Raikasta kotisi nopeasti otsonoinnin avulla

8
Kodin siivous ja puhdistus on muutakin kuin pelkkää pölyn ja muun lian puhdistamista. Aina ei nimittäin perusteellisellakaan siivouksella saa asuntoa puhtaaksi ja raikkaaksi. Niin sanotun näkyvän – ja jopa hieman kiinnittyneenkin lian – pystyy helposti poistamaan marketeista saatavilla yleispuhdistusaineilla. On kuitenkin hyvä olla apuna erityisesti kodin puhdistukseen kehitettyjä tehokkaita välineitä ja koneita, kuten höyrypuhdistimia tai korkeapainepesukoneita. Mikäli kodin vaivana on esimerkiksi tunkkainen haju, joka ei poistu pesun yhteydessä, on monissa tapauksissa harkittava tehokkaampien koneiden käyttöä. 

Siivouksen lomassa kotia on saatettu myös tuulettaa sen mitä olosuhteissa suinkin kyetään, mutta epämiellyttävä haju voi silti jäädä elämistä hankaloittamaan.

Otsonointi tehoaa pahoihin hajuihin

Asunnossa sitkeästi pysyvien epämiellyttävien hajujen ja muiden epäpuhtauksien poistoon on onneksemme kehitetty laite – Ozoneair-otsonaattori. Laitteen avulla voidaan suorittaa asunnon otsonointi. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että otsonin eli aktiivisen hapen avulla poistetaan hajun aiheuttaja. Otsonointi on luonnonmukainen keino poistaa hajuja. Prosessia voidaan verrata esimerkiksi siihen, kun ulkoilma tuntuu hyvin puhtaalta ukkosen jäljiltä. Siihen on syynsä, sillä ilma on puhdistunut aktiivisen hapen avulla haitallisista hiukkasista ja bakteereista. Tämä tarkoittaa samalla, että otsoni on myös luonnon oma keino puhdistaa ilmaa.

Ozoneair toimii nopeasti ja vaivattomasti

Otsonaattori puhdistaa ja neutralisoi huoneistosta kaikki hajua aiheuttavat mikro-organismit vain muutamassa tunnissa. Kun otsonia käytetään hajunpoistoon, hajun lähde samalla tuhoutuu, jolloin epämiellyttävä haju ei pääse palaamaan takaisin. 

Otsonaattori toimii myös erittäin helposti. Laite asetetaan puhdistettavaan tilaan ja kytketään pistorasiaan. Tämän jälkeen säädetään laitteen kiertosäätimestä puhdistettavan tilan koko ja painetaan laitteen käynnistys-painiketta. Sen jälkeen laite käynnistyy kahden minuutin kuluessa. Puhdistustoiminnon aikana tilassa ei saa olla ihmisiä, eläimiä eikä kasveja, joten ne tulee poistaa tilasta ennen toimenpiteen aloittamista. 

Laitteen generaattori täyttää puhdistettavan tilan aktiivisella hapella, joka leviää otsonoitavan tilan joka sopukkaan. Otsoni löytää huoneilmasta kaikki hajuja kantavat ainesosat sekä niiden aiheuttajat tuhoten ne kokonaan. Näin asunnon epämiellyttävä, tunkkainen tai muu häiritsevä haju poistuu pysyvästi. Jäljelle jäänyt otsoni muuttuu käsittelyn jälkeen takaisin tavalliseksi hapeksi kahden tunnin kuluessa käsittelystä. Tämän jälkeen tilassa puhdistettuun tilaan voidaan turvallisesti palata.

Koko asunnon otsonoinnin hyödyt

Kun otsonointikäsittely tehdään koko asuntoon tuhoten kaikki hajujen aiheuttajat, epämiellyttävät hajut katoavat pysyvästi. Otsoni myös pääsee sellaisiin paikkoihin, jonne tavallisin puhdistusmenetelmien avulla ei välttämättä olisi mahdollista. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi seinien välit sekä lattioiden aluset. Asunnon puhdistamiseen ei myöskään tarvitse käyttää vesieliöille vaarallisia tai ympäristölle haitallisia puhdistusaineita.  

