Maailman suurin öljymaa tuo öljyä Iranista – Tarjoaa tankkereille sotalaivasaattueen

Maailman johtaviin öljyvaltioihin kuuluva Iran on kehnoissa väleissä länsivaltojen kanssa mutta kauppaa täytyisi silti tehdä. Samalla hiljattain sosialistiseen johtoon siirtynyt, maailman suurimmat öljyvarannot omaava Venezuela joutuu ostamaan jalostettua öljyä ulkomailta ja ”kaksi laivaa yössä” kohtaavat, mutta varjoja on pimeydessäkin, nimittäin Venezuela on ilmoittanut tarjoavansa kireän tilanteen vuoksi sotalaivasaattueen Iranin tankkereille kuljetusten turvaamiseksi.
Kuvassa Venezuelan sosialisti-presidentti Nicolas Maduro.

Kumpikaan valtio ei ole esimerkiksi Yhdysvaltojen suosiossa ja Yhdysvallat ilmoittikin huhtikuussa lisäävänsä sotilaallista läsnäoloaan Venezuelan lähistöllä järjestäytyneeseen rikollisuuteen vedoten. Täten Venezuelan ja Iranin turvatoimet eivät välttämättä ole täysin tuulesta temmattuja.

Venezuela on joutunut taloudelliseen syöksykierteeseen sosialistien saatua vallan maassa ja Yhdysvaltojen asetettua talouspakotteensa sen ylle. Virallisten tietojen mukaan miljoonat ihmiset pakenevat Venezuelasta elintasopakolaisina perustarpeiden käydessä yhä niukemmiksi.

Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa huolissaan Iranin toimista, mutta ei ole ottanut kantaa esimerkiksi Venezuelan ja Iranin käymään öljykauppaan tai tankkereihin.

Syy siihen, miksi Venezuela joutuu ostamaan öljyjalosteita ulkomailta löytyy maan öljynjalostuskapasiteetista, joka ei tiettävästi riitä sen omien tarpeiden turvaamiseen valtavista raakaöljyvarannoista huolimatta.

Lähde: AFP

One thought on “Maailman suurin öljymaa tuo öljyä Iranista – Tarjoaa tankkereille sotalaivasaattueen

  • 21.5.2020 at 17:09
    Permalink

    Vain kommunismi pystyy moiseen suoritukseen! USA:ssakin riehuvat kommunistit todistaen sen (sosialismi) olevan kyseisen maan pelastus. Puhumattakaan nyt muusta maailmasta!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.