Helsingin sanomat pahoitteli julkaisemaansa mielipidekirjoitusta – Ei sisällön vaan kirjoittajan vuoksi

Helsingin Sanomat julkaisi lehdessään 24.2 mielipidekirjoituksen nimellä ”Elisa Kaihovaara”. Kirjoitus oli otsikoitu seuraavasti: ”Kulttuurinnälkä ei lähde pelkällä kesäteatterilla” ja siinä otettiin kantaa maakuntien kulttuuritarjontaan tai oikeammin sen puutteeseen sekä puutteen tuomiin lieveilmiöihin…

”Kaihovaara” nosti esiin näkemyksen, jonka mukaan kulttuurillinen sivistymättömyys lisää mm. valtamedian ja ”parempien ihmisten” vihaamien ajatusten esiintymistä.

”Kulttuuri avartaa ja sivistää. Taas siellä, missä kulttuuri rapistuu, alkaa rehottaa populismi ja muukalaisvihamielisyys.” – toteaa ”Kaihovaara” kirjoituksessaan. Kaiketi sisältö oli kaikkinensa Hesarin arvojen mukainen, koska se sellaisenaan julkaistiin, mutta myöhemmin on käynyt ilmi, ettei ”Kaihovaara” ollut oikea ihminen laisinkaan…

Netissä modernin maailman menoa parodioiva ”nettipoliisi” Keijo Kaarisade on ottanut kunnian kyseisestä kirjoituksesta. Tämän myötä Hesari otti asiakseen pahoitella kirjoituksen julkaisemista koska se oli ”laadittu tekaistulla nimellä”. Ilmeisestikään nimimerkkien suojista ei hesarissa enää kirjoitella. Ei ainakaan vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade.

Koko draaman kaaren voit käydä lukaisemassa Keijo Kaarisateen fb-sivuilta.

2 thoughts on “Helsingin sanomat pahoitteli julkaisemaansa mielipidekirjoitusta – Ei sisällön vaan kirjoittajan vuoksi

  • 27.2.2020 at 17:55
    Permalink

    Satiiri on monesti aseista iskevin aikoina, jolloin silkka hulluus vallalla. Hyvä Keijo!

    Reply
  • 14.3.2020 at 22:09
    Permalink

    Brysselin Pravda ja Yle ovat Suomen johtavat joukkoharhautusmediat, joiden agendan kärkiaiheisiin kuuluu suomalaisen kansllisvaltiomme tuhoaminen vapaalla muukalais-, varsinkin afrikkalaisinvaasiolla.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.