Pesäpallomailalla kotiaan puolustanutta epäillään kahdesta törkeästä pahoinpitelystä Pieksämäellä

Tiistaiaamu valkeni keväisenä mutta ei rauhallisena, ainakaan Pieksämäellä, jossa kerrostaloasunnossa käyty välienselvittely vaati virkavallan osallistumista. 2.4 klo 08.45 hätäkeskukseen ilmoitettiin kahden miehen tunkeutuneen Pieksämäen keskustassa sijainneeseen kerrostaloasuntoon selvittelemään vanhoja erimielisyyksiä.

Poliisin saapuessa paikalle selvisi, että paikkakuntalaiset 59- ja 47- vuotiaat miehet olivat tunkeutuneet paikkakuntalaisen 50- vuotiaan miehen kerrostaloasuntoon asunnon ulko- oven vasaralla rikkomalla.

Poliisin tutkinnassa saamien alustavien tietojen mukaan miehet olivat mennet asuntoon selvittämään vanhoja erimielisyyksiä, mutta tilanne oli äitynyt väkivaltaiseksi.

Asunnossa olleen miehen epäillään lyöneen asuntoon tunkeutuneita miehiä pesäpallomailalla. Miehille tuli vammoja vartaloon ja päähän ja vaikka kummallakaan ei tiettävästi ole hengenvaaraa, kumpaakaan tunkeutujaa ei olla vielä päästy kuulustelemaan.

Molemmat vietiin KYS:aan saamaan hoitoa vammoihinsa. Asuntoon tunkeutuneita miehiä epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja vahingonteosta. Asunnon haltijaa epäillään kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja hänet on pidätetty. Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuulusteluilla.

Pidätetty mies on kuulustelussa kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen mutta myöntänyt mailalla lyönnit itsepuolustuksena.

Lähde: Poliisi

13 thoughts on “Pesäpallomailalla kotiaan puolustanutta epäillään kahdesta törkeästä pahoinpitelystä Pieksämäellä

  • 3.4.2019 at 12:40
    Permalink

    Niinpä. Jos puolustat kotia on viahtoehdot on, joko tulla hakatuksi tai joutua vankilaan. On tää hullu maa…

    Reply
  • 3.4.2019 at 13:07
    Permalink

    Henkeään, kotiaan ja omaisuuttaan ei saa puolustaa Suomi nimisessä kakistokratiassa, koska demla tuomarit ja kokoomus, keskusta, siniset, sdp, vihreät, vasemmistoliitto, rkp ja kd ovat ovat mädättäneet lainsäädännön.
    Totuus on kuitenkin niin että kansalaisella ei ole muuta oikeutta kuin omankädenoikeus, koska maamme viranomaiset eivät ole tehneet elettäkään suojellakseen kansaa jihadisti-maahantunkeutujien invaasiolta ja väkivallalta. Itsekin olen joutunut hankkimaan ruutiaseen ja doberman-troikan puolustamaan kotiani, sillä poliittinen korrektius siirsi länsirajan tonttini rajoille.

    Reply
  • 3.4.2019 at 13:25
    Permalink

    Eli kun joku/jotkut tunkeutuu toisen kotii/asuntoon, ei saa puolustautua vaan ottaa kaikki vastaan vaikka henki lähtisi.

    Reply
  • 3.4.2019 at 13:25
    Permalink

    Nythän on niin, että kyse on kotirauhan puolustamisesta ja tunkeutujien osalta ”kotirauhan rikkomisesta” lähtökohtaisesti väkivaltaisin perustein.

    Se, että talon isäntä antaa isän kädestä tapauksessa, jossa hän on määrällisesti alakynnessä lähtökohtaisesti, pesäpallomailalla josta seuraa ”pelin hengen” nimissä ”ajolähtö” huligaaneille, joiden aikomukset eivät olleet ystävällismieliset talon asukkaan kannalta. On hän oikeutettu lyömään kuin ”vierasta sikaa” niin että tuntuu, sillä tämä on omiaan saattamaan ei toivotut vieraat poistumaan sekä luopumaan alkkuperäisistä tarkoitusperistään tavalla, joka ei ole epäeettistä vaan peräti omiaan karsimaan turhaa byrokratiaa eli paperien pyörittelyä asiassa, joka käsiteltävissä ruohonjuuritasolla perin nokkelalla tavalla.

