Puoluejohtaja twitter-banniin – ”Twitter hyväksyy kyllä minuun kohdistuvat tappouhkaukset…”

16
Hollannin vapauspuolueen johtaja Geert Wilders on saanut kokea saman kohtelun, kuin tuhannet ja taas tuhannet muut ”väärin ajattelevat” ympäri maailman – Vapauspuolueen puheenjohtaja nimittäin ”bannattiin” twitteristä tämän arvosteltua toisen puolueen edustajia.

– Twitter kyllä hyväksyy minuun kohdistuvat tappouhkaukset, mutta ei minun tekemääni faktapohjaista twiittiä kolleegastani. Hulluutta!, Wilders totesi bannin tiimoilta.

Twitter-banni napsahti Wildersille tämän arvosteltua eittämättä harkitsemattomalla sanakäänteellä keskusta-vasemmistolaisen ”Demokraatit 66”-puolueen edustajia. Wilders kutsui puolueen edustajia ”Idiooteiksi, jotka tuovat maahan yhä enemmän islamia ja itkevät sitten krokotiilin kyyneliä seurauksien, kuten kunniamurhien vuoksi.”.

Wildersillä on edessään some-ahdingon lisäksi muutakin pohdittavaa. Hänen edustamansa Vapauspuolue hävisi europarlamenttivaaleissa maassa puskista huomattavaan kannatukseen nousseelle, toiselle ”populistisena äärioikeistopuolueena” pidetylle FvD:lle. Vapauspuolue menetti kaikki paikkansa europarlamentissa FvD:n saatua kolme MEP:iä Brysseliin.

Lähde: Reuters

16 KOMMENTIT

        • Mistäs tuon vetäsit että olen joku persujen kannattaja?
          Te suvakit olette ”hauskoja” keksimään päästänne mitä ihmeellisimpia asioita mistä syytellä toista mieltä olevia.
          Minä ole täysin sitoutumaton, en siis kannata yhtäkään kansanedustajaa enkä mitään puoluetta.

          • Olet kuitenkin tyypillinen Hommareino eli sinua voi huoleti kuvata persuksi. Sionistisen valeopposition jäsen korviesi välin perusteella. Veikkaan kyllä, että valehtelet. Tuo suvakiksi sähiseminen heti kaikkia muita kuin sionisteja kyseessä ollen on kuin persutrollin oppikirjasta

    • Niinpä. Sinun ”kakkamiehesi” ovat kyllä aivan muualla eli Säätytalossa ja viimeistään siellä missä umpiluista päätäsi erotetaan hartioiden välistä niiden toimesta, joita kieli ruskeana olet nuollut ja luullut olevasi kovinkin viisas ja tietävä siitä kuinka tämän maailman asiat menevät sen mukaan että asiat ovat silloin kohdillaan kun kaikki tyhmät laumassa ovat ”oikeassa” ja vain kymmenen on ”väärässä”.

      Eli pelkkä ”kuppikoko” ei aina merkitse kaikkea sitä mitä naisessa on.

        • Sinulla pääsi sisällä ei ole mitään, korkeintaan erästä keltaista nestettä.
          Sinä olet persu, siionisti, punikki ja ehdottomasti vielä anarkisti, suvakki, fasisti, jne..

        • Kiitos vain. Minua ei tarvitse teititellä eli ”tittelit pois”!
          Mitä tulee taas Israeliin, minua ei voi syytelllä mitenkään edm. valtion ”lähimmäiseksi”, sillä stereotypiä siitä, että paha persu on leimallisesti AINA nk. ”Israel ystävä” vain siksi, että Laura Huhtasaari ja ent. puh.joht. ”sika” Soini ovat henkeen ja vereen ”sitä sorttia”.

          Ja vielä hauskempaa on se, etten edes ole persu, koska minun ”puolueeni” on omat aivoni, joilla ajattelen mikä on viisasta ja mikä EI OLE sitä.
          Aivot eivät edes siihenkään yksin riitä, vaan ihmiskunnan historia ja jopa vain Suomenkin eri historian vaiheet, sillä ihminen ei ole muuttunut miksikään 5000 vuodessa.
          Samat lainalaisuudet vallitsevat valtioden ja ihmisten välisissä suhteissa niin kauan kuin maailma seisoo.
          Ei ole eroa käykö ihminen Marsissa vaiko keksii pyörän, koska se ”älykkyys” ei korreloi mitenkään sen kanssa onko ihminen toimissaan tyhmä vai tosi tyhmä.

