Työperäinen maahanmuutto lisääntynyt – Irakilaiset nuoret miehet kuormittavat yhä turvapaikkajärjestelmää

11
Vuonna 2018 yhä useampi maahanmuuttaja haki oleskelulupaa työn tai opiskelun perusteella. Tilastot ovat olleet samansuuntaiset jo muutaman vuoden peräkkäin vaikkakin humanitäärisin perustein oleskelulupaa haetaan vieläkin runsaasti (2018: 6379) Viime vuonna ensimmäisiä oleskelulupahakemuksia työn perusteella tehtiin 10 805 (2017: 8 650), ja oleskelulupa työn perusteella myönnettiin 7 687 hakijalle (2017: 6 751). 

Päättyneellä hallituskaudella on tullut voimaan useita lakimuutoksia, joilla on pyritty helpottamaan yrittäjien ja erityisasiantuntijoiden maahanmuuttoa ja siten edistämään talouskasvua ja työllisyyttä.

– Lähtökohta on, että kotimaisen työvoiman lisäksi Suomi tarvitsee työntekijöitä myös ulkomailta. Kansainvälisistä osaajista käydään maailmalla kovaa kilpailua, sanoo sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio.

Oleskelulupajärjestelmän on sisäministeriön mukaan oltava mahdollisimman sujuva, jotta se ei hankaloittaisi osaajien rekrytoimista Suomeen. Sisäministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön viime vuonna tilaamassa esiselvityksessä tutkittiin, mistä työlupaprosessin viivytykset johtuvat ja mitä niille on tehtävissä. Kevään aikana asetetaan koordinaatioryhmä, joka koordinoi muun muassa työlupaprosessin kehittämistä.

Myös opiskelijoiden ja tutkijoiden maahanmuuttoa on helpotettu. Syyskuussa 2018 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä EU:n ulkopuolelta tulevien tutkijoiden ja opiskelijoiden oleskelulupia pidennettiin, ja heitä kannustetaan työnhakuun ja yrittäjyyteen siihen myönnettävällä oleskeluluvalla. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja sisäministeriö asettivat maaliskuussa 2019 yhteistyöhankkeen tukemaan korkeakouluopiskelijoiden maahantuloa ja integroitumista.

Oleskelulupaa muin kuin humanitäärisin perustein hakevissa merkittävin kansallisuus oli viimekin vuonna venäläiset. Venäläisten hakemia oleskelulupia myöskin myönnettiin eniten (hakemuksia 8483 joista myönteisiä 7879). Seuraaviksi suurimmat ryhmät olivat intialaiset, kiinalaiset ja irakilaiset, joista kuitenkin jälkimmäisten oleskelulupahakemuksiin on annettu muita huomattavasti enemmän kielteisiä päätöksiä (hakemuksia 4033 joista myönteisiä 3249). Näihin lukuihin sisältyvät myöskin työperusteiset oleskeluluvat.

Kuten muidenkin oleskelulupien kohdalla, suhteessa eniten hylätään myöskin irakilaisten turvapaikkahakemuksia (hakemuksia 2708 joista myönteisiä 1090). Irakilaisten hakemukset kattoivat yli 51% kaikista turvapaikkahakemuksista Suomessa vuonna 2018. Turvapaikanhakijoiden keskuudessa huomattava enemmistö oli myöskin vuonna 2018 18-34 vuotiaita miehiä.

Turvapaikkajärjestelmä yhä tiukoilla

Suomen turvapaikkajärjestelmä on edelleen kuormittunut, sillä vastaanottojärjestelmässä kirjoilla olevien asiakkaiden määrä laskee hitaasti. Siihen vaikuttavat aiemman suuren hakijamäärän aiheuttama turvapaikkaprosessien pitkittyminen, hakijoiden jättämät uusintahakemukset, palautusten vaikeutuminen ja vapaaehtoisen paluun houkuttelemattomuus. Erityisesti nimenomaan Irakiin palauttaminen on ollut hankalaa

Viimeaikaisilla lakimuutoksilla on vähennetty uusintahakemusmenettelyn väärinkäyttömahdollisuuksia, suomeksi maastapoistamisen vitkuttelua, sekä nopeutettu turvapaikkaprosessia. Heinäkuussa 2018 voimaan tullut lakimuutos edellyttää, että turvapaikkahakemukset käsitellään Maahanmuuttovirastossa pääsääntöisesti kuuden kuukauden sisällä niiden jättämisestä. Kuten sanottua, tämä kuitenkin harvoin onnistuu ja vaikka onnistuisikin, maasta poistaminen ja/tai henkilön palauttaminen kotimaahansa on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Suomi on jatkanut kahdenvälisiä neuvotteluita Irakin ja Somalian kanssa näiden maiden kansalaisten palauttamisesta. Vapaaehtoisen paluun vauhdittamiseksi paluuavustuksia korotettiin vuoden 2019 alussa hyödyketuen osalta. Hyödyketuki tarkoittaa erilaisia palveluita tai tarvikkeita, kuten avustamista asunnon vuokraamisessa tai oman yrityksen perustamisessa. Suomi maksaa tällä hetkellä jopa 5000 euroa vapaaehtoisesti kotiin lähteville.

