Suomi listattiin maailman onnellisimmaksi maaksi – Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää kultaa…

11
Suomi listattiin YK:n vuosittaisessa onnellisuusraportissa maailman onnellisimmaksi maaksi. Tulokseen vaikutti edellisten vuosien keskiarvo sekä tutkimukseen vastanneita yksilöitä yleisemmän tason kysymykset, kuten bruttokansantuote ja sosiaaliturva. Suomen sijoitusta voivat kuitenkin ihmetellä ainakin ne, jotka ovat tutustuneet Suomen ”nurjaan puoleen”.

Viime vuonna julkaistun selvityksen mukaan Suomessa tehdään EU-alueen viidenneksi eniten itsemurhia. Viimeisimpien tilastojen mukaan itsemurhiin kuolleiden määrä on kasvanut kahtena vuonna peräkkäin. Vuoden 2017 aikana itsemurhan teki 824 henkilöä.

Suomen työikäisestä väestöstä enemmän kuin joka kuudes on ulosoton asiakkaana ja määrä yli tuplaantui kymmenessä vuodessa vuosina 2008-2018. Ulosoton asiakkaana on noin 10% enemmän kansalaisia, kuin 90-luvun laman synkimpinä aikoina.

Työllisyysluvuilla retostellut ja hiljattain eronnut Sipilän hallitus on saanut aikaan sen, että ”virallisesti työttömiä” on vähemmän, mutta reaalisesti vailla palkkatyötä olevia enemmän. Nykysuomi selvitti viime kesänä, kuka kuuluu ”työllisiin” laskettaviksi ja kävi ilmi, että työllisiin laskettiin mukaan myöskin ne noin 130 000 ihmistä, jotka olivat aktivointitoimien piirissä. Siten reaalisesti vailla palkkatyötä olevien määrä pomppaa reilusti yli 400 000, joka taas tarkoittaa reilusti yli 10% työttömyyslukua. Virallinen työ- ja elinkeinoministeriön luku on 5,4%.

Sosio-ekonomisilla mittareilla Suomella ei siis pyyhi erityisen hyvin. Modernin ajattelun yksi kulmakivistä ,”suvaitsevaisuus”, ei sekään ole Suomen valtteja. Viime vuonna EU:n teettämässä tutkimuksessa todettiin Suomen olevan EU-alueen rasistisin maa.

Lähde: YK, US, YLE, findikaattori, TEM,

Aiheesta lisää:

Työttömyys on ministeriön selvityksen mukaan vähentynyt- Aktivointipalvelut vääristävät lukuja

 

11 KOMMENTIT

  1. Suomalaiset ovat vähään tyytyväisiä ja vähän pakostakin, mikä kai on onnellisuuden ydintä. Vähään tyytymiseen suomalaiset opetettiin 600 vuotta Ruotsin vallan aikana vallinneessa kulttuurissa. Kun vapaus viimein koitti 1808, suomalainen kulttuuri pääsi kukkimaan ja syntyi ajatus itsenäisyydestä, omasta rahasta ja omasta hallinnosta. Nyt EU-valta opettaa uutta globaalia kulttuuria. Toivottavasti sillekin sadaan loppu omin voimin eikä Venäjää tarvita taas apuun. Toisaalta talvisota herätti Suomen mutta liian kovin kustannuksin varsinkin myöhemmin tehtyjen poliittisten virheitten johdosta.

  2. HUOMIO, HUOMIO KAIKKI AFRIKAN HOTTENTOTIT JA LÄHI-IDÄN LÄPSYTTELIJÄT: EU:n teettämässä tutkimuksessa todettiin Suomen olevan EU-alueen rasistisin maa.
    Älkää helvetissä vaan tulko tänne!

