Hyväksikäytettiinkö Roni Backia? Riippuu keneltä kysytään…

Youtubeen videoita tekevä Roni Back oli helmikuussa vieraana Alfa-TV:n ”Dosentti”-ohjelmassa. Ohjelman kuvausten jälkeen ”Dosentti”, eli mm. Nykysuomeen kolumnia kirjoittava Arto Luukkanen ja Back kuvasivat lyhyen videon, jossa he keskustelivat koulunkäynnin tärkeydestä. Tästä ei uutista saa aikaiseksi kuin verovaroin kustannettava Yleisradio, joka maalasi Backista kuvan ”pahojen perussuomalaisten uhrina”.

Yle otsikoi artikkelinsa seuraavasti: ”Tubettaja Roni Back koki joutuneensa osaksi perussuomalaisen vaalikampanjaa: ”Tästä ei ollut sovittu”” ja itse juttu seurasi hyvin samoja linjoja.

”Tubettaja Roni Back kokee, että hänet valjastettiin ilman suostumusta osaksi perussuomalaisten ehdokkaan Arto Luukkasen vaalikampanjaa. Kyse on siitä, että Luukkanen jakoi Facebook-sivullaan videota, jossa hän esiintyy Backin kanssa”, YLE:n kirjoituksessa todettiin.

Ohjelman kuvausten jälkeen kuvattujen videopätkien käytöstä ei Luukkasen itsensä mukaan oltu sovittu mitään ja siksi Backin asiasta nostattama kohu yllätti sekä Luukkasen, että tämän kampanjaväen. Luukkanen korostaa Uuden Suomen blogissaan, ettei hän edes ollut eduskuntavaaliehdokas itse ohjelman tai takapuolen arkuutta aiheuttaneen videon julkaisun aikaan.

–  Sovin hänestä haastattelun ohjelmaani viime vuoden lopulla. Se kuvattiin tammikuussa 2019 ja se lähetettiin eetteriin 12.2.2019. Haastattelun jälkeen kuvatussa lyhyessä ”fiilistelyvideossa” me toteamme Ronin kanssa, että lasten ja nuorten kannattaa käydä koulunsa mutta myös unelmat ovat tärkeitä. Se miten sitä minuutin videota käytettiin, oli erinomainen – ja se julkaistiin minun Facebook-sivuilla. En ollut silloin ehdokas, eikä siinä videohaastattelussa ollut mitään poliittista mainontaa, Luukkanen kertaa tapahtumia blogissaan.

Kuinka erityinen lumihiutale Back on?

Siitäkin huolimatta, ettei ohjelman kuvausten jälkeen kuvattujen videoklippien osalta oltu sovittu mitään, käyttökieltoja tai rajoituksia, eroavat Luukkasen ja Backin näkemykset melkoisesti. Yle:lle Back kertoo ”pöyristyneensä” klippien käytöstä ja korostaa, kuinka on helposti ymmärrettävissä, miksi hänen ”tunnettuudellaan” yritettäisiin ratsastaa.

– Se pöyristytti, että klippejä käytettiin tuolla tavalla. Piti olla vain ohjelmaa varten, mutta se olikin ihan muualla. Ihmiset eivät tajua, mikä valta sillä on, että käyttää tuollaista klippiä, Back sanoo ja jatkaa…

– Tuskin videota olisi muuten jaettu, ellei sillä olisi kalasteltu ihmisten hyväksyntää. Että tuo tuntee Ronin, ne on hyvissä väleissä.

Mitä tulee Backin väitteisiin siitä, että häntä oltaisiin ”käytetty hyväksi Luukkasen vaalipropagandassa”, Luukkasen vastaus on yksiselitteinen:

– Asia ei tietenkään ole niin.

”Minulla ei ole kristallipalloa, josta voin sanoa, että minusta tulee ehdokas”

Sisältöä on vaikea mieltää poliittiseksi, mutta Back itse, sekä tämän taustatiimi mielsivät Backin tulleen siinä määrin hyväksikäytetyksi, että pyysivät Luukkasen facebook-sivuilla kuukausia sitten julkaistua videota poistettavaksi. Luukkasen kampanjaväki toteutti pyynnön siitäkin huolimatta, ettei tähän ollut muuta syytä, kuin ”ihmisten toiveiden kunnioittaminen”.

