Vain markkinoinnin rajoittaminen suojelee valtion ja Veikkauksen monopolia

Veikkauksen suljettua pelikoneensa ovat pelaamisen aiheuttamat haitat vähentyneet Suomessa merkittävästi, mutta se ei yksiselitteisesti tarkoita, että pelaaminen sinänsä olisi vähentynyt. 2018 suomalaisten pelaamista rahoista 14% suuntautui ulkomaille ja tiettävästi Veikkauksen palvelutarjonnan merkittävästi supistuttua, määrä ei ole ainakaan vähentynyt. 

Suomalaiset käyttävät kohtalaisen paljon rahaa pelaamiseen mutta kuten aiemmin kerroimme, eivät suomalaiset ainakaan aiemmin ole olleet lähimainkaan ”maailman huippua” vaan kärkipaikan vievät kansainyhteisön maat, kuten esimerkiksi Australia. Suomalaiset pelasivat vuonna 2018 keskimäärin noin 380 eurolla vuodessa kun juurikin australialaiset käyttivät pelaamiseen keskimäärin 1000 Australian dollaria joka on euroissa noin 610 dollaria. 

Sen lisäksi, että Suomessa pelataan paljon, täällä kuten muuallakin, toisinaan myöskin voitetaan. World financial review-julkaisun mukaan kaikkien aikojen suurin nettikasinovoitto on maksettu Suomeen helsinkiläiselle pelaajalle, joka voitti 30 minuutissa 16,5 miljoonaa puntaa, eli noin 18,5 miljoonaa euroa. Huolimatta kansainyhteisön maiden muista maista eroavista pelaamistottumuksista, suurin markkina-alue on Eurooppa, joka muodostaa yli kolmasosan markkinoista. Tämä siitäkin huolimatta, että käytännössä jokaisessa Euroopan maassa on omat uhkapelaamista koskevat lainsäädäntönsä ja väestömäärä on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Aasiassa, jossa taas majailevat alan suurimmat yritykset. 

Kattava EU-lainsäädäntö joka koskisi kaikkia EU-jäsenmaita antaa odottaa itseään sillä monet maat, kuten tiukasta lainsäädännöstään tunnettu Suomi tahtoo pitää kiinni omasta säännöstelystään. Lainsäädännöstä saattaa maakohtaisesti olla alalle myöskin hyötyä, sillä esimerkiksi turvallisuusasiat, jotka rahasta puhuttaessa ovat aina mielessä, saatettaisiin laajemmalla lainsäädännöllä standardien piiriin. Syystä tai toisesta Euroopan markkina-alue elää ja voi hyvin, vaikka ”maalaisjärjellä” ajateltuna pirstaleinen lainsäädäntö yhdistettynä pienehköön populaatioon tekisi hallaa nimenomaan bisnekselle. 

Turvallisuuden suhteen on tosin nähty jo viime aikoina aimo harppauksia kun kasinot ilman rekisteröitymistä ovat saapuneet markkinoille. Pelaaminen edellyttää näissä tapauksissayleisesti melko vahvana pidettyä nettipankkitunnistautumista, eikä ”perinteistä” rekisteröitymistä enää välttämättä vaadita laisinkaan. Käytännössä tunnistautumiseen käytetään samoja työkaluja kuin esimerkiksi veroviranomaisten tai maistraatin palveluihin kirjauduttaessa. Vain palveluntarjoaja on eri. 

Lainsäädäntö Suomessa koskee erityisesti sekä sisäministeriön myöntämiä pelilisenssejä joita tällä hetkellä on myönnetty manner-Suomessa ainoastaan Veikkauksen alaisille yhtiöille ja Ahvenanmaalla toimivalle PAF:ille, että uhkapelimainontaa joka on Suomