Jari Vuorinen: Onko lestadiolaisilla ja Pan paniscuksella jokin yhteys?

4
Bono bono eli kongon simpanssi(Pan paniscus) elelee syvällä Kongon tuuheissa viidakoissa. Bono bono apinat nimettiin omaksi lajikseen vasta vuonna 1929 erottumaan normisimpanssista. Siihen asti niitä pidettiin samana lajina.Näillä kädellisillä on todettu yksi käyttäymisen muoto joka on hyvin lähellä monien ihmislajin edustajien vastaavaa. Bono bonoilla seksuaalinen kanssakäyminen on kuin ihmisellä. Bonobot ovat ihmisen lisäksi ainoa laji joille parittelu näyttää olevan myös viihdettä vaikka kaikkein tärkein funktio on lisääntyminen. Bonoboiden geeniperimä on 98,7% samankaltainen ihmisen kanssa joten yhteistä sattumaa löytyy paljon. Enemmän kuin millään muulla kädellisellä.

Bono bonoilla ei kuitenkaan ole lakia noudatettavanaan, joten kaiken ikäiset lauman yksilöt ovat vanhemille bonoille vapaata riistaa seksuaalisessa mielessä. Ja myös siinä mielessä,että bonot ei saa syytettä paitsi kuin viidakon lakien taholta. Bono bonot myös sovittelevat kaikki agressionsa seksillä. Ja harrastavat sitä jopa paljon enemmän kuin ihmiset.Bonot ei tappele, naivat sitäkin enemmän. ”Bonoboilla on taipumus ratkaista konfliktitilanteet seksuaalikontaktilla voimankäytön sijaan”, tietää wikipedia.Toivokaamme siis,että viidakko pysyy afrikassa ja laki täällä sillä kenellä on aikaa naida alati ja kaikkea mikä liikkuu. Se on apinoiden hommaa.

Ilta-Sanomat julkaisi 30.6 uutisen Laestadiolaisten suviseuroihin liittyen otsikolla :”Komisario ihmettelee: Suviseuroihin ei yhtään keikkaa – ”Ei kerta kaikkiaan ensimmäistäkään tehtävää.” Muhokselle oli saapunut noin 80 000 ihmistä suviseuroihin Pohjanmaalle ja toden totta ei yhtääkään agressiota koko porukassa. Vaikka väkijuomia ei sallita tai muita päihteitä niin on se tietysti ihmettelemisen arvoinen asia. Ehkä komisario pohtii sitäkin mistä tällainen sopu sikiää? Minun mielestä eräs selitys voisi olla samankaltaisuus Bono bono simpanssien kanssa? Ehkäpä seksi rauhoittaa tilanteet teltoissa. Tai jo ennen telttaa.Ei nyt sentään julkisesti…

Psykiatri Hannu Lauerman ulostulo lausuttuaan totuuden lestadiolaisten seksuaalirikoksista sai aikaan melkoisen viharyöpyn häntä kohtaan edellä mainitun lestadiolaisen ryhmän taholta. Reaktiot olivat sitä luokkaa, että oli jääty kiinni ikään kuin housut kintuissa. Yleensä toiminta lamautuu tai katkeaa kun tulee yllätyksiä tai kun joku sittenkin tietää-niin kuin Lauerma- missä mennään. Lauerma jos joku tietää koska hän ammatikseen tutkii ihmisen ns.pimeää puolta.Lauerma tekee töitä vakavien rikoksentekijöiden kanssa, sillä hänellä on heitä sekä potilainaan että tutkittavinaan mielentilatutkimuksia tehtäessä. Kuka kertoo jos akti jatkuu vai tuleeko viha tilalle? Kuitenkaan sana ei ole vielä teko.

Jari Vuorinen, Lohjan Ojamo

4 KOMMENTIT

  1. Selittävä tekijä ei liene seksi kuitenkaan, vaan suhde siihen. Silloinhan muslimitkin olisivat jäyhää porukkaa ottaen huomioon useat vaimot ja taipumus panna kaikkea, mihin voi elimensä työntää vuohesta auton pakoputkeen.

    • Tossa muslimihommassa on mukana Aku Ankka hahmo Allah. Se sotkee niiden päät, mut ei siellä taida hirveesti järkeekään muutenkaan niiden päässä olla. Siksi ovat sellaisia kuin ovat kykenemättö kyseenalaistamaan omia touhujaan ollenkaan.

  2. Bono bono lienee suomeksi bonobo (nipottajan huomautus).
    Tuosta geeniperimän samankaltaisuudesta saattaa johtua, että afrikkalaisia ja bonoboja on usein vaikea erottaa toisistaan. Parhaiten se käy rautakangella.
    Bonobo on uimataidoton, ja niitä onkin hukkunut runsaasti muun muassa Välimereen.

  3. Ilmankos ne Pan paniscukset on kaikki niin samannäköisiä riippumatta pigmentin määrästä tai karvoituksesta.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.