Reijo Tossavainen: Journalisti-lehden päätoimittaja: ”Me vaikutamme äänestyksen lopputulokseen”

Punavihreän agendajournalismin tarkoitushakuisuus näkyy jopa “Journalistin ohjeiden” johdannossa. Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Nyt on siis vain oikeus vastaanottaa toimittajien mieleisekseen suodattamia tietoja ja mielipiteitä, ei oikeita ja olennaisia tietoja. Elämme agendajournalismin aikaa.

Sen osoittaa käytännön tasolla todeksi Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson lehtensä pääkirjoituksessa. Pettersson nimittäin kirjoittaa, että “tiedotusvälineiden on aika tunnustaa itselleen ja suomalaisille, että journalistiset valintamme vaikuttavat vaaleihin merkittävästi, halusimme sitä tai emme.

“On turha väittää, että medialla olisi pelkkä raportoijan rooli. Me vaikutamme äänestystulokseen ja siihen, millä teemalla vaalit käydään.”

“Vaalien teemat eivät ilmesty tyhjästä eivätkä pysy pinnalla itsestään. Me mediassa teemme päätöksiä, joilla on seuraukset.”

Näin siis toimittajien oma lehti Journalisti. Tämän jälkeen on ainakin minulle turha väittää, että media olisi objektiivinen ja neutraali tosiasioiden kertoja.

Journalistit ovat poliittisia toimijoita. Siksi olen käyttänyt sanoja agendajournalismi ja agendajournalistit. Suosittelen samaa käytäntöä muillekin.

………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

29 thoughts on “Reijo Tossavainen: Journalisti-lehden päätoimittaja: ”Me vaikutamme äänestyksen lopputulokseen”

  • 31.1.2019 at 23:23
    Permalink

    Jospa Maria Pettersonin omatuntoa kolkuttaa, kun noin avautui?
    Sillä valtamedia on globalisti-eliitin tärkeä työkalu, jolla Deep State ohjailee kansojen mielipiteitä haluttuun suuntaan. Näyttävät agendan mukaiset otsikot ja kuvat ovat tarkkaan mietittyä psykologista ohjausta, jotka jäävät piilotajuntaan muhimaan. Leipätekstissä mieliä manipuloidaan kutomalla vale näyttämään totuudelta. Monet lankeavat linnustajan paulaan ja siirtyvät kannattamaan agendamedian isäntien uutta maailman järjestystä: monikulttuurisuutta, globalisaatiota, ilmastohysteriaa, Eu liittovaltiota, gmo soijaa, heinäsirkka leipää jne.

    Agendamedia on kansalaisen pahin vihollinen.

    Reply
      • 2.2.2019 at 09:13
        Permalink

        Äitin ihonväristä päätellen (heikko todiste) ovat vauvan polttaneet vanhemmat olleet suvakkeja, yksi tummempi ja toinen vaaleampi?

        Reply
    • 2.2.2019 at 16:30
      Permalink

      Olipa kerran aika, jolloin naurettiin salaliittoteoriasta nimeltä ”uusi maailmanjärjestys”. Nyt se lukee suoraan UMJ:n globalistikordinaatiojärjestön, YK:n omilla sivuilla mainittuna ja useimpien maailman valtioiden orjaksi allekirjoittamina.

      Valtamedia tuli juuri ulos kaapista. ”Me päätämme, eivät äänestäjät, ketkä tätä maata hallitsee”.

      EU:n puna-armeija on lähellä toteutumista, kiitos suurelta osin erään Alexander Stubbin vaikutusvalta EU:n sijoituspankissa, ja hänen itsensä ilmaisemat himot leikkiä suurta tyrannia modernin sotateknologian avulla, sekä laajat yhteistyöt kyseisein pankin, sotateknologia-yhtiöiden ja EU:n korruptokratian kesken:

      https://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/

      Sananvapaus on yhtä huonolla tasolla kuin oli aikanaan Neuvostoliitossa, ja toisinajattelijoiden ilmiantaminen on nykyään helpompaa ja tekijälle turvallisempaa, kiitos netin ja anonyymit ilmiannot etänä.

      Kansanvaihto on myös Neuvostoliiton tasolla, vaikka vielä ei olla ryhdytty avoimesti teloittamaan toisinajattelijoita, mitä nyt yritetty Suomessakin murhata heitä ”varoittavana esimerkkinä” kieltämällä lääkitys putkaan Suomen kansan puolta pitämisestä laitetuilta.