Koko asunnon samanaikaiseen otsonointiin vaaditaan Ozoneair-tuotesarjan suurta kapasiteettia hyödyntävä otsonaattori. Suurin tiloihin onkin nimittäin valittavissa keskikokoinen Ozoneair Plus, jonka toimintakapasiteetti on suurimmillaan 60 m2  – tai Ozoneair Pro, jonka maksimi kapasiteetti on jopa 120 m2. Nämä otsonointilaitteet auttavat puhdistamaan kertaheitolla koko asunnon, jättäen jälkeensä vain puhtautta ja raikkautta. 

Onko menetelmä turvallinen?

Laite on turvallinen oikein käytettynä, joten toisin sanoen kuten minkä tahansa laitteen kohdalla, sen väärinkäyttö on vaarallista. Otsonia ei kuitenkaan tule koskaan suoraan hengittää, vaikka se koostuukin happiatomeista. Laitteen käyttöohjeissa myös kerrotaan, ettei puhdistettavissa tilassa saa toimeenpiteen aikana oleskella. Käsiteltävän tilan täytyy olla myös täysin ilmatiivis, ettei otsonia pääse karkaamaan niihin tiloihin, jonne sen ei ollut tarkoitus alunperin kulkeutua. 

8 KOMMENTIT

  1. Juutalaisilta on tullut käsky vapaamuurareille tarkoituksellinen sisällissota jonka jälkeen saadaan luotua uusi juutalainen mailman järjestys!! EI YHTÄÄN MITÄÄN MUUTA VITUN TYHMÄT ÄÄLIÖ LAMPAAT!! 109 maata ellei enempikin sama heimo karkoitettu nyt on jo pari sataa vuotta että ovat saaneet touhuta rauhassa kun läpeensä zombi kansa katsoo jääkiekkoä ja putousta! IHAN OIKEEN KAIKKI RAJAT AUKI JA HETI NÄILLE aivokuolleille lammaslaumoille ei oppi mene muuten perille!! Ja kunnolla se vittu litisimään gojimi aikoilta niin johan rupee se mtv3 pöllö teevee menemään kiinni!!!!!

    Ja toki tällä haetaan myös todellisten talousromahduksen aiheuttajien (juutalaisten pankkiirien) pakoreikää että lammaslauma kiinnittäisi huomion muslimeihin, corona vitukseen trumppii ym muihin kuin todelliset syylliset taas kerran käyttävät vanhaa taktiikkaa paetakseen vastuusta! ja 95% potkupallo/jääkiekko kansasta ei toki ymmärräkkään hevonvittua koko rahajärjestelmästä saati yhtään mistäkään muustakaan! goyim!

    Lässynlää mäkynen,halla aho ja teuvo tekee tehtäväänsä mihin persut alunperin perusteettiin! Aloittamaan sisällissota ja kertomaan päivänselviä asioita läpeensä juutalaisen median pesemällä kusi vittu aivokuolleelle kansalle!

    Kertoiko mäkynen rahajärjestelmästästä kenen hallussa ja mitä on vapaamuurarius ja ketä palvelee!! Oletteko massat oikeasti noin tyhmiä????
    Mäkynen, halla aho ja teuvo nauravat loosheissaan räkäisesti teille vitun ääliöille!!

    Mihinkään merkittävään paikkaan et pääse ilman juutalaisrotan hyväksyntää!!

  2. Outoa että vaarasta ei puhuta mitään. Ihme että noita hengenvaarallisia koneita myydään kuluttajille. Otsoni aiheuttaa syöpää ja tuhoaa ihmisen. Miettikää nyt itse jos puhutasn voimakkaasta kaasusta joka tappaa kaiken. Otsoni on sitä.

    • Miksei laajemmin myös puhuta palmuöljysä jota on lähes joka helvetin tuotteessa mitä marketista kotiin kannetaan.
      Tuo on maailmalla käytettävä polttoneste jota suomessa syötetään kansalle, aiheuttaa pelkkää syöpää.
      Tässä maassa syöpätilastot kasvaa melkein joka vuosia, eikä ole ihme kun syöpää aiheuttvia paskoja ammennetaan kansalle joka tuutista.

  3. Ei varmaan kukaan ole kuullut ikkunoista mitä kautta voi tuulettaa asuntoa, turvallisesti ilman syöpäkaasuja.
    Kämpän voi myskin kenties siivota, sekin taitaa olla utopiaa täällä kirjoittajille.
    Jos asunto imuroidaan joka viikko ja lattiat luututaan, se ei silloin myöskään tarvitse mitään helvetin syöpäkaasuja.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.