Nykysuomi kysyy: Uskotko Soiniin kohdistuneen lähes pahoinpitelyn yrityksen olleen ns. ”false flag”-isku?

Viime päivät on kohuttu sinisten Timo Soiniin kohdistuneesta ”melkein pahoinpitelyn yrityksestä”, jossa epäilty oli poliisin mukaan liikkunut agressiivisesti Soinia kohti. Järjestysmiehet taltuttivat ”melkein kimppuun hyökänneen”, mutta moni asia tuntuisi olevan hieman ”off”.

Keskusteluissa on noussut esiin sekin mahdollisuus, että ”isku” olisi tilaustyö jonkun tahon mustamaalaamiseksi tai esimerkiksi jonkun tunnettuuden lisäämiseksi, suomeksi palstatilan saamiseksi.

Mitä erilaisimpia spekulaatioita on aina sinisten itse masinoimasta hyökkäyksestä puolueen alamaissa matavan kannatuksen nostamiseksi sympatian avulla, äärivasemmiston ”false flagiin”, jolla mustamaalata esimerkiksi Soldiers of Odin-järjestöä, mutta tietenkää varmuutta ei ole mistään.

Reformin ehdokas Panu Huuhtanen piestiin joukolla kurdien toimesta Narinkkatorilla lauantaina ja valtamedia vaikeni tapauksesta. Heti perään vasemmistoliiton ehdokas Suldaan Said Ahmed väitetysti pahoinpideltiin Itäkeskuksen metro-asemalla ja otsikot olivat kotikissan kokoisia. Miksi valtamedia kertoo joistakin tapauksista ja joistakin ei?

Jotakin on tapahtunut, mutta mitä?

Nykysuomi kysyykin nyt:

Uskotko Soiniin kohdistuneen lähes pahoinpitelyn yrityksen olleen ns. "false flag"-isku?

  • Kyllä (86%, 574 Votes)
  • En (8%, 52 Votes)
  • Voi olla, mutta... (perustele kommenttiosiossa) (6%, 42 Votes)

Total Voters: 668

Loading ... Loading ...

Nykysuomi yllyttää lukijoitaan keskusteluun esimerkiksi tämän julkaisun kommenttiosiossa, mutta muistetaan hyvät käytöstavat ja asiassa pysyminen henkilöön menemisen sijaan.

Aiheeseen liittyvää:

20 thoughts on “Nykysuomi kysyy: Uskotko Soiniin kohdistuneen lähes pahoinpitelyn yrityksen olleen ns. ”false flag”-isku?

  • 26.3.2019 at 10:59
    Permalink

    Voi olla ja on todennäköistäkin, mutta varmasti asia selviää vasta jos ”hyökkääjä” avaa suunsa ja puhuu totta kertoessaan miksi ”hyökkäsi” Soinia vastaan.

    Reply
  • 26.3.2019 at 11:09
    Permalink

    Hauska tapahtuma mistä väärentämätöntä historiaa tuntevat saattavat löytää yhtymäkohtia hyvin vanhoihin tapahtumiin. Vatikaanin juoksupojista ei ole pohjolassa koskaan pidetty. ♤

    -Tämä tapaus tosin oli selkeä näytelmä -ainakin ison porsaan puolelta. Maanpettureita on alkanut jännittämään mitä tapahtuu kun valtion väkivaltakoneisto ei enää olekaan suojana -ja kaduilla voi ihan oikeasti joutua kantamaan sitä paljon puhuttua ”poliittista vastuuta” ♤

    Reply
  • 26.3.2019 at 11:31
    Permalink

    Eiköhän se ollut tuon komeljanttarin vaaliperformanssi.

    Reply
    • 26.3.2019 at 14:29
      Permalink

      Mielenkiintoista. Onko noista polvisuojista enemmän kuvia, niin voisi tarkastella ?

      Reply
      • 26.3.2019 at 15:18
        Permalink

        Laiton lehti? -sieltä löytyy kuvia.