      Valtaapitävät ovat siis paljaasti, avoimesti, ja kusipää-röyhkeästi muukaliaisten ja vieraiden globalisti-korporaatioiden asialla.

      Eikö löydy isiä ja äitejä, jotka kieltäytyvät alistumasta sille, että päättäjämme vievät kaikki tulevaisuuden toivon heidän jälkeläisiltään tai näiden jälkeläisiltä?

      Reply
  • 31.1.2019 at 23:37
    Permalink

    Addressit-sivustolla on kansalaisaloite, johon kerätään nimiä GCM-sopimuksen hyväksynnän mitätöimiseksi. Jostain syystä sitä ei löydä enää ko. sivuston hakutoiminnalla. Tässä linkki: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592
    Jakakaa tätä!

    Reply
  • 31.1.2019 at 23:45
    Permalink

    Arvelen että Interpol ratkaisi Suomen presidentinvaalit.

    Presidenttipyrkyri Ilja Janitskin pidätettiin Interpol etsintäkuulutuksen nojalla ”rikoksesta ihmisyyttä vastaan”, vaikka häntä ei ole koskaan edes epäilty sellaisesta, eikä ollut esitutkinnassa eikä syytettynä sellaisesta.

    Turkissa on ollut vähän vastaavia tapauksia. Ylen juttu Turkkilaisia koskien:

    https://yle.fi/uutiset/3-9811224

    25.8.2017:
    Iltalehden kyselyssä olivat mukana myös presidenttiehdokkuutta tavoittelevat Paavo Väyrynen ja Ilja Janitskin. Heistä Väyrynen saisi kahden prosentin ja Janitskin yhden prosentin kannatuksen.
    —-

    Väyrynen sai ennustuksesta huolimatta 6,2 % kannatuksen. Niinistö sai vaaleissa 62,6%. Ilja olisi kyllä pistänyt Niinistön kyykkyyn vaalipaneeleissa.

    Interpolin Suomen kansallisena keskuksena toimii Keskusrikospoliisi.

    Reply
    • 31.1.2019 at 23:48
      Permalink

      Jos siinä oli sellainen huijaus että……

      Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on säädetty otsikon alla ( rikoslain 11 luvun otsikko):

      ”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaa”..

      Ja kun Iljaa epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, niin joku keksinyt että ”etsintäkuulututaan Ilja rikoksista ihmisyyttä vastaan……” Siis tekaisiin etsintäkuulutus, ehkä vähän leikkimällä tyhmää…

      Rikoslaki 11 luku

      Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

      Reply
      • 7.2.2019 at 09:29
        Permalink

        Valtamedialla on paljon sontaa pussissaan siitä, että joukkoraiskaus tai sarjamurha EI OLE pahin rikos Suomen lainsäädännön käytännön toimissa:

        ”Ikuinen velka – velallisen kohtelu on vailla kohtuutta

        Velalliset ja yrittäjät pitää tuomita, jylisi presidentti Koivisto 90-luvulla. ”Instituuttioiden pitää voittaa” ohjeistettiin oikeuslaitosta. Tästä kärsii mm. tuoreimpana presidentin entinen vävykin. Pankinjohtajat, jotka koko pankkikriisin olivat aiheuttaneet, ottaessaan ulkomaan valuuttaa Suomeen vastoin Suomen Pankin määräyksiä, pelastettiin 90-lvun poliittisilla päätöksillä ja oikeuslaitoksen ohjeistamisella.

        Pankkituki -piikin avaaminen aiheutti järjettömän konkurssialloon, jossa surutta elinkelpoisia yrityksiä massalahdattiin 65 000 ja omaisuudet kavallettiin pankeille. Kuinka kuralla pankit tuolloin oikein olivat ja ovat vieläkin, kun vielä jopa 1981 velkoja löytyy pankkien kirjanpidosta ja tilijärjestelmistä vuonna 2017?

        Tiettyjen pankkien vakavaraisuudessa on katteettomia velkoja ja kiinnitysasiakirjoja, joille ei ole todellista saantoa.