  3. Kyllä Suomalialaiset varmasti ovat onnellista kansaa. Raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä. Nämä ”ammattiryhmät” ovat erityisen onnellisia, sillä työttömyys ei uhkaa ainakaan lähitulevaisuudessa(onnellisuus loppuu, kun valtio ei saa lisää velkaa eli tyhjästä luotua ”rahaa” (((yksityisiltä pankeilta))):
    Monikulttuurisuusasiantuntija, Maahanmuuttokoordinaattori, Tulkkipalvelukoordinaattori, Asioimistulkki, Kulttuuriluotsi, Vertaisosaaja, Maahanmuuttajien erityisryhmän linjavastaava, Päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattori, Sopeuttamistyöntekijä, Kotoutussihteeri, Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelija, Monikulttuurisenopetuksen suunnittelija, Suomen askeleet -linjan opettaja, Lyhytkurssivastaava, Aikuisperuskoulun linjavastaava, Alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja, Monikulttuurisuusaktivisti, Aktivistimaahanmuuttajakouluttaja, Monikulttuurisuuskoulutusmateriaalivastaava, Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja, Sosiokulttuurinen tasapainottaja, Pakolaisneuvonantaja, Vähemmistöoikeuksien valvoja, Avustusanomusten esitäyttäjä, Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtiva virkamies, Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö, Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja, Monikulttuurikonsultti, Romanityöryhmä, Kerjäläistyöryhmä, Maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtiva työryhmä, Maahanmuuttoyksikön terveydenhuollon konsultti, Maahanmuuttoyksikön psykologi, Maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttoyksikön sosiaaliohjaaja, Maahanmuuttoyksikön etuuskäsittelijä, Maahanmuuttajalasten varhaiskasvattaja, Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylitarkastaja, Siirtolaisinstituutin johtaja, Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja, Maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja, Naapuruus-sovittelija, Kotouttamisohjaaja, Avustamistulkki, Aputulkki, Romaniasioidenhoitaja, Kunniaan liittyvien konfliktien asiantuntija, Maahanmuuttoasioiden johtaja, Sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston oikeusyksikön yhdenvertaisuus-vastuualueen johtaja, Maahanmuuttaja- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta, Maahanmuuttotyön päällikkö, Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden yhteistyöryhmä, Maahanmuuttopolitiikkastrategi, Kehitysmaatutkimuksen professori, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntija, Monialaisen romanityöryhmän puheenjohtaja, Monikulttuurisen maahanmuuttajatyön päällikkö, Maahanmuuttajien henkisestä sopeutumisesta vastaava asiantuntija, Sopeutumiskonsultti, Maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä voimaannuttavan projektin johtaja, Maahanmuuttajajärjestöjen mielenterveysosaamista pohtiva projektisuunnittelija, Maahanmuuttajien työllistämisyhdistyksen asianajaja, Maahanmuuttajien neuvontapisteen ohjaaja, Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan koordinaattori, Monikulttuurisen tietopalvelukeskuksen asiantuntija, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittämisestä vastaava virkamies, Väkivaltarikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajanuorten valvoja, Maahanmuuttovastaava, Ikääntyneiden somalinaisten kotoutustyöntekijä, Monikulttuurisuuden johtava asiantuntija, Pakolaiskoordinaattori, Pakolaisvähemmistö vastaava, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Romanien päiväkeskuksen työntekijä, Romaniyhdyshenkilö, Vähemmistövaltuutetun ylitarkastaja, Romanipoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Maahanmuuton erikoistutkija, Ihmisoikeustyönjohtaja, Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja, Monikulttuurisuustaitojen kehittäjä, Monikulttuurisuuskampanja suunnittelija, Ulkomaalaisasioiden valmistelija, Romanien päiväkeskuksen johtaja, Monikulttuurisuustyön suunnittelija, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen projektin johtokunta, Monikulttuuripedagogi, Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä, Ulkomaalaisoikeuden asiantuntija, Maahanmuuttopolitiikan tutkija, Maahanmuuttoviraston tutkija, Turvapaikkalautakunnan sihteeri, Sisäministeriön somaliyhteisön kotoutumista edistävä asiantuntijaryhmä, Kansainvälisen siirtolaisjärjestön projektikoordinaattori, Syrjintälautakunnan johtaja, Sisäministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö, Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä, Sisäasiainministeriön kotouttamisyksikön johtaja, Pakolaisneuvonnan tiedottaja, Maahanmuuttajien asumisneuvoja, Maahanmuuttajien henkilökohtainen palveluohjaaja, Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestön johtaja, Maahanmuuttajien tukijärjestön johtaja, Ulkomaalaisille maksettavan toimeentulotuen käsittelyä koskevien menettelytapojen selkeyttäminen -työryhmä, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen hankeneuvoja ja taloussuunnittelija, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kehityspoliittinen asiantuntija, Monikulttuurinen osaaja, Suomen somalia -verkoston toiminnanjohtaja, Maahanmuuttajapoikatyön johtaja, Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston johtaja, Maahanmuuttajataustainen kokemusasiantuntija, Maahanmuuttajanaisten kulttuuriohjelman johtaja, Etnisten suhteiden neuvottelukunta, Työelämävalmiuksien kartoittaja maahanmuuttajille, Syrjintää epäilevien neuvontapisteen johtaja, Syrjinnänvastaisesta toiminnasta vastaava viranomainen, Syrjintäilmiöiden analysoija, Maahanmuuttajien koulutuksen kehittäjä, Pakolais- ja maahanmuuttotyön päällikkö, Maahanmuuttopolitiikan asiantuntija

