Hallitusneuvotteluihin SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP

14
Hallitustunnustelut ovat ainakin toistaiseksi lakanneet ja mm. Nykysuomen ennustus hallitusneuvotteluihin päätyvistä puolueista on toteutunut. Antti Rinteen vetämiin hallitusneuvotteluihin lähtevät SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja lisäreivaksi piskuinen RKP.

Punavihreää hallitusta osattiin toki odottaa mm. Antti Rinteen jo etukäteen suustaan päästämien linjausten vuoksi. Rinne on korostanut, ettei esimerkiksi Perussuomalaiset sovi samaan hallitukseen vaikka toisaalta vakuutteli kaikkien olevan lähtökohtaisesti samalla linjalla.

Keskustan osallistumista ja halukkuutta hallitukseen pidettiin pitkään epätodennäköisenä mm. historiallisen huonon vaalituloksen vuoksi. SDP:lle kuitenkin tarvittiin Vihreiden ja Vasemmistoliiton lisäksi tukeva kainalosauva ja se löytyi Keskustasta.

Hallitusneuvottelut alkavat klo 14:15 Säätytalolla Helsingissä ja valmista tulee sitten kun tulee, jos tulee. Yhteisen sävelen löytäminen ei kuitenkaan liene turhan vaikeaa, sillä tiettyjä poikkeuksia ja sävyeroja lukuunottamatta puolueiden politiittiset linjat ovat hyvin lähellä toisiaan. Onpa mm. sosiaalisessa mediassa irvailtu jopa Suomen ”kaksipuoluejärjestelmästä”.

Lähde: Eduskunta

Aiheeseen liittyvää:

Juha Sipilän mukaan 80% Keskustan kellokkaista tahtoo hallitukseen ”mikäli kynnyskysymykset toteutuvat”

14 KOMMENTIT

  1. Lisää velkaa, lisää veroja, lisää työttömyyttä, lisää tarpeettomia lakeja, lisää poismuuttoa, lisää keskiluokan kuritusta, lisää ilmastovouhotusta ja lisää kehitysmaalaisia… onko nyt hyvä? Toivottavasti nautitte…
    no, vuonna 2023 tämä muuttuu, mutta onko se silloin jo myöhäistä? ON, sillä tuleva hallitus tuhoaa talouden…

  2. Elokuussa eläkkeelle ja pois Suomesta. En halua asua kommunistisessa (Eu-kommunismi) maassa.

  3. Synkkää, vaikka eivät vaihtoehdotkaan kovin miellyttäviä olisi olleet. PS ja Kokkarit ovat kovia kyykyttäjä- ja kepittäjäpuolueita. PS hieman talouspoliittisesti vasemmalle (eli keskustaan) reivattuna olisi isoista puolueista paras, mutta mistä sille sitten täysjärkinen hallituskumppani? Tanskan demarit ja PS olisi Suomelle hyvä koalitio, vaan kuinka siirrät tanskalaiset demarit Suomeen? Suomen demareita ei kukaan vaihdossa hyväksyisi.

    • Urho Kaleva Kekkonen toisti sitä että Kokoomusta ei pidä päästää hallitukseen. Nyt saadaan mielenkiintoinen tilanne, että Kokoomus, tähän mennessä pahin mokutus- ja sionistisaastapuolue, ei ole tulossa hallitukseen.

      Muilla puolueiila on tuhannen taalan paikka toimia enemmän isänmaallisesti ja tällä tavoin vaivihkaa ”sälyttää syy” tähänastiseen tuhoon Kokkareilla.

      Interesting times?

      • Korjaus. Piti kirjoittaa:

        ”.. ja tällä tavoin vaivihkaa ”sälyttää syy” tähänastisesta tuhosta Kokkareiden leiriin.”

  4. Hallituskokoonpano oli täysin arvattavissa tavallisella kansalle heti vaalien jälkeen ja valtapuolueethat tiesivät sen jo ennen eduskuntavaaleja millainen ”kuristajakäärme -hallitus” kiedotaan suomalaisten äänestäjien kaulan ympäri, joka esikuvansa tapaan kiristää painetta jokaisen suomalaisen veronmaksajan henkäyksellä.

    Vaikka Perussuomalaiset olisivat voittaneet vaalit saamalla enemmän eduskuntapaikkoja kuin loppsuoralla ” kangistunut” SDP. Olisi tästä huolimatta persut syrjäytetty aivan kuten Ruotsissa Ruotsidemokraatit sikäläisen soisialistipuolueen elttaantuneen lättynaaman Stefan Löfvenin toimesta, vaikka tuo pelkkiä idiootteja sisällään pitävä rappiopuolue hävisivät Ruotsin vaaleissa pahiten koko puoluehistoriansa aikana.

    Mutta mitäs siitä kun ovat ne ”eurooppalaiset arvot” sekä ”demokratian vahvistaminen euroopassa”!!!

    Näin sitä mennään kohti helvetin syvimpiä kuiluja tavalla, jota on harjoitettu Ruotsissa eli kaikki matuinvaasion ja haittamaahanmuuton – joka nyt muuten räjähtää käsiin kuin muslimiterroristien pommivyö – äärimmäisen negatiiviset seuraamukset lakaistaan maton alle, joka on tästä syystä yhtä korkea kuin Himalajan vuoristo, samalla kun kantasuomalaisten kansallismielisten sekä tietysti perussuomalaisten sananvapautta sekä poliittisia oikeuksia poljetaan maahan oikein urakalla jokaisen nyt Suomessa tapahtuvan islamistien terrori-iskujen jälkeen aivan kuten myös tapahtuu uusien kumulatiivisesti lisääntyvien haittamaahanmuuttajien tekemien raiskausrikosten sekä ryöstömurhien kohdalla.

    Ja ivokkaaksi lopuksi ei mene kauaakaan kun ”uusi” hallitus ajaa eduskunnassa läpi todellisen vihapuhelain, joka on niin väljä kuin vanhan huoran ”piip”, mikä tietysti mahdollistaa sakottaa ja näin kerätä valtiolle fyrkkaa mikä taas öösätään ”nokikolareille” ja ”pyllistelijöille”.

    Onneksi olkoon Suomi! Uusi hallitus ei merkitse meille taivasta, vaan sitä, että ”taivas” putoaa niin matalalle, että sen vuoksi ainoa keino eteenpäin pääsemiseksi on kontata.

    • Jep. Ja lyödäänkö muuten vetoa siitä, että suurmoskeija hanke nytkähtää eteenpäin rahoituksineen, lupineen jne. Hah hah. Onnea helsinki ja suomi!

      • Mihin tarvitaan suurmoskeijaa? Laitetaan vaan eduskuntatalon ympärille minareetit ja kupolin virkaa hoitava tötterö katolle.

  5. Kaikki suurimmat mätäpaiseet kun lyödään yhteen ei auta kuin tovoa, että paise puhkeaisi mahdollisimman pian.

  6. Kohta ollaan rajattoman maailman Suomalia-kehitysmaan kurjalistolassa, jossa musta puskaraiskaaja vaanii naissukupuolisia ikään katsomatta joka puskan ja kadunkulman takana.
    Allkavatpahan sitten viherkommunistit ja suvakki-idiootitkin saada sitä mitä ovat tilanneetkin.

  7. Jotkut perussuomalaiset ennättivät jo mainita, saatiin kansan tahdon vastainen hallitus. Tavallisten perussuomalisten pitäisi kuunnella tarkoin Halla-ahoa, kun omassa järjessä on puutteita. Miten muka olisi mahdollista kansan tahdon vastainen hallitus, jos äänestys oli rehellinen? Kansa äänesti tällaisen enmmistöhallituksen. Oli kansan tahto, muttei siitä hyvää seuraa.Taitaa käydä pahemmin kuin Kataisen aikana. Jos nyt edes tämä suunnitelma toteutuu.

    Äänestäjien pitäisi harkita tarkemmin ketä äänestää. Kun puolueessa suurin osa on johtotehtäviin täysin kelpaamattomia, jotka kyllä touhuavat oman etunsa eteen, muuta ei taida päässä pyöriäkään. Kyllä kansanedustajalla tulisi olla ylempi korkeakoulututkinto, edusti mitä ryhmittymää tahansa. Puoluejohtaijille on edullisinta haalia joukkoonsa typeryksiä, joista ei ole johtopallille kilpailua.

    Perussuomalaiset olivat hyvä poikkeus ja ehkä siitä syystä saivatkin paljon kannatusta. Kumma kyllä kansa äänesti siinäkin puoluessa väärin, vaikka ehdokkaina oli joukko tohtoriksi väitelleitä. Jos nämä olisivat päässeet mukaan, eduskunnan taso olisi kohonnut älyllisesti.

  8. Maahamme voidaan nyt julistaa hätätila, kahtiajako syvenee, niillä joilla on, porskuttavat, rupusakki joukko kasvaa kasvamistaan, tehtaita suljetaan niiden aiheuttaman saasteen vuoksi, liikenne sössitään vielä kalliimaksi, rajoille perustetaan tervetuloa- yksiköitä jolloin maahanmuuttajat ymmärtävät tulleensa oikeaan osoitteeseen, paluuta ei tarvitse pelätä, voipi heti aloittaa oman kulttuurin ja tapojen toteuttamisen. Euroopasta keväisin tulleille kerjälääisille olemme irvailleet, nyt muuttuu ääni kellossa, SPR jakaa keväisin numerot kotimaisille perheille jotka oikeuttavat tiettyyn kadunkulmaan pystettävän kerjäys kohteen hallintaani pariksi tunniksi. Taistelua näistä paikoista toki käydään ulkomaalaisten kanssa, väliin tarvitaan armeijan joukkoja tilannetta rauhoittamaan, poliisi ei ehdi, tutkii vihapuhetta. Pakollinen arabiankielen opiskelu päiväkodeissa, moskeijoille varattuja maita pakkolunastetaan pilkkahintaan, islamistien rukouskutsut voimaan ympäri maata, desibelien voimakkuutta lisättävä vaati P. Arhinmäki.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.