        90-luvun uhrit siis maksavat edelleen 25 vuotta myöhemmin ja aina vaan vanhenemiseen lisätään lisäaikaa, jotta nämä ihmiset menehtyvät ennen kuin velkavastuu päättyy. Oikeudellisesti arvioiden, Suomessa on siis vallalla käytäntö, jossa velan ottaminen on suurempi rikos, kuin sarjamurha. Murhaaja pääsee elinkautisensa jälkeen vapaalle, saa asunnon ja tukipalveluita. Velanottajalle ei apua heru – ei Eduskunnasta – ei hallitukselta – ei oikeusministeriöstä. ”

        http://hilkkamlaikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236543-suomi-100-vuotta-omaisuuden-suoja-ja-oikeusturva-olematon

        Reply
    • 31.1.2019 at 23:59
      Permalink

      Vähän ikävä todeta, mutta mielestäni myös vaihtoehtomedia on vähän wellihousua porukkaa.

      Vaikka se on tietoinen tuosta, että valtakunnan hiearkiassa nro 1 vaalit eli presidentinvaalit ollut tuollaiset Turkkilaiset Suomessa, niin vaihtoehtomedia ei ole edes tuonut asiaa esille!

      Vaikka voisi soittaa vaikka Neeralle ja kysyä…

      9.8.2017
      Oikeusministeriö ei kommentoi Ilja Janitskinin luovutuksen tilannetta. Oikeusministeriön hallitussihteeri Taina Neiran mukaan luovutuspyyntö on tehty, mutta yksityiskohdista hän ei kerro.

      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708082200312938_u0.shtml

      Reply
  • 1.2.2019 at 05:34
    Permalink

    Onneksi on tänä päivänä vaihtoehtoja tiedon saamiseen jos haluaa. Ennen maaseuduilla oli keskustavetoiset ilkka ja vaasa jotka tipahtivat lähes jokaisen postilaatikkoon ja se kantaa vielä tänä päivänäkin maasetukuntien poliittiseen päätöksentekoon. SMP oli se sen ajan häirikkö joka vetosi köyhempää kansaosaa ja jota mustamaalattiin näissä ”medioissa” Muistan kun isäni, köyhä ja sairasteleva sotaveteraani oli Veikko Vennamon ja Urho Pohton innokas kannattaja. Usea SMP:nen ehdokas oli pienviljeliä ja näin ollen häirikkö isompien ja ”rikkaampien” maanvilejlijöiden ja keskustapuolueen kannattajien keskuudessa.

    Reply
  • 1.2.2019 at 05:44
    Permalink

    Feministit on suloisia kun ne välillä pieraisee pienen totuuden tuhnun.
    Kai se on sellaista siellä kuplassa,välillä pitää kaasut käydä laskemassa muitten haisteltavaksi ja sitten takaisin kuplaan.

    Reply
    • 2.2.2019 at 16:35
      Permalink

      Kai Mykkäsen söpö pierahdus:

      ”Me haluamme suojella luontoa ja turvata elinlajit. Tähän auttaa se, että tuomma maamme täyteen kymmenkertaisella matulaumalla, ja koulutammen heidät kuluttamaan 40X enemmän kuin tekivät kotimaassaan. Tämä kaikki on hienoa ja mahtavaa, ja sekä valtamediamme että kaikkien koulukirjojen sisällöstä opittavia hienoja ja edistyksellisiä asioita, joita ei saa kritisoida, tai muuten..”

      Reply
  • 1.2.2019 at 08:01
    Permalink

    Maria Petterson puhui jo aivan samaa muutama viikko siitten pöllöraadissa. Kun muut ihmettelivät, että tuleeko vaaleista maahanmuuttovaalit vai mitkä niin tämä eukko oli vakaasti sitä mieltä, että se on toimittajista kiinni tuleeko vaaleista maahanmuutto vai ilmastovaalit. Eli kyllä meitä manipuloidaan isolla rahalla:
    https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/polloraati-paivan-polttavien-aiheiden-aarella-1038992

    Reply
    • 1.2.2019 at 08:55
      Permalink

      Muutama kuukausi sitten Maria Petterson radiossa vaati entistä kovempia rangaistuksia niille tahoille, jotka uskaltavat poiketa valtamedian antamista virallisista kertomuksista. Nainen edustaa sakeinta mahdollista bolshevismia tiedotuspolitiikan suhteen ja on vaaraksi avoimelle kansalaisyhteiskunnalle. Journalismin kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä. On Nurin Kurin-landialle tyypillistä, että tämmöinen henkilö päätoimittaa Journalismi-lehteä, jonka pitäisi olla ohjailemassa ammattikunnan etiikkaa.

      Reply
      • 1.2.2019 at 20:02
        Permalink

        Neuvostoliiton jälkeisessä Puolassa tuo akka roikkuisi jo narussa.