Luukkanen itse puolustautuu sillä, ettei hän videon julkaisun aikaan vielä tiennyt olevansa tulevaisuudessa eduskuntavaaliehdokas. Hän kutsuukin väitettä Backin ”mukaanvetämisestä” ”huimaksi jutuksi” ja toteaa asian tiimoilta seuraavaa:

– Sehän johtaisi siihen, että (mahdollisesti) tulevan ehdokkaan pitäisi elää hermeettisessä pallossa, jossa ei joudu kenenkään kanssa tekemisiin. Minulla ei ole kristallipalloa, josta voin sanoa, että minusta tulee ehdokas.

Onko Back epäpoliittinen vai poliittinen hahmo?

YLE:lle Back kertoo, että ”on yleistä, että hänen nimeään on käytetty ”väärässä paikassa”, mutta ensimmäistä kertaa hän koki tulleensa liitetyksi osaksi ”vaalikampanjointia” ja toteaa, ettei halua ottaa poliittista kantaa eikä esiintyä vaalikampanjassa.

Vaikka Back ei olekaan esiintynyt Luukkasen vaalikampanjassa, voidaan kysyä, kuinka epäpoliittinen, tai ”poliittisesti kannaton” hahmo Back todella on? Vuonna 2017 Back esiintyi presidentti Niinistön kanssa videolla ja kertoo, että hänet pyydettiin mukaan matkalle, sillä nuorten kiinnostus politiikkaan on ollut laskussa. Tämän lisäksi Back osallistui Niinistön vaalivalvojaisiin ja kertoi toisessa julkaisussa myöskin äänestäneensä Niinistöä. Tekeekö tämä Backista edes hivenen poliittisen hahmon?

Tämän lisäksi Back on esiintynyt Euroopan komission Suomen-edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston kanssa tehdyllä videolla, jonka sisältö kattoi laajasti monipuolista EU-propagandaa, mm. nuorison keskuudessa pidetyn Backin puolustelut unionia kohtaan.

Videolla Back puheli mm. seuraavaa:

– Se et me ollaan yhtä se tuo sen mahdollisuuden et me voidaan vaikuttaa asioihin yhdessä joka on mun mielestä tosi tärkeetä ja sen takia mä vähän pelkään et jos enemmän alkaa tapahtuu tällast Brexit tyylistä menoa, maat alkaa viemään enemmän omia etuja kuin Euroopan yhteisön etuja niin mihin tää johtaa.. mä en tiedä.

Reissuillaan Back tapasi myöskin Jyrki Kataisen Brysselissä ja on tiettävästi väleissä myöskin Hjallis Harkimon kanssa. Hän ei kuitenkaan ota poliittista kantaa tai esiinny vaalikampanjoissa… Kuinka läheltä tai kaukaa todellisuudesta Backin leiskautukset kulkevat?

Luukkanen arvelee Backin kiukun ja mielipahan juontuvan siitä, että Luukkanen on ”väärässä puolueessa” eikä niinkään siitä, että Back olisi ”epäpoliittinen hahmo” tai ettei tämä ”ottaisi poliittista kantaa”.

– Kirjoitukseni oikeastaan ihmettelee sitä miksi jotain poliittista puoluetta demonisoidaan niin, että tämän henkilön kanssa yhdessä näkyminen jossain videossa voi ”tahria” hänet, Luukkanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan ja päättää kirjoituksensa ilmeisesti suoraan Backille osoitettuun kysymykseen:

– Miksi se, että olet samassa kuvassa PS-ihmisen kanssa, on paha asia, mutta se, että äänestät Saulia, ei ole?

Lähde: YLE, US, Arto Luukkanen

 

 

 

 

 

11 thoughts on “Hyväksikäytettiinkö Roni Backia? Riippuu keneltä kysytään…

  • 22.3.2019 at 23:36
    Permalink

    Ylen punikkirotat käyttävät poikasta hyväksi, oksettavaa.

    Reply
  • 23.3.2019 at 00:06
    Permalink

    Published on Jul 10, 2017

    Reply
  • 23.3.2019 at 02:02
    Permalink

    YLE on globalistirikollisten Matrix-elokuvaprojektori ihmisten kusettamiseksi. Kaikki mitä yle julkaisee on vaalivaikuttamista ja kansan ohjailun yrittämistä.

