Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

Media kohisee perussuomalaisten Venäjä-kytköksistä, koska EU-parlamentissa he saattavat olla yhteistyössä italialaisen Salvinin johtaman puolueen kanssa. Vaikka tuo mahdollinen ryhmittymä keskittyy liittovaltiokehityksen ja holtittoman maahanmuuton torjuntaan, niin silti pienikin oljenkorsi käytetään persujen mollaamiseen silloin kun se suinkin on mahdollista.

Samalla unohdetaan ne tahot, jotka ihan oikeasti pelaavat venäläisten pussiin ja saavat siitä muhkeat palkkiot. Henkilöt ovat entinen pääministeri ja demaripuolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen ja demareiden nykyinen puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Paavo Lipponen on edistänyt Gazpromin North Stream -kaasuputkihanketta. Rööri kulkee Pietarin läheltä Itämeren pohjaa pitkin Saksaan. Useat Itämeren rantavaltiot ovat olleet nihkeitä hankkeille. Suomen kanta on sen sijaan ollut myönteinen. Ehkäpä Lipposella on siihen suuri vaikutus.

Kauppalehti kertoi, että vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan Lipposen yhtiön liikevaihto oli 262 000 euroa, josta jäi liikevoittoa 168 000 euroa. Erittäin hyvin kannattavan yhtiön liikevoittoprosentti oli 64. Henkilöstökuluja oli Cosmopoliksella vain noin 8 000 euroa. Tästä voi päätellä, että firma ei ole juurikaan käyttänyt ulkopuolista työvoimaa.

Voittovaroja ei ole nostettu palkkana, vaan joskus myöhemmin edullisesti osinkoina. Cosmopoliksessa oli viime vuoden lopussa sisällä mukavasti varoja. Viime vuodesta ja edellisten tilikausien voitoista oli kertynyt jakokelpoista omaa pääomaa oli yli 440 000 euroa.

Lipponen ei ole ainoa merkittävä suomalainen demarivaikuttaja, joka on ollut edistämässä Venäjän valtionyhtiö Gazpromin hanketta. Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm laskutti konsulttifirmansa kautta liki 200 000 euroa Gazpromin South Stream -kaasuputkihankkeessa vuosina 2011–2013. Rönnholm hoiti hankkeessa suhteita mediaan ja päätöksentekijöihin.

Energia on nykyisen Venäjän valtion tärkein taloudellinen keino vaikuttaa Euroopan ja koko maailman asioihin. Noita päämääriä Lipponen ja Rönnholm suurta ruplakasaa vastaan tukivat ja tukevat. Moraalisesti erittäin kyseenalaista.

Lopuksi tärkeä huomautus. EU-vaaleissa perussuomalaisten lisäpaikka on gallupin mukaan mahdollinen. Se saadaan vain äänestämällä.

………….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

8 thoughts on “Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

  • 25.5.2019 at 23:24
    Permalink

    Vastavoima on kova viherkommunismin taholta, kun koittavat puolustaa asemiaan ja samalla edistää maailmanvalloitustaan. On täysin selvää, että valtamedia on osa tätä blokkia.

    Reply
  • 26.5.2019 at 00:25
    Permalink

    Poliittisen keskustelun taso laskee päivä päivältä. Kaivetaan esille joku pieni vihje tai johtolanka, jonka avulla voidaan aloittaa opponenttia demonisoiva mustamaalaus-kampanja. Ensin sen tekee osapuoli A osapuoli B:tä vastaan ja kohta osapuoli B tekee saman osapuoli A:lle.
    Nyt persut ovat innoissaan, kun ovat löytäneet nimekkäiden demareiden Venäjä-kytköksiä. Voi hellanlettas. Sellainen se maailma vain on, että 145 miljoonaisen valtavan kokoinen naapurimaan kanssa saattaa tulla joskus jotain tekemistä.
    Alkaa ihan oikeasti V*tuttamaan tämä ihmisten tyhmyys ja ilkeämielisyys toisiaan kohtaan. V niinkuin ketutus, sanoisin. Hajottajat taustalla hieroskelevat käsiään.

    Reply
    • 26.5.2019 at 09:27
      Permalink

      Persuista on tullut puolue suomalaiseen politiikkaan kuin vihreistä tuli aikoinaan. Aluksi vihreät keräsi viisaita joukkonsa, jotka halusivat parantaa suomalaisten oloja. Persuilla ei edes tämä onnistunut vaaleissa, vaikka useita oli ehdokkaana.

      Kun vihreät saivat kannatusta, puolueen kannatuksen lisäys tuli pääasiaksi, todellisuus tavoitteista väheni. Tossavainen politikoi samaan tyyliin kuin Haavisto. Erona Haavisto pelottelee ilmastonmuutoksella Venäjän sijasta. Molemmat pelottelut perustuvat kuvitelmiin eivät todellisuuteen.

      Reply
    • 26.5.2019 at 14:35
      Permalink

      Sinua vain vituttaaa se ”ilkeämielisyys”. joka kohdistuu pyhimmistä pyhimpiin eli sosiaalidemokraatteihin ja etenkin taitetun indeksin ritariin Paavo Lipposeen, joka ihmisenä on kaikkein törkeimmästä päästä mitä vain voi olla. Mutta onhan hän demari, joten se on aivan luonnollista. Muutoinkin demarit heittelevät kiviä lasitalosta, koska koko puolue on täynnänsä todellisia rikollisia niin matut kuin punaniskaisetkin ”ylevyyden suuret lähettiläät”, jotka löytävät sen seitsemänsataa vikaa muissa puolueissa ja politiikoissa.