        Reply
  • 1.2.2019 at 10:13
    Permalink

    Ilman nykyistä lehdistöä Suomen hallituksessa ei olisi Sipilää ja Orpoa. Molemmat ovat äärimmäisiä kapitalisteja ja toimivat ministereinä lähinnä omaksi edukseen. Soinin saivat Sipilä ja Orpo mukaan lupaamalla etuja, joita Soini ei piti tärkeämpänä kuin rehellistä politiikkaa.
    Sipilän sijoitus maksaa kepun velkoja on tuottanut hyvät voitot. Soteuudistus perustuu törkeään kapitalismiin, jossa yhteiskunnan keräämät verorahat siirtyvät sijoittajien taskuun. Terveydenhoito toimisi erinomaisesti suomalaisin voimin, jos sitä johtamaan valittaisiin päteviä henkilöitä eikä palkkiovirka poliitikkoja. Virkojahan jaetaan palkkioksi poliitikoille, jotka ovat hyvin tukeneet huipulle kiivenneitä.
    Kansallisen omaisuuden myynti siirtää suomalaisten varat osinkoja tuottavien yriteysten haltuun. Olisi tärkeää saada selville, mitä esimerkiksi Lipponen ja Vanhanen tai näiden suku ovat hyötyneet valtion omaisuuden myynnistä.

    Reply
    • 2.2.2019 at 04:39
      Permalink

      Anne ”burn Finland” Berner antoi viime vuonna miljoonatuen mediamafiakeskusrikollisjärjestö STT:lle.

      Ketä hallituksessa?

      ”STT:n hallitus koostuu seuraavista henkilöistä (fiktiivisiä lisänimiä):

      Kaupallinen johtaja PettUri Putkiranta, Helsingin Sanomat (pj)
      Vastaava päätoimittaja Pekka ”pakkomatutus” Mervola, Keskisuomalainen (vpj)
      Vastaava päätoimittaja Kaius ”kansa kyykkyyn” Niemi, Helsingin Sanomat
      Kaupallinen johtaja Kari ”monikultturismiontaivas” Mononen, Ilta-Sanomat
      Kustantaja, vastaava päätoimittaja Tapio ”tapa Suomi” Sadeoja, Ilta-Sanomat
      Vastaava päätoimittaja Jouko ”joukkoraiskausonihqua” Jokinen, Yleisradio
      Vastaava päätoimittaja, toimitusjohtaja Tomi ”laatujournalismi” Einonen, MTV Uutiset, Mediahub Helsinki

      Lähde uutiselle, MVlehti

      PS: Räikeä esimerkki sionisti- eli suomen vihollistaustaisen MTV:n agendajournalismista:

      https://mvlehti.net/2018/09/08/valemedia-mtv-julkaisi-torkean-valeuutisen-suomen-ja-puhoksen-puolesta-mielenosoituksesta/

      Reply
    • 3.2.2019 at 06:02
      Permalink

      Ei persuja oikeasti vainota. Natseja vainotaan. Persut ovat näennäisoppositio, joka vain saa mainosta

      Reply
      • 4.2.2019 at 17:36
        Permalink

        Kunhan perustaisit toimivan oikean opposition niin voisit huudella noin.

        Reply
  • 1.2.2019 at 19:04
    Permalink

    Tuo on aivan ilmiselvää, että näin on. On aina ollut, siitä en tiedä tuleeko aina olemaan. YLE:n ”laatukriteerinä” oli aikanaan näyttää ennen jok’ikistä valtiollista vaalia olipa kyseessä sitten presidentin- tahi eduskuntavaalit nk. ”vaalielokuvan” eli Väinö Linnan ”Täällä pohjantähden alla”, jolla ”radikalisoitiin” työväenluokkaa äänestysuurnille. Ennen v. 2000 presidentinvaaleja, jossa ehdokkaana oli Tarja Halonen (SDP) viimeisellä kieroksella vastustajanaan Esko Aho (Kesk) YLE huomio tämän näyttämällä Suomen Vapaussodasta v. 1918 varsin punikki -näkökulmaista ”dokumenttiohjelmaa”, jossa herkuteltiin valkoisten ”lahtarien” tekemillä veriteolla sisällissodan aikana ja sen jälkeen tarkoituksellisesta murhaamisesta punaisten vankileireillä nälkään ja tietysti valkoisten sadististen valkoisten leirien vartijoiden antamasta kohtelusta ja mielivaltaisista teloituksista, joita aivan ajankuluksi ja ”ajan tappamiseksi” suoritettiin.

