Saksan poliisi pidätti 10-päisen terroristisolun – ”Suunnittelivat tappavansa niin monta kuin mahdollista”

Saksassa 10, mm. Saksan kansalaista on pidätetty terrori-iskun suunnittelusta. Epäillyt ovat 21-42 ikävuosien väliltä ja olleet vahvasti tekemisissä Frankfurtin salafisti-yhteisön kanssa. Poliisi ei kerro muiden kuin Saksan passin omaavien kansallisuuksia julkisuuteen.

Terroristisolun suunnitelmana oli yksinkertaisesti tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista käyttäen autoa ja aseita. Pääepäillyt ovat Offenbachissa asunut 21 vuotias mies sekä kaksi Wiesbadenissa kirjoilla oleva 31 vuotias veljespari.

– Heidän uskotaan suunnitelleen toteuttaa mahdollisimman monta ”vääräuskoista” tappava islamistinen terrori-isku autolla ja aseilla, totesi Frankfurtin alueen syyttäjä The Guardian-lehdelle.

Tapauksen tutkinnassa on selvinnyt, etä epäillyt ovat jo ehtineet olla yhteydessä useampaan asekauppiaaseen, vuokranneet auton ja keränneet iskun toteuttamiseen tarvittavat rahat.

Poliisin ratsian yhteydessä löytyi mm. 20 000 euroa rahaa, huumeita ja erilaisia elektronisia laitteita, joidenka laatua viranomaiset eivät ole eritelleet.

Lähde: The Guardian

5 thoughts on “Saksan poliisi pidätti 10-päisen terroristisolun – ”Suunnittelivat tappavansa niin monta kuin mahdollista”

  • 23.3.2019 at 08:14
    Permalink

    pseudonyymit ja anonyymit taas asialla

    Reply
  • 23.3.2019 at 11:10
    Permalink

    Miten se nyt niin oli? Taisi olla Saksan poliisilta pelkkää rasismia puuttua asiaan ”kesken kaiken”, sillä ainakin Suomessa polpo ei voi puuttua mihinkään mahmuttien ja anarkistien eli ”apupoliisien” suunnitelmiin edeltäkäsin kun ”rikosta” ei ole vielä tapahtunut. Ja eipä niin muodoin jälkikäteenkään kun kyseesä on ”rauhan uskonto” ja ”parempi väkivalta”!

    Suomessa SUPO olisi kuorsannut niin, ettei toimiston katolta olisi tarvinnut pudotella lumia alas ollenkaan.

    Reply
  • 23.3.2019 at 12:39
    Permalink

    Pyrkivät toteuttamaan sitä mitä korkeat EU-virkamiehet ovat tilanneet.

    Reply
  • 23.3.2019 at 16:44
    Permalink

    Tästä alkaa, sodan ensi askelita Euroopassa. Jo pari vuotta tästä täällä puhuttiin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.