Subutex syypäänä kahden Joensuulaismiehen kuolemaan saman viikonlopun aikana?

2
Poliisin mukaan Joensuusta on löytynyt saman viikonlopun aikana kaksi kuollutta nuorta miestä. Toistaiseksi poliisi ei kerro sen tarkemmin kuolinsyytä, mutta epäilys kohdistuu molempien mahdollisesti nauttimaan huumausaineeseen. Poliisi sai tiedon ensimmäisestä vainajasta lauantaiaamuna ja toisesta sunnuntaiaamuna. 

Kummankin miehen kuolemantapausten tutkinnan yhteydessä poliisin tietoon on tullut, että nämä olivat nauttineet ennen kuolemaansa huumausaineita. Tutkinnan yhteydessä tehdyissä puhutuksissa on tuotu esille, että yksi käytetty huumausaine on ollut mahdollisesti Subutex. Lopullinen varmuus kuolinsyystä saadaan vasta oikeuskemiallisissa tutkimuksissa.

Poliisi ei luonnollisestikaan kerro sen tarkemmin tapausten yksityiskohdista, mutta selvensi tiedotteessaan molempien vainajien löytyneen eri yksityisasunnoista.

Siitä huolimatta, ettei toistaiseksi ole varmaa, tappoiko miehet nimenomaan ”viallinen” huumausaine, poliisi kuitenkin varoittaa, että Joensuun seudulla liikkuu mahdollisesti vaarallista huumausainetta.

Poliisi on ottanut viikonloppuna kiinni nuorehkon joensuulaisen miehen, jonka hallusta löydettiin 187 kappaletta Subutex-tabletteja. Tämän tapauksen tutkinnassa pyritään selvittämään myöskin mahdollista yhteyttä kahteen kuolemantapaukseen.

Lähde: Poliisi

2 KOMMENTIT

  1. Onko tämä huono juttu vai hyvä, itse kunkin päätettävissä.
    Kaksi oletettavasti työtöntä narkomaania poistui veronmaksajia rasittamatta, vaikka raakaa se onkin niin mielellään näin että kuolevat nuorena, kuin että tuhlaavat resursseja.

    Toisaalta, koskaan ei tiedä minkälaisista ihmisistä oli kyse. Ei tiedä vaikka tulevista isänmaan toivosta.

    Tällaisia mietin

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.