Lisääkö 5G turvallisuutta vai viekö se turvallisuuden kokonaan?

Viidennen sukupolven langaton verkko, 5G tekee tuloaan ympäri maailman. Siitäkin huolimatta, ettei edellinenkään, 4G verkko toimi vielä koko Suomessa, uuden verkon tuotteita kaupataan jo täyttä häkää. Suurimpien operaattorien osalta verkko kattaa lähinnä pääkaupunkiseudun ja joissakin tapauksissa muut suurimmat kaupungit. Huolimatta kaikesta hypestä 5G verkon ympärillä, sen nopeudesta ja sen tuomista mahdollisuuksista, teknologiassa on myös vaaransa…

Kuvittele maailma, missä kaikki on verkossa. Siis aivan kaikki, kotiovestasi autosi hallintalaitteisiin ja lääkepumpuista jopa ajatuksiisi. Kuulostaa scifi-elokuvalta ja pohjustukselta dystooppiseen fantasiamaailmaan, mutta todellisuus on toisinaan tarua ihmeellisempää.

Jos henkilötietomme ovat nyt alttiita joutumaan vääriin käsiin ja esimerkiksi identiteettivarkaudet ovat alati kasvamaan päin, kuvittele kuinka paljon tietoa sinusta kerätään tilanteessa, missä kaikkea liikkumistasi ja kaikkia aktiviteettejasi seurataan ja jopa ohjaillaan älylaitteidesi kautta.

Tietoturvan lisäksi toistaiseksi käytännössä tutkimattomia alueita ovat 5G verkon aiheuttamat säteilyvaarat, jotka voivat vaikuttaa ihmisiin aina syntymättömistä lapsista vanhuksiin. Valtio ei ole verkkojen turvallisuusriskeistä huolimatta jarruttanut 5G verkkojen rakentamista vaan iloitsee vuonna 2018 saamastaan 77 miljoonan euron nettotulostaan taajuuksien myynnistä operaattoreille.

Koekaniinin rooli on annettu verkkojen sisällä eläville kansalaisille joidenka autojen jarrut, insuliinipumput, yksityiselämä ja arkaluontoiset yksityiselämää koskevat tiedot ovat tulevaisuudessa periaatteessa kenen tahansa kontrolloitavissa ja saatavilla. Oheisella videolla käsitellään kriittisellä otteella 5G-verkon uhkia.

Ovatko jopa satakertaiset langattomat tiedonsiirtonopeudet sen arvoisia?

14 thoughts on “Lisääkö 5G turvallisuutta vai viekö se turvallisuuden kokonaan?

  • 15.3.2020 at 13:25
    Permalink

    5G -verkko julkaistiin Wuhanissa viime lokakuussa. Meni muutama kuukausi, ja ensimmäiset ”koronaviruksen uhrit” löydettiin.

    Miettikää:

    On olemassa patentti rokotteiden saamiseksi ihmisiin. Se perustuu juuri radiotaajuuksiin joita langattomissa verkoissa käytetään. Taajuusmoduloitu säteilykenttä avaa soluseinämiä ja rokotteet pääsevät sisälle. Mitä muuta voisi päästä sisälle? Voisiko tulla laaja kirjo oireita, niin että jotkut jopa kaatuvat katuun, ja useimmat saavat vain lieviä oireita?

    Kotiin jääminen suojaa verkoilta jos ei satu olemaan omaa langatonta nettiä, langattomia oheislaitteita tai kännykkää ahkerassa nettikäytössä.

    Onko sairaaloiden langattomien verkkojen vahvuuksia mitattu?

    Reply
  • 15.3.2020 at 14:05
    Permalink

    Kunhan nyt saisivat edes tun 4G:n toimimaan haja-asutusalueilla. Niin sitten voisi ruveta miettimään 5G:tä.

    Mutta kaupungeissa tilanne on erilainen. Ihmiset ovat säteilssä joka ylittää viranomaisten raja-arvot.

    Reply
  • 15.3.2020 at 14:13
    Permalink

    Mahdollista säteilyvaaraa on tutkittu paljon, mutta tulokset eivät vaan ole olleet kirjoittelijan toiveen mukaisia.

    Reply
  • 15.3.2020 at 17:24
    Permalink

    Voi hyvä Nykysuomi, miettikääpä vähän mitä julkaisette ilman lähdekritiikkiä! Olen aika järkyttynyt, että tällaisilla aivopieruartikkeleilla teette kovaa hallaa uskottavuudellenne, joka on aina yleensä perustunut hyvään asioiden analysointiin, toisin kuin tässä, jonka todentaminen suurelta osin pelkäksi olkiukoksi ei vaadi teknikon taitoja.