    Italiassa muutettiin lakia niin, että italialaiset saavat puolustaa kotiaan ja omaisuuttaan aseellisesti kysymättä lupaa ensin kulttuurimarxisteilta tai globalisteilta siitä, saako valkoinen elää omassa maassaan vaiko ”kuolla kauniisti mutakuonojen eessä”! niin, että kuoliaaksi pahoinpidelty uhri vielä tuomitaan vankilaan 10-vuodeksi kommunistisen ideologian eli nk. ”lainkirjaimen” nojalla, joka poisselittää valkoisen uhrin kokeman lopullisen vääryyden hengen menettämisen muodossa ja tekee toisrotuisen rikoksen tekijän aseman uhriksi rasimin, viharikoksen, vihapuheen ja valkoisen ylivallan taakan alle vain siitä syystä, että pakolaisella on ihmisoikeus kaikkeen vääryyksiin mitä vain taloudellisessa hyötymistarkoituksessa maahan tullut ”väkivaltaa paennut väkivallan uhri” on jo ensimmäisen päivän puoleen päivään ehtinyt tehdä uudessa ”kotimaassaan”.

    Reply
  • 3.4.2019 at 14:55
    Permalink

    Ja tunkeutujille jaetaan kaljaa ja kebabbia.
    Pitää sitä nyt jokin roti asioiden tarkäydellä olla, sillä kotiaan puolustaneelle kuuluu vettä ja leipää?

    Reply
  • 3.4.2019 at 18:45
    Permalink

    Amerikassa tunkeutujasta saa päästää ilmat pihalle silmää räpäyttämättä…

    Reply
  • 3.4.2019 at 19:05
    Permalink

    Tämä on linjassa puolustuspolitiikkamme kanssa.
    Maamiinat kiellettiin, jotta viholliselle ei koituisi tappioita.
    Rajat avattiin.
    Tonttikauppa kävi kiivaana ammusvarastojen ja strategisten kohteiden kupeessa kenenkään reagoimatta.

    Reply
  • 3.4.2019 at 19:35
    Permalink

    Itseään, kotiaan, läheisiään tai ketään hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ei saa enää puolustaa. Aselakeja yritetään kiristää ja isot taistelukoirat halutaan kieltää. Samalla poliiseja vähennetään ja asemia lakkautetaan niin, että hyvässä lykyssä poliisia saa odottaa kaksi tuntia ja voi olla että se saavuttuaan ja rikoksen kirjattuaan jättää sen kokonaan tutkimatta. Ilmeisesti rikoksista halutaan tehdä uusi normaali ja ihmiset passivoida ja riisua aseista niin, ettei heistä olisi uhkaa todellisille rikollisille.

    Reply
  • 4.4.2019 at 02:00
    Permalink

    Tässä on nyt kansanedustajaehdokkailla oiva tilaisuus edistää kansan oikeutta itsepuolustukseen. Ei niin että uhrista tehdään syyllinen vaan niin että jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus oman ja läheistensä henkeään ja terveyttään varjellakseen tarvittaessa käyttää kättä pidempää. Kyllä saa äärimmäisessä tapauksessa vaikka päästää ilmat pihalle jos on sellainen tilanne päällä.

    Reply
  • 4.4.2019 at 11:30
    Permalink

    Tätä ylivoimajuttua ei lainoppineet ymmärrä. Ne pilkkovat tämän KAHDEKSI pahoinpitelytapaukseksi, jossa toinen on se pesäpallomaila vastaan vasara ja toisessa se pesäpallomaila vastaan paljain käsin tunkeutuja. Sitten pisteytetään nämä kaksi taistelua erikseen, että liian isolla aseelle puolustautui kummassakin tapauksessa. Eli toisen asuntoon kannattaa mennä isolla joukolla ja vain yhdellä sopiva ase mukana ja kunnon möykällä sisään, että vastaanottaja ehtii ottaa kättä pidempää ja sitten OIKEUDESSA saadaan hyvät korvaukset.

    Reply
  • 5.4.2019 at 20:00
    Permalink

    Ihan sama mitä suomen sekopäälait sanelee että ei saa itseään puolustaa, tänne jos joku hyökkää ammun siltä haulikolla koko pään irti.

    Reply
  • 8.4.2019 at 18:47
    Permalink

    Jos ovea rikkomalla tullaan sisään, täytyy alkaa mailaharjoitukset, väittää vaan en lyönyt, mutta tulija ryntäsi huomaamatta mailan eteen! Olihan taannoin tosi juttu kun edninen ampui pakenevaa, ampuja selitti tuomioistuimessa se juoksi luodin tielle, hän vaan harjoitteli, selitys meni läpi!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.