    Konsultoiva uskonnon ja somalin kielen opettaja, Somaliperheiden ja koulun välisen yhteistyön tutkija, Monikulttuurisen asumisen aluevastaava, Monikulttuurisen kasvatustyön, kotoutumisen ja opetuksen kehittäminen –hankkeen johtaja, Romanilasten oppivelvollisuutta selvittävä työryhmä, Kiertävä maahanmuuttajaneuvojan, Maahanmuuttajat-konsulttiryhmä, Maahanmuuttajatyön koordinaattori, Maahanmuuttajien yritysneuvoja, Maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa työskentelevien asiantuntijoiden ryhmä, Maahanmuuttaja-aikuisten oppimisen ohjauksen suunnittelijaopettaja, Maahanmuuttajaopettaja, Maahanmuuttajaopetuksen erityisosaamis- ja ohjausryhmä, Maahanmuuttajatyttötyön ohjaaja, Maahanmuuttajien toiminnallisen opetuksen ja ohjauksen projektikoordinaattori, Maahanmuuttajien järjestökonsultti, Maahanmuuttajien psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajuuden psykologisen prosessin tutkija, Romanit työelämään -hankkeen johtaja, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja, Maahanmuuttoasioiden asiantuntija, Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston kotouttamisyksikön projektikoordinaattori, Maahanmuuttajataustainen kulttuurimentori, Pakolaistyön ohjaaja, Kulttuuritulkki, Maahanmuuttajakouluttajien resurssirenkaan puheenjohtaja, Kieliavustaja, Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtivan toimenpideohjelman johtaja, Maahanmuuttajien vastaanottohenkilö, Syrjinnän ehkäisyyn keskittyvän ryhmän johtaja, Maahanmuuttajien preppausluokan opettaja, Asioimistulkkikeskuksen johtaja, Maahanmuuttotyöryhmän johtaja, Monikulttuurisuusyhdistyksen tiedottaja, Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskusten johtaja, ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö, Maahanmuuttoviraston alaikäisyksiköiden johtaja, Pakolaistyönohjaaja, Omakielineuvoja, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston tutkija, Maahanmuuttajakoulutuksen koordinaattori, Monikulttuuristen yhdistysten liiton puheenjohtaja, Monikulttuurisen liikuntaliitto puheenjohtaja, Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan johtaja, Maahanmuuttokonsultti, Integraatiopoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, Monikulttuuristen perheiden liiton puheenjohtaja, Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapisteen hoitaja, Maahanmuuttajien valmistavan ryhmän johtaja, Etnisten suhteiden neuvottelukunnan hyvän tahdon lähettiläs, Maahanmuuttajakonsultti, Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjaus- ja neuvontapalveluiden johtaja, Maahanmuuttajatoimittaja, Maahanmuuttoviraston neuvottelukunnan puheenjohtaja, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja, Turvapaikkahakemusten käsittelyä tutkiva työryhmä, Kotoutumis- ja maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä, Haavoittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten kuntiin sijoittamisen edistämishankkeen projektipäällikkö, Maahanmuutto-ohjelmien tukirakenteen johtaja, Kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmän johtaja, Pakolaisten vuorovaikutussuhteiden tutkija, Kotoutumisen alkuvaiheen palveluiden yhdenmukaistaja, Kotoutumisen alkuvaiheen palveluiden asiantuntijaverkosto, Monikulttuurisuuden erityisasiantuntija, Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauspalvelujen ja osaamisen kehittämisen projektipäällikkö, Maahanmuuttokriittisen/rasistisen keskustelun rakennetta pohtiva asiantuntijafoorumi, Maahanmuuttajien kielikoulutuksen kehittämishankkeiden projektipäällikkö, Maahanmuuttoasioiden kehittämispäällikkö, Alueellisen maahanmuuton kehittämishankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttaja-asiamies, Maahanmuuttajaneuvonta ja -opastusjärjestelmän kehittämisen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien kotikotitalouden neuvoja

    Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa hankkeen projektipäällikkö, Monikulttuurisen tyttötyön johtaja, Maahanmuuttajaväestön aktiivinen työllistyminen hankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien ohjausverkoston johtaja, Aikuisten maahanmuuttajien alkuvaiheen arviointi ja polutus -hankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttaja-asiamiestoiminnan käynnistämishankeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien kotoutumisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajien ohjaus- ja työnhakupalvelujen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien ohjauskeskusohjelman projektipäällikkö, Maahanmuuttajien palveluohjauksen kumppanuusprojektin päällikkö, Maahanmuuttajanuorten ohjaushankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajat työvoimaksi projektin päällikkö, Aikuisten maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskuksen päällikkö, Vaikuttavuutta kotouttamiseen monialaisena yhteistyönä hankkeen projektipäällikkö, Suomen kielen opetukseen ohjaamisen kehittämisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajien tukiasumisyksikön ohjaaja, Maahanmuuttajataustaisten lasten sosiaaliohjaaja, Monikulttuurisen mediatoimituksen johtaja, Maahanmuuttajanuorten oppimisvaikeuksien ehkäisyprojektin johtaja, Monikulttuurisen hiv-työ-projektin johtaja, Maahanmuuttajalasten ja -nuorten kotoutumisen ohjaaja, Maahanmuuttajanuorten tukiasumistoiminnan tutkija, Elämänhallinnan ja voimavaraistamisen kehittämisprojektin maahanmuuttajalapsille ja -nuorille johtaja, Ikääntyvien maahanmuuttajien kotoutumista edistävän projektin johtaja, Maahanmuuttajien turvaverkko –toiminnan ohjaaja, Monikulttuurisen sosiaalisen nuorisotyön ohjaaja, Maahanmuuttajamiesten tukiprojektin päällikkö, Maahanmuuttajataustaisten lasten sijais- ja tukiperhetoiminnan tutkija, Maahanmuuttajajärjestöjen toiminnan kehittäjä, Maahanmuuttajanuorten ongelmapelaamista ehkäisevän projektin päällikkö, Maahanmuuttajien vertaistukitoiminnan ohjaaja, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen hankkeen johtaja, Monikulttuurisuuskouluttajaverkoston kouluttaja, Monikulttuurisuus nuorisotyön voimavarana -projektin projektityöntekijä, Monikulttuurisen voimavarakeskuksen johtaja, Pakolais- ja maahanmuuttajajärjestöjen voimavaraistamisprojektin päällikkö, Maahanmuuttoyhdyshenkilö, Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kehittämisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajatyön kehittämisprojektin johtaja, Maahanmuuttajien konfliktien ehkäisy- ja sovittelutyön neuvoja, Maahanmuuttajanuorten syrjäytymisen ehkäisyn tutkija, Ulkomaalaistaustaisten rikoksen uhrien tukityönprojektin johtaja, Monikulttuurisuusläänintaiteilija, Monikulttuurisen resurssi- ja osaamiskeskuksen johtaja, Maahanmuuttajaperhetyön ja avohuollon kehittämisen tutkija, Maahanmuuttajavanhusten tukipysäkki -projektin vastaava, Maahanmuuttajanuorten huumeiden käytön ennaltaehkäisyn tutkija, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston järjestökoordinaattori, Maahanmuuttajien kuntoutusluotsi, Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran puheenjohtaja, Kotikielenavustaja, Maahanmuuttajien perhesidehaastattelija, Maahanmuuttajien hakemustallentaja, Monikulttuurisuusasioiden päällikkö, Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan -projektin projektikoordinaattori, Monikulttuuritulkki, Maahanmuuttoyhdyshenkilöverkoston ylitarkastaja, Maahanmuuttohallinnon johtaja, Monikulttuuri kouluttaja, Maahanmuuton ja kotoutuksen valmisteluryhmä ylijohtaja, Kulttuurivälittäjä, Maahanmuutto-osaston suunnittelija, Maahanmuuttajien asuntoalueille kotouttamista selvittävä yleissuunnitteluarkkitehti, Pakolaisneuvonnan juristi, Evankelisluterialaisen kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri, Monikulttuurisen toiminnan koordinaattori, Varhaiskasvatuspalvelujen monikulttuuriosaaja, Maahanmuutosta vastaava apulaiskaupunginjohtaja, Positiivisen diskriminaation johtaja, Monikulttuurisuusasiain päällikkö, Maahanmuuttajien seutuohjaaja, Rasismin vastaisen työn asiantuntija, Maahanmuuttopolitiikkaa tutkiva kulttuurintutkija, Maahanmuutto-osaston osastopäällikkö, Kotoutumisvalmentaja, Maahanmuuttoneuvottelukunnan puheenjohtaja, Taiteen keskustoimikunnan monikulttuurisuusjaoston puheenjohtaja, Konsultoiva psykiatrinen maahanmuuttajatyöryhmä, Pelastakaa Lapset ry:n rasismin vastaisen työn asiantuntija, Kehitysmaatutkimuksen opintoasiainsuunnittelija, Maahanmuuttajien omakielisen neuvontapalvelun koordinaattori, Omakielinen kotoutumisvalmentaja, Rasismintutkija, Maahanmuuttajien syrjintä- ja rasistisia kokemuksia kartoittava työryhmä, Rasismin vastainen työryhmä, Positiivinen erityiskohtelu paluumuuttoprosessissa työryhmä, Pakolaisneuvonnan Paperittomat -hankkeen koordinaattori, Maahanmuuttajanuorten koulutuskysymyksiä pohtiva työryhmä

