Jari Vuorinen: Onko demarit enää työväen asialla?

Demarit ei ole enää työväen asialla, siltä näyttää, että työväki on unohdettu tyystin eurohuumassa.Ainoa joka ajaa myös työväen puolta kunnolla on kansallismieliset perussuomalaiset, sillä kokoomuskin haluaa olla luomassa halpatyömarkkinoita.
Postigate on esimerkki hallituksen epäonnistumisesta ja ps:n onnistumisesta työväen hyväksi, koska ps on vastustanut halpatyömarkkinoita alun alkaenkin ja nimenomaan sitä ps vastusti myös Postigatessa. Helposti unohtuu tämä meneillään olevaan hallituskriisiin ja hälinään. Vihreiden vetäessä hiildioksidihenkosia kuin vanha vaari klubia suupielessä.Vihreitä mahtuu klubiaskiin 24 ja vielä käy kopina,sanois vaari.
Myös oppositiosta voi vaikuttaa ja ps vaikutti.Olisi mielenkiintoista tietää teoreettisesti miten kookomus olisi hoidellut saman halpatyöllistämisasian, jossa demarit epäonnistuivat. Ehkä kokoomuksella on enemmän taloustaitoa, joten homma olisi hoideltu toisella tapaa ja työväen epäonneksi olisivat ehkäpä onnistuneetkin näissä niin jo joka paikkaan pesiytyneissä hämärän rajamaiden puuhissa. Sana kleptokratia on mainittu.
Vaikuttaa siten onnekkaalta tietystä näkökulmasta, että kookoomus on oppositiossa, sillä se voisi onnistua siinä missä hallituspuolue sdp epäonnistui. Ennustamistahan tuokin on mutta jos eilisen tietää, on huominen helpompaa arvata. Aina kun luulee,että jokin juttu on taputeltu siltä erää, niin lisää pukkaa joka päivä. Politiikka on eriskummallinen jatkumo.
Jari Vuorinen Lohja Ojamo.

3 thoughts on “Jari Vuorinen: Onko demarit enää työväen asialla?

  • 4.12.2019 at 13:23
    Permalink

    ”Demarit ei ole enää työväen asialla,…” Kyllä, ei ole ollu sitä enää vuosikymmeniin!
    P Lipposen aikana se alkoi.

    Reply
  • 4.12.2019 at 14:05
    Permalink

    Hassu kysymys otsikossa. Niin kauan kun minä muistan, sossut eivät ikinä ole olleet työväen asialla. Ja jos joku on joskus kuvitellut että ne ajaisivat työväen asiaa, niin se on kyllä naiviuden huippu. Ei kai niin tyhmää ihmistä ole olemassakaan.

    Jo -70 luvulla kun olis SKP ja SKDL sekä SDP niin kaksi ensimmäistä halveksivat näitä ”kyynärpääpyrkyreitä”. Vapumarsseilalkin niihin pidettiin ”viiden metrin hajurako” eikä kukaan halunnut niiden kanssa keskutella. Niitä pidettiin jo silloin kansanpettureina. Mutta kun ne halus osallistaua vappumarsseille niin saihan ne marssia. Muka työväenpuolueena.

    Tosiasiassa jo silloin nähtiin että tähän ryhmään hakeutuvat kaikki jotka haluavat ajaa vain omaa etuaan ja kahmia itselleen mahdollisimman paljon hyvää tekemättä työtä. Siis elää loisena toisten lompakoilla. Eikä mikään ole muuttunut, oli jäsen sitten presidentti tai AY-johtaja. Sama ”mulle kaikki heti” kaava toistuu vuosienkin jälkeen.

    Ja ihmetyttää se eläkeläistenkin määrä jotka sossuja äänestivät. Näkyvissä oli attä Antti valehteli vappusatasesta ja että edessä oli veronkorotukset sekä hinnankorotukset, mutta silti niitä piti vaan äänestää ”kun ne lupas se satasen korotuksen”. Eläkeläiset ampuivat omaan jalkaansa, mutta elämä on valintoja. Ja luonto poistaa heikot yksilöt.

    Reply
  • 4.12.2019 at 19:02
    Permalink

    Kuntainliiton listoilla elämäntyönsä tehnyt jo edesmennyt äitini tapasi aina sanoa demareista, että ”Pyh, ne ovat pikkuherroja” tai ”Rusettikaulaisia homoja”. Työskentelin itse työttömien yhdistyksessä joskus vuosituhannen alussa ja totesin itse, että demarit pitivät lähinnä kaupungin, työvoimaviranomaisen ja TE-keskuksen puolta, ei työttömien tai duunariportaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.