Youtube heitti ison vaihteen silmään – Varg Vikernesin kanava poistettiin, Nykysuomelta ”vain yksi video”

Jättiläisyhtiö Googlen omistuksessa oleva videopalvelu Youtube on heittänyt isoa vaihdetta silmään ”taistelussaan vihapuhetta vastaan”. Lähtöpasseja jaetaan nyt entistäkin pienemmistä syistä ja heppoisammin perustein.

Eilen, keskiviikkona julkistetun ”operaation” jäljiltä lähtöpassit ovat saaneet ainakin Varg Vikernesin ”Thulean perspective”-kanava sekä Nykysuomen video, jossa haastateltiin lehden edellistä omistajaa ja päätoimittajaa Juha Korhosta sekä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston johtajaa Antti Niemeä.

Yhtiö kertoi virallisessa blogissaan erilaisten toimien, kuten videoiden ja kanavien poistamisen tulevan kysymykseen, mikäli videoilla esiintyy ahdistelua, kiusaamista tai vihapuhetta. Thulean perspective-kanava keskittyi pääasiassa Euroopan eri kulttuurien tutkimiseen ja tulkitsemiseen ja Nykysuomen poistetulla videolla taas ei esiintynyt sen enempää vihapuhetta kuin kiusaamistakaan, vaan molemmat haastattelut sujuivat täysin lain kirjaimen puitteissa.

Blogissa Youtuben edustaja kertoi toisaalta myöskin, ettei edes Youtubem itse sorvaamia  sääntöjä tarvitse rikkoa erilaisten kurinpitotoimien kohteeksi joutuakseen, vaan yhtiössä voidaan tehdä ”kokonaisvaikutusarvio” käyttäjän tarjoamasta sisällöstä ja ryhtyä toimiin sen peruseella. Kuten aiemminkin, yrityksillä tottakai on oikeus käyttää omaa harkintaansa tarjoamanastaan sisällöstä. Youtubella on oikeus käyttää mielivaltaa, mutta aika näyttää, kuinka tämä tulee vaikuttamaan niin sisällöntuottajien kuin katselijoidenkin määriin.

Lähde: Youtube

8 thoughts on “Youtube heitti ison vaihteen silmään – Varg Vikernesin kanava poistettiin, Nykysuomelta ”vain yksi video”

  • 6.6.2019 at 09:37
    Permalink

    Elämme yhä suvaitsevampia ja liberaalimpia aikoja. Joillekin tuon käsittäminen suvaitsevaisuudeksi ja liberaaliksi voi tietysti tuottaa vaikeuksia. Suvakeille tuo on itsestään selvää.

    Reply
  • 6.6.2019 at 09:53
    Permalink

    Leimaamisyhteiskuntaan ollaa menossa. Kun joku ihminen on virallisesti tai arvovaltaiselta taholta leimattu epähenkilöksi, hän häviää näkyvistä, koska kukaan ei julkaise hänestä mitään. Näiin tulkitsen tuon Nykysuomen videon häviämisen. Kyse ei ehkä ollut videon journalistisesta sisällöstä vaan siitä, että epähenkilöille annettiin sanavapaus.

    Kyse on enemmän siitä, kuka sanoo kuin siitä, mitä sanotaan. Esimerkkinä P. Orpo, joka ensin sanoi elintasopakolaisista, että turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia ja sitten myöhemmin toi esille, että kyse oli elintasopakolaisista, eli syyllistyi itse määrittelemäänsä rasismiin median älähtämättä.

    Reply
    • 6.6.2019 at 10:16
      Permalink

      Pahinta, mitä voi tapahtua, on, että epähenkilön suusta tulee punnittua ja järkevää asiaa. Tämä on establishmentille erityisen noloa, koska silloin tyhmemmätkin alkavat epäilemään epähenkilöiksi leimaamisen taustalla olevia motiiveja. Miksi järkevän oloisia jutusteleva henkilö on leimattu hirviöksi? Syntyy kongitiivista dissonanssia, joka ei ole edes vallanpitäjille eduksi, koska väestön mieli hämmentyy ja sen työteho ja joustavuus kärsivät. Fiksuimmat alkavat kyselemään, että kuka tässä oikeastaan on se hirviö. Kysymykset ja jälleen kerran kysymykset, ne ovat tulevaisuuden yhteiskunnassa kiellettyjä. Kulttuurimarxistista globalismia ei saa missään nimessä kyseenalaistaa ja epäilijät tulevat saamaan rangaistukset, joista sosiaalisen median sensuuri lienee se miedoin.

      Reply
  • 6.6.2019 at 09:58
    Permalink

    Meno muuttuu kohta sillä Trumpin hallinto alkaa valvomaan face bookin, twitterin ja youtuben touhuja. Republikaanit ovat vittuuntuneet kansallismielisten sensurointeihin. Jos ei hyvä auta niin hallinto pistää ne alas.

    Reply
    • 6.6.2019 at 11:11
      Permalink

      Toivottavasti niin käy. Mutta vaikka niin kävisikin, pelkään sen olevan väliaikaista.

      Tarvitaan uusia julkaisukanavia. Toistaiseksi hyvin vaatimattoman kokoinen Bit.tube voisi olla sellainen. Se on YouTube tapainen, mutta sen videoita ei hallinnoi mikään yksittäinen taho, koska se perustuu lohkoketjutekniikkaan, ja tiedot on siis hajautettu ympäri maailman. Samasta syystä sitä ei käsittääkseni voi sensuroida tai ostaa.

      Reply
    • 6.6.2019 at 16:41
      Permalink

      Myös he vihaavat natsisivuja ja valkoista kansallismielisyyttä ja sensuroivat kahta enemmän

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.