Urheilumaailma hiljenee, joskaan ei täydellisesti

Urheilumaailma on tällä hetkellä lähestulkoon täysin ”seis”. Maksukanavat paikkailevat tyhjentynyttä ohjelmakarttaansa erilaisilla makasiiniohjelmilla useiden urheilusarjojen, kuten kotimaamme ylimmän jääkiekkosarjan ”Liigan  keskeytettyä kautensa koronavirustilanteen vuoksi. Toistaiseksi käynnissä on kuitenkin joitakin urheilusarjoja, joskin rohkeimmatkaan eivät päästä tapahtumiinsa yleisöä…

Venäjän lentopalloliiga jatkuu yhä…

Itänaapurissamme Venäjällä pelataan yhä lentopalloa, joskin tiettävästi tyhjille katsomoille. Vaikka ”maailman toisiksi parhaaksi jääkiekkoliigaksi” tituleerattu KHL ja Venäjän jalkapalloliiga, kansainvälisten sarjojen muassa lopettivat pelaamisen jo hyvä tovi sitten, pudotuspelivaiheeseen edenneessa lentopallon Super-liigassa pelataan vielä.

Suomen maajoukkueessakin pelaava, oman joukkueensa Kuzbass Kemerovon tähtipelaajiin kuuluva Lauri Kerminen kertoi fiiliksiään MTV:n uutisille.

– Lauantaina edessä oleva kotipelimme pelataan käsittääkseni ilman katsojia. Joka päivä on ihan uusi päivä. Kukaan ei tiedä, pelataanko loppuun asti. Voi hyvin olla, että aamulla kun herään, on pistetty poikki. Ei tässä kukaan varmaan tiedä, mihin päin ollaan menossa, mutta tällä hetkellä ainakin pelataan, Kerminen totesi MTV:n puhelinhaastattelussa.

Tilanne on eriskummallinen sillä kuten sanottua, muualla pelit on jo lopetettu ja pelaajat passitettu kotiensa turviin. Suomalaistähti osoittaa kuitenkin seurauskollisuuttaan ja toteaa, ettei aio lähteä kesken kauden kotiin. Niin pitkään pelataan kun pelataan…

– Haluan tunnollisesti olla niin pitkään kuin pitää olla sen mukaan mitä seura ja Venäjän lentopalloliitto haluaa. En halua polttaa mitään siltoja mihinkään suuntaan ja alkaa haukkumaan. Hyvin on hoidettu hommat tähänkin asti, ja luulen, että tästä eteenpäinkin hymyissä suin saa jatkaa, Kerminen latasi haastattelussa.

Urheilumaailman sammuminen on luonnollisestikin vaikuttanut viihteen vähenemisen lisäksi myökins urheiluvedonlyönnin maailmaan. Toistaiseksi toiminnassa olevat urheilusarjat voi kuitenkin löytää kätevästi esimerkiksi vedonvälittäjien nettisivuilta ja tarjoaapa mm. Comeon jopa livestreamejä pelattavista peleistä ja tapahtumista.

Futiksen EM-kisat siirretty, Olympialaisten osalta nihkeämpää

Jalkapallon EM-kisoja päätettiin siirtää vuodella koronavirustilanteen vuoksi. Suomalaiset futisfanit varmasti huokaisivat helpotuksesta siinä vaiheessa kun varmistui, ettei kisoja kokonaan peruta. Suomi nimittäin taisteli sensaatiomaisesti tiensä ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-kisoihin 2020. Tiettävästi fanit ympäri Euroopan ovat ottaneet uutisen vastaan ymmärryksellä.

Vielä jalkapallon EM-kisojakin suurempi tapahtuma, Tokion kesäolympialaiset ovat kuitenkin yhä kalenterissa. Tokion kuvernööri Yuriko Koike suhtautuu hyvin nihkeästi olympialaisten perumiseen, vaikka kisoihin on odotettavissa valtavat määrät niin faneja kuin urheilijoitakin.

–  En voi sanoa, etteikö pandemian julistamisella olisi mitään vaikutusta. Mutta mielestäni perumista ei voi ajatellakaan, totesi Koike YLE:lle vain viikko sitten.

