EU jouduttaa ”Green dealia”

    2
    EU:n maatalousministerit keskustelivat vihreän kehityksen ohjelmasta (ns. Green Deal) maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa Brysselissä maanantaina 27. tammikuuta. Vihreän kehityksen ohjelman esittelivät neuvostolle komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans ja maatalouskomissaari Janusz Wojciechowski. Vihreän kehityksen ohjelman lisäksi kokouksen aiheena olivat CAP:n siirtymäkauden säännöt.

    Suomea kokouksessa edustanut maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä korosti kokouksessa, että vihreän kehityksen ohjelman tarkemmat vaatimukset tulee olla jäsenmaiden tiedossa heti kun mahdollista. ”On tärkeää, että pystymme huomioimaan tulevat ympäristö- ja ilmastovaatimukset ajoissa kun laadimme kansallisia CAP-suunnitelmia”, ministeri Leppä toteaa. Suomi nosti esiin myös metsien roolin vihreän kehityksen ohjelmassa ja peräänkuulutti tarvetta itsenäiselle ja vahvalle  EU:n metsästrategialle.

    EU:n jäsenmaat vaativat komissiolta riittävää rahoitusta kasvavien ilmastovelvoitteiden korvaamiseksi. ”Ei voi olla niin, että viljelijää vaaditaan tekemään enemmän ja enemmän, mutta rahoitusta leikataan”, ministeri Leppä linjaa.

    Ministerit keskustelivat myös yhteisen maatalouspolitiikan eli CAP:n siirtymäkauden asetuksesta. Jäsenmaat tukivat neuvoston uuden puheenjohtajamaan Kroatian tavoitetta edetä mahdollisimman nopeasti, jotta siirtymäkauden säännöistä päästäisiin sopuun neuvoston ja parlamentin kesken riittävän ajoissa. Suomi taas tuki vuoden mittaista siirtymäkautta vuodeksi 2021, minkä jälkeen uudistetut CAP-säännöt tulisivat voimaan.

    Ministerit tapasivat kokouksen yhteydessä myös Yhdysvaltain maatalousministeri Sonny Perduen.

    Lähde: MMM

    2 KOMMENTIT

    1. Tullaanko täällä tekemään samat virheet kuin ”Green Deal” -edelläkävijämaissa Australiassa ja USA:n Kaliforniassa.

      Molemmissa paikoissa metsäpalojen raivo ja laajuus johtui metsänhoitotoimenpiteiden laiminlyönneistä ilmastonmuutostalkoiden vuoksi. Metsien piti antaa kasvaa umpeen pienempääkin kasvillisuutta, joka kuivuessaan palaa rajusti, eikä saanut raivata palokujia mahdollisten palojen rajaamiseksi.

      Lisäksi Australiassa vain 6% paloista havaittiin luonnollisiksi. Muut olivat ihmisten sytyttämiä. Asiasta kiinni jääneet ilmastonmuutos-alarmistit leuhkivat miten olivat toimineet sankarin lailla.

      Ilmastonmuutos-alarmistisia mielenosoituksia pidettiinkin Australiassa palojen tiimoilta!

    2. Yhdysvalloissa demokraatit (lue:bolsevikit) kannattavat ja ajavat väkivaltaisesti kyseistä ”green dealia”. Joka itse asiassa on pelkkä ”viikunanlehti” alastomalle kommunistiselle järjestelmälle, joka vallitsi kylmän sodan aikana Neuvostoliitossa.

      Tällöin kaikki oppositio kokee saman kohtalon kuin Neuvostoliiton valtapiirissä kävi itä-euroopassa. Kyseinen tyrannia ja punainen diktatuuri merkitsee yksityisen omaisuuden valtiollistamista sekä sortopolitiikkaa viemällä yksityiseltä kansalaiselta kaikki länsimaiseen demokratiaan kuuluvat vapaudet, jotka ovat puhtaimmillaan kirjatut Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen v. 1776 kun se kävi ja voitti vapaustaistelunsa Ison-Britannian kruunua vastaan.

      Green deal tulee merkitsemään hulluudessaan kaikkien hintojen nostamista tähtitieteellisiin mittasuhteisiin niin, että tavallinen kansa kokee todellista köyhyyttä ja vaikeuksia jopa peruselintarvikkeiden hankkimiseksi. Tämä aikaan saadaan yksinkertaisesti sillä, mitä Suomen bolsevikki -hallituskin on jo tehnyt, eli verojen ja bensan hinnan nostoilla, jotka laajennetaan aina ”maailman pelastamiseksi” asuntojen lämmityskulujen verokohtelulla, joka nostaa ne pilviin. Tämä tahallaan aiheutettu keinotekoinen köyhyys, joka ilmenee jo nyt Hursin leipäjonolaisina. Tuleivaisuudessa niissä tulee jonottamaan kuin Neuvostoliitossa aikoinaan kauppojen edessä, kaikkien tavallisten kanta-eurooppalaisten armeijoita.

      Tästä säästyvät luonnollisesti EU-politiikot, jotka ovat tämän katastrofin synnyttäneet, muka siirtääkseen maailmanloppua, jotka rälläävät, syövät, juovat ja naivat mitä korskeimmin, sillä heillä on millä mällätä. Tästä esimakua on Ranskan ”keltaliivien” jo yli vuoden kestäneet mielenosoitukset globalisti ”aurinkokuningasta” presidentti Emmanuel Macronia vastaan hänen aikoessa nostaa dieselin hintaa 20% ja nyttemmin eläkkeiden laskemisella.

      Tähän syynä on niin Ranskassa kuin koko EU:n alueella Saksan tuhoamiseksi tehty liittokansleri Angela Merkelin tekemä päätös avata kaikki rajat haittamaahanmuuttajille eli islamilaisille terroristeille, jotka ovat murhanneet ja raiskanneet eurooppaa jo vuodesta 2015 lähtien.

      Tuo murhakultti tulee pärjäämään taloudellisesti, koska ainakin Suomessa heiltä ei oteta mitään pois, mutta sen sijaan kantasuomalaiset saavat kuolla vaikka nälkään, sillä edut ovat osoitetut ainoastaan itse ”herroille” ja ”rouville” sekä päänkatkojille.

      Nämä petturipolitiikot ovat tehneet pyhän valan itse suuren saatanan George Soroksen ja Angela Merkelin kanssa, jossa tuhotaan euroopan valkoinen kantaväestö ja tullaan vaihtamaan tyhmiin mulatteihin, joita juutalaiset saavat hallita orjinaan.

    VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.