James Hirvisaari: Suomessa ei ole sananvapautta

Lakiemme mukaan on rikollista julkisesti ilmaista jotakin negatiivista esimerkiksi homoseksuaaleista tai muista seksuaalivähemmistöistä. Samoin kansanryhmiä ei saa moittia edes totuuksia heistä luettelemalla. Mielipidettä ei siis saa ilmaista, jos mielipide on negatiivinen.

Sellainen on olevinaan kiihottamista kansanryhmää vastaan, vaikka kyseessä ei olisi minkäänlainen yllytys tai edes haukkuva sävy. Valehdella saa kuitenkin vapaasti; perusteeton kehuminen ei ole rikollista.

Rikoslain mukaan Jumalaa ei saa pilkata. Ei myöskään saa herjata sitä, mitä joku uskonyhteisö pitää pyhänä. Näin ollen esimerkiksi Jeesuksen herjaaminen on rikollista. Vastaavasti Suomen lipun turmeleminen tai käyttäminen epäkunnioittavasti on lain mukaan rangaistavaa.

Mielestäni Jumalaa pitäisi saada ihan vapaasti pilkata.

Mielestäni kirjoja ja lippuja pitäisi saada ihan vapaasti polttaa.

Mielestäni homojen elämäntapoja pitäisi saada ihan vapaasti moittia.

Mielestäni perseileviä muukalaisia pitäisi saada haukkua ihan mielin määrin.

Mielestäni on häpeällistä, että Suomessa ei ole täyttä sananvapautta. Pelkästään poliittisista syistä on haluttu tukkia kansalaisten suut. Sananvapauden rajoitukset kohdistuvat nimittäin vain tietyllä tavalla ajatteleviin ihmisiin: kansalliskonservatiiveihin ja kansallisliberaaleihin.

Samat suvaitsevaisina itseään pitävät ihmiset, jotka ovat vaahtoavinaan ihmisoikeuksien puolesta, ovat kuitenkin täysin valmiita demonisoimaan esimerkiksi perussuomalaisia ja haluavat jopa riistää heiltä ihmisarvon.

Suomalaiset on peloteltu kavahtamaan rasistileimoja, joten viranomaistoimintakin ontuu. Lakipykälät näyttävät koskevan vain kantaväestöä.

Koska maahanmuuttopolitiikkaa ei tiukenneta, raiskaukset lisääntyvät vuosi vuodelta. Yhteiskunta on niin ollen täysin valmis uhraamaan naisia raiskattavaksi monikulttuurin alttarille. Pyrkiessään globaaliin hyvään yhteiskunta on muuttunut kantaväestölleen pahaksi.

Ei ole vapautta ilman sananvapautta. Aito sananvapaus sisältää myös sen, että sanoista joku aina pahoittaa mielensä. Loukkaantuminen on kuitenkin helposti pelkkää vallankäyttöä, jolla pyritään tukahduttamaan keskustelu vaikeista aiheista.

Suomessa ei ole vapautta.

James Hirvisaari
Ex-kansanedustaja
Hämeenlinna

14 thoughts on “James Hirvisaari: Suomessa ei ole sananvapautta

  • 3.6.2019 at 08:40
    Permalink

    IDI AMIN:
    ”Täällä on sananvapaus, mutten voi taata vapautta sanomisen jälkeen.”

    Reply
  • 3.6.2019 at 08:48
    Permalink

    Jameskin sitten heräsi tähän aiheeseeen. Mitenkähän nämä lukuisat esimerkkimme saataisiin parhaiten julkiseksi kansainvälisissä vaihtoehtomedioissa?

    Reply
  • 3.6.2019 at 10:07
    Permalink

    On se kumma.
    Ei esimerkiksi voi todeta seuraavanlaista tosiasiaa:
    Useat kehitysmaista saapuvista ihmisistä noudattaa primitiivisiä tapoja tai uskontonsa määräyksiä jotka ovat vastoin lakejamme, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, sivistystä, demokratiaa ja tervettä järkeä.

    Tällaisten ihmisten maahanmuuton (haittamaahanmuuton) vastustaminen ei ole rasismia, muukalaisvastaisuutta, suvaitsemattomuutta eikä natsismia!

