Säteilyvaara laittoi Brysselin 5G-verkkoprojektit jäihin

Belgian pääkaupungissa Brysselissä 5G-verkkojen kehittäminen ja rakentaminen on keskeytetty 5G-teknologian mahdollisten säteilyvaarojen vuoksi. 5G-verkot ovat aiheuttaneet huolta muuallakin ja esimerkiksi Suomessa verkkojen kieltämiseksi on perustettu jopa kansalaisaloite.

Brussels Times-lehden mukaan Brysselin aluehallitus on aiemmin päässyt yhteisymmärrykseen maan tiukkojen säteilyrajoitusten laskemisesta kolmen teleoperaattorin kanssa, mutta paikallisen aluehallinnon mukaan 5G-antennien aiheuttaman säteilyn määrää on mahdotonta edes arvioida etukäteen.

Brysselin aluehallituksen ympäristöministeri Céline Fremault totesi medialle, ettei voi hyväksyä sellaista teknologiaa, joka ei kunnioita asetettuja säteilyrajoituksia, olivat ne sitten 5G:tä tai ei.

– Brysselin asukkaat eivät ole koekaniineja, joidenka terveyden voin myydä voittoa tavoitellessamme. Emme voi jättää mitään arvailun varaan, Fremault totesi Bruzz-sanomalehden haastattelussa.

Brysselin tiukat säteilyrajoitukset ovat aiemmin aiheuttaneet ongelmia myöskin 4G-verkkojen käyttöönotossa ja tiettävästi 5G-verkkojen säteilytasot ovat huomattavasti edeltäjiään korkeampia.

Lähde: Brussels Times

Aiheeseen liittyvää:

9 thoughts on “Säteilyvaara laittoi Brysselin 5G-verkkoprojektit jäihin

  • 10.4.2019 at 11:50
    Permalink

    Minun mielestäni koko EU:n päämajan Brysselissä voisi tapetoida sisältä ja ulkoa 5G-antenneilla, ja nostaa tehot täysille.
    Mieluiten jo tänään.

    Reply
    • 10.4.2019 at 13:53
      Permalink

      Ei vaikuta sieluttomiin robotteihin.

      Reply
      • 10.4.2019 at 21:47
        Permalink

        Liskoeläimillä ja torakoilla on säteilyn suhteen toleranssit korkealla…

        Reply
  • 10.4.2019 at 12:50
    Permalink

    Nythän on niin, että ”jäihin laitto” on ainoastaan siitä syystä, että mepit eli EU-parlamentin äärivasemmistolaiset ja äärikapitalistiset globalistit voivat saada itse ”näppyjä” kyseisestä 5G:stä aivan kuten samaisen puljun ovet laitettiin säppiin viime joulumarkkinoiden aikaan kun muslimi terroristi vei ”roskat ulos” eli tappoi vääräuskoisia, jotka sellaisiksi jäivätkin. Niin, syystä samasta twiittailivat he EU:n jäsenvaltioiden ”savikiekoille” olevansa ITSE TURVASSA ettei kansan harvenevien rivien olla syystä huolissaan, sillä heidän pyövelinsä elävät ja hengittävät ”eurooppalaisten arvojen” puolesta, joka onkin kaunis kiertoilmaisu sille, että eurooppalaiset valkoiset kansakunnat -Suomi etunenässä – tullaan ”islamlilaisen monikulttuurisuuden” avulla teurastamaan viimeiseen sieluun asti tavalla, joka jättää sen kuuluisan ”natsismin” rusettiluistelun asteelle tai ainakin tuntemaan häpeän punaa, sillä aivan kuten ”suuressa isänmaallisessa sodassakin” kommunismi voitti kunhan se oli ensin osoittanut kylmäävää välinpitämättömyyttä omiansa kohtaan tavalla, jota vain voivat tehdä suuret kansakunnat tuhlaten voimavarojaan olivatpa ne sitten materiaalisia tai inhimillisiä tyypiltään.

    Tämän ymmmärsi hyvin noina samaisina aikoina Suomi ja sen viisaat päättäjät, joita vilisi niin politiikoissa kuin sotilasjohdossakin niin paljon, että ”päät yhteen kopsasivat”. Toisin kuin nyt, jolloin molemmissa päissä vain näemme ”tyhmyyden tiivistyvän” tavalla, joka jättää Suomen kylmäksi samalla tavalla kuin suuri muuttoliike 1960-luvun lopulla jätti maaseudun pikku töllit, kun siihen asti maataloudesta leipänsä saanut väki muutti suuriin kaupunkeihin työn perässä osan kurkottaessa vieläkin kauemmaksi Ruotsiin.

    Reply
  • 10.4.2019 at 16:56
    Permalink

    Eu parlamentti laittoi jäihin koska EU-vaalit tulossa. Vaalien jälkeen asennukset jatkuvat pikavauhtia.

    Reply
    • 10.4.2019 at 23:25
      Permalink

      EU-globalisti-elitistit eivät taatusti peräänny vuosikymmeniä vanhasta suunnitelmastaan jonka tavoitteena on peruskansan täydellinen, kaikkialle ulottuva valvonta ja kontrollointi -eli orjuutus. 5G on työkalu millä tämä kontrollifriikkien psykopaattien unelma pyritään viemään loppuun mahdollisimman nopeasti -ja lopullisesti.

      -Jos saatanallinen 5G on tuntematon aihe niin suosittelen asiaan ihan jok’ikiselle tallaajalle asiaan perehtymistä. Samalla kannattaa myös miettiä mitä minä itse hyötyisin 5G-säteilytysverkon olemassaolosta? Onko korkeintaan sekunteja (tai sen osia) nopeutuva netti terveysriskin ja massavalvonnan normalisoinnin väärti? Mikä on TODELLINEN PÄÄMÄÄRÄ mihin globalistit ja likaisen työn, eli kansan kusettamisen, suorittavat poliitikot pyrkivät?

      #TunnistaVihollinen #Nytonpakko(nimittäin herätä 5G:n lisäksi kymmeniin ja taas kymmeniin valheisiin mitä suuren rahan propagandalaitokset sinulle tyrkyttää)

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.