Japanissa huimia lukuja itsemurhatilastoissa

0
Maailma saattaa olla koronaviruksen myötä totaalisen muuttunut paikka eikä sen vaikutuksilta ole voitu välttyä juuri missään. Myöskin Japanissa huhtikuu toi muassaan radikaaleja muutoksia, mutta hieman yllättäenkin, positiiviseen suuntaan: Itsemurhien määrä on laskenut maassa radikaalisti.

Verrattuna vuoden takaiseen, Japanissa tehtiin 20% vähemmän itsemurhia tämän vuoden huhtikuussa. Itsemurhia kirjattiin maassa 1455 kappaletta joka on 359 kappaletta vähemmän kuin huhtikuussa 2019. Kuten muuallakin, myös Japanissa pelättiin koronaviruksen aiheuttavan lisääntynyttä stressiä, kriisipuhelinten toimiessa joko vajaamiehityksellä tai ei ollenkaan.

Syitä itsemurhien vähenemiseen voidaan vain arvuutella. Yleisesti ottaen se, että ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona perheidensä kanssa ja matkustavat vähemmän julkisessa liikenteessä ovat vaikuttaneet ihmisten stressitasojen laskuun. Myöskin koulujen alkamista on myöhäistetty ja myöskin tämä nähdään yhtenä potentiaalisena syynä positiiviseen kehitykseen.

Itsemurhat ovat Japanissa viime vuosina lisääntyneet erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa koulukiusaamisen ja muiden ongelmien lisääntyessä. Toistaiseksi radikaalein muutos itsemurhatilastoissa nähtiin vuonna 1998, Aasian alueen taloustaantuman jäljiltä kun itsemurhat lisääntyivät 35%.

Lähde: The Guardian

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.