Reijo Tossavainen: Some mahdollistaa sananvapauden. Käytä sitä!

Twitter ilmoittaa, että twiiteilläni oli edellisen viikon aikana 264.400 näyttökertaa. Vuositasolla lukema on siten peräti 13,75 miljoonaa näyttökertaa.

Lisäksi kirjoitan lähes päivittäin noin kymmenen Facebook-ryhmän sivuille, useisiin verkkojulkaisuihin/verkkolehtiin sekä perinteisten sanomalehtien mielipidepalstoille. Tarkkaa lukijamäärää en tiedä, mutta arvioin senkin olevan vuositasolla useita miljoonia.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat ei julkaissut viime vuonna yhtään lähettämääni kirjoitusta. Kirjoitusten julkaiseminen loppui silloin, kun laiton nimeni perään puoluetunnuksen. Sitä ennen sain aina silloin tällöin juttuni läpi.

Kerroin ylläolevat luvut osoittaakseni somen merkityksen ja innostaakseni perussuomalaisia ahkeroimaan erilaisissa somen tarjoamissa viestintäkanavissa.

Onneksi on some. Se mahdollistaa sananvapauden myös perussuomalaisille. Käytä sitä!

……….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

5 thoughts on “Reijo Tossavainen: Some mahdollistaa sananvapauden. Käytä sitä!

  • 26.4.2019 at 09:03
    Permalink

    Äärisuvaitsevainen H.S. sensuroi kansanryhmiä poliittisten mielipiteiden vuoksi. H.S. syyllistyy räikeästi ihmisoikeusrikkomuksiin. Sama koskee agendamediaa kokonaisuudessaan.
    Muovipilli-journalistit päätyvät vielä kansainvälisen tuomioistuimen eteen yhdessä rikollisten globalistien kanssa. Maailman herruuden shakkipeli on lopuillaan. Itsenäisiä kansallisvaltioita kunnioittava vanhurkas koalitio tekee pian shakkimatin.
    Elämme mahtavaa aikaa.

    Reply
  • 26.4.2019 at 10:11
    Permalink

    Kun mikään ei tarkoita mitään narsti toimitajille päätoimitajille JSN lle journalisti liitolle huomaan
    Maryama Abdi, **Somaliliiton** nuorten uutisluokka
    Maahanmuuttajanuoret kamppailevat kieliopintojen kanssa – ”Mun pitää itse uskoa, että mä pystyn samaan kuin muut suomalaiset nuoret”
    Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.
    Kouluihin tulossa uudenlaista ilmasto-opetusta –
    ”Pari maantiedon tuntia ysiluokalla ei riitä”
    Koulutus ja kasvatus25.4.2019
    ei jumalauta yle koulutaa ihmisiä poliitisella viher fanaatis aktivismilaan nuoria
    tuleviksi viher vasuri liberaalien EU n osavaltio kiimaisiksi äänestäjiksi
    islam on coolia tulevaisuuden suomen tytöt alapäät verilllä ja silmät mustina
    se on se todelinen syy näiden nuorten vanhemmat joita yle aivo pesee
    vastaus ylelle näistä touhuista
    Brittinuoret Brexitistä: ”Kansanäänestystä ei olisi ikinä pitänyt järjestää”
    https://yle.fi/uutiset/18-39628 teidän monikuulturisuuden ilmastohysterian pelotellu
    ja monikultuurisuuden islamin tyrkytys
    nuorisolle on järkytävää seuratavaa
    poliitista aivo pesua
    miksi te ette ikinä haastatele näitä monikuuluuria vastustavia nuoria
    tai ilmastohysteriasta piitamatomia nuoria Eu ta vastustavia nuoria
    niin miksi uutisointi on yksipuolista mielipidettä
    vain teidän tyrkytämään viher vasemmisto monikultuurisuus
    ilmastonmuutos akendaan nuorisolta
    niitä muita nuorten mielipiteitä ei näy missään ja mistä se johtuu
    *ei ainakaan journalstisten ohjeiden noudatamiseta*
    tasapuolisuuden ja objektiivisuuden näkökannalta katsottuna
    elina pätevänä JSN näsä viisastelee vihreiden vasuri linssien läpi
    omien ohjeitensa rikkomisesta
    https://www.journalisti.fi/artikkelit/2018/6/tmk-muka-vastuullista-journalismia/
    Journalistin ohjeissa ei ensinnäkään luvata, että journalismi on ”tasapuolista
    se on Kyllä tosiaakin huomattu
    Objektiivisuudesta” ohjeissa ei sanota mitään. Mitä se edes tarkoittaa?
    Vastuulliselta medialta penätään usein myös asioita, joita Journalistin ohjeissa ei luvata, kirjoittaa Elina Grundström.
    Niissä ei myöskään luvata, että mediat ovat ”puolueettomia”.
    *** E-hei**YLIMIELISYYS NARSISMILLA EI RAJOJA ,
    tiedotusvälineillä on oikeus valita juttujensa näkökulmat, kunhan faktat ja mielipiteet on mahdollista erottaa toisistaan. Medioilla on myös oikeus määritellä toimituspoliittinen linjansa. Yle pyrkii puolueettomuuteen, Keskisuomalainen haluaa edistää Keski-Suomen asiaa, ja puoluelehdillä on lupa valita aiheensa puolueellisesti.
    Eli nämä tekevät journalistiset säännöt rikkovat niitä raikeästi
    ja väittävät ettei mitään sääntöjä olekaan
    HUH Huh ..SUOMEN JOPA MAAILMAN TOISIKSI VAPAIN MEDIA
    Eli globlilisti suuryritysten mainostajien
    maailman toiseksi paras
    poliitisessa ohjauksessa oleva umpi keskitynyt
    hyväveli korruptoitunut suomen valtamedia
    jota ohjaa rahamiehet sätkynukke media
    mitä helvettiä tämä siten on kun Elina Grundström.
    torpaa Pyyhkii karvaiseen siivotomaan hanuurinsa
    kaikki omat vaatimuksensa
    Päätoimittajien kannanotto: Luotettavan median puolesta
    https://yle.fi/uutiset/3-8709207 näiden journalisti liiton sekopäiden lakia ylempänä itseään pitävien ihmisten
    propagandan lopputulos
    Ministerit asettaneet työryhmän suitsimaan vihapuhetta ja kiusaamista
    mietikää mistä näitä hyväveli toimittaja pellejä lahjotaan Suuri journalistipalkinto -ehdokkaat julki –
    Vuoden journalistiseksi teoksi ehdolla ovat Helsingin Sanomien Land of Free Press -kampanja, joka nosti esille lehdistönvapauden merkityksen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin Helsingin huippukokouksen alla, Haaga-Helian koululaisten medialukutaitoa vahvistanut Faktana kiitos! -kiertue sekä vastuullisia toimittajien suojeleva ja valejournalismin tuomitsevat suomalainen oikeusvaltio.
    Ylen Sara Rigatellin juttu seksuaalisesta häirinnästä elokuva-alalla
    ehdolla vuoden jutuksi
    Aku Louhimies vo olla eri mieltä suomen ylen noitavainoista
    mietikää hän nostaa oikeus prosesin yleä vastaan
    ja Ylen Sara Rigatel ehkä palkitaan siitä *juttu on menneisyyttä*
    Suuri journalistipalkinnon voittajat paljastetaan 13. päivä maaliskuuta.
    sairasta menoa suomen valtamedia

    Reply
  • 26.4.2019 at 10:30
    Permalink

    Kun mikään ei tarkoita mitään narsti toimitajille päätoimitajille JSN lle journalisti liitolle huomaan sanoo:
    26/04/2019 09:05
    Maryama Abdi, **Somaliliiton** nuorten uutisluokka
    Maahanmuuttajanuoret kamppailevat kieliopintojen kanssa – ”Mun pitää itse uskoa, että mä pystyn samaan kuin muut suomalaiset nuoret”
    Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.
    Kouluihin tulossa uudenlaista ilmasto-opetusta –
    ”Pari maantiedon tuntia ysiluokalla ei riitä”
    Koulutus ja kasvatus 25.4.2019
    ei jumalauta yle koulutaa ihmisiä poliitisella viher fanaatis aktivismilaan nuoria
    tuleviksi viher vasuri liberaalien EU n osavaltio kiimaisiksi äänestäjiksi
    islam on coolia tulevaisuuden suomen tytöt alapäät verilllä ja silmät mustina
    se on se todelinen syy näiden nuorten vanhemmat joita yle aivo pesee
    vastaus ylelle näistä touhuista

    propagandaa
    Brittinuoret Brexitistä: ”Kansanäänestystä **ei olisi ikinä pitänyt järjestää”*

    teidän monikuulturisuuden ilmastohysterian pelotellu
    ja monikultuurisuuden islamin tyrkytys
    nuorisolle on järkytävää seuratavaa
    poliitista aivo pesua
    miksi te ette ikinä haastatele näitä monikuuluuria vastustavia nuoria
    tai ilmastohysteriasta piitamatomia nuoria Eu ta vastustavia nuoria
    niin miksi uutisointi on yksipuolista mielipidettä
    vain teidän tyrkytämään viher vasemmisto monikultuurisuus
    ilmastonmuutos akendaan nuorisolta
    niitä muita nuorten mielipiteitä ei näy missään ja mistä se johtuu
    *ei ainakaan journalstisten ohjeiden noudatamiseta*
    tasapuolisuuden ja objektiivisuuden näkökannalta katsottuna
    elina pätevänä JSN näsä viisastelee vihreiden vasuri linssien läpi
    omien ohjeitensa rikkomisesta

    JUTTU ON JOURNALISTI LIITON OMA

    Journalistin ohjeissa ei ensinnäkään luvata, että journalismi on ”tasapuolista

    se on Kyllä tosiaakin huomattu

    Objektiivisuudesta” ohjeissa ei sanota mitään. Mitä se edes tarkoittaa?

    ahaa muilta te sitä kyllä vaaditte

    Vastuulliselta medialta penätään usein myös asioita, joita Journalistin ohjeissa ei luvata, kirjoittaa Elina Grundström.

    Niissä ei myöskään luvata, että mediat ovat ”puolueettomia”.

    *** E-hei**YLIMIELISYYS NARSISMILLA EI RAJOJA ,

    tiedotusvälineillä on oikeus valita juttujensa näkökulmat, kunhan faktat ja mielipiteet on mahdollista erottaa toisistaan. Medioilla on myös oikeus määritellä toimituspoliittinen linjansa. Yle pyrkii puolueettomuuteen, Keskisuomalainen haluaa edistää Keski-Suomen asiaa, ja puoluelehdillä on lupa valita aiheensa puolueellisesti.
    Eli nämä tekevät journalistiset säännöt rikkovat niitä raikeästi
    ja väittävät ettei mitään sääntöjä olekaan

    HUH Huh ..SUOMEN JOPA MAAILMAN TOISIKSI VAPAIN MEDIA

    Eli globlilisti suuryritysten mainostajien
    maailman toiseksi paras
    poliitisessa ohjauksessa oleva umpi keskitynyt
    hyväveli korruptoitunut suomen valtamedia

    jota ohjaa rahamiehet eli sätkynukke valtamediaa IL IS HS MTV3 ymm

    YLEÄ poliitiset puolueet jotka luupavat verorahoiteisen toiminnan jatkuvuutta

    mitä helvettiä tämä siten on kun Elina Grundström.

    torpaa Pyyhkii karvaiseen siivotomaan hanuurinsa
    kaikki omat vaatimuksensa

    lukekaa se yleltä google hakusana tämä
    Päätoimittajien kannanotto: Luotettavan median puolesta

    näiden journalisti liiton sekopäiden lakia ylempänä itseään pitävien ihmisten
    propagandan lopputulos

    Ministerit asettaneet työryhmän suitsimaan vihapuhetta ja kiusaamista
    niin keitähän he tarkoittavat yksipuoliseti kun median pahin viholinen
    onkin suomen normi kansalaiset

    mietikää mistä näitä hyväveli toimittaja pellejä lahjotaan

    Suuri journalistipalkinto -ehdokkaat julki –
    Vuoden journalistiseksi teoksi ehdolla ovat Helsingin Sanomien Land of Free Press -kampanja, joka nosti esille lehdistönvapauden merkityksen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin Helsingin huippukokouksen alla, Haaga-Helian koululaisten medialukutaitoa vahvistanut Faktana kiitos! -kiertue sekä vastuullisia toimittajien suojeleva ja valejournalismin tuomitsevat suomalainen oikeusvaltio.
    Ylen Sara Rigatellin juttu seksuaalisesta häirinnästä elokuva-alalla
    ehdolla vuoden jutuksi
    Aku Louhimies vo olla eri mieltä suomen ylen noitavainoista
    mietikää hän nostaa oikeus prosesin yleä vastaan
    ja Ylen Sara Rigatel ehkä palkitaan siitä *juttu on menneisyyttä*
    Suuri journalistipalkinnon voittajat paljastetaan 13. päivä maaliskuuta.
    sairasta menoa suomen valtamedia

    Reply
  • 26.4.2019 at 17:40
    Permalink

    Aivan totta! Some teki Yhdysvalloissa Donald Trumpista presidentin. Eli se oli se ”porsaanreikä”, joka jäi sikäläiseltä juutalaisomisteiselta vasemmistolaiselta valtamedialta ja etenkin nk. ”demokraattiselta” puolueelta tukkimatta sekä huomiota vaille, joka koitui edm. puolueen presidentiiehdokkaan Hillary Clintonin ”hyppymiinaksi” tavalla, jonka kaikki tavan ihmiset muistavat ja feministiset ja kommunistiset sekopäät eivät siitä enää mitään muistakaan. Ainakaan kovin selvästi.

    Tuolloin kuviteltiin vuorenvarmasti riittävän sen, että sähköinen ja paperinen valtamedia haukkuu ja vääristelee kaikkea mikä on lähempänä kuin Kuu republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpia, mutta se ei mennytkään aivan niin…

    Ja tämän saimme huomata taannoisissa eduskuntavaaleissa kuinka kansallismielisten ja perussuomalaisten nettikirjoittelua ja vaalikampanjointia räikeästi ja epädemokraattisen despoottisesti vainottiin pyrkien tukahduttamaan heidän äänensä sekä agendansa tyystin tuossa mediassa sen sijaan kun valtapuolueiden ajamaa globalismia ja EU:n liittovaltio kehitystä.propakoitiin valtamedian avustuksella suoranaisella aivopesulla ja ”göbbelmäisellä” ehdottomuudella ilmastonmuutoksineen ja pyrkimyksellä vaieta kuoliaaksi nk. ”maahanmuuttokeskustelu” ja etenkin haittamaahanmuuttajien tekemät lukuisat järkyttävät rikokset vakavimpina itsemurhiin johtaneet lasten raiskaustapaukset.

    Reply
  • 26.4.2019 at 18:22
    Permalink

    Persujen ansiosta sanavapautta ei kuitenkaan ole enää kovin paljoa

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.