Sisäministeriö julkisti selvityksensä jihadismista Suomessa

16
Sisäministeriön selvitys jihadistisesta toiminnasta Suomessa julkaistiin tänään. Sen mukaan jihadistisessa toiminnassa mukana olleiden määrä lisääntyi merkittävästi Suomessa 2010-luvulla. Suurin osa toiminnasta on kuitenkin edelleen varsin pienimuotoista ja ainakin toistaiseksi väkivallatonta värväyksen ja rahoittamisen kaltaista tukitoimintaa.

Selvityksessä kerrottiin myöskin, että Suomeen liittyvä jihadistinen verkkoviestintä lisääntyi tällä vuosikymmenellä. Helsingin yliopisto on sisäministeriön toimeksiannosta tehnyt kaksi tutkimusta, jotka käsittelevät näitä aiheita.

– Jihadistisesta liikehdinnästä puhutaan nykyisin paljon, mutta siitä on Suomen osalta ollut tähän asti hyvin vähän tutkimustietoa. Tutkimusprojektien tavoitteena on ollut muodostaa yleiskuva jihadistisen toiminnan muodoista Suomessa, sanoo yliopistonlehtori Leena Malkki.

Suurin yksittäinen jihadistisen liikehdinnän kehittymiseen vaikuttanut tekijä on ollut Syyrian ja Irakin konflikti sekä Isisin ns. kalifaattiprojekti, joka on mobilisoinut uusia aktivisteja sekä yhdistänyt eri taustoista tulevia kannattajia ja aktivisteja. Syyrian ja Irakin konfliktin sekä Isisin inspiroima kasvuvaihe vaikuttaa nyt olevan pääosin ohi. Toki voisi nähdä myöskin, että Suomen avoimien rajojen politiikka on ollut yksi vaikuttava tekijä islamistisen radikalismin lisääntymiseen Suomessa.

Konfliktialueelle matkustaminen yleistyi 2010-luvulla. Syyrian ja Irakin konfliktin aikana suojelupoliisi tunnisti yli 80 konfliktialueelle matkustanutta henkilöä, mutta todellinen lukumäärä oli todennäköisesti suurempi. Suomeen on palannut takaisin parikymmentä henkilöä ja konfliktin aikana on saanut surmansa arviolta 20 vierastaistelijaa.

Valtaosa jihadistisessa toiminnassa mukana olevista on edelleen miehiä mutta naisten lisääntyneestä kiinnostuksesta ja osallistumisesta jihadistiseen liikehdintään on kuitenkin viitteitä myös Suomessa. Selvimmin tämä on havaittavissa Syyriaan ja Irakiin lähteneiden kohdalla.

Vakavasti otettavia iskuyrityksiä tai iskusuunnitelmia ei ole julkisesti tiedossa

Ainoa Suomessa tapahtunut jihadistinen isku on toistaiseksi ollut Turun puukotusisku elokuussa 2017. Iskun tekijällä ei virallisten tietojen mukaan ollut juurikaan yhteyksiä jihadistisesta toiminnasta kiinnostuneiden verkostoihin Suomessa. Tiedossa on useita tapauksia, joissa iskuilla on uhkailtu verkossa, mutta nämä ovat osoittautuneet perättömiksi. Virallisesti ”vakavasti otettavia” yrityksiä tai suunnitelmia iskujen toteuttamiseksi Suomessa ei selvityksessä tullut ilmi.

Turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen vuosina 2015⎼2016 on lisännyt sellaisten henkilöiden määrää, joilla on yhteyksiä jihadistiseen toimintaan. Julkisten lähteiden pohjalta on kuitenkin vaikeaa arvioida tarkemmin, miten tämä on vaikuttanut Suomen tilanteeseen.

”Vaikka viime vuosina on nähty aiempaa laajempaa verkostoitumista jihadistisesta ajattelusta ja toiminnasta kiinnostuneiden keskuudessa, jihadistinen toiminta on Suomessa edelleen enimmäkseen hajanaista eikä ainakaan toistaiseksi kovin organisoitunutta”, selvityksessä todetaan.

Jihadistinen verkkoviestintä on siirtynyt suljetuille alustoille

Myös Suomeen liittyvä jihadistinen verkkoviestintä lisääntyi 2010-luvulla ja vuosikymmenen puolivälissä sitä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Suomalaisia esiintyi Isisin aineistoissa, ja Suomessa asuneet henkilöt tuottivat sekä levittivät jihadistista aineistoa myös suomeksi. Selvityksen mukaan tämä heijastaa Suomeen liittyvän jihadistisen liikehdinnän yleistä kehittymistä.

Nyt julkaistu tutkimus käsittelee Suomeen liittyvää jihadistista verkkoviestintää vuosina 2014⎼2018. Tarkastelu keskittyy tänä ajanjaksona avoimesti verkossa saatavilla olleeseen jihadistiseen aineistoon, joten mainitut suljetut alustat ovat luonnollisesti selvityksen ulottumattomissa ja siten jääneet siitä pois.

Avoimen jihadistisen verkkoviestinnän määrä on vähentynyt merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana, kun teknologiayritykset ovat alkaneet aktiivisesti poistaa väkivaltaan kehottavaa tai sitä ylistävää verkkoaineistoa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tutkimuksessa käsitelty aineisto ei ole enää saatavilla verkossa.

