Lue Panu Huuhtasen haastattelu lauantaisen pahoinpitelyn jäljiltä – ”Seisoin 20-30 metrin päässä…”

Nykysuomi kertoi eilen lauantaina Helsingin Narinkkatorilla tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa yksi uhreista oli ollut Reformin eduskuntavaaliehdokas Panu Huuhtanen. Huuhtanen sai pahoinpitelystä sairaalahoitoa vaatineita vammoja ja kertoo Nykysuomen haastattelussa tarkemmin tapahtumista.

Panu Huuhtanen, kertoisitko tarkemmin lauantai-illan tapahtumista?

– Meillä oli ollut keltaliivien mielenosoitus aiemmin ja oltiin sitten jälkilöylyillä Henry’s Pubissa. Huomattiin, että kurdiporukka tuli siihen Narinkkatorille. Lähdettiin siitä sitten pois ja mentiin ja kaksi henkilöä viiden hengen seurueestamme alkoi kuvata tapahtumaa. Minä itse ne kuvannut. Kaksikko kyseli kurdeilta, että mikä on homman nimi ja mistä on kyse. Ne kurdit sitten hermostuivat siinä. Mä seisoin jossain siinä 20-30 metrin päässä ja sieltä lähti sellanen tappajan näkönen, etnisen näkönen kundi sekin, juoksemaan mua kohti. Ilmeisesti se yritti ”telata” mua vähän niinkun Torniainen sillon, mut mä onnistuin sen väistämään. Sit se alko potkimaan mua kylkiin sellasilla laakapotkuilla. Paikalle tuli kolme jätkää lisää. Niillä oli sellaset lippujen kantamiseen tarkotetut kepit mukana ja alko niillä hakkaamaan. Kyynärpäät hajosi suojatessa niiltä iskuilta…

Tuliko poliisi paikalle?

– Poliisit tuli paikalle (hätäkeskukseen soiton jälkeen). Kurdit oli ilmoittanut kaks tuntia ennen mielenosoituksen alkua, että pitävät miekkarin, mutta poliisi ei ollut reagoinut, paikalla ei ollut valmiiksi yhtään poliisia. Kun se uhkailu ja töniminen alko, niin soitin 112:seen ja kun poliisit tulivat, nää pahoinpitelijät karkasi paikalta. Poliisi ei keskeyttänyt mielenosoitusta, vaikka se oli äitynyt väkivaltaiseksi. Sitten kun poliisit lähti, tää pahoinpitelijäporukka tuli takaisin.

Sanoisitko provosoineesi hyökkääjiä?

– Itse en ainakaan provosoinut. Sitä mitä se kaksikko siellä kurdien luona sanoi niin en tiedä. Mä en sanonut koko porukalle mitään, en kuvannut enkä ollu lähelläkään koko porukkaa.

Millaisia vammoja sait pahoinpitelystä?

– Vasen kyynärluu murtui, mutta Hartmannin sairaalasta sanottiin, että ei ollut luun päät siirtyneet pois paikaltaan. Kepin iskuista tuli jälkiä eri puolelle kehoa. Oikeessa kyynärpäässä ja hauiksessa on kovien iskujen jälkiä ja kyljet ja lantio on ruhjeilla kepillä lyömisen ja potkujen seurauksena.

Vaikuttaako tämä kampanjatyöhösi?

– Hidastaa totta kai, nytkin liimailen yksikätisenä julisteita. Tietenkin vaikuttaa. Onhan tämä vaalivaikuttamista ja vaalirikoskin, olen kritisoinut maahanmuuttopolitiikkaa ja kurdit ovat toista mieltä joten voi ajatella vaalivaikuttamisena ja jopa vaalirikoksena. Pikkusen semmosta on tietenkin, että tarkemmin miettii mihin uskaltaa mennä kampanjoimaan. Kyllä tää sillai vakava paikka on.

Onko median ja virkavallan kohtelu ollut mielestäsi tasapuolista eri toimijoita kohtaan?

– Kohtelu ei ole ollut tasapuolista, poliisilla kesti kaksi päivää tiedottaa asiasta. Siinä pahoinpideltiin viisi ihmistä, miksi poliisi ei tiedottanut heti, miksi media ei kertonut heti näistä pahoinpitelyistä tai tapahtumista Narinkkatorilla ylipäätään? MTV soitti ja kyseli asiasta ja Hesari ion julkaissut jonkun jutun. Poliisia osittain moitin. Kkuukautta aiemmasta tapauksesta huolimatta, kun samat kurdit iskivät, ei poliisi ollut reagoinut tähänkään mielenosoitukseen mitenkään. Kaksi tuntia ilmoitusaikaa ennen mielenosoitusta on muutenkin liian vähän, kuus tuntia on raja laissa. Poliisi ei ollut reagoinut vaikka aiempien tapahtumien takia ois pitänyt reagoida.