Olympialaisten on määrä alkaa 24 heinäkuuta 2020 ja jopa satojen tuhansien fanien pakkautuminen samaan paikkaan olisi asiantuntijoidenkin mukaan sulaa hulluutta. Tosin vaihtoehtona on väläytetty myöskin kisojen pitämistä tyhjille katsomoille.

Kansainvälinen olympiakomitea säästeli sanojaan ja jyrkkiä linjauksia vastatessaan kysymyksiin Tokion olympialaisista.

– Olemme yhdessä rintamassa koronaviruksen kuriinsaattamiseksi. Tilanne viruksen tiimoilta vaikuttaa myöskin olympialaisten valmisteluihin ja tilanne muuttuu joka päivä, totesi kansainvälinen olympiakomitea tiedotteessaan.

Urheilumaailma on pysähtynyt hetkeksi, mutta maailma pyörähtänee eteenpäin kuten eilenkin.

12 thoughts on “Urheilumaailma hiljenee, joskaan ei täydellisesti

  • 19.3.2020 at 10:57
    Permalink

    Luin tuosta asiasta sen verran, että eräs 21-vuotias jalkapalloilija oli kuollut koronaan.

    Eli kyseessä ei ollut todellakaan mikään vanhus tai muutoin huonon fyysisen kunnon omaava henkilö.

    Reply
  • 19.3.2020 at 11:06
    Permalink

    Tulosurheilun maailma pysähtyi, mutta talousjärjestelmän alasajo jatkuu. Urheilumaailma muuttuu survivalismiksi ja taisteluiksi hupenevista resursseista. Rikkaat jättiyrityksineen ovat jo kerjuulla ja se ei tavan kansalle tiedä hyvää.

    Reply
  • 19.3.2020 at 17:16
    Permalink

    Ensimmäinen asia: loppu hysterialle ja pakokauhulle.

    Loppu feikki uutisille.

    Miksi katukuvassa ei näy vesiautoja ruiskuttamassa vettä? Miksi ei näy katukuvassa desinfiointiyksiköitä ruiskuttamassa desinfioivaa ainetta vähän joka nurkkaan?

    Taloudelliset tukitoimet on heti toteutettava joka toimii taloudellisena ensiapuna. Miksi ei rakenneta väliaikaista sairaalaa koronan hoitoa varten joka keskittyy juuri koronan hoitoon?

    Vappua vietetään noin 6 viikon kuluttua. Tämä olkoon aikaraja jolloin yhteiskunta palautetaan takaisin normaalitilaan.

    Miksi japanilaista lääkettä ei oteta laajasti käyttöön? Klorokiiniä on Ranskassa menestyksellä käytetty koronapotilaisiin.

    Ei kai vain ole tarkoitus että poikkeustilaa jatketaan loputtomiin? Poikkeustilan ja valmius lain käyttöönoton tarkoitushan on suojata – ei vahingoittaa meitä.

    Reply
  • 19.3.2020 at 22:12
    Permalink

    Tiedotusvälineiden on aina kun ilmoittavat korona tartunnan saaneiden lukumäärän myös kerrottava kuinka monta on jo tervehtynyt.

    Reply
  • 20.3.2020 at 01:41
    Permalink

    Sanna Marinin hallitukselle viesti:

    EROTKAA viherstalinisti-globalisti sätkynuket!

    Reply
  • 20.3.2020 at 01:58
    Permalink

    David Icke sanoo asian suoraan kuten se on. Korona on ennen kaikkea länsimaiden talouksien tuhoamisohjelma. Korona on loukku, ansa, vankila, poliisivaltio joka köyhdyttää ja tuhoaa taloudenja ihmisten elämän tilaustyönä. Pääministeri Marin on sadisti joka näkisi mielellään että vanhemmasta väestä päästäisiin eroon. Jos joku pitäisi laittaa ulkonaliikkumiskieltoon niin se on Suomen valtion johto.

    https://youtu.be/9n1lJks00Zo

    Reply
  • 20.3.2020 at 02:03
    Permalink

    Nykyinen (ja edellinen) hallitus ei ole Suomen kansaa varten vaan rikollisen globalisti eliitin talutusnuorassa oleva sätkynukke hallinto.

