Virkavallalle oikeus automaattiseen kasvojentunnistukseen – Toimivaa teknologiaa ei ole olemassakaan

Tulli ja poliisi saivat kesäkuun alusta lähtien oikeuden automaattisen kasvojentunnistuksen käyttöön rikosten selvittämisessä tai ehkäisyssä. Rajavartiolaitoksella samat oikeudet ovat olleet jo vuodesta 2005 lähtien, mutta sen enemää kuin 2005, myöskään 2019 ei tarvittavaa teknologiaa, ainakaan luotettavaa sellaista, ole olemassakaan.

Nykysuomi kertoi viime vuonna Lontoon poliisin käyttämästä automaattisesta kasvojentunnistuksesta. Tuolloin kokeilua aiottiin laajentaa koskemaan suurempaa osaa Lontoon metropolialueesta, mutta tällä tosiasiassa vain lisättiin poliisin työsarkaa.

Lontoossa kyseisen järjestelmän epätarkkuus on niin suuri, että ihmetykseltä ei voi välttyä. Automaattisen kasvojentunnistuksen virheprosentti oli vuosi sitten Lontoossa 98% ja ”väärät tunnistukset” poistetaan järjestelmästä käsin. Samaa polkua kuljetaan myös Suomessa, joskin täällä automaattista kasvojentunnistusta on älytty käyttää vähemmän.

Rajavartiolaitokselta annettiin Yleisradiolle ymmärtää, ettei järjestelmän käyttö useinkaan ole erityisen järkevää.

– Automaattinen kasvojentunnistus ei ole laajamittaisessa käytössä. Seuraamme teknologian kehittymistä ja käytämme sitä nyt siinä laajuudessa, missä sen käyttö on järkevää, sanoi Yle:lle Rajavartiolaitoksen rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa.

Käytetystä teknologiasta Laosmaa ei ymmärrettävistä syistä tahtonut kertoa mitään.

– En lähde teknologiaa avaamaan. Se on meidän teknisiä ja taktisia keinoja, jotka ovat salassapidettäviä.

Suomen poliisi kuitenkin on optimistinen ja uskoo teknologian nopeuttavan rikosten selvittämistä. Tullissa oltiin kuitenkin vähemmän optimistisia ja todettiin kyseisten oikeuksien hankkimisen olevan nimenomaan tulevaisuuteen ja teknologian kehittymiseen valmistautuvaa toimintaa.

Viranomaisten mukaan kestää luultavasti noin kolme vuotta, että teknologia mahdollistaa automaattisen kasvojentunnistuksen luotettavasti, eli niin, että teknologiasta ja siten saaduista oikeuksista olisi todellista käytännön hyötyä.

Lähde: YLE

Aiheeseen liittyvää:

4 thoughts on “Virkavallalle oikeus automaattiseen kasvojentunnistukseen – Toimivaa teknologiaa ei ole olemassakaan

  • 6.6.2019 at 13:16
    Permalink

    Ananastukat ovat kaikki tismalleen samannäköisiä samoin afrikkalaiset. Säkkipuku ilmaisee onko kyseessä hanaton malli.

    Reply
    • 7.6.2019 at 08:30
      Permalink

      Asiaa hankaloittaa vielä se, että melkein kaikilla on samat etunimet. Muslimivanhemmat voisivat vähän ryhdistäytyä ja käyttää enemmän mielikuvitusta erityisesti poikien nimeämisessä.

      Reply
  • 6.6.2019 at 14:47
    Permalink

    Kaikkien kasvot saadaan tunnistettua ja tiedot non sekunnissa. Hitachin kehittämä järjestelmä on Suomessakin laajalti käytössä. Mutta kerättyä dataa ei vielä käytetä kansalaisia vastaan. Kannattaa katsoa video siitä miten Kiinassakin tunnistetaan ihmiset. Ja sitten miettiä onnistuisiko se Suomessa, maassa missä on murto-osa väestöstä:

    https://www.youtube.com/watch?v=lH2gMNrUuEY

    https://www.youtube.com/watch?v=pNf4-d6fDoY

    Eikä passaa unohtaa että aly-kännykät kuvaavat koko ajan ympäristöään. Ja ”pokemon pelaajat” ilmasieksi vakoilevat muita kansalaisia ja suorittavat maastotiedustelua vieraan vallan agenteille.

    Tämä nykyinen järjestelmä on pahempi kuin Stasi. Silloin piti aina Stasin tehdät yöt. Nyt kansalaiset maksavat siitä että saavat tehdä likaisen työn oligarkeille.

    Reply
  • 6.6.2019 at 22:44
    Permalink

    Toisivat sen kameransa jokaisen suomalaisen WC -pytyyn, sillä kehitteillä on tietenkin jo uusi versio kamerasta, joka tunnistaa henkilön ”sieltäkin” päin.

    Kasvojen tunnistus tietenkin koskee vain kanta -suomalaisia ja heistäkin vain kansallismielisiä tai muutoin epäilyttäviä mummoja, jotka ovat saaneet kristillisen kotikasvatuksen ja näin omaavat nyky-yhteiskunnan kannalta vahingollisia ajatuksia siitä, että Jumala on perkelettä parempi vaihtoehto pitkässä juoksussa. Puhumattakaan siitä, että nuo ”turvallisuusuhat” paheksuvat jo kätilöopistolla suoritettavia ”sukupulen korjausleikkauksia ympättynä äipälle siinä samassa törröhuulet ja pirkuleen isot daisart. Sekarotuinen ja -puolinen äiti ei luonnollisesti imetä lastaan, vaan se annetaan sateenkaariperheen eli LGBT:n setien, joilla on hame, niin että ovatkin ”tätejä” ja tätien joilla on parta ”ylhäällä” ja ”alhaalla” eli ovat itseasiassa ”setiä”.

    Kirkoista (sekunda moskeija) luonnollisestti revtään hitleriläisen verikauha Mannerheimin päiväkäsky Suomen Äideille ja tilalle virolaiset raksamiehet muslimimiesten katsoessa vierestä poraavat tilalle J. K. Paasikiven reinkanrnaation eli maitonaama Pekka Haaviston (vihr.) lempeän leppeän lorun eli ”Päivä -lipsuttelun”Suomen Seta:lle urheasta ja ”peräänantavasta” jyrkästä antautumisesta maailman kauneimmalle asialle, joka tahtoo tarkoitaa koko Suomen tulevaisuuden ja siinä samassa menneisyydendin mädättämisestä eli rappiosta, josta Itse Rooman Keisari Nerokin kääntyilee hautakammiossaan tulukset onnellisena. Niin edellisestä mieleen juolahtamalla jäljelle jääkin vain se minkä saksalaiset tekivät Lapissa v. 1944 syksyllä eli Helsingin polttaminen maan tasalle ja syyttämällä siitä kristittyjä, joka näin saa ympyrän sulkeutumaan todentaen taas oikeiaksi sen wanhan hokeman: ”Historia toistaa itseään!!!”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.