Arto Luukkanen: Kaksi viikonlopun opetusta

Kun kuuntelee ihmisiä niin viisastuu. Kannattaa kuunnella.

Eräs helmi tältä viikonlopulta oli erään henkilön tokaisu, että tulevat vaalit eivät ole mitään muuta kuin vihreät vastaan eräs isänmaallinen puolue.

Hän perusteli sitä sutkeasti ja hyvin.

Hänen mukaansa muut puolueet ovat kaikki jollain lailla vihreitä: vastustetaan lihansyöntiä, sukupuolia, kansallismielisyyttä, isänmaallisuutta, autolla-ajoa, lemmikkejä, metsien hakkuuta, teollisuutta tai hiilidioksidia. Tämän henkilön mielestä vaaleissa on vain yksi puolue, joka on toista mieltä! Heille maailmanloppu ei tule eikä hysteria kannata. Yhdessä selvitään. Kuten ennenkin. Minä hymyilin tietävästi tälle miehelle – luulen tietäväni mistä puolueesta puhutaan.

  1. Mitä siihen muuta lisäämään? Pidin suuni kiinni ja kuuntelin sujuvasti.

Toinen opetus: olen saanut paljon ulkomailta kyselyjä ketä äänestää jos en voi sinua. Joitain tunnen hyvin mutta kaikista vaalipiireistä en tunne. Laittakaa tähän hyviä PS ehdokkaita muualta kuin Uudeltamaalta niin laitan niitä sitten ulkosuomalaisille. Näyttää siltä, että ulkomailla suomalaisista tulee luonnollisesti ja itsestään isänmaallisia. Mikähän siinäkin on?

Eli ehdotuksia pliis!

 Arto Luukkanen

4 thoughts on “Arto Luukkanen: Kaksi viikonlopun opetusta

  • 18.3.2019 at 08:17
    Permalink

    Joskus aikoinaan, Vihreiden syntyaikoina, ajatuksena oli, että Vihreät tuovat esille agendaansa, niin, että muut puolueet muuttuvat vihreiks niini, että Vihreitä ei enää tarvita.

    No, mitä wattua Vihreät enää siellä tekevät?

    Alkuperäinen luonnonsuojelu on muuttunut ilman rajoja hillittömästi lisääntyvien haittaeläinten suojeluksi, Suomen ja suomalaisten – ennenkaikkea veronmaksajien tappamiseksi.

    Reply
  • 19.3.2019 at 16:30
    Permalink

    Puolueilla ei ole omia periaatteita, vaan lähes kaikki ovat ”tuulen haistelijoita” ja EU:n orjia, jotka kärkkyvät Brysselin kirkolta hillotolppia, jotka eivät kelpaa kenellekään muille jäsenmaiden petturi -politiikoille, koska he ovat Keski-Euroopasta ja heidän arvonsa on suurempi kuin periferia -hölmölästä kotoisin olevien ”Nummisuutareiden”, joita Mikko Liukastus vedättää alta lipan.

    Suomalaiset puolueet ja niiden politiikot eivät ole valtiomiehiä eikä -naisia, vaan tuuliviirejä, jotka haistelevat kulloisenkin keittiöstä tulevan ruuan tuoksun kuunnellen ensin mitä mieltä vähä-älyiset lapsi-aikuiset ovat siitä ja kun ”mikki hiiri -väki” sanoo joko, YÄK, YÄK! tai JIPPP!!! Vasta kun ”mielipide” on vaali siipikarjassa muodostettu huutaa sananmukaisesti ”päivänpoliitikko” sen saman minkä hanhen aivoilla ja jopa hanhen maksoillakin varustetut nk. ”äänestäjät” muodostavat.

    Presidentti J.K Paasikivi (1870-1956) eräs lukuisista tuskastuneista tuskahduksistaan oli toteamus:

    ”Suomalaiset ovat poliittisesti tyhmä kansa!”

    Ja kaikkein eräs parhaista helmistä: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen!!!”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.