Lakikirjan porsaanreiät: Vankilasta karanneen raiskaajan ei tarvinnut istua tuomiotaan loppuun

Ruotsin oikeusjärjestelmästä on paljastunut melkoinen porsaanreikä tuomitun seksuaalirikollisen karattua vankilasta. Raiskauksesta tuomitun miehen ei nimittäin tarvinnut suorittaa vankeustuomiotaan loppuun karkaamisensa jälkeen. Syynä oli yksinkertaisesti Ruotsin lakiin kirjoitettu kohta siitä, että tuomio on pantava täytäntöön kymmenen vuoden kuluessa sen antamisesta.

R******s tapahtui keväällä 2009 uhrin oltua juhlaillan jälkeen kotimatkalla. Tuomittu oli tarttunut naista takaapäin ja raiskannut tämän. Tuomio oli melkoisen vaatimaton, kaksi vuotta ehdotonta vankeutta ja 85 kruunun vahingonkorvaukset uhrille.

Valitusten ja viivästysten jälkeen tuomio päästiin lopulta panemaan täytäntöön. Tuomittu päästettiin kuitenkin vain neljän kuukauden istumisen jälkeen lomalle jolta tämä ei koskaan palannut. Viime kesänä, kun tuomion julistamisesta tuli täyteen kokonainen vuosikymmen, ei tuomitun tarvitse enää pakoilla, sillä tuomio on vanhentunut ja raiskaaja saa kulkea nyt vapaana, lain suojelemana ”nuhteettomana” kansalaisena.

Toinen erikoinen yksityiskohta löytyy Expressenin mukaan viranomaisten papereista, sillä vaikka tuomittu ei ehtinut istua tuomiostaan kuin nelisen kuukautta, oli tällä alunperin kahden vuoden tuomiostaan enää kahdeksan kuukautta jäljellä. Arvaukset osuvat Suomenkin laista tuttuun tuomioiden ”kohtuullistamiseen” ensikertalaisille, jotka pääsääntöisesti istuvat tuomiostaan vain puolet.

Lähde: Expressen

2 thoughts on “Lakikirjan porsaanreiät: Vankilasta karanneen raiskaajan ei tarvinnut istua tuomiotaan loppuun

  • 8.1.2020 at 17:23
    Permalink

    On tärkeää antaa lievempi tuomio ensikertalaisille. Näin saadaan useampi aloittamaan rikollis-uransa, ja hallitus saa yhteiskunnan paremmin kehittymään toivomaansa suuntaan.

    Hallituksilla kun on yleensä kova taipumus muokata kansalaisista itsensä kaltaisia.

    Reply
    • 8.1.2020 at 17:27
      Permalink

      Toinen tärkeä asia on järjestää että rikoksista ei joudu kärsimään kuin vasta paljon myöhemmin. Mieluiten aikaisintaan puoli vuotta kiinni jäämisen jälkeen. Näin rikoksen toteuttaja ei tunne akuuttia pelkoa rangaistuksesta, ja voi helpommin ryhtyä pahantekoon.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.