Thunbergin tukema ekoaktivistiporukka suunnittelee sulkevansa Heathrow’n lentokentän

13
Lontoossa, Englannissa toimii Euroopan kiireisin lentokenttä Heathrow, jonka kautta matkustaa päivittäin noin 200 000 matkustajaa. Suomessakin toimiva ”Extinction rebellion” (Elokapina)-liike on uhannut keskeyttää liikennöinnin Heathrow’n kentällä jopa viiden päivän ajaksi lennättämällä drone-lennokkeja lentokentän alueella.

Aiemmin tänä vuonna sekä Heathtrow’n, että Gatwickin lentokentät olivat hetken suljettuna toistaiseksi selvittämättömien drone-lentojen vuoksi. Lentokentän turvallisuussäännöksiin kuuluu kohta, jonka mukaan kenttä suljetaan, mikäli viiden kilometrin säteellä siitä havaitaan drone-liikennettä, joten sinänsä ekoaktivistien suunnitelma on varsin toimivan kuuloinen.

Extinction rebellion on ilmoittanut tavoitteekseen ”pudottaa haitalliset kaasupäästöt nolla-nettotasolle vuoteen 2025 mennessä”. Uutistoimisto AFP:n mukaan ruotsalainen ekoaktivistiteini Greta Thunberg tukee ryhmää ja sen toimintoja.

Kolme ryhmän jäsentä pidätettiin jo ennen operaation alkua. Viranomaiset saivat tietää Extinction rebellionin suunnitelmista, sillä ryhmittymän johtaja ilmoitti asiasta sekä Heathrow’n virkailijoille, että poliisille neuvotellakseen operaation turvallisuudesta.

Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, onko tänä aamuna alkavaksi suunniteltu operaatio saavuttanut tavoitteitaan edes osittain.

Lähde: AFP

13 KOMMENTIT

  1. Kas kun sattui että down-greta lensi Amerikasta Ruotsiinsa takaisin, samoin purjeveneen miehistö. Ja itse purjevene lastattiin rahtilaivaan ja tuotiin meren yli. Näin muovia rahdattiin taas.

    Ehkäpä gretan ja sen kavereiden pitäisi keskittyä oikeisiin asioihin ja itse tehdä asioilleen jotain eikä vain pitää mölyä. Nimittäin, jos ne itse jättävät lentelemättä ja ostelematta Kiinasta, se on ilmastoteko. Ei ne televisiokamerat ja kovaääniset euroopassa synny. Ne tehdään Kiinassa. Ja se energia niiden käyttöön, se tulee ydin- tai hiilivoimaloilta.

    Niin että, tyttöraasu voisi mietiä elämänsä suuntaa uudelleen. 10 vuoden päästä tuolle nauretaan avoimesti. Sen saa palkaksi kun oiken riehuu.

  2. Maalais kunnista se pelastus lähtee ja vapaamuurari rotat on peloissaan! Suojeluskunnissa kytee ja nappia tulee otsaan ja armeija ei ikinä tule lähtemään suojeluskuntalaisia vastaan vaikka vapaamuurari petturit tulee sanomaan! Ja moni oppii tämän jälkeen arvostamaan metsästystä niinkuin amerikoissa vaikka juutalaiset ovat tuhonneet melkein kaiken siellä! mutta kommunistit eivät aseista tule pääsemään eroon ja tilanne jenkeissä missä jutkut ovat ottaneet täyden vallan on aseet, niinku suomessa!

    • Empä tiedä. Olen aina sanonut että eivät hullut ole vaarallisia, vaan niitä hännystelevät ihmisjoukot.

      MIetippä tätäkin tilannetta: Greta sanoo että ”me pysäytämme lentoliikenteen ystäviemme kanssa”. Se ei itse tee mitää laitonta, vaan sitä hännystelevät ihmiset syyllistyvät rikokseen. Greta tai sen tukijoukot eivät maksa ihmisten sakkoja tai korvausvaatimuksia, eivätkä puolusta näitä oikeudessa.

      Mahdollisten pidätysten ja muiden sanktioiden jälkeen Greta julistaa:”Me teille sen, me voitimme”. Julistaa mistä? Ruotsista!!! Tulee mieleen Stalin ja hänen puheensa. Vieraan maan henkilö vaikuttaa toisen maan asioihin.

      Jos Greta mölyäisi omassa kylässään eikä kukaan uutisoisi sen kohkauksista niin paikalliset vaan nauraisi sille. Mutta kun taustajoukkoihin kuuluvat henkilöt politikoista mediaan, niin näyttävyys on taattu. Yhtä taattu kuin AfD:n nousu.

      Kukaan ei pomppaa tuntemattomuudesta puolessa vuodessa yleisen tietoisuuteen, ellei oligarkit niin halua. Ja aina kun oligarkit on kyseessä, niin niillä on aina joku agenda.

      • Ei kannata unohtaa että tuo jälkijättöinen kersa ja vanhempansa kuuluu antifaan ja se näkyy tässäkin jutussa, eli pesun kesväviä terroristeja.

  3. Ihmettelinkin jo hetken että missä on Greta, mutta tämä lentopelkoinen teini tulikin lentäen takaisin kotiin, en tiedä onko tästä missään kerrottu, ei varmaankaan kun ei kuulu agendaan.

  4. Thunberg ei tue ketään. Tyttö parka on vain peltirumpu, jonka taustapiru Soros vetää käyntiin rahoittamassaan sekasorrossa.

  5. Tuli mieleen jokin Rotschildien oikean käden Soroksen junailema BREXIT:in ja ehkä koko Windsor-Tudorien imperiumin sabotaasiyritys. Rotschildit, Windsor-Tudorit sekä Romanovit käyvät katkeraa valtataistelua keskenään maailman herruudesta. Jos ilmailuliikenne lakkautetaan, niin kyllä silloin vaivutaan jos nyt ei ihan kivikaudelle niin ainakin takaisin 1800-luvulle.

    • Ei pidä, sillä terroristi on ansainnut tasan kaiken mitä saa, ihan sama mikä jälkijättö on.

  6. Hullu on nykyaika.
    Hullut terroristit tekee mitä haluaa ja vielä tulee mitä luultavammin saamaan tuo ritsa terroristi Nopel palkinnon teoistaan.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.