Kolumni: Kun eto-Antti Paateron bussin alle heitti

Kun tänään aloitin perinteiseen tapaani aamuni kahvilla ja uutisia lukemalla, olin lähes varma, että Raimo Helmisen siirtyminen TPS:n päävalmentajaksi ensi kaudelle olisi sekä päivän mielenkiintoisin, että yllättävin uutistapahtuma. Väärässäpä olin, nimittäin Antti Rinne veti pohjat tiedotustilaisuudellaan…

On se eto vesseli se Antti… Kun Rinne aikanaan pyrki SDP:n puheenjohtajaksi, sanoi hän, ettei häntä ole koskaan syytetty, tutkittu tai tuomittu mistään. Tuolloin Ammattiliitto PRO:n puheenjohtajana toiminut Rinne valehteli silloinkin päin naamaa, mutta mitäpä noista… Muutama kymppitonni sinne tänne. Tästäkin huolimatta eto-Antti tuli valituksi puheenjohtajaksi ja loppu on historiaa, ainakin tavallaan.

Vaalien alla Rinne piti demareiden punaista lyhtyä yllä ja kertoi, ettei hyväksy minkäänlaisia heikennyksiä työntekijöiden työehtoihin. Hallituksen oltua muutaman kuukauden ikäinen, Posti oyj siirsi työntekijöitään halvemman sopimuksen piiriin. Rinne esitti tietämätöntä ja heitti oman ministerinsä bussin alle pelastaakseen oman pallinsa. ”Minä olen hyvä, paras suorastaan. Paatero on paska ja Postissa ollaan huijareita!”-Oli Rinteen tiedotustilaisuuden henki. Kukas sitten tietää, jos ei pääministeri?

Rinteen puolueen kannatus on sulanut kuin auton hanskalokeroon heinäkuussa unohdettu eskimopuikko ja siitäkin huolimatta eto-Antti pystyy hymyilemään rentoa hymyään ja laukomaan ”melko varmoja oletuksia” ja puolitotuuksia kuin vettä vaan. Sitä tässä mietin, että mikähän riittäisi siihen, että hallitus eroaisi tai Rinne tunnustaisi, että hänessäkin on vikaa niin ihmisenä kuin poliitikkona (minusta on täydellisen relevanttia erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan)? SDP:n ja Rinteen arvomaailma kestää ydinsodankin, kunhan heitä ei voida syyttää sen aloittamisesta…

Onnea Raimo Helmiselle uudesta pestistä, olin aidosti yllättynyt ja sitä ei ole helppoa saada aikaiseksi. Onnea myös eto-Antille oman perseen pelastamisesta, melkoinen suoritus siihen nähden, että kusi valui jo snorkkelin suusta sisään.

Petri Perta

Nykysuomi-nettilehden päätoimittelija

11 thoughts on “Kolumni: Kun eto-Antti Paateron bussin alle heitti

  • 29.11.2019 at 15:05
    Permalink

    Yllättäviä sanavalintoja. Vaikkakin snorkkeli ankalle sopikin.

    Reply
  • 29.11.2019 at 16:05
    Permalink

    Ministeri kantaa vastuunsa ”sairastumalla”.

    Reply
  • 29.11.2019 at 18:34
    Permalink

    No johan nyt. Onko ihmisten pää niin umpiluuta, että heille riittää, että Rinne asettui kameroiden eteen ja sanoi jotakin. Vaikka olisi luritellut Säkkijärven polkan ulkomuistilta. Ilmeisesti ketään ei jaksa kiinnostaa, millaisella rehellisyydellä ja yastuuntunnolla tätä maata johdetaan, ja millaisia päätöksiä pääministerin tietämättä koskien valtionyritysten työehtoja jatkossa tehdään, kunhan joulukortit ehtivät perille?

    Reply
  • 30.11.2019 at 05:51
    Permalink

    Sen arvasi kun tätä feministihallitusta väsättiin. Kova hinku vallan piireihin vaikka kokemus ja koulutus (päihdehoitaja!) eivät riitä. Vastassa on EK:n kouluissa koulittuja psykopaattisa ammattijohtajia. Mutta tuo että jäädään heti sairauslomalle, väännetään itkua pienistä vastoiskäymisitä, on näköjään levinnyt aivan ylemmille tasoille. Antaa hyvän singnaalin ulospäin että näin voi tehdä myös oikeassa työelämässä.

    Reply
  • 1.12.2019 at 23:18
    Permalink

    Vallankahvassa olevien maanpetturien johdolla EU-diktatuuria täydellistetään salakavalasti pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta:

    ”Perussuomalaisten kansanedustaja Vallin: ”Näen, kuinka Suomea ajetaan EU nimiseen liittovaltioon” | Mielipide

    ”Haluan kertoa teille tämän, koska painaa mieltä. Talousvaliokunnan jäsenenä näen joka viikko kuinka Suomea ajetaan EU nimiseen liittovaltioon,” kirjoittaa kansanedustaja Veikko Vallin FB-sivullaan.