      Jos otetaan vaikkapa Antti Rinne, niin hänen toimiessaan isännöitsijänä oli perin tunnettu seikka se, että siinä meni ”omat ja varastetut” iloisesti sekaisin aivan kuten demareilla tapana on puhumattakaan Ruosissa demariministereiden valtion luottokortin vinguttelu ihan omiin menoihinsa, jota mm. asuntoministeri Mona Sahlin harrasti aivan kuten rikkailla pissiksillä on tapana.

      Persuja on turha haukkua siitä, että kyseessä on itsepuolustus vieläpä argumenteilla, jotka ovat täyttä totta eikä EU elitistien käytössä jo riekaleiksi rispaantunut ”putinismi” ja ”Venäjän vaalivaikuttaminen” sakeana, että lusikka seisoo.

      On aivan turhaa aukoa päätään syytöksin, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa eli lihaa luun ympärillä kun sen sijaan oma ”rappupää on pahemman kerran harjaamatta”.
      Tälläisessä tapauksessa syypää on aina se, joka sortuu halpahintaiseen politiikan tekoon kun ei enää asiapohja riitä ja lähtee heikoille jäille varsinkin sellaista puoluetta vastaan, jonka puheenjohtajana on Jussi Halla-aho, joka kiertää kahdeksikkoa joka ainoan muun puolueen vastaavassa asemassa olevan politiikon ympäri kuin tyhjää.

      Siksipä kukaan ei uskalla lähteä persujen kanssa hallitusvastuuseen, koska muut ovat tyhmempiä ja osaamattomampia hänen rinnallaan, sillä se älyllisyys ja kylmän viileä analysointi ei ole tuttua suomalaisessa politiikassa ja tunnetusti sosiaalidemokraatisessa tasapäistämisen yhteiskunnassa aivan kuten kommunismissakin ei voida sietää millään sitä, että on olemassa muita viisaampia ja osaavampia lahjakkuuksia jonka ”kouluesimerkkinä” on demari -opetushallituksen luoma peruskoulu, jossa väkisin pyritään puristamaan kaikki samalle viivalle niin, ettei kenellekään tule paha mieli.

      Aivan kuten yleensäkin suomalaisessa politiikassa ja yhteiskuntaelämässä mennään tyhmin pää edellä, koska suomalaisten perisynti kateus ja sosialismi on sellaista myrkkyä yhteiskunta ilmapiirille, että se vie kalatkin järvestä ja on kunnia asia seisoa hamaan loppuun asti tyhmyyden takana niin, ettei ruumita lasketa. Ja kun kaikki on mennyt pain persettä syy lopulta löytyy heistä, jotka ovat olleet paitsiossa siirrettynä äärioikealle hiekkalaatikossa nimeltä Suomen eduskunta.

      Lopuksi kiveen hakattu totuus on se, ettei sosiaalidemokraatti ole koskaan väärässä, mikä onkin todellinen aattellinen atomipommi!!!

      Reply
  • 26.5.2019 at 05:05
    Permalink

    Wanhat ajat ovat palanneet. Seuraavan viherkommunisti hallituksen aikana yhteistyö Naton ja USA:n kanssa lyödään jäihin. Myös puolustus riisutaan taas sille tasolle missä se oli ennen Niinistön aikaa.

    Reply
  • 26.5.2019 at 07:15
    Permalink

    Joo siis Suomessa keskustellaan hesreiden ja ylevasemistolaisten ja saarikosken pojan viritysten mukaan niistä näistä … eikä suomalaisista Putinin oligarkeista jotka hiljaisuudessa keräävät valtaa ja sitä odotellessaan

    vahvistavat perheensä taloudellista asemaa putinismissa

    Kun Haho ei saanut riittävää enemmistöä eli ykkössijaa saatte okei saamme
    komissaariksi urpilaisen puolueelta (isä Kari satamamiesten äänillä) kaiken saaneen (eliittidemaridiplomaatti miehenä) joka taatusti ei pane oligarkkeja kuriin

    Urpilainen komissaarina kerää valtaa suomalaisten alistamiseksi eu-liittovaltiolle (pohjois-Afrikka EU:n jäseniksi teidän verorahoilla) ja Lipponen rahaa perheelleen. Urpilainen ei saa ei halua ei uskalla … lopettaa suomalaisten kaasuputkioligarkkien toimintaa https://www.kauppalehti.fi/uutiset/paavo-lipponen-teki-jalleen-muhkean-tilin-konsultoimalla-venajan-kiisteltya-nord-stream-2-hanketta-yksi-sdpn-eurovaaliehdokkaista-on-myos-tienannut-venajan-putkihankkeella/9e0b96cb-d3a8-43ab-94bd-f5772dee4305

    vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan Lipposen yhtiön liikevaihto oli 262 000 euroa, josta jäi liikevoittoa 168 000

    Reply
  • 26.5.2019 at 11:11
    Permalink

    Vihervasemmisto syyttää perussuomalaisia siitä mitä itse tekevät. Klassinen pahantekijän keino.

    Heinäluoman raivokohtaus paljasti äijän käppyrän olevan mukana juonessa. Heinäluoma on päässyt pitkälle. Huutolaispojasta vallan kaapin päälle.

    Reply
    • 26.5.2019 at 22:50
      Permalink

      Heinäluomakin on käynyt hakemassa suomentuhoamisoppia Bilderberg-kokouksessa kuten kaikkiaan puolentusinaa demaria kuten esim. Lipponen, Ahtisaari.ja Urpilainen.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.