        Reply
    • 27.3.2019 at 00:41
      Permalink

      Aika omituiselta kuullostaa, että joku pukee T-paidan villapaidan päälle, yleensä tehdään toisinpäin. Ja ihmetytti sekin, että hyökkääjän tikkitakki oli hänen masunsa alla. Oliko pantu pehmikkeeksi? Ja kuvaajan selostus kuullostaa harrastelijateatterimaiselta. Lisäksi kun kuvaaja kysyy, että kenen päälle se hyppäs, joku sen takaa vastaa, että vartijan. Siihen kuvaaja: ”Oisko Soinin päälle vai?”

      Aivan liian monta outoutta koko spektaakkelissa! 😀 Minusta selvä false flag, jolla yritetään jälleen kerran saada kansallismieliset näyttämään väkivaltaisilta. Samaa epäilen siitä Suldan -tapauksestakin. Joku oli mm. nähnyt polvisuojat siinäkin.

      Reply
  • 26.3.2019 at 12:46
    Permalink

    Kuolemankokemus-radiolta tuorehko lähetys. Nämä tuhannet kokemukset debunkkaavat koko katolilaisuuden ankaran helvettiin heittävän jumalan ja jesuiitta-armeijan kera.

    http://www.youtube.com/watch?v=8Dg57Azbf9w

    Reply
  • 26.3.2019 at 12:48
    Permalink

    Tälläkin tapauksella on monta tarkoitusta mitä haetaan koska oli järjestetty.
    Ensinnäkin hyökkääjä ei ollut Odin, koska logo takissa oli erilainen kuin mitä originelli Odinilla. Hyökkäyksellä ja kurkkusuoraulvonnalla valemediassa haetaan Odineille kieltoa kuten Vastarinnalle. Toiseksi saadaan viljeltyä lammaslauma kansaan pelkoa ja ajatusta että ”miten meille käy, jos ”ääriliikkeet”(persut ym.vähemmistö puolueet??!) saavat tällaista väkivaltaista jalansijaa?” Kolmanneksi siniset ja muut kommari paska puolueet kiiloottavat kilpeänsä tuomitsemalla tällaiset hyökkäykset ja rummuttavat kanttiksien väkivaltaisuudesta, kun samalla vähättelevät ja lakaiset matujen väkivaltarikokset ym.pervoilut kanttiksia kohtaan.

    Reply
  • 26.3.2019 at 14:13
    Permalink

    En oikein usko tuohon FF-teoriaan. Yksinkertaisin selitys on usein se oikea: eli miksipä ei olisi jollakin voinut palaa käämit, kun on nähnyt tuon Itse Korruption Mestarin muikistelevan tyytyväisenä kaikkien rötöstelyjensä jälkeen. Normaali vaisto käskee silloin hyökkäämään, mutta useimmilla itsehillintä estää.

    Mutta kieltämättä jälkianalyysissa paljastuu omituisuuksia ja viimeistään mediahehkutus tekee tapauksesta kansallismielisiä vastaan suunnatun poliittisen manööverin.

    Reply
    • 26.3.2019 at 23:29
      Permalink

      Aivan selvä FF. Mikäli kyseessä olisi ollut aito hyökkäys, tekijä olisi todnäk tullut hippikuteissa, peruukki päässä sateenkaariviitassaan, jolloin olisi hissukseen päässyt ”iholle”. Sitten vain pataan kuin vierasta sikaa konsanaan, jollainen Soini toki onkin.

      Reply
  • 26.3.2019 at 16:30
    Permalink

    on se vaan menny hulluksi touhu. on alettava kohta yhta lapselliseksi kuin vassarit ja alettava lavastamaan hyokkayksia yms. omasta lapsuudesta muistan et talleen toimittiin leikeissa yms. mutta etta nykyaan politiikassa. Jytkya odotellessa. nouse suomenmies vastarintaan. tehdaan kuten islanti. talutetaan kansalaisten silmien alla kusettajat vankilaan. olisi se hienoa..