Kiitos haastattelusta!

Aiheeseen liittyvää:

10 thoughts on “Lue Panu Huuhtasen haastattelu lauantaisen pahoinpitelyn jäljiltä – ”Seisoin 20-30 metrin päässä…”

  • 26.3.2019 at 14:35
    Permalink

    Panulle voimia ja toipumista. Arvostan aktiiveja ja sallin niiden tekevän ”mokia”, koska vain tekevälle sattuu. Katsotaan, milloin tänne tulee ensimäinen viisastelija antamaan ohjeitaan.

    Reply
  • 26.3.2019 at 14:45
    Permalink

    Kurdit ja muut matut sais nyt vaan olla hiljaa ja muutenkin pysyä nahoissaan.

    Ja miks ihmeessä noita paskiaisia otetaan tänne?

    Reply
    • 27.3.2019 at 12:09
      Permalink

      Niinpä!Miksi ihmeessä tullaan tuhansia kilometrejä hakemaan turvaa muka ja sitten käydään niiden ihmisten kimppuun jotka näiden elämisen maksaa!Eikö tämä ole mielipuolista?Ei ne siellä lähtömaassa välitä mitä nuo täällä uhoaa!Menköön sinne huutamaan lippuineen.Sairasta politiikkaa!

      Reply
  • 26.3.2019 at 15:21
    Permalink

    yle *selko *uutiset

    jo *kahta* vaaliehdokasta uhkailtu

    juuri äsken

    ehkäpä suomalaiset oikeiston edustajat

    voidaan vaikka tappaa taistelu kentille

    vielä mamujen suorittamana

    no proplems ylen mielestä

    tässä yle uutisoinin **pimitämisessä **on kaksi ulotuvuutta

    poliitinen akenda ja mamu väkivalta

    eli mamuilla on oikeus hakata suomalaisia oikeisto edustajia

    yöllä päivällä keski päivällä keski yöllä

    lounas aikaan iltapala aikaan merellä ja ilmassa

    yle reagoi so FUCKING WHAT

    Vaemmisto ehdokas saa ennemän ruhjeitä kehoonsa kuin panu

    pelkästä *kovasta puheesta*

    se on ja saavutus

    eräänlainen Stigmata

    Reply
  • 26.3.2019 at 20:00
    Permalink

    Kurdit ovat eräs veemäisimmistä ryhmistä. Ja kaiken lisäksi ne tappelevat arabien, somalien ja afganistanilaisten kanssa, joista vm. on sitä alinta kastia kaikkien edm mielestä.
    Mutta ihmekös tuo on, sillä arabimaissa tapellaan rajojen sisällä ja rajojen ulkopuolella, vaikka ”uskonto” on kuulemma ”sama”, paitsi, että jako kahteen Shiojen ja Sunnien kesken on jo niin monimutkaista matematiikkaa, että ne eivät kertakaikkiaan sovi samalle ”pallolle”.

    Kurdin käytöksen mukainen suomalainen mies tai nainekin saisi täyden hullun nimen ja kukaan ei haluaisi olla missään tekemisissä sellaisen ”sarvikuonon” kanssa.
    Varsinkin kun selvin päin käyttäydytään tuolla tavalla niin ”HULLUHAN SE ON!”

    Vaikka meitä suomalaisina pidetään vaikka minkälaisina turvenuijina ja sivistymättöminä juoppoina. Emme me sentään noin lyhyellä sytytyslangalla varustettuja ole.
    Ei tuollainen saa edes akkaa saatika muutoinkaan ole ”suosittu” ilmestys missään.

    Reply
    • 27.3.2019 at 10:11
      Permalink

      Lähi-Idässä on ollut myös pitkiä rauhan kausia, jolloin muslimit, kristityt ja juutalaiset ovat pystyneet elämään keskenään sovussa tai lähes harmoniassa. Sitten kuvaan on astunut riidankylväjä:

      Reply
  • 26.3.2019 at 22:03
    Permalink

    Saaren Jallulla, Rummin Jussilla ja Veikko Sippolalla olisi runsaasti työsarkaa tämän päivän Suomessa.

    Reply
  • 27.3.2019 at 01:15
    Permalink

    Suomalaisista vapaaehtoisista muodostetu osastot voivat etsiä näitä rikollisia ja ottaa ne kiinni.

    Ei poliisi välitä eikä sitä kiinnosta ottaa kiinni matuja. Haagan puukkoterroristi on edelleen vapaalla jalalla ja sen annettiin livistää.

    Reply
  • 27.3.2019 at 01:26
    Permalink

    Samaan aikaan kun poliisi katsoo sormien läpi pahantekoa kantaväestöä vastaan, suomalaisilta evätään jopa perusoikeus oleskella ja liikkua omassa maassa!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.