    ”Kun liityimme EU:hun, niin meille sanottiin ettei tule liittovaltio, ei yhteisiä velkoja, ei pakkotaakanjakoja, jne. Nyt ne tulevat salakavalasti hivuttamalla, sopimus ja direktiivi kerrallaan.

    Lähestymme tilannetta, jossa Suomen eduskunnalla ei ole YHTÄÄN päätösvaltaa. Jos menemme liittovaltioon, ovat Suomen eduskunnan tekemiset pelkkää teatteria ja kansanedustajien toimet vain turhia palkkiovirkoja.

    Presidenttimmekin puhuu jo, kuinka hänen mielestä Suomen presidentin valtaoikeuksia pitäisi vähentää. Eli siirtää nekin EU:lle. Niinistökin näyttää olevan jo antautunut.

    Britit ovat lähdössä EU:sta, koska haluavat päättää itse lakinsa, kauppasopimuksensa, maahanmuuttonsa, veronsa, kalastusoikeutensa, ja niin edelleen.

    ARVOSTAN brittejä ihan kattoon saakka. Vahva kansakunta, joka ei taivu globalistieliitin ja pankkiirien pirullisen suunnitelman edessä. Toivon kovaa Brexitiä. Se antaa toivoa, että Suomikin voisi jonain päivänä olla taas ITSENÄINEN KANSALLISVALTIO.” ��

    ”Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että EU olisi kauppaliitto,” Vallin lisää kirjoituksensa lopuksi.”

    https://mvlehti.net/2019/10/16/kansanedustaja-vallin-naen-kuinka-suomea-ajetaan-eu-nimiseen-liittovaltioon-mielipide/

    Ks. myös britti-patriootti David Noakes: ”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://eutruth.org.uk/

    Reply
  • 1.12.2019 at 23:19
    Permalink

    ”Rappareita Jäiwtin oomme kaikki”.. laulaa nykyhallitus kuorossa.

    ”I’ve had the occasion of meeting several Masons over the years and my verdict is: Losers all. From what I’ve witnessed, talentless or lazy people join this ”fraternal order” because they want an easy way to material success. It’s a haven for deadbeats.

    In their system, a Mason’s first duty is to one of their ”brothers.” Thus, when one of them needs a job, he gets one regardless of his qualifications. He then must ”perform” for his lofty status by trading in his honor, morals, etc and doing whatever is asked of him. If the task(s) is so done and is approved of, he gets his reward -usually the granting of a wish or desire within the company. Anyone else working alongside the Mason ends up doing all his work. No support from management, no objections entertained.

    The Order always has several high-ranking executives under their thumb and these weaklings-in-spirit protect the more feeble and easily controlled ones beneath them.

    It was my father who warned me about Masons. He said they were in all the utilities, boardrooms and any institutions where decisions affecting a lot of people were made. Maybe that explains why our society, country, and civilization is so screwed up..”

    https://www.heartcom.org/bankster2.htm

    Reply
    • 1.12.2019 at 23:41
      Permalink

      Eräs erinomainen kirja rappareista:

      ”Architects of Deception: The Concealed History of Freemansory” eli ”Petoksen arkkitehdit: vapaamuurariuden salattu historia” on pdf-muodossa vapaasti ladattavissa seruraavasta: https://www.bibliotecapleyades.net/archivos_pdf/architects-deception.pdf

      Kirjan tekijä Jüri Lina joutui aikoinaan pakenemaan ”väärinajattelijana” Neuvosto-Virosta.

      Reply
      • 1.12.2019 at 23:47
        Permalink

        Kun Talvisodan alkamisesta on kulunut 80 vuotta, niin sopinee viitata Viroa koskevaan historiatietoon, jota voi tarjota luettavaksi erityisesti niille viher- ja muille kommunisti-luupäille, jotka maamme kansanmurhalta pelastaneita sotaveteraaneja halveksien hokevat ”Mitäs löitte päänne Karjalan mäntyyn” – vastaava olisi aivan varmasti kohdannut Suomea ilman veteraanien uhrautuvaa panosta:

        ”Viron miehitys 1939-41”,
        https://jput.fi/Viron_miehitys_1939-41.htm

        Reply
      • 1.12.2019 at 23:54
        Permalink

        Seuraavassa on eräs Jüri Linan tekemä elokuva vapaamuurarien tuella pystytetyn kommunismin kauheuksista. Se pohjautuu hänen samannimiseen kirjaansa, joka puolestaan tiukasti pohjautuaa historiallisiin dokumentteihin. Siinä on selostus erittäin selvällä ruotsinkielellä ja englanninkielinen tekstitys. Elokuvasta saa varmasti paljon irti, vaikka ei kunnolla noita kieliä hallitsisikaan:

        ”In The Shadow of Hermes: Secrets of Communism”,

        Reply
  • 29.8.2020 at 11:54
    Permalink

    I’m really inspired with your writing abilities as smartly as with the format on your weblog. Is this a paid theme or did you customize it yourself? Either way stay up the excellent high quality writing, it is rare to peer a nice blog like this one nowadays.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.