Itseensä kohdistuneen viharikoksen lavastaneen Jussie Smollettin syytteistä luovuttiin

”Empire” TV-sarjasta tuttu näyttelijä Jussie Smollett joutui helmikuussa kiusalliseen tilanteeseen, kun kävi ilmi, että tämä oli lavastanut omien sanojensa mukaan rasistisen ja homofobisen hyökkäyksen itseään kohtaan. Nyt Cook Countyn syyttäjä on syystä tai toisesta luopunut syytteistä takuita vastaan vapaalla jalalla oikeudenkäyntiä odottanutta Smollettia vastaan.

Paikallinen syyttäjänvirasto kertoi tiedotteessaan Smollettin luovuttaneen 10 000 dollarin takuurahansa ”valtion kirstuun” ja suorittaneen yhdyskuntapalvelua, jotta asia saataisiin päätökseen ennen oikeudenkäyntiä.

Virasto tiedosti sen, että kansalaisten saattaa olla vaikea ymmärtää oikeuslaitoksen päätöstä, mutta korosti pitävänsä lopputulosta asianmukaisena.

Osavaltion apulaisasianajajana toimiva Joseph Magats kertoi CNN:lle, ettei syytteistä oltaisi luovuttu ilman takuurahojen luovuttamista ja suoritettua yhdyskuntapalvelua. Magats huomautti myöskin, että jopa 5700 samankaltaista tapausta Yhdysvalloissa on päättynyt saman suuntaiseen ratkaisuun.

Smollett kiistää yhä vieläkin valehdelleensa ja Chicagon pormestari taas kutsuu tapausta oikeuden valkopesuksi.

Lähde: CNN

Aiheesta lisää:

3 thoughts on “Itseensä kohdistuneen viharikoksen lavastaneen Jussie Smollettin syytteistä luovuttiin

  • 27.3.2019 at 16:24
    Permalink

    Onkohan tämä ennakkotapaus musun valehtelun käsittelylle?

    Reply
  • 27.3.2019 at 19:19
    Permalink

    Miksi en ole yhtään yllättynyt. Ehkäpä siksi kun Suomessakin Itä-keskuksessa erästä ”raskaana” olevaa somali naista ”natsit” ”potkivat kuin vierasta sikaa”.

    No, eipä ihan ollut niin, vaan kenties illalla nähdystä ”päiväunesta”, jossa ei ollut totuutta edes siteeksikään.

    Reply
  • 5.4.2019 at 06:36
    Permalink

    Epäluottamusta lisää myös se että Smollett on homoseksuaali ja isän puolelta juutalainen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.