Lähde: Sisäministeriö

16 KOMMENTIT

  1. Sisäministeriö päästi jihadistit Suomeen jotta saisivat rahoituksen ( epäilemättä jumalattoman suuren) selvitykselleen jihadismista Suomessa.
    Suomen virkamiehet ovat sairaita päästään. Miksi heitä ei voi vaihtaa vaaleilla täyspäisiin?

    • Ämmät siellä pääosin huseeraa. Vähän kärjistetysti voi sanoa, että suomalaiset naiset ajaa oman maan ja kansansa tuhoon.

  2. miksi pitää tehdä selvityksiä, kysykää nergiltä, hänen mukaansa tiedetään tositarkkaan kaikkien henkilölisyydet ym. tausta, olis ollut nopeampaa ja halvempaa, kyllä meillä on maailman fiksuimmat päättäjät, en usko jumalaan , mutta sanon vaan..että herran jumala tätä hölmöläisten touhua….

  3. Näin vallanpitäjiemme propagandakone pimittää kansalta olennaista tietoa juuri ennen vaaleja:

    ”YLE raportoi pari viikkoa sitten Hollannin – meidän tärkeimmän EU-viiteryhmämaamme – vaalitulosta pienellä verkkouutisellaan seuraavasti:

    ”Foorumi demokratialle -puoluetta johtaa 36-vuotias Thierry Baudet, joka seuraa poliittisissa teemoissaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin jalanjäljissä. Hän vastustaa maahanmuuttoa ja korostaa Hollanti ensin -teemaa kulttuuri- ja talousasioissa. Lisäksi hän vastustaa euroa ja haluaa Hollannin eroon Euroopan unionista.”

    Samaan aikaan YLE:n TV:n pääuutiset teki kaksi erillistä reportaasia Thaimaan vaaleista.

    Tammikuun lopussa Maria Pettersson julisti dynamiittityhmässä – tosin osin rehellisessä – Journalisti-lehden pääkirjoituksessaan:

    ”Me päätämme, mistä vaaleissa puhutaan.”

    Hollannin vaalituloksen pimittäminen suomalaisilta on ehkä suurin koskaan tapahtunut journalistinen skandaali, koska Suomi varmistautuu ehkä vuosikymmeniin tärkeimpiin eduskuntavaaleihin.

    Valtamedia (tästä lähtien V-media) päätti olla kertomatta Hollannin historiassa koskaan kokemattomasta poliittisesta mullistuksesta suomalaisille, koska se olisi pilannut V-median ilmastonmuutosvaalit. V-media oli päättänyt, että nyt keskustellaan päättömiä ilmastonmuutoksesta ja jätetään tärkeät asia keskustelematta, koska keskustelu vaikeista ja tärkeistä asioista voisi suosia liikaa tiettyjä oppositiopuolueita…”

    https://vastavalkea.fi/2019/04/03/naiden-vaalien-suurin-skandaali/

    • Ilmastonmuitoskin on tavallaan tärkeä teema, koska viherhullut meinaa kampittaa sillä maan perikatoon.

      Siksi on tärkeää puhua moinen asia suohon. Jussi on siinä tehnyt erinomaista työtä.

    • Taitavat päättäjät räkänauraa tosi kovaa kabineteissaan ja salaisissa pedon merkin bileissään.

      Nimittäin, kun hekottavat toisilleen miten ovat saaneet kansan uskomaan että samalla kun halutaan torjua ilmastonmuutosta ja vähentää planeetan kuormitusta, olisi samalla hyvä idis tuoda miljoonia lisääntyjiä maailman lisääntymis-hakuisista heimoista lämpimistä maista seuduille joilla on pakko asua lämmitetyissä asunnoissa.

  4. En edes viitsinyt lukea mokomaa sepusta, sillä tiedän sen lukemattakin, että ”Marttaliitto” muodostaa todellisen uhan Suomen turvallisuudelle.

  5. Sipilän ja orpon mielestä näistä puhuminenkin on vastenmieleistä flirttailua. Niin, totuuden kanssa.

    • Netin syövereistä:

      ”En muista Sipilän hallituksen tai Sanoma-konsernin taholta mitään vaatimuksia saada 17 kertaa kantaväestöä todennäköisemmin raiskaavat ihmisryhmät pois lastemme ja naistemme elintilasta?

      ”Apua” annetaan vasta sitten kun lapsen/naisen elämä ja psyyke on jo tärvelty, mahdollisesti loppuiäkseen, jos silloinkaan. Usein lapsi myydään sipilöille ja muille sionisteille seksileluiksi kovaan hintaan, ja osa heistä päätyvät kaatopaikalle biojätteeseen rituaalimurhien jälkeen.

      Maahantulijat on nyt tehokkaasti valjastettu etsimään jatkuvasti sopivan labiileja lapsia ja nuoria näihin eliitin pimeimpiin leikkeihin ihmisten kohtaloilla. Englannissa puhutaan sadoista tuhansista lapsista, entä meillä? Tapahtuuko 90% lapsiin kohdistetuista hirveyksistä media- ja virkavaltapimennössä? Näinhän oli esimerkiksi Rotherdamin skandaalissa, jossa poliisi jopa pidätti vanhempia jotka ilmoittivat tyttölapsensa joutuneen pahiin ulkomaalaisiin käsiin.”

  6. Veikkaanpa, että tuossa epäselvityksessä on karkeasti ylöspäin pyöristettynä noin 1% jihadismin todellisesta tilanteesta Suomessa. Se loput 99% jää peittoon, koska turvallisessa lintukodossa asuneet sisäministeriön virkamiehet eivät erota jihadisteja muslimeista. Eivät erotakkaan, koska se on yksi ja sama asia.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.