          Nythän kommunisti hallitus nostaa veroja ja muslimi / afrikkalais -”pakolaisten” määrä nostetaan huippuunsa perheenyhdistämisen ”helpottamisella” ja kaikille rikollisille haittamaahanmuuttajille automaattinen palkinto eli kansalaisuus.

          Eilen voimaan tullut nk. ”tiedustelulaki” varmistaa sen, että kanta -suomalaisia lurkitaan ja tuomitaan nk. ”vihapuuheestä” vankiloihin, koska se on ”vaarallisempaa” kuin islamisti -terroristin tai ISIS -äidin + mukulan räjäyttämä pommi, jolla ei muuten ole mitään tekemistä Islamin kanssa.

          Suomen upottaa lopulliseen suohon hallitus, jonka kannatus on 37% eli aivan kuten Ruotsissakin. Suurimmat häviäjät muodostivat hallituksen koska, demokratuutri eli ”hyvien ihmisten diktatuuri”, vrt. Proletariaatin diktatuuri.

          Suomen on otettava koko maailman väestö eli n. 7 miljardia ihmistä sosiaaliturvansa piiriin ja automaattisesti kansalaisuuden omaavaksi etuineen päivineen unohtaen tietenkin työvelvollisuuden, josta nauttivat ”varsinaiset” suomalaiset eli orjakaleerin soutajat, mikä taas on selväkielisesti nk. ”valkoista ylivaltaa”!!!

          • Koettaisit selvittää pääsi ja sitten vasta kirjoitella mielekkäitä kirjoituksia nettiin. Ihmettelen vain, miksi tuet fanaattisesti Wildersiä, jos et ole Israelin ystävä

  1. Some alustat jotka blokkaavat ja sensuroivat käyttäjiä poliittisen suunnan tai pelkän mielipiteen takia, pitää jättää omaan arvoonsa. Jättäkää idiootit sinne omaan kuplaansa ja siirtykää muille alustoille. Tämäkin sivusto voisi ihan hyvin vaihtaa facebookin ja twitterin jakolinkit tosta alhaalta johonkin vähän nykyaikaisempiin vaihtoehtoihin.

  2. Mies puhui totta, siinä vika. On vain ajan kysymys milloin Maa on litteä eikä pyöreä, sillä kunhan kommunistit sen pierun aivottomiin päihinsä saavat. Silloin siitä hetkestä lähtien maa on litteä eikä pyöreä pallo. Siitä sitten rohkeimmat ja periaatteellisimmat ihmiset istuvat posessa monta vuotta ja kun kommunismista on kysymys. Kuolevatkin sen vuoksi!

      • Selitäppä suuressa viisaudessasi mikä on ”neokonna”?

        Mies on käynyt ilmeisesti suomalaisen koulutusjärjestelmän läpi ja on tyhmä kuin vasemman jalan saapas. Mutta niinhän se pitääkin kun on ”vasemmalla puolella”!

        Etkä edes tee päivän työtä, sillä jo se yksin kasvattaa miestä ja varsinkin aivoja.

  3. Näyttää siltä että Freda33 trollitehtaasta on ryhdytty trullailemaan nyt jo nykysuomenkin palstoja

    Vain viherkommunisti on riittävän yksinkertainen uskoakseen että saavuttaa sillä jotain, ainakaan omaa agendaansa tukevaa.

    Tosin Niinistö kantanee tehtaalle varmasti kovaa tahtia ”piristetä” joten ehkä se riittää normi lliimanhaistaja-narkki-anarkistille päivän fiksiksi?

    Vai mikä se on mikä saa anarkohipin trullaamaan? Kertokaas nyt. Onko se Maon punainen kirja mikä mieltänne kiihottaa? Vai tuleeko anarkoille ruplat Putinilta?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.