    ÄLKÄÄ YMMÄRTÄKÖ VÄÄRIN, itse siis vastustan 5G:tä, ennenkaikkea siksi koska se on 99% henkilöille täysin turha, ja erittäin kallis, jota joutuvat sitten jonkunlaisen subvention kautta maksamaan sitä tarvitsemattomat, sillä tuo vähäinen tarvitsijoiden määrä ei todellakaan riitä asiakasmaksuillaan kustantamaan 5G-infran pystyttämistä. 5G-infraa tuntuvat suomalaiset operaattorit jonkunlaisella kartellilla puuhaavan, ja sen käyttäjille subventoituja hintoja kompensoivat sitten operaattoreiden 2G/4G/lankaverkko- ja lisäpalveluasiakkaat, ja en tiedä onko jopa valtio (=verorahat) mukana tukemassa 5G-verkkojen pystyttämistä, ”koska innovatiivinen Suomi”.

    Mutta jos olette ollenkaan huomanneet, valtamedian kaikki vähäinen uutisointi 5G:stä on ollut juuri tätä samaa aivopierua. Tätä sitten ovat jostain syystä monetkin vaihtoehtomediat (nyt jopa Nykysuomi) erehtyneet propagoimaan ilman minkäänlaista kriittistä analyysiä. Mutta kysehän on ilmiselvästi siitä, että tällaiset väittämät voidaan jälkeenpäin ampua alas hyvin maallikoillekin ymmärrettävällä argumentoinnilla, ja näin viedä uskottavuus kaikilta 5G-kriitikoilta ja leimata kaikki 5G:n vastustajat ”huuhaaseen uskoviksi salaliittoteoreetikoiksi”.

    Nyt sitten itse asiaan, tekniseen tarkasteluun. Artikkelissa kirjoitetaan: ”Kuvittele maailma, missä kaikki on verkossa. Siis aivan kaikki, kotiovestasi autosi hallintalaitteisiin…” Juuri tämä on se mantra jota hoetaan näissä kaikissa huuhaa-artikkeleissa, vähän erilailla muotoiltuina versioina. Ja usein puhutaan ihan siitä käytetyllä virallisella termillä: IoT, Internet of Things, esineiden internet. Ja usein höpistään vielä, kuinka niihin kuuluvat myös itseajavat autot, ja että ”5G mahdollistaa IoT:n”.

    Viimeinen lause on täyttä puppua, ja IoT täysi olkiukko, se kun ei liity 5G;hen mitenkään, vaan on ollut mahdollista ja olemassa jo iät ajat, aluksi – ja monien laitteiden osalta vieläkin – LANGALLISILLA yhteyksillä, ja yhtäältä 2G:llä, 3G:llä, ja tänä päivänä suurimmalta osin WiFi:llä, yhdistettynä lähellä olevaan tukiasemaan jolla se on yhdistetty johonkin nettiliittymään.

    5G ei tule millään tavoin vaikuttamaan tähän laitteiden suorittamaan tiedonkeruuseen, vakoiluun, ym. ikäviin ilmiöihin, jotka osin ovat todellisuutta jo tovin olleetkin, ja tulevat varmasti kehittymään pahempaan suuntaan, mutta 5G:llä ei ole siihen minkäänlaista vaikutusta, sillä ainoa sen tuoma toiminnallinen muutos on nopeuden lisääntyminen. Tällä ei taas ole minkään sortin merkitystä IoT-laitteisiin monestakaan syystä:

    – Ensinnäkin IoT -laitteiden tarvitsema datamäärä on olemattoman pieni, kotiovi voi kertoa yhdellä bitillä onko se auki vai kiinni, toisella onko se lukittuna vai lukitsematta, ja oikein deluxe-malli vielä lähettää kuvaa ovisilmäkamerasta. Nämä kaikki ovat onnistuneet ongelmitta iät ajat ilman 5G:tä. Auton jarruun en keksi edes kameran veroista datamäärää, siitä saadaan ehkä tavun-parin lämpötilatieto ja liikeradan seuranta. Ei tarvitse 5G:tä.

    – Vain harva IoT-laite muutenkaan tullaan ylipäätään kytkemään verkkoon yhtään millään mobiilidataliittymällä (jollainen 5G on, aiempien G:iden joukossa), sillä 5G-liittymää ei kukaan eikä mikään tule koskaan tarjoamaan ilmaiseksi, sen koommin kuin nykyisiäkään mobiilidataliittymiä. Rahaa niillä on tarkoitus tehdä ja niiden tuottaminen aiheuttaa kuluja. Tämän vuoksi aina tähänkin asti on nettiliittymiä otettu yleensä aina vain yksi kappale per henkilö (matkapuhelin) ja yksi per käyttöpaikka siellä missä halutaan käyttöpaikkakohtainen liittymä (kodin tai yrityksen tiloissa oleva langallinen laajakaista tai ”mokkula”). Näistä sitten jaetaan Wifi:llä tai langallisella yhteydellä nettiyhteys kaikkiin nettiä tarvitseviin laitteisiin, olipa se PC, tabletti, tai IoT-laite.