    • Tulevat sukupolvet kiittävät meitä kaukonäköisyydestä ja ”investointien” kohteesta. Jokainen sijoitettu € tulee kahtena takaisin….?

    • Erittäin paljastava lista joka kertoo miten syvässä mädätyksen tilassa Suomi on. Tietysti nuo ovat onnellisia kun heillä on veronmaksajien kustantama suojatyöpaikka.

      Kun on ylisuuri julkinen sektori pullollaan suojatyöpaikkoja saadaan helposti sen näköinen tulos galluppiin kuin halutaan.

      Jos tehtäisiin sellainen tutkimus jossa kysytään missä EU maassa voi helpoiten kusettaa kansalaisia vastaus olisi Suomi.

      Tällä menolla on kohta kaikki Suomen kaupungit kuuluisia joukkoraiskauksista – vieläkö ”onnen päivät” silti jatkuu?

  4. Asiaa tietenkin kysyttiin Juha Sipilältä, Petteri Orvolta, Timo Soinilta, kansanedustajilta, presidentiltä, eläkkeellä olevilta presidenteiltä, SPR:ltä, matu -bisnestä harjoittavilta poliitikoilta, ”sopeutumiseläkkeellä” olevilta ent. kansanedustajilta, Helsingin kaupungin johdolta, Tampereen kaupungin johdolta, Turun kaupungin johdolta, Jyväskylä kaupungin johdolta, Vaasan kaupungin johdolta, Oulun kaupungin johdolta, Jämsän kaupungin johdolta, Lieksan johdolta, Varkauden kaupungin johdolta, Lappeenrannan kaupungin johdolta… etc. … etc…

  5. Maailman onnellisin maa. Vielä.
    Vähiten matuja Euroopassa jos ei lasketa ent itäblokkia.
    Odottakaas kun Ruotsi täyttyy matuista ja valtiolta loppuu rahat.
    Koko Svea Mamman Kalifaatin väestö SAA VAPAASTI tulla Suomeen ja Kelan asiakkaaksi!
    Miten sitten mahtaa onnellisuuden kanssa käydä?
    Koko Eurooppahan tulee olemaan sisällissotia täynnä….

    • Eurooppa lahtipenkillä. Ne jotka haluavat että aletaan toimia tätä painajaismaista tulevaisuutta vastaan – se tarkoittaa sitä että nyt on perustettava vastarintaliikkeitä. Vie aikaa organisoida ja varustaa ja valmistautua vastarinta toimintaan.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.