    Reply
  • 3.6.2019 at 12:07
    Permalink

    Rikollista on myös faktojen peräänkuuluttaminen.

    Aloin kyselemään teknisiä todisteita siitä että Natsi-Saksan hallinnoimilla keskitysleireillä ihmisiä olisi kaasutettu hengiltä. Monessa maassa tämän kyseleminen johtaa vankilatuomioon, koska jo kysymysten esittäminen ja faktojen peräänkuuluttaminen katsotaan holokaustin kiistämiseksi.

    ”Holocaust denial, the denial of the systematic genocidal killing of approximately six million Jews in Europe by Nazi Germany in the 1930s and 1940s, is illegal in 16 European countries and Israel.”
    https://en.wikipedia.org/wiki/Laws_against_Holocaust_denial

    Ruumiita toki oli, mutta tauteja ja puutettakin, mikä rikki pommitetun maan perusrakenteessa on itsestäänselvyyskin. TODISTAKAA MURHAKAASUTUKSET, ei siis tuhohyönteiskaasutuksia, kiitos.

    Reply
  • 3.6.2019 at 12:25
    Permalink

    Korruptoituneet virkamiehet ja politikot ajavat Suomea Fail State tilaan, josta onkin lyhyt matka NWO hallintoon. Sananvapaus on uhka sille itsetuhoiselle kehitykselle jota Erkki Liikanen kutsui kirjassaan vaikeaksi murros vaiheeksi.
    ( jonka läpivimeiseksi kaikkien puolueiden on yhdistyttävä)

    Poliitikot ovat aivan saatanan tyhmiä.
    Euroopan poliittiset tuulet ovat kääntyneet. Suomi menee muun euroopan mukana takaisin kansallisvaltioiden Eurooppaan ja silloin federalistit pääsevät leivättömänpöydän ääreen.

    Reply
    • 3.6.2019 at 16:04
      Permalink

      Erkki Liikanen löytyikin tämän vuoden Bilderberg kutsuvieraslistalta. Vanhan Suomen tuhoamisessa ehdottoman ansioitunut henkilö. Varmaankin palkitaan kunniamerkillä eliitin kansoja vastaan käymässä sodassa. Ehkäpä itse Kissinger ojentaa plakaatin.

      Reply
      • 3.6.2019 at 22:12
        Permalink

        Miksei Bilderberg-kokouksista maan/valtamedian johtamiseen ohjeita hakevia katsota vehkeilevän vieraan vallankumousmahdin kanssa, ja saateta syytettyjen penkille vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin??

        Miksi vain ”venäjä-trollit” ovat virkavallan tai valtamedian toimesta minkäänlaisen huomion kohteena maanpetos- tms. kysymyksissä??

        Tässä on mielestäni täysi esimerkki siitä kuinka korruption saastuttama ja tulehdttama koko maamme valtarakennelma on.

        Maamme kansallisomaisuudet siirtyvät ulkomaalaisille, ja huolestuneiden kantisten suut tukitaan vaikka maa on jo siinä tilanteessa että ulkomailta voidaan sanella ketä maassamme saa asua, lisääntyä ja kukoistaa.

        Reply
  • 3.6.2019 at 12:30
    Permalink

    Jos saisi sanoa asiat niinkuin ne ovat näkisimme, kuinka paljon samanmielisiä on ja voisimme yhdessä vastia muutosta. Meitä olisi niin paljon, että päättäjien olisi taivuttava. Samalla koko kusetus paljastuisi ja eliitin valta sortuisi kuin korttitalo.

    Reply
  • 3.6.2019 at 17:09
    Permalink

    Odottakaapas, kunhan uusi vihreä sisäministeri pääsee vauhtiin….

    Reply
  • 3.6.2019 at 20:54
    Permalink

    Halosen valinta 2000 johti tähän. Jatkumo on nykypäivänä se, että äärivasemmistolainen koneisto määrittelee oikean ja väärän, mikä palvelee vain vasemmiston tavoitteita. Oikeistolaisessa näkökulmassa puolestaan valtio palvelee kansalaisia ja luo sille normaalit perusoikeudet. Miksi kansa sitten äänestää edustajia, jotka halveksivat kantasuomalaisia?!

    Reply
    • 3.6.2019 at 22:05
      Permalink

      Totta puhut. Se oli Suomelle täysi katastrofi ja tiesin sen, koska kyseessä on kommunisti, jonka syntymäkotona oli Vladimir Lenin kuva seinällä.
      Lisäksi Seta, jota Halonen ajoi 12-vuotta eteenpäin tuloksella, että kun ”pirulle antaa pikkusormen, vie se kokok käden!”

      Lisäksi puhe ”vähemmistöistä” oli lakkaamatonta sekä sana ”suvaisevainen” löi todella itsensä läpi tuolloin sosialismin täydellisessä merkitysessään. Halosta voi verrata täysin yhteneväisesti Saksan Angela Merkeliin, jotka molemmilla oli ”lämmin suhde” DDR:ään staseineen päivineen.

      Uusi hallitus on päättänyt päästää Setan lasten varhaiskasvatuksen päähaltijaksi niin, että jo 3-vuotiasta ylöspäin saadaan aivopestyä LGBT-liikkeen paskalla niin, että vanhemmilla ei ole enää mitään mahdollisuutta kasvattaa omia lapsiaan sillä periaatteella, jotka he itse katsovat pienille lapsille olevan hyväksi. Isossa-Britanniassa jo lapsia otetaan huostaan viranomaisten toimesta, jos homostelu ja yms. sellainen on bannattu vanhempien taholta.

      Eli tulevaisuudessa lasten mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin todenteolla eikä yksinomaan vain ilmasto hysterian aiheuttamalla aivopesulla, jota koulut ja valtamedia käyttävät lapsia keskitetysti hyväkseen aivan kuten kommunistit ovat aina tehneet propakandanssaan. Eli poliittisesta pedofiliasta on kyse.-

      Viimeistään nyt nykyhallituksen astuessa kamalaan virkaansa. Suomi on kusessa korviaan myöten aivan kuten Ruotsi on jo ollut 30-vuotta.

      Ne, jotka vielä pystyvät ikänsä ja ammattinsa puolesta voivat hakeutua pois Suomesta jonnekin sellaiseen maahan, jossa edes järjen käyttö on sallittua sekä sanavapaus vallitsee.
      Puhumattakaan taloudelliselta kannalta, koska kommunistihallitus verottaa suomalaiset kuoliaiksi tavalla, joka nousee epärehellisyydessään uudelle tasolle niin, että kansalaiset ovat nettomaksajia omassa maassaan aivan kuten koko Suomi EU:ssa.
      Kaikki verot joita maksetaan vielä Sipilän maakuntahallinnollekin ja tulevaisuudessa EU-verotkin menvät poliittisen eliitin eli globalistien taskuun ja se mikä jää menee muslimeille ja mustasta Afrikasta tuleville ”voiimavaroille”, jotka tekevät aivan sitä samaa mitä ,mustat tekevät Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa.

      Reply
      • 18.6.2019 at 08:14
        Permalink

        Eli tämän vuoksi pienten lasten vanhemmat pitäisi saada nopeammin takaisin töihin hoitovapaalta. Etteivät ehdi kasvattaa itsenäisesti ajattelevia, normaaleja tenavia.

        Reply
    • 4.6.2019 at 06:23
      Permalink

      Ei Petturi Urpolla tai esim. Lipposella ole mitään eroa Haloseen nähden

      Reply
  • 23.6.2020 at 23:22
    Permalink

    kun oikeuslaitos muutti muutama vuosi sitten kaikessa hiljaisuudessa valitus oikeus käytäntöjä – oli se varsinainen käynnistyminen demokratian alas ajolle ja ihmisten oikeusturvan laskulle. lakimies liitto jo muutama vuosi sitten ennakoi haastattelussaan että suomen oikeusturva on euroopan alhaisin.

    kun valitus käytäntö muuttui niin, että hoviinkaan ei juuri saa enää valituslupaa muuttui demokratiaan vaaditava kolmen oikeusjärjestelmän systeemi kahdeksi.

    suomi ei ole vuosiin enää ollut demokraattinen valtio !!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.