Jari Aarniota epäillään murhasta – Esitutkinta on valmis ja juttu siirtyy syyteharkintaan

6
Helsingin Vuosaaressa lokakuussa 2003 tapahtuneen Volkan Ünsalin palkkamurhaan liittyvä uusi esitutkinta on valmistunut, jälleen kerran. Asia siirtyy syyteharkintaan Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Jutussa on tehty lisätutkintaa asianosaisten toimittamien loppulausuntojen ja lisätutkintapyyntöjen johdosta.

Esitutkinnan perusteella kahta henkilöä on syytä epäillä asiassa murhasta ja yhtä henkilöä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Virkavelvollisuuden rikkomisesta on ollut aiemmin epäiltynä myös toinen henkilö, mutta hänen osaltaan asiassa ei ole enää syytä epäillä rikosta. Epäilyksen alaiseksi jäänyttä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta huumeyksikön päällikön kahta alaista poliisimiestä sen osalta, etteivät he ole saatuaan tietoon esimiehensä laiminlyönnit saattaneet esimiehensä toimia syyttäjän arvioitavaksi.

Poliisista on ilmoitettu, etteivät tutkinnanjohtajat tiedota asiasta enempää.

Kuitenkin Helsingin huumerikosyksikön entistä päällikköä, Jari Aarniota epäillään murhasta. Aarnio istuu parhaillaan vankilassa mm. huumausainerikoksista. Siitäkin huolimatta, että hovioikeus kaatoi miehen niskaan 10 vuoden tuomion jo aiemmin törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä petoksesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta saadun kolmen vuoden tuomion lisäksi, istuu Aarnio tuomiostaan vain pienen osan.

Koska Aarnio on niinsanottu ”ensikertalainen”, istuu hän tuomiostaan tuttuun tapaan puolet. Ex-poliisipäällikkö on kuitenkin istunut tutkintavankeudessa kolme ja puoli vuotta, joten puolikkaastakin on jo puolet istuttu. Mikäli murhasyyte menee läpi ja tuomio tulee, pysyy Aarnio kuitenkin lukkojen takana vielä hyvän tovin.

Viimeksi samaisen esitutkinnan päättymisestä on uutisoitu viime huhtikuussa, mutta ilmeisestikään tuolloin asia ei vielä ehtinyt edetä syyteharkintaan. Mainittuun asianosaisten loppulausuntojen koluamiseen on kulunut ilmeisen paljon aikaa, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä kaikki epäillyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

Lähde: Poliisi, yksityinen

Aiheesta lisää:

Jari Aarnio epäiltynä Volkan Ünsalin palkkamurhasta

6 KOMMENTIT

  1. Vieläkin ihmettelen et kui hänel on ensikertalaisuus päällä vaikka istui trevokin jutustaki… Eikös trevokin juttu ollu ensikerta??

  2. Ne tuomiot on yhdistetty. Trevocista tuli 3 vuotta ja muusta 10 vuotta eli yhteensä 13 vuotta. Sen takia on vielä ensikertalainen. Ihan hyvä huomio sinänsä

  3. Aarnio on syntipukki. Valkokaulus rikollisten tekoset on sälytetty Aarnion selkään. Huumeiden tsunami valtasi maamme kun Aarnio pistettiin linnaan torjumasta kokoomuksen ja demareiden huumebisneksiä.

  4. Jospa poliisi siivoaisi ensin ”omat nurkkansa” ennen kuin alkaa solvaamaan rehllisiä ja heidän (poliisit) palkkansa maksavia kunnon suomalaisia, joiden suojeleminen on poliisikunnan päätehtävä, eikä pullakahvittelu rotumuukalaisten kanssa kuin suojellen heitä kaikelta rikosvastuulta.

  5. Toivon että sosiaalinen media siirtyisi käytäntöön jossa henkilöt kirjoittaisivat omalla nimellään. Perusteluna on se että ylilyönnit poistuisivat ja epämääräinen sananvapaustulkinta ei aiheuttaisi kansalaisille päänvaivaa. Nykyinen tulkinta on käytännössä se että tiettyjä ryhmiä suojellaan ja toisia ei katsota hyvällä silmällä. Oikein on että kaikenlaiset mielipiteet sallitaan tai sitten ei mitään.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.