Suomi osallistuu NATO:n kybersotaharjoitukseen

11
Puolustusvoimat osallistuu Locked Shields 2019 -kyberpuolustusharjoituksen 8-12.4.2019. Harjoituksen järjestää ja johtaa NATO:n kyberosaamiskeskus (NATO Cooperative Cyber Defence Centre of Excellence, CCDCOE). Harjoituksen virallisena yleisen tason tavoitteena on testata ja harjoittaa osallistuvien ryhmien osaamista kyberhyökkäysten torjunnassa, estämisessä ja niistä raportoinnissa. 

Puolustusvoimat muodostaa harjoitukseen Suomessa toimivan kansallisen harjoitusosaston sekä asettaa edustajat johto- ja peliorganisaatioon Virossa.

”Uskottava kyberpuolustuskyky edellyttää kansainvälistä yhteistoimintaa, ammattitaitoista henkilöstöä ja reserviläisiä. Locked Shields on maailman suurin tekninen kyberpuolustusharjoitus ja loistava mahdollisuus kansainvälisen yhteistoiminnan kehittämiseen ja henkilöstön sekä reserviläisten osaamisen kehittämiseen. Suomen harjoitusosasto eli sininen ryhmä on muodostettu puolustusvoimien palkattuun henkilökuntaan kuuluvista, opintojaan suorittavista kadeteista, reserviläisistä ja kybervarusmiehistä. Osaston kokonaisvahvuus on noin neljäkymmentä henkeä”, kertoo Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen kyberosaston päällikkö everstiluutnantti Harry Kantola.

Harjoitusskenaario on kuvitteellinen ja harjoitus toteutetaan sitä varten rakennetussa tietoteknisessä ympäristössä. Osallistuvat joukot suojaavat kriittistä infrastruktuuria ja tietojärjestelmiä kyberhyökkäyksiltä. Harjoituksen johto-organisaatio toimii Virossa ja harjoitusjoukot omista maistaan etäyhteyksin.

Lähde: Puolustusvoimat

11 KOMMENTIT

  1. Nykyisin kauppa- ja cyber-sodan hyökkääjä suurimmalla todennäköisyydellä on USA.
    — Miten harjoitus edistää USA:n cyber-hyökkäyksen torjumista?

    Itse uskon, että harjoitukseen osallistuminen vaikeuttaa hyökkäysten torjumista, koska koneisto viritetään juuri sellaiseksi kuin hyökkääjä itse haluaa.
    — Maanpuolustuksen ulkoistaminen on sama kuin ehdoton antautuminen.

    • HUOM! Alla oleva on FIKTIOTA. Vaikka kuinka ”ajattelet” että noin se varmaan on.

      Eli, voidaan luulla että Sauli NIinistö ja Vladimir Putin keskustelevat, ja Putin sanoon näin:

      Sauli Niinistö saa salaisen kirjeen Putinilta tuon kyberharjoituksen jälkeen.

      ”Hei Sauli, nyt ihan oikeasti! NATO:n taustalla ovat kansainväliset ryöstökorporaatiot. Ne samat jotka temmeltävät Afrikassa, lähi-idässä ja muualla, Dollarikorkovelan alaisuuteen asettaen, malmit vieden, metsien tehokasvatusta pakottaen, kanta-asukkaat aseistetuin joukoin juuriltaan repien. Ihmiskauppaan sun muuhun.

      Aiotko ihan tosissaan usuttaa NATO:n kimppuumme, ryöstämään luonnonvaramme, pystyttämään tehometsät nykyisten terveiden tilalle, tuomaan maamme täyteen 10 miljoonaa etelän halpatyövoimaa, ja niin edelleen? Tajuat varmaan että siitä tulee omalletunnollesi jopa miljoonan suomalaisen henki.

      Sillä koska teitte isäntämaasopimuksen NATO:n kanssa, tätä sotaa käytäisiin juurikin Suomen maalla, sitä pommittaen, ja jokainen suomalainen joka äänesti isäntämaasopimuksen toteuttanutta puoluetta, on Venäjän vihollinen siinä vaiheessa.

  2. Naton Helsingin hybridikeskus on käynyt jo vuosia cybersotaa Suomea ja suomalaisia vastaan. Helvettiin Nato paskat Suomesta ja samaa kyytiä monikulttuurisuutta ja Eu:ta kannattavat maanpetturi poliitikot ja virkamiehet.
    Rothchildtien käyttämä ylin valta Suomessa pitää lopettaa. Parhaiten se käy äänestämällä vaaleissa perussuomalaista ehdokasta.