    Reply
  • 26.3.2019 at 17:53
    Permalink

    Soini on sairuslomalla, syy löysän, polttavan paskan poltettua hänen hanurinsa kohtauksen jälkeen. Oli juuri vetänyt tukevan makkarannoksen, jos toisenkin.

    Reply
  • 26.3.2019 at 19:22
    Permalink

    Soini on pelimies kärsäänsä myöten.

    Reply
  • 26.3.2019 at 19:52
    Permalink

    Pitäisin hyvin todennäköisenä false flagiä, äänestin kuitenkin ”voi olla, mutta…” , selvennys ohessa.

    Yhden IS tai IL jutun yhteydessä avautui videopätkä jossa näkyi tuota gorillojen ja ”viikinkiterroristin” käsikähmää maassa. Ensimmäinen ajatus naurunpurskahduksen kera oli, että mitä hemmetin homoraiskauspornovideota ne tänne oikeen on laittanu. Maassa kiemurtele yksi mies jonka kimpussa häärii kaksi ukkoa joista toinen hakee ilmiselvästi otetta ensinmainitun kelleistä/kullista/ hanurista ja samaa jatkuu ja jatkuu, toinen aktiivisista änkeää uhrin päälle ja huokaisen helpotuksesta kun ukolla sentään pysyy housut jalassa. Jos tuo on lavastettu, niin ei oo ohjaus ainakaan ihan John Ford tasoa. Lisäksi on myönnettävä että kyllähän Suomesta löytyy enemmän kun yhdellä kädellä laskettava määrä väkeä joka mielellään vetäis Soikkua hönöön urakalla. Se lukumäärä idiootteja sitten joka sen noin hölmössä tilanteessa tekis, on hataraan todistusaineistoon perustuen tuo yksi.

    Reply
  • 27.3.2019 at 13:06
    Permalink

    Sopivasti vaalienjälkeen selviää tapahtuman todellisuus. Sitten kun on myöhäistä.

    Reply
  • 28.3.2019 at 09:12
    Permalink

    …mutta tässä vaiheessa ei ole ainakaan minulla riittävää tietoa, Jos hyökkääjäksi paljastuisi vaikkapa kumisilmä-Jari, niin sitten.

    Reply
  • 29.3.2019 at 20:17
    Permalink

    Voi olla, mutta saattaisin tilaisuuden tullen läväyttää tuota syöttöporsasta käkättimeen itsekin.

    Reply
  • 29.3.2019 at 23:38
    Permalink

    Ei kukaan tervejärkinen voi äänestää mitään hallituspuoluetta tai muita eduskuntapuolueita. Jos on niin tyhmä että äänestää puolueita jotka ovat olleet hallitusvastuussa viimeiset 8-16 vuotta saa syyttää itseään kun saa tuntea nahoissaan seuraukset.

    Toisaalta, ei niillä äänillä juuri ole merkitystä kun kaikki on vähän niin kuin nukketeatterissa. Ja ellei nukketeatteri toimi äänet lasketaan siten että sopivimmat puolueet saavat sopivan määrän ääniä.

    https://4.bp.blogspot.com/-h29HrCTy3aA/XJyM2_JqyvI/AAAAAAAALyE/rFMt1TljLqIklb-tZu7JpoSQ0vpk8yCtgCLcBGAs/s640/53110933_10157217320427996_4656498955574575104_n.jpg

    Reply
  • 30.3.2019 at 00:06
    Permalink

    Kaikki eduskuntapuolueet pahoinpitelevät ja varastavat kansalta.

    3 miljardia matujen hyysäämiseen. 1 miljardi kehitysapuun(kankkulan kaivoon). 2 miljardia vipataan toisille EU maille. 4 miljardia tehottomiin yritystukiin. 5 miljardia julkisten suojatyöpaikkojen ylläpitoon.

    Venäjällä menee 20% puolustusbudjetista korruptioon.

    Suomessa menee koko valtion budjetista laskentatavasta riippuen noin 7,5-15 miljardia korruptioon!

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.