    – Niissä harvoissa tapauksissa, missä IoT-laite ei pysy kodin tai yrityksen verkosta tahi haltijansa matkapuhelimesta jaettavan yhteyden kantoalueella, eli tarvitsee todella oman liittymänsä, niin ei niihin 5G-liittymiä oteta, vaan halvempi, hitaampi vanhemman polven liittymä joka riittää IoT-käytössä lähes järjestään.

    – Ja edelleen, jos jossain aivan erikoistapauksessa johonkin ”yksinäiseen” IoT-laitteeseen todella tarvitaan se 5G-liittymä, niin ei sen tiedonkeruu- ja vakoilupotentiaali poikkea millään tavoin näistä pitkään jo olemassaolleista IoT-laitteista, jotka on yhdistetty internetiin, ja joista monet yritykset ovat harjoittaneet tiedonkeruuta suurena bisneksenä jo pitkän aikaa. Ei mitään uutta auringon alla, eikä 5G muuta asiaa suuntaan eikä toiseen.

    – Pohjanoteeraus näissä höpinöissä on tuo mainitsemani paljon hoettu väittämä itseajavista autoista, jotka ”kuuluvat IoT-laitteisiin, jotka ’5G mahdollistaa’ ”. Itseajavat autothan ovat olleet teknisesti olemassa myös jo pitkän aikaa, joskin sisältävät niin paljon epävarmuustekijöitä ettei niitä ole toistaiseksi sallittu käytettäväksi ainakaan ilman selväpäistä kortillista kuskia. Poikkeuksena on joitakin suljetulla alueella/piirissä käytettäviä, jotka ovat myös olleet jo tovin toiminnassakin – ilman 5G:tä! Esimerkkeinä jokin vastikään tv-uutisissa esitetty tehdasalueella itseajava kuorma-auto/rekka tavaransiirtoon, sekä jo jokusen vuoden Israelin rajoja itseajaen partioiva Ford-maasturi.

    Itseajavat autothan lähtökohtaisesti perustuvat offline-karttatietoon ja ympäristön anturointiin, hurjaa olisikin jos se perustuisi internet-pilviohjaukseen, se vasta varsinainen riskitekijä olisikin. Olkoonkin, että ”augmentointia” eli ”lisättyä tietoa” voidaan tietenkin suoltaa netin kautta ja tokihan netti on varmasti monissa itseajavissa autoissa ihan muistakin syistä, kuten on jo pitkään ollut monissa aivan tavallisissakin autoissa, eli IoT-laitteita niiltä osin ovat, mutta itseajavuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ja hädin tuskin yhtään mihinkään 5G:tä kaipaavat.

    Siispä loppukaneettina todettakoon, että 5G:tä on vähintääkin aiheellista kritisoida, mutta ei millään puutaheinääpaskalla, joka vain ja ainoastaan syö uskottavuuden 5G-kritiikiltä ja antaa eliitille aiheen sivuuttaa kaikki 5G-kritiikki, mikä tällä on tarkoituskin.

    Reply
    • 16.3.2020 at 02:20
      Permalink

      Viittaan edelläantamaani kommettiin, joka siis on mielestäsi puutaheinää?

      Reply
      • 16.3.2020 at 08:05
        Permalink

        No kannattaisi lukea mitä kirjoitin, niin ei tarvitse kysellä tyhmiä. Mihinkään sinun edelläkirjoittamaasi en ole ottanut mitään kantaa.

        Sen sijaan kerroin varsin selvästi että puutaheinää on sinänsä aiheellisten IoT-tiedonkeruuseen liittyvien kauhukuvien yhdistäminen 5G:hen, jonka kanssa sillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä.

        Ja samoin kerroin, että vastustan 5G:tä, ja että sen kritisointi on aiheellista, jolta taasen tämä puutaheinääpaska syö uskottavuutta, mikä on näiden puutaheinääkirjoitusten tarkoituskin, Ja typerästä kysymyksestäsi päätellen sinä olet varmaankin mukana kyseisessä myyräntyössä, 5G-toimijoiden palkkalistoilla. Muuta selitystä en keksi moiseen trollailuusi, jossa näet minun sanoneen jotain mitä en ole sanonut, ja samalla et ilmeisesti muka tajua myöskään kertomaani, jo maalaisjärjelläkin täysin selvää asiaa, että IoT ja 5G ovat mahdollisine haittoineen täysin toisistaan riippumattomia.

        Reply
  • 15.3.2020 at 23:49
    Permalink

    Nykysuomi raportoi ansiokkaasti. Vain täysi idiootti luottaa viranomaisiin. 5 G laittaa ihmisen elimistön kiehumaan. Ilmeisesti 5 G verkkoa käytetään labrassa kehitetyn koronan kanssa terrori aseena kansakuntia vastaan.

    Samaan aikaan täytyy olla tarkkana ettei rajan yli pääse livahtamaan epätoivottua ainesta. Odinit on sulkemassa rajan jos on merkkejä siitä että 2015 matuinvaasio toistuu. Täysi tuki tälle isänmaalliselle toiminnalle. Soldiers of Odin Suomen suojana. Autetaan näitä Odinin sotilaita.

    Reply
    • 16.3.2020 at 08:12
      Permalink

      Nykysuomi yleensä raportoi ansiokkaasti, tämä tapaus on ikävä poikkeus (katso aiempi kommenttini).

      Ja totta, vain idiootti luottaa viranomaisiin, ja samoin samaa puuta olevaan valtamediaan, joka on tätä samaa juttua tuutannut jo pitkän aikaa.

      Tämän huuhaahöpinän tarkoitus on viedä uskottavuus kaikelta 5G-kritiikiltä, joka olisi erittäin aiheellista ihan tosifaktojen pohjalta. Ei ole ollenkaan mahdotonta että sillä olisi tekemistä koronan kanssa, vaikka siinä vähän folion makua onkin. Mutta mahdollista hyvin, ja jos ei muuta, niin ainakin 5G-verkkojen turhuus 99% kansasta ja subventiolla (=ei-5G-asiakkaiden kustannuksella) rakennettavat turkasen kalliit verkot ovat jo yksistään erittäin tärkeä syy vastustaa 5G:tä, joka voidaan tehdä tosiasioiden pohjalta, siihen ei tarvita tällaisia uskottavuutta syöviä valhehöpinöitä mm. IoT-tiedonkeruun kauhukuvista, joihin 5G:llä ei ole osaa eikä arpaa.

      Reply
  • 16.3.2020 at 20:52
    Permalink

    5G on sotilasteknologiaa ja siksi sitä ajetaan härkäpäisesti läpi välittämättä sen vahingollisista terveysvaikutuksista.

    Niiden täytyy olla merkittäviä, koska niitä on varmasti tutkittu ja sisäpiirin tiedossa, mutta uuden teknologian arvo on niin suuri, ettei sitä voida heittää romukoppaan.

    Valtioille, suuryrityksille ja sotateollisuudelle ei ole koskaan ollut tärkeää ihmisten / kansalaisten turvallisuus tai haittavaikutusten poistaminen, joko kalliilla kehitystyöllä tai hylkäämällä se kokonaan toteutus kelvottomana, jos kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia pidetään keihäänkärkenä.

    Se jo antaa kertoa jotakin, jos uutta teknologiaa edustavat yritykset tai valtiolliset tahot pitävät epäilijöitä ja eriäviä mielipiteitä esittäviä tahoja folio hattuilijoina tai peräti muutoin tärähtäneinä kyseenalaistaen suoraan heidän mielenterveytensä.

    Kaikkea tietoa on otettava vastaan ja pyrittävä siitä suodattamaan omalla järjellä jonkinlaisen terveen mielipiteen. 1900-luvun alussa jopa radioaktiivisia pillereitä pidettiin hyvinkin terveyden kannalta hyvinä ja suotavina lähestulkoon eräänlaisina vitamiinipillereinä.

    Reply
  • 17.3.2020 at 00:16
    Permalink

    5G on kehitetty Kansalaisten valvontaan ja Autoilun kilometri laskutusta varten!

    Reply
  • 17.3.2020 at 07:11
    Permalink

    Ensimmäisen kommentoijan ”mitä muuta voisi päästä sisälle?” on hyvä kysymys. Pitää muistaa, jotta KAIKKI liittyy kaikkeen, ja todellisia syitä ei IKINÄ kerrota. Pelottavampi käsitys tilanteesta:
    1) kreikkalaiset (nanopöly) ovat jo troijan muurien (ihmiselimistö) sisäpuolella
    2) kattavampi yhteys (5G) komentokeskukseen on vielä vähän keskentekoinen
    3) tuloksena IoZ = Internet of Zombies
    Kertokaa minulle, jotta tämä on mahdotonta:
    https://perc360.com/5g-smart-dust-and-the-imminent-technological-possession-of-mankind-360/

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.