Lähde: Migri, Sisäministeriö

11 KOMMENTIT

  1. Jaaha, että ”kuormittavat”. Eivät ainakaan saksalaiset neropatit kuormittaneet Yhdysvaltoja WWII loputtua, kun USA haali heitä tietoisesti kilvan Neuvostoliiton kanssa kissain ja koirain kanssa.

    Mm. ilman Werner von Braumia (1912-1977) Yhdysvallat ei oli valloittanut kuun pintaa kesällä v. 1969, kuten Dallasissa v. 1963 salamurhattu presidentti John F. Kennedy (1917-1963) pitämässään puheessa laittoi avaruushallinnolle urakaksi, joka lopullisesti näyttää kaapin paikan Neuvostoliitolle, joka 1950-luvun lopussa ja v. 1961 kosmonautti Juri Gagarin (1934-1968) tekemällä ensimmäisen avaruuslennon nöyriyytti Yhdysvaltoja, että se sai amerikkalaisten kasvot kateudesta vihreämmäksi kuin konsanaan marsilaiset ovat.

  2. Ja mitähän erityisasiantuntijoita Afrikasta ja Lähi-idästä tulee?
    Raiskauskonsultteja, raiskaus-suunnittelijoita, raiskausavustajia, kiilapoikia, jne.

    • Lisäänpä vielä, että kyllä minäkin voisin tästä viidellä tonnilla kotiin lähteä.
      Siellä varmaan kaivataankin jo – ainakin selitystä.

    • Kamelikuskeja, lampaan kiiman haistelijoita, kaulankatkaisun experttejä ja kaikki suorittaneet komaamiyliopistossa teoreettisen kahden viikon kurssin ja kahden päivän käytännön harjoittelun. Eikä tarvita kuin koraaniammattipätevyyden yleiskortti kaikkiin kursseihin, joilla saa lapioonnojaamisen yleispätevyyden kaikkiin töihin Suomessa. Eikä niitä töitäkään edes tarvita kunhan vain rahat saa.

  3. Juu niin varmasti kun tulkki on yleisin avoin työpaikka TE-toimiston sivuilla. Järkyttävää miten helvetin monenlaisia kansoja ja kieliä maailmassa onkaan ja ne kaikki ovat tunkeutuneet Suomeen.
    Suurteollisuus paikkakunnat taas vetävät venäläisiä puoleensa kuin paska kärpäsiä. Omin korvin olen kuullut erään tunnetun eristefirman työnjohtajan uhoavan että eivät palkkaa muita kuin venäläisiä. No ei hätää muilla teollisuuden urakoitsijoilla ja aliurakoitsijoilla on polakkeja ja eestiläisiä pilvin pimein. Eestiläiset urakoitsijat paljastivat lähibaarissa kännipäissään että eivät ikinä maksa veroja Suomeen kurat raisk ja puts!

    Yhdenkään hallituksen on turha itkeä ja ruikuttaa valtionvelasta ja kantasuomalaisten massa työttömyydestä koska ovat ihan itse globalisaatio kiimassaan rakentaneet systeemin jossa kantasuomalaisille työnhakijoille jää luu käteen.

  4. Ilmeisesti työperäinen maahanmuutto tarkoittaa mustia afrikkalaisia synnytystalkoisiin. Kyllä ainakin synnytyksen kokeneiden mielestä se työstä käy. Ainakin savunahkojen määrä pk-seudulla on räjähdysmäisesti kasvanut ihan vuoden sisällä. Toisaalta se voi tarkoittaa virolaisia ja venäläisiä rakennusmiehiä, jotka Pasilan asemaseudun rakennettuaan voivat ilmoittautua suoraan kortistoon. Espoosta päin, kun ajelee aamuisin paikallisjunalla töihin, ei paljon suomea kuule.

  5. Vittu saatana perkele. Ei muuta voi sanoa.
    Kai me ollaan TYHMÄ KANSA kun äänestetään vähä-älyisiä päättäjiä.
    Uusin hallitus…… VITTU! Sossuja vassareita vihreitä, huh-huh!

  6. Amk koulutettuja, ao koulutettuja ja yliopistokoulutettuja elää nälässä kun ei ole töitä. Sitten pitäisi hyväksyä hymyssäsuin niiden töiden joita, ehkä, mahdollisesti vapautuu täyttäjiksi. Nyt ei hyvältä näytä.

  7. Tänne ei tarvita edes niitä työperäisiä halpis orjia. Vittu että pistää vihaksi. Nuo itäblokin tunarit on niitä ”työperäisiä” orjia. Ei niitä yhtään, eikä näitä lähi-idän kusettajia. Joku vitun roti nyt ja äkkiä!

  8. Viisituhatta on ilmeisesti liian pieni raha houkutelemaan kotimaahansa takaisin muuttamaan irakilaisia ym kehitysmaalaisia. Miten olis ,jos pantais nolla perään tuohon summaan,jokohan se lisäis lähtöhaluja takaisin muslimimaihin? Onhan suomalaisilla vara maksaa,maksuhaluja vain puuttuu.

  9. Juu. Yrittäjiä ja erityisasiantuntijoita Afrikassa ja Lähi-idässä riittää runsaasti. Vieläkö osaisivat lukea ja kirjoittaa.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.