Merkelin hallitus kriisipalaveriin

Saksassa podetaan parhaillaan hienoista hallituskriisiä. Merkelin työllä ja tuskalla kasaan saaman hallituksen sosiaalidemokraattisen siiven puheenjohtaja Andrea Nahles nimittäin ilmoitti erostaan surkean eurovaalituloksen jälkeen. Hallitus kokoontuu kriisipalaveriin tänään, maanantaina.

SPD-puolueen ja Merkelin CDU/CSU-koalition liitto on alusta saakka ollut varsin herkkä, sillä hallitusneuvotteluissa 2017 sosiaalidemokraatit kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä. SPD:n tuolloinen puheenjohtajakin on matkan varrella vaihtunut ja vaihtuu jälleen.

Merkelin koalition varapuheenjohtaja Carsten Linnemann on todennut asian tiimoilta, että mikäli SPD erkaantuu hallituksesta, on jopa koalition tulevaisuus vaakalaudalla. Sora-ääniä CDU/CSU-yhteistyön jatkuvuudesta oli ilmoilla jo ennen vaaleja.

Kannatuksensa kanssa kamppaileva SPD koki jälleen vaalitappion, tällä kertaa eurovaaleissa ja myöskin siksi sen hallitustaipaleen jatko on kyseenalainen. Puolue on toisaalta jo aiemmin ilmoittanut tarkastelevansa hallitusyhteistyön jatkuvuutta syksyllä. Aikataulua tosin saatetaan rukata viimeaikaisten tapahtumien vuoksi.

SPD:n kannatusta on valunut mm. Vihreille. Tämä on omiaan syömään erityisesti nuoria äänestäjiä ja myöskin puolueaktiiveja sekä ehdokkaita. Saksan politiikka ylipäätään on muutoksen edessä, sillä edellisten vaalien aikaan perinteisistä valtapuolueista oli äänivuotoa Vihreiden lisäksi myöskin äärioikeistolaiseksi tituleeratulle AfP:lle.

Lähde: AFP

8 thoughts on “Merkelin hallitus kriisipalaveriin

  • 3.6.2019 at 10:06
    Permalink

    Eikö DDR ohjelma nyt oikeen vedäkään. Suomalaiset naiset on tietämättään kommunisteja äänestäessään Vihreitä.

    Reply
  • 3.6.2019 at 12:24
    Permalink

    Onko saksalaiset todella niin idiootteja että hyväksyvät tällaisen liittokanslerin? Voi hyvää päivää!

    Reply
    • 3.6.2019 at 14:44
      Permalink

      Katoppa ensin minkälaisia päättäjiä suomessa on ennen kun alat haukkumaan saksalaisia idiooteiksi.
      Onko esim, viisauden osoitus suomalaisilta että on sipilät ynnä muut on suomea johtamassa ja kansan sinne äänestämiä?

      Reply
      • 5.6.2019 at 12:21
        Permalink

        Opettele nyt ensin kirjoittamaan ennen räyhäämistäsi.
        Suomen monipuolue järjestelmä kun vain antaa tähän mahdollisuuden, että Keskusta on hallituksessa. Onhan hallituksessa myöskin vasurit, vihreät ja rkp eikä niitä ole äänestetty hallitukseen.
        Liitokanslerin voi haitta isänmaallisena vaihtaa.

        Reply
  • 3.6.2019 at 12:36
    Permalink

    Merkel ei älyä väistyä. Altzheimerin tauti on edennyt pitkälle.

    Reply
  • 3.6.2019 at 14:50
    Permalink

    Yleensä kriisipalaveri tarkoittaa sitä, että ongelmista vaietaan ja jatketaan niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Sensuuria kiristetään ja propagandaa höystetään. Seuraavien vaalien tulos on sitten vähän törkeämmin väärennetty.

    Reply
  • 3.6.2019 at 19:04
    Permalink

    Juuri kuten viherpunikki-hallitukselta saattoi odottaakin:

    ”Perussuomalaisten tuore kansanedustaja Jenna Simula ei ole yllättynyt keskustan mahdollistaman vihervasemmistohallituksen maahanmuuttopoliittisista toimenpiteistä, ja katsoo niiden paisuttavan Suomelle haitallista maahanmuuttoa entisestään.

    Simula näkee, ettei keskustalaisten kannata leikkiä piirunkaan vertaa maahanmuuttokriittisiä, sillä hänen mukaansa hallitusohjelma sisältää nimenomaan houkuttimia kolmansien maiden kansalaisille tulla Suomeen.

    – Rinne kumppaneineen haluaa antaa joustavammin työperusteisia oleskelulupia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille, mikä on avoin kutsu elintasosurffareille: tule hakemaan turvapaikkaa, hankkiudu matalapalkka-alalle töihin, ja hae sitten kielteisen päätöksen saatuasi työlupaa, Simula kritisoi.”

    https://www.kansalainen.fi/psn-simula-hallituspuolueet-houkuttelevat-haittamaahanmuuttoa/

    Reply
  • 3.6.2019 at 21:45
    Permalink

    Ei hätää. Homma hoituu kunhan ammutaan tarpeeksi sellaisia saksalaisia eli nk. ”kansanvihollisia”, jotka ovat saaneet tämän kaiken aikaan. Enkä nyt todellakaan tarkoita Angela Merkeliä!
    Olihan itse Kiinan Mao Zedong AINA oikeassa, kuten myös sosiaalidemokraatitkin tapaavat olla.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *