Teinipojan huumekaupat menivät myttyyn? Huumausainerikoksesta epäilty uhri sai turpaan ”asiakkailtaan”

3
Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmä on tutkinut epäiltyjä törkeää ryöstöä ja törkeän varkauden yritystä, joista epäillään alaikäisiä nuoria. Epäillyt rikokset tapahtuivat loppuvuodesta, ja esitutkinta on valmistumassa.

Poliisille tulleen hälytyksen mukaan kolmesta neljään alaikäistä nuorta oli pahoinpidellyt alaikäistä uhria lyömällä ja potkimalla tätä eri puolille kehoa, minkä sivulliset olivat kuitenkin pystyneet huudoin lopettamaan

– Uhri kertoi, että häntä oli potkittu ja lyöty muun muassa kivellä kasvoihin. Lisäksi häneltä oli anastettu omaisuutta. Osa tekijöistä oli ollut uhrin asunnon rappukäytävässä. Poliisin saapuessa paikalle epäillyt tekijät olivat jo ehtineet poistua, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisilaitokselta.

Uhri kertoi poliisille, että tunsi kaksi epäillyistä hyökkääjistä, vaikka toisella näistä kahdesta oli ollut kommandopipo päässä. Uhrin mukaan pahoinpitely oli tapahtunut yllättäen.

– Poliisi otti uhrin tunnistamisen perusteella kiinni kaksi epäiltyä, joista toinen vapautettiin nopeasti, sillä hän ei ollut tekohetkellä paikalla. Poliisi sai kuitenkin selville toisen epäillyn omien tutkimustensa perusteella, Forss kertoo.

Kaksi alaikäistä epäiltyä olivat vangittuina tutkinnan alkuvaiheessa. Esitutkinnan edetessä pidätettiin vielä kolme alaikäistä poikaa sekä otettiin kiinni yksi alle 15-vuotias poika. Kaikki 15 vuotta täyttäneet on sittemmin vapautettu ja määrätty matkustuskieltoon. Epäillyt olivat tekohetkellä 14–16-vuotiaita.

– Esitutkinnassa selvisi epäiltyjen saaneen vihiä, että uhrin asunnossa olisi huomattava summa rahaa ja huumeita. He olivat sopineet sosiaalisessa mediassa kaupat pienestä määrästä huumeita asianomistajan kanssa. Kaupan yhteydessä oli tarkoitus anastaa avain ja päästä sisälle asuntoon. Lopulta vain kaksi epäiltyä onnistui pääsemään rappukäytävään, ei asuntoon sisälle.

Poliisi epäilee uhria huumausainerikoksesta. Esitutkinnassa ei selvinnyt, että uhrin asunnolla olisi ollut huomattavaa summaa rahaa tai huumausaineita.

– Kyseessä on poikkeuksellinen tapaus, koska tekotapa viittaa aikuisten maailmaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen teon suunnitelmallisuuden ja törkeyden perusteella. Huumausaine- ja nuuskakaupan yhteydessä tehty ryöstö on kuitenkin tuttu ilmiö poliisille. Sitä tapahtuu sekä alaikäisten että täysi-ikäisten kohdalla, kertoo rikostarkastaja Jari Illukka Helsingin poliisilaitokselta.

Lähde: Poliisi

3 KOMMENTIT

  1. Hä? Huumausainerikos mutta huumeita ei edes ollut? Eikä rahaakaan. Hakata on kuitenkin osattu. Vaikuttaa ali-ihmisten touhulta.

  2. Vihreiden toiveena on, alkajaisiksi vapauttaa pilven pössyttely, hepo ja kokkeli voidaan sallia jopa paikallisen ” R ” myytäväksi kokeilujakson loputtua.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.