    Reply
  • 20.3.2020 at 03:13
    Permalink

    Espanja sulkee kaikki hotellit!

    Eurooppa on tekemässä itsemurhaa jota esim presidentti Niinistö luonnehti että vaurioita tulee mutta me selviämme. Ei kukaan selviä tällaisesta! Suomessa on kohta miljoona työtöntä! Kuinka monta Espanjassa ja koko Euroopassa!

    Reply
  • 23.3.2020 at 22:43
    Permalink

    Ei ulkonaliikkumiskieltoja. Tämä vain laittaa hirttoköyden tiukemmalle. Nyt on haettava aktiivisesti ulospääsyä tästä tilanteesta muuten käy niin että potilas ”suojellaan” kuoliaaksi. Kuka päästi hirviön irti? Kuka hyötyy? Ketkä ovat syyllisiä tähän korona terrorin? Tämän levittämiseen on tarvittu erityistä tietotaitoa ja resursseja. Miksi korona olisi länsimaiden riesana kauemmin kuin Kiinassa? Miten iso ja laaja Venäjä on välttynyt lähes kokonaan tartunnasta? Miksi monet vasemmistolaiset ilkkuvat että nyt USA tuhoutuu? Onko Israelissa oikeita tartuntoja?

    Reply
  • 23.3.2020 at 23:01
    Permalink

    Sekä pääministeri Marin että presidentti Niinistöllä oli tieto siitä miten tuhoisa korona terrori on Suomelle ja koko maailman taloudelle ja yhteiskunnalle. Norjassa kuolleisuus prosentti 0,2 prosenttia. Miksi Suomea vertaillaan Italiaan?

    Miksi Kiina ei ole antanut tyhjentävää selvitystä viruksen alkulähteestä? Miksi Suomessa parveilee suuri määrä kiinalaisia kaduilla ja ostareilla vaikka rajat on kiinni?

    Reply
  • 23.3.2020 at 23:36
    Permalink

    Korona virus COVID 19 on bioase. Sen takana on todennäköisesti jotkut näistä maista yksin tai yhdessä: Kiina, Venäjä, USA, Israel.

    Reply
  • 25.3.2020 at 01:05
    Permalink

    jews did 9/11 (research the 5 dancing Israelis arrested on 9/11 jews run the media)
    jews run the banks
    jews ran the slave trade
    jews attacked the uss liberty
    jews are pushing racial mixing/miscegenation (destruction of gentile races, mainly whites)
    jews are pushing feminism/social leftism
    jews are behind the LGBT agenda
    jews made the first transgender clinic in Germany
    jews run hollywood
    jews sacrifice children
    jews are behind and push immigration
    jews are behind white genocide (pushes anything to end whites including birthrates)
    jews are behind gun control/take your guns
    jews are behind/fund ALL wars since the 18th century (creating infighting for power)
    jews and AIPAC controls U.S politicians
    jews would make ancient empires and civilizations collapse (creating infighting for power)
    jews destroyed the nuclear family and traditional values with degeneracy
    jew- run establishment bans solution to cancer
    jews ran the transatlantic slave trade from Africa to the americas
    jews are behind destruction of gentile/non-jewish religions
    jews made communism and marxism
    jews have been kicked out of 350+ places (officially 109 countries as of c.a 1970)
    jews push NWO and destroy gentile countries, by firstly controlling their central bank
    jews made the Jesuit Order/Society of ”Jesus” (Ignatius of Loyola the crypto jew creator)
    jews control the music industry and rap (hence the degeneracy and anti traditionalism)
    jews are behind the china epidemic (Mao Zedong had jews all around him)
    KNOW YOUR ENEMY

    Suomen tuhoava juutalainen pankkiyhtälö on:

    Velka – (velka + korko) = Suomen kohtalo. Kun tätä yhtälöä sievennetään, saadaan

    Velka – velka – korko = Suomen kohtalo, eli

    – korko = Suomen kohtalo.

    Yksinkertaista ja selvää. Tällä yhtälöllä juutalaiset ovat tarkoituksella tuhonneet ei-juutalaisen Suomen ja myös tulevat viemään tuhon äärimmäiseen loppuun saakka.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *