatti, joka ei näe kuiin ”oman nenänsä” kuten hänen suuresti fanittamansa juutalaiset kuorrutettuna vielä pedofiilisellä sekä satanistisella Rooman Katollisella kirkolla Vatikaanin paaveineen, joka lukee Raamattua kuin itse piru vapaamuurariuden ja illuminatin nimissä.

    Piru perikööt koko konkkaronkan!!!

    Reply
    • 30.1.2019 at 20:01
      Permalink

      Ja tämä Suomen mafia-eliitti on kytköksissä erittäin pimeisiin asioihin muun muassa USA:ssa. Eräs Wikileaksin lapsiporno-sähköposteista surullisenkuuluisa John Podesta oli presidentti Clintonin (yllätys) henkilöstöpäällikkönä muutama vuosi sitten. Hän on saatananpalvoja ja lasten kidutusrituaalimurhaaja. Hänen kotinsa seinät ovat täynnä lapsikuvia seksuaalisesti esiteltyinä.

      Nyt John Podesta on valittu uuden demaripropagandan kattojärjestön AMI:n johtajaksi:

      ”4. The American Majority Institute (AMI) Is Created.

      AMI has recently been created to collect, shape, and market to the media, policymakers, and the public the best research and analysis from a consistent, progressive perspective on all major policy issues.

      Conservatives have beaten us at communicating to the American public on radio, TV, print, and now the Web. They are excellent at creating a damaging and aggressive “echo chamber” against anyone who doesn’t agree with them.

      AMI is the institutional answer, a Liberal version of the very successful conservative Heritage Foundation. John Podesta, who I worked with when he was President Clinton’s Chief of Staff and is well-regarded, will be the Chief Executive Officer. Mort Halperin, who was in the State Department of Secretary Albright, will oversee the policy aspect of AMI.

      https://wikileaks.org/podesta-emails/?file=txt&count=200

      Reply
  • 1.2.2019 at 12:27
    Permalink

    Pakkohan se on vanhuksilta leikata,kun maahan tuli 30000 pummia 2015.

    Reply
    • 2.2.2019 at 04:53
      Permalink

      Ja viime vuonna tuli laittomasti yli 70 000, laillisesti saapuneiden lisäksi.

      Reply
  • 12.2.2019 at 14:28
    Permalink

    Yksityistämisen tekniikka:
    Heikennä palvelujen rahoitusta niin että hommat ei enää toimi ja ihmiset tulevat vihaisiksi.
    Luovuta sitten palvelut yksityiselle pääomalle.

    Tämä kuvio on ollut käytössä koko ajan ja en yhtään ihmettelisi jos turvapaikanhakijoita käytetään hyväksi huomion kiinnittämiseksi muualle. Sillä saadaan vastustajien poliittinen kenttä revittyä hajalle.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.