Pikaluottojen saaminen on entistä edullisempaa

Elämässä saattaa tulla eteen aikoja, jolloin rahan tarve on suurempi. Silloin lainan tarve arjessa pärjäämiseksi voi olla valtava. Lainan saaminen eri elämäntilanteisiin ei aina ole itsestäänselvyys.

Tällaisessa tilanteessa asiassa auttaa perinteisiä pankkeja varmemmat vaihtoehdot lainan saamiseen – eli pikaluottoja ja muita kulutusluottoja myöntävät palveluntarjoajat.

Luoton saamiselle ei tarvitse vakuuksia

Pikaluotto voi pelastaa luotonsaajan talousvaikeuksista silloin, kun pankista ei syystä tai toisesta voi lainaa saada. Ehdottomasti yleisin tilanne on lainanhakijan riittämättömät vakuudet. Pankkien asettamat vakuudet toimivat erityisesti velan tai muun luoton maksun takeena. Tällaisia takeita voi olla esimerkiksi henkilö-, esine- tai reaalivakuudet.

Tavallisimmat luoton vakuudet ovat luotonhakijan omaisuus tai luoton vakuudeksi asetettu henkilötakaus. Osalla ihmisistä ei yksinkertaisesti ole laittaa luoton saamisen vakuudeksi käytännössä mitään.

Toisin sanoen henkilö ei omista lainan vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta. Toisena syynä voi olla se, että lainalle ei löydy henkilötakaajaa. Tällaisissa tilanteissa luoton saaminen tavallisesta pankista on hankalaa ellei jossain tapauksissa jopa mahdotonta.

Lainan saaminen ei kuitenkaan pitäisi olla vakuudesta riippuvainen. Onneksi tilanne ei näin olekaan, sillä lainaa saa hankittua ilman vakuuksia verkosta eri pikaluottoja ja muita kulutusluottoja tarjoavista lainapalveluista.

Lainan saaminen on myös entistä edullisempaa

Netistä haettu laina on tulevaisuudessa myös tätä päivää edullisempaa. Tähän on syynä Suomen eduskunnan maaliskuussa hyväksymä matalampi korkokatto pikavipeille ja muille kulutusluotoille. Kyseisellä toimenpiteellä suojataan nimenomaan luotonsaajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että luoton saaminen näiltä tahoilta on entistä edullisempaa.

Lainojen korkokatto tulee laskemaan 30 prosenttiyksikköä. Uutinen on erinomainen sille ihmisryhmälle, jotka eivät voi saada pankista lainaa vakuuksia vastaan. Näillä näkymin uudistuksen pitäisi astua voimaan kuluvan vuoden syksyllä – tarkemmin sanottuna syyskuun alusta 2019.

Uuden korkokaton voimaanastuminen tarkoittaa myös sitä, että lainapalveluiden tarjoajien myöntämiä lainoja ei enää jaotella pienempiin ja suurempiin lainoihin. Näin on siis tehty aiemmin, jolloin lainoihin saatettiin käyttää eri määräisiä korkokattoja. Tulevan uudistuksen myötä kaikkiin lainoihin sovelletaan samaa alennettua korkokattoa.

Samalla lähestyvä uudistus rajoittaa myös lainoista aiheutuvia muita kuluja. Näin ollen uudistuksen myötä myös lainasta johtuvien muiden kulujen, kuten avausmaksujen, tilinhoitomaksujen tai nostopalkkioiden perimistä, rajoitetaan 150 euroon.


Kaiken kaikkiaan uudistus tulee tuntumaan lainanhakijan kukkarossa positiivisesti.

Nettiluotot ovat helppoja, nopeita ja entistä edullisempia

Pikaluottoja ovat tunnettuja helppoudestaan, nopeudestaan – ja myös siitä, että lainan saa täysin ilman vakuuksia.

Netistä saatavien lainojen etuutena on aikanaan ollut niiden mutkattomuus ja ripeä saanti, sillä lainan on voinut saada tililleen nopeimmillaan jopa 5 minuutissa. Luoton saaminen on ollut toimistotuntien aikana todella nopeaa, jolloin hakijan ei ole tarvinnut jäädä pulaan käsittelyajan vuoksi.

Lainan hakeminen on myös tänä päivänä uskomattoman helppoa ja vaivatonta. Hakijan ei ole tarvinnut täyttää kuin lainahakemus netissä muutamalla hiirenklikkauksella. Kuten mainittua, erilaisia lainoja myönnetään lainanhakijalle myös ilman vakuuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka omaisuutta ei ole ehtinyt vielä kertymään hakijalle – tai vastaavasti lainalle ei löydy takaajaa omasta takaa, se ei ole lainan saamiselle enää este.

Nyt pikaluottoja tarjoavat palvelut tulevat olemaan tämän kaiken lisäksi myös merkittävän paljon edullisempia. Näin ollen lainan saaminen on hakijalleen jälleen yhden painavan tekijän verran houkuttelevampi vaihtoehto.

 

5 thoughts on “Pikaluottojen saaminen on entistä edullisempaa

  • 17.4.2019 at 09:31
    Permalink

    Totaalisen pakon edessä voi joskus joutua ottamaan pikaluoton. Veikkaan että yleisin on että asumiskulujen ja tulonhankkimiskulujen maksamisen jälkeen ei jääkään rahaa ruokaan jos sattuu joku odottamaton lasku tulemaan. 0-40 tuntia työsopimuksilla elävillä sellaisia tilanteita sattuu tuhkatiheään ja juuri sitä kokoomus ja demarit haluavat touhutippa munan kärjessä kiiluen.

    Reply
  • 17.4.2019 at 12:32
    Permalink

    Velkaa saa helposti iman vakuuksi ja etenkin velanottajan järkeä saattaa itsensä ainakin kuvainnolliseen velkavankeuteen.
    On lysti ottaa velkaa, mutta sen takaisin maksaminen onkin jo kusisempi juttu. Eikä ainakaan Suomen valtio tule antamaan vastikkeettomia ”kreikka -tukia” ainakaan supisuomalaiselle velalliselle. Mutta, jos kyseessä on ulkomaan pelle, sitten kyllä veronmaksajien rahaa löytyy.

    Reply
  • 17.4.2019 at 18:54
    Permalink

    Eli mossad uhkaa eurooppaa!! Jutikat uhkailee aina kaikkia maita jotka ei talmud kansaa tottele. Melkein kaikki terroristi järjestöt on juutalaisten luomia että saavat kristityt ja muslimit tappamaan toisiaan. Ihmiset ovat niin pihalla mailman menosta ku olla ja voi. Hävittäkää juutalaiset niin 95% terrorismista häviää ja vapaamuurarit jotka toimivat yleishyödyllisinä käskyläisinä!! Harvan on vaikea käsittää juutalaisen pahuuden määrää!!! Mossad:

    Why is the official motto of Israeli Mossad ”By way of deception thou shalt do war”?

    Reply
    • 18.4.2019 at 22:38
      Permalink

      Itse lusit elinkautista omien käskyjesi noudattamisesta ja silti täällä öyhötät?

      Reply
  • 17.4.2019 at 23:28
    Permalink

    Rahasta saatava korko ei elätä pikavippibisnestä vaan perintäkulut. Lainsäätäjä on määrännyt, että lupaa velalliselta kysymättä saadaan hänen maksettavakseen tulevia perintäkuluja paisuttaa mielin määrin.

    Lainsäädäntöön tehdään muutoksia vain lobbareiden, siis pankkien ja rahanlainaajien, ehdoilla. Luoton ottajan mielipide ei paina. Sellainen vipeillä eläjä ei vaalikassaa kartuta.

    Itse asettaisin perintäkuluille ylärajan:

    — Perintäkulut yhdessä viivekorkojen ja vastaavien veronlisäysten kanssa yhdessä eivät saa olla enempää kuin perinnän kohteena olevan velan arvo ilman korkoja.
    — Eikä missään tapauksessa enempää kuin alkuperäisen velan nettomäärä, joka tosiasiallisesti on ollut luovutettuna velallisen haltuun.

    Ehdottamani muutos koskisi kaikkia velkoja, olipa velka annettu kapakassa humalapäissä tai pankin tiskillä liituraitapuvussa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.