    En nyt sen enempää puutu tähän palefacen 100-vuotiaaseen Suomeen ja punikkien historian kirjoitukseen, mutta on kuitenkin syytä muistaa sellainenkin sivuseikka, että Euroopassa 4-vuotta riehunut WWI v.1914-18 ei merkinnyt samaa kuin ”vilja”-, ”voi” eikä ”munavuori” vaan elintarvike tilanne oli koko mantereella sitä mitä oli ja Venäjän vallankumous ja sisällissota, jossa bolsevikit anastivat vallan Venäjän duumalta kun ennen sitä Venäjän Tsaari Nikolai II oli luopunut vapaaehtoisesti kruunusta kehnosti sujuneen sodan takia, jossa epäviisaasti hän oli korottanut itsensä sen sotilaalliseksi johtajaksi.
    Venäjän Suomessa olevan hajanaisen armeijan oma muonatilanne oli kehno eikä sillä ollut mitään aikomusta antaa sitä suomalaisille ja vallankumouksen tehneillä bolsevikeilla ei sen enempää annettavaa mikä merkitsi nälänhätää Neuvosto Venäjällä sen sisällissodan aikana ja heti sen jälkeen maassa joka oli täyden anarkian vallassa. Syynä ei ollut se tilanne, ettei ollut hallintoa, vaan nimenomaan se, että oli ”hallinto”. Nimittäin Bolsevikit.

    Reply
  • 3.2.2019 at 04:56
    Permalink

    Valhe jossa sionisti-omisteinen valtamedia on mukana on näin suuri:

    ”An illusion, it will be so large, so vast, it will escape their perception.”

    Those who will see it, will be thought of as, insane.
    We will create separate fronts to prevent them from seeing the connection between us.
    We will behave as if we are not connected, to keep the illusion alive. Our goal will be accomplished,
    one drop at a time, so as to never bring suspicion upon ourselves. This will also prevent them, from seeing the changes, as they occur.

    ”We, will always stand above the relative field, of their experience for we know the secrets of the absolute.
    We will work together, always and will remain bound by blood and secrecy.

    Death! will come to he, who speaks!

    ”We will keep their lifespan short and their minds weak, while pretending to do the opposite. We will use our knowledge of science and technology in subtle ways, so they will never see what is happening. We will use soft metals, aging accelerators and sedatives in food, and water, also in the air. They will be blanketed by poisons everywhere they turn.

    The soft metals will cause them to lose their minds. We will promise to find a cure from our many fronts, yet we will feed them more poison. The poisons will be absorbed through their skin and mouths, they will destroy their minds and reproductive systems. From all this, their children will be born dead, and we will conceal this information.

    The poisons will be hidden in everything that surrounds them,
    in what they drink, eat, breathe and wear.

    We must be ingenious in dispensing the poisons, for they can see far. We will teach them that the poisons are good, with fun images and musical tones. Those they look up to, will help. We will enlist them to push our poisons.

    ”They will see our products being used in film and will grow accustomed to them, and will never know their true effect. When they give birth, we will inject poisons into the blood of their children and convince them, its for their help. We will start early on, when their minds are young, we will target their children, with what children love most, sweet things.

    When their teeth decay we will fill them with metals that will kill their mind and steal their future. When their ability to learn has been affected, we will create medicine that will make them sicker and cause other diseases for which we will create yet more medicine. We will render them docile and weak before us by our power. They will grow depressed, slow and obese, and when they come to us for help, we will give them more poison.

    ”We will focus their attention, toward money and material goods, so they many never connect with their inner self. We will distract them with fornication, external pleasures and games, so they may never be one with the oneness, of it all. Their minds will belong to us, and they will do as we say. If they refuse we shall find ways to implement mind-altering technology into their lives.

    We will use fear, as our weapon. We will establish their governments and establish opposites within. We will own both sides. We will always hide our objective but carry out our plan. They will perform the labor for us and we shall prosper from their toil,

    ”Our families, will never mix with theirs. Our blood, must be pure always, for it is the way. We will make them kill, each other, when it suits us. We will keep them separated from the oneness, by dogma and religion. We will control all aspects of their lives and tell them, what to think and how. We will guide them kindly and gently, letting them think they are guiding themselves.

    We will foment animosity between them, through our factions. When a light shall shine among them, we shall extinguish it by ridicule, or death, whichever suits us best. We will make them rip each other’s hearts apart, and kill their own children. We will accomplish this by using hate, as our ally, anger, as our friend. The hate-, will blind them totally, and never shall they see, that from their conflicts, we emerge as their rulers.

    They will be busy- killing each other. They will bathe in their own blood and kill their neighbors, for as long as we see fit.

    ”We will benefit greatly from this, for they will not see us, for they cannot see us. We will continue, to prosper from their wars and their deaths. We shall repeat this, over and over- until our ultimate- goal is accomplished. We will continue to make them live in fear and anger though images and sounds. We will use all the tools we have to accomplish this. The tools will be provided by their labor. We will make them hate themselves and their neighbors.

    ”We will always hide the divine truth from them, that we are all one. This they must never know! They must never know that color is an illusion, they must always think they are not equal. Drop by drop, drop by drop we will advance our goal. We will take over their land, resources and wealth to exercise total control over them. We will deceive them into accepting laws that will steal the little freedom they will have. We will establish a money system that will imprison them forever, keeping them and their children in debt.

    ”When they shall ban together, we shall accuse them of crimes, and present a different story to the world, for we shall own all the media. We will use our media to control the flow of information, and their sentiment in our favor. When they shall rise up, against us, we will crush them like insects, for they are less than that. They will be helpless to do anything, for they will have no weapons.

    ”We will recruit some of their own, to carry out our plans, we will promise them eternal life, but eternal life they will never have, for they are not of us. The recruits will be called “initiates” and will be indoctrinated, to believe false rites of passage to higher realms. Members of these groups will think they are one with us, never knowing the truth.

    They must never learn this truth, for they will turn against us. For their work they will be rewarded with earthly things and great titles, but never will they become immortal and join us, never will they receive the light and travel the stars. They will never reach the higher realms, for the killing of their own kind will prevent passage to the realm of enlightenment. This they will never know.

    The truth will be hidden in their face, so close they will not be able to focus on it until its too late. Oh yes, so grand the illusion of freedom will be, that they will never know they are our slaves.

    ”When all is in place, the reality we will have created for them, will own them. This reality will be their prison. They will live in self-delusion. When our goal is accomplished a new era of domination will begin. Their minds will be bound by their beliefs, the beliefs we have established from time immemorial.

    ”But if they ever find out they are our equal, we shall perish then. THIS THEY MUST NEVER KNOW. If they ever find out that together they can vanquish us, they will take action. They must never, ever find out what we have done, for if they do, we shall have no place to run, for it will be easy to see who we are once the veil has fallen. Our actions will have revealed who we are and they will hunt us down and no person shall give us shelter.

    ”This is the secret covenant by which we shall live the rest of our present and future lives, for this reality will transcend many generations and life spans. This covenant is sealed by blood, our blood. We, the ones who from heaven to earth came.”

    ”This covenant must NEVER, EVER be known to exist.

    It must NEVER, EVER be written or spoken of for if it is, the consciousness it will spawn will release the fury of the PRIME CREATOR upon us and we shall be cast to the depths from whence we came and remain there until the end time of infinity itself.”

    Reply
  • 3.2.2019 at 06:32
    Permalink

    STT:Lle rahaa hallitukselta; haiskahtaa LAHJONNALTA näin ennen valleja … Näin siis Berner . Koko muu ”lehdistö” on jo vuosia lahjottu ”lehdistötuella” hiljaiseksi ennen vaaleja; esimerkiksi ennen viime EU-vaaleja lehdistölle anettiin 30 miljoonan lisa-lehdiostötuki; ja uutisointi oli sen mukaista .

    Eikö ole vaalipetos käyttää valtion rahaa oman agendan ajamiseen ja oman vaalipudjetin tieksi ?

    Mutta todellinen petos on valtiopetosten peittely ja jopa ekskustelun estäminen.

    Sellaisia julkisia aiheita ja asioita kuin Suomen perustuslain sisältö EI saa julkiseeen keksusteluun ja jo alkaneet keskustelutkin poistetaan välittömästi …. Julkinen lakitietokanta Finnlex : PL 118 § : Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikuedessa.

    Ja tämän valtiopetoksen suojissa todella on tapahtunut: Iltalehti 7.4. 2012 …”Eduskunnanssa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoiotusvastuurhat aiotaan kaapata. ( Suomeksi varastaa jopa 3 miljardia euroa lailla 444/2012 pankkien tukemiseksi ).

    Tämä kaikki ”lainsäädäntötyö” siis LAHJONNAN takia: Iltalehti 19.2. 2013 ”MIljoonien rahavirrat puolueille”. JOrma Heikkinen : ”PUolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”… tästä sotessakin on kyse … suuret toimijat ovat LAHJONEET hallituksen puolueiden kautta !

    Ei varmaan saa julkisia asiakirjoja esitää : archive.is/kimmoleaks,fi

    Reply
  • 3.2.2019 at 07:20
    Permalink

    hyvä näin kuuluukin käydä tälle läpeensä aivopestylle kansalle!! Tässä kysymyksiä joka kertoo aivokuolleisuudesta ja uskon että jopa magneettimedian lukijoista osa on niin pahasti aivopesty etteivät edes aio asiaa tutkia tässä tulee suurinpiirtein tärkeys järjestyksessä:

    1. Elämmekö ”maapallolla” joita nasan tietokoneella tehdyt kuvat antavat ymmärtää sadoista miljardeista ellei tuhansilla miljardeilla dollareilla ei ole kuvaa saatu kotipaikastamme :)?

    2. Uskotko holaustin tapahtuneen tähän on pakko laittaa tälläinen 🙂

    3. Uskotko että vapaamuurarit kävivät kuussa 🙂

    4. Miksi antartikselle meno on kielletty/ tehty suurinpiirtein mahdottomaksi yksityisiltä ei eliittiin kuuluvilta ihmisiltä???

    5. Miksi ihmiset eivät suostu ymmärtämään rahajärjestelmää??

    6. Ketä omistaa median suurinpiirtein ympäri mailmaa ja miksi vain holokausti on ainoa historiallinen tapahtuma jonka kiistäminen on lailla kielletty monissa maissa??

    7. Miksi ihmiset eivät ymmärrä ketkä hallitsee nykyään ja jo kauan hallinneet vapaamuureita ja kenen agendaa vapaamuurit noudattaa??? Melkein kaikkien mailman maiden johtajat ja päättävissä asemissa olevat henkilöt ovat vapaamuurareita!!

    8. Miksi ihmisille on liian vaikea koittaa ymmärtää miten mailma toimii edes viikko käyttää omaa turhanpäivästä aikaansa potkupallolta ja jääkiekolta, jotka ovat tarkoituksella tehtyjä todella typeriä urheilulajeja viemään huomio pois OIKEASTI tärkeästi asioista!!

    9. Nyt kun muurarit tarkoituksella ovat aiheuttaneet nämä raiskaukset, niin typerämpää ei ole kuin lähteä jahtaamaan näitä alikehittyneitä aavikko apinoita (jonka ymmärrän), kun sionistit ovat nämä tarkoituksella nämä tänne tuoneet eli LAMMASLAUMA LÄPEENSÄ AIVOPESTY KANSA KUN EI YMMÄRRÄ! Heille selvästikin nämä itse tulivat läntisiin valkoisiin maihin ja juutalaisilla ei ollut asiaan osaa eikä asiaa!!

    10. Mksi juutalaiset ovat karkoitettu 109 eri maasta, määrä tod näk. vielä paljon suurempikin?????????????

    11. Miksi nikolai teslan joka oli tämän hetkisen ihmiskunnan kovin ihminen millä mittapuulla tahansa, niin donald trumpin serkku julisti kaikki salaisiksi! Eli niin kutsuttua ”ilmaista” energiaa on ollut jo kauan aikaa, mutta kun rockefellerit ym muut triljonäärit tapattavat kaikki joilla näyttää olevan varteen otettavia keksintöjä ja keksintö patentit ovat tärkeiden patenttien kohdalla pelkkää huijausta. Kaikki varastetaan ja keksijät tapetaan lääkereistä ilmailu insinööreihin jotka ovat uhka nykyiselle mailman järjestykselle!!

    12. kun raketteja laukaistaan niin menevätkö ne oikeasti ”avaruuteen” vai tippuvatko mereen ja pyöriikö ”maapallo” 1600 km h ja missä on oikeat pohjois napa ja etelänapa??

    13. ovatko nasan antamat teitokoneella tehdyt kuvat todellisia kuvia ”tähdistä” ja matkat aurinkoon ja kuuhun joita vapaamuurari eliitti väittävät todellakin niin kaukana kun antavat ymmärtää??

    14. Uskotko dinosauruksiin ja miksi eliitti niin kovalla kiireellä ottaa aina arkeoligiset löydöt haltuunsa? Smitsonian institute ym?? Ja miksi yhdessäkään museossa ei ole alkuperäisiä ”dinosaurusten” luita vaan kiinnassa tehtyjä mallinnuksia??