  3. Suomen kansanpetturi hallinto suuntaa tämänkin harjoituksen etenkin näin vaalien alla ja jatkuvasti omansa kansansa sumentamiseen ja aivopesemiseen, mutta kuitenkin terävimpänä keihäänkärkenä kansallismielisten sekä EU-vastaisten kansalaisryhmien toiminnan häiritsemiseen sekä tukahduttamiseen kaikin mahdollisin nykyaikaisin teknisin keinoin.

    Jotain konkreettisesti kuvaavaa on siinä, että MV-lehti on ”nurin” jatkuvasti kaksikin kertaa päviässä tehtävien palvelunestohyökkäyksin Ilja Janitskinin perustaman nettijulkaisua vastaan vallankin nyt kun on vaalit.
    Tällainen organisoitu ja taloudellisia voimavaroja vaativat operaatiot ovat todennäköisesti organisoitu jopa ”mätien omenien” haltuun joutuneen Suomen armeijan suorittamaa ”pikku kivaa” ja näin käytetään Suomen valtion armeijan resursseja siihen, että ”ammutaan omia” hybridisodankäynnillä.

    On päivän selvää myöskin se, ettei EU ole tässäkään asiassa toimeton, vaan Unkarin juutalaisen George Soroksen rahoituksella sodassa valkoista rotua sekä kansallisvaltioita vastaan Bryssel ”vaalivaikuttaa” Suomen parlamenttivaaleihin aivan kuten se on tehnyt jokaisen jäsenmaan kohdalla pyrkimyksissään vaikuttamaan siihen, ettei kansa äänestä ”väärin”, vaan voimassa pysyvät ”eurooppalaiset arvot” sekä irvokkaasti ”demokratian vahvistuminen”, jotka molemmat lähentelevät jumalan pilkkaa vääristelyissään niin, että itse belsebuubikin olisi tyytyväinen globalistien ja kulttuurimarxistien kieroutuneiden mielten tuotoksiin.

    Palaten vielä Ilja Janitskiniin, jonka vaalityötä en tässä sinänsä käy, mutta ilmiönä ja persoonana Suomen valtion varpaille astuneena sananvapauden puolustajana sekä todellisen totuuden lähettiläänä ei voi olla mainitsematta näissä yhteyksissä valtamedian, petturi-hallinnon sekä EU:n harjoittamaa vainoa ja sortoa, jonka oli tarkoituksena täyttyä tavalla, että syöpäsairas mies olisi kuollut ”sopivasti” ”muiluutuksiensa” aikana, mutta näin ei päässyt käymään syystä, jonka kukin voi mielissään valita.

    Sanomattakin on selvää se, että Feissari on bannannut kaikki suomalaiset poliitikot ja tässä sana: ”Suomalainen” merkitsee todellista suomalaista eikä vain ”suomalaista”, josta esimerkkinä olkoot Saksan Angela Merkelin hameen alla viihtyvää ent. pääkanisteri Juha Sipilää, jonka hallituksen ainoa ”saavutus” oli ”saattaa” lapset raiskauksien piiriin tavalla, joka iljettävyydessään jätää monia muita saman tahon aikaansaamia mätäpaiseita ”Suomi Neidon” kupeilla.

    Mutta yksi on varmaa siinä missä Turun sinappikin: Kyllä piru aina perillisensä löytää!!!

  4. Näköjään alkoi myös naton ilmavoimaharjoitus kun tutkassa näkymättömiä hornetteja lennellyt päämäärättömästi tuossa lähistöllä. Taisi natolta kiireessä unohtua kysyä maanonmistajan lupaa toiminnalleen, kuten jokamiehenoikeuksien mukaan (moottoriajoneuvon käyttö + meluaminen) kuuluisi.

  5. Saksassa hoksattiin että ”ryssät ja muslimit” käyttävät Google Maps katukuvaa apunaan, joten Saksan alueella ei enää ole ”street view” mahdollisuutta.

  6. Epäilyttää tämä ”harjoitus” deep state -rikollisten toimesta, sopivasti juuri viikko ennen vaaleja. Jessikka Aro on sellaisessa kuviossa mukana, jossa on laaja toimijaverkosto sekä ase-arsenaali toisinajattelijoita kohtaan.

    • MV-lehti taas nurin, palvelunestohyökkäys. Siinähän sabotööri-natolle oiva harjoittelukohde?

  7. Jos huomaatte unienne olevan hieman erikoisia, on mahdollisesti kyse patentoidun mielenmuokkausteknologian käyttämisestä teihin.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.