    Reply
    • 23.3.2019 at 08:49
      Permalink

      Vaalitentti pitäisi tehdä äänestäjille. Esimerkiksi:

      1. Saadaanko maahamme rauhaa ja turvallisuutta tuomalla maa täyteen levottomia nuorukaisia erilaisesta kulttuurista?

      2. Saadaanko tärkeimpänä asiana viranomaisten ja valtamedian otsikoissa pidetty ilmastonmuutoksen pysäyttäminen aikaiseksi tuomalla miljoonia lisääntyjiä Eurooppaan?

      3. Voidaanko maamme velkataakkaa keventää ja työllisyystilannetta parannettua tuomalla tänne sellaisia, jotka tähän mennessä ovat työllistyneet max 30% tulijoista? Ja joista työpaikoista suuri osa ovat verovaroin kustannettuja tai tuettuja?

      4. Onko paras keino turvata lasten ja naisten arki estämällä raiskaajia vasta sitten kun he ovat jo pilanneet lapsen tai naisen elämän tuhoteollaan?

      Jos yksikään ylläolevista menee väärin, ei asiaa äänestämään?

      Reply
  • 23.3.2019 at 11:24
    Permalink

    Jätkällä on paskat housussa kun pelkää Suomen kommunistisen ja globalistisen media maailman täyttä tyrmäystä ja epähenkilöksi julistamista, joka on tietenkin selviö nykyisen ”kulttuurivallankumouksen” aikana, jossa valtamedia tuomitsee ja päättää Suomen politiikasta suvereenisti, joka johtaa noitavainoihin ja yhteiskunnan demokratian tasoon, joka on tasan tarkkaan verrattivissa Pohjois-Korean vastaavaan.

    Persut vastaavat Ruotsin ruotsidemokraatteja, jotka ovat Ruotsissa täysin spitaalisten joukossa, johon ei saa edes koskea ilman, että sen jälkeen on kyseinen puolue tai henkilö ”kirkotettava”, että saastaisuus saadaan pestyä pois ja on taas ”yhteiskuntakelpoinen” EU:n liittovaltio diktatuurissa, joka on vain ”kukonaskeleen” päässä siitä, että EU-jäsenvaltioden toisinajattelijoita suljetaan mielisairaaloihin ja viedään keskitysleireihin tai mieluummin soramontun reunalle ja ammutaan reikä niskaan ”eurooppalaisten arvojen” ja ”demokratian” tähden sotana ”rasismia” vastaan.

    Tässä täytyy muistaa kuinka Mamban laulajan Tero Vaaran kävi kun hänellä oli ”vääriä” mielipiteitä eli vastusti kulttuurimarxistista monikulttia ja Suomen avointa ja mitään arvailujen varaan jättävää tuhoamista itsenäisenä ja kansakunnaltaan monokulttuurisena maana, joka on arvokkain asia tässä maailmassa. Niin arvokas, että jotkut ovat kuolleetkin sen puolesta!

    Reply
  • 23.3.2019 at 11:46
    Permalink

    Voi voi sentään, nyt ovat tuubipellen tuubirahat vaarassa. Se on vähän häilyvä bisnes tuo tuubailu, pelleilet ja keimailet kameran edessä ja teinitytöt tykkää. MUTTA yhtä nopeasti kun ns suosio tulee, ns suosio menee. Silloin tuubipelle masentuu. Joutuu oikeisiin töihin. Nykyään on muotia vetää itsensä hirteen netissä livenä, toivotaan nyt vaikkapa että tämmöinen sikasiisti juttu ei tässä tapauksessa tule kyseeseen.

    Reply
  • 23.3.2019 at 18:33
    Permalink

    Siis kuka Roni Back? Luukkasen tiedän ja olen juttujaan lukenut, mutta tää toinen hemmo ei kyllä yhtään soita kelloja. Ilmeisesti jotain sukupuolestaan epävarmaa ihkukivamukava-porukkaa, kun kerran on hyvää kaveria YLE lgbt-toimituksen kanssa.

    Eikun nythän mää vasta tosta kuvasta hokasin, tää on se parin vuoden takanen suomalainen ”trainspotting” leffanarkkari. Mää kyllä luulin että se vetäs överit, mutta tossahan se on niin ”färskin” näkösenä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.