    15. Olisiko mailmassa ainuttakaan terroristiä tai sotaan jos ei false flag iskuilla tai ellitin salaisilla palveluilla niitä tehtäisi heidän valtansa lisäämiseksi( supo, cia, mossad, kgb, m 16 ym), niitä valtiot eli vapaamuurarit ja juutalais pankkiiri eliiitti niitä aiheuttaisi tapattamalla omaa kansaansa omien tarkoitus perien saavuttamiseksi? Tätäkin on monen lampaan vaikea ymmärtää??

    16. Miksi 95% Kansasta on niin vaikea ymmärtää, että melkein kaikki mailman valtaeliitti on satanisteja, jotka uhraa lapsia heidän vitun sairaille mielikuvitus jumalilleen ja ym muihin seksuaalisiin riitteihin, myös suomesta löytyy suuri määrä korkeimmilta tasoilta!!

    17. Miksi vaihtoehto mediassa on niin paljon keskustelua, että hitlerkin oli kontrolloitu oppositio vaikka en ole vielä 12v löytäny yhtäkään vakavasti otettavaa todistetta?? Suuri osa vertaa anthony suttoniin tässä asiassa??

    18. Miksi monen on vaikea ymmärtää esim kansainvälinen avaruus asema, redbullin avaruus hyppy ym muut ovat vaan vapaamuurarien huijausta ja he nauravat paskat housuissa näille massoille jotka uskovat näihin! OLISIHAN SE MAHDOTONTA ETTÄ KAIKKI MAILMAN AVARUUSMAAT YHDESSÄ HUIJAISIVAT MASSOJA 🙂 🙂 🙂 🙂

    19. Itse 25v todella tyhmänä uskoneena evoluutio teoriian ja että ihminen on tullut afrikasta apinasta ja kaikkien näiden vuosien tutkimisien jälkeen meinaa ruikkupaskat tulla housuun näiden vapaamuurarien/royal institute ym evoluutio ja alku räjähdys teorioiden kanssa!! Aikonaan eli ja on elänyt todella kehittyneitä kansoja jotka on tehnyt uskomattomia insinööri taidon näytteitä johon hädin tuskin nykyajan teknologialla edes pystyttäisiin! Pidin aatua hulluna kun etsi kadonnutta atlantista! EN TODELLAKAA PIDÄ ENÄÄ!! Pakko linkata tämä linkki KATSOKAA:

    https://www.youtube.com/watch?v=roX__kFKUjo

    20. Lammas lauma massat ovat niin syvästi aivopestyä paska sakkia että vaikea löytää sääliä näille ihmisille, jotka katsovat putousta ym muuta täyttä jätettä vaikka heidän maata ollaan tuhoamas täydellä voimalla juutalaisten toimesta!!! Itse olen saanut viimeseen kymmeneen vuoteen niin paljon paskaa niskaan yrittäessä saada hereille ihmisiä, että tätä vihaa lammaslaumaa kohtaan on vaikea saada laantumaan! Hauskinta on ollut nähdä kun näitä vastarinta liilkkeen tarroja laitoin ympäri suomea eripaikkoihin tuhansia ja sitten näet kun 10-16 vuotiaat naispuoliset teinit ”natsi” vihassansa raapii niitä irti kaikella mahdollisilla esineillä ja sitten heidät raiskataan heidän typerien paska vanhempiensa nieltyä juutalaisen aivopesun ja niiden tarrojen takana oleva poliittinen liike kun olisi se ainoa oikea oppositio toisin kuin sionisti halla homo hinttari aho persut ym. uusapaavalniemeä lukuun ottamatta!

    21. https://www.youtube.com/watch?v=DOP2kW0RA1A

    Irwin Goodman – Haistakaa paska koko vapaamuurari satanisti maanpetturi valtiovalta

    natsit tappo mun suvun holokaustissa! Mun vaarin kallo kutistettiin ja mun enosta tehtiin saippuaa ja iso isästä tuli lampun varjostin! Olisko mitenkään minä vaadin että synogoogalle lahjoitetaan 6 miljoonaa euroa!!

    Reply
  • 27.2.2019 at 21:18
    Permalink

    ”Journalistit ovat poliittisia toimijoita. Siksi olen käyttänyt sanoja agendajournalismi ja agendajournalistit. Suosittelen samaa käytäntöä muillekin.”

    Kiitos Reijo Tossavainen, että olet näin selkeästi määritellyt itsesi. Lupaan tästedes viitata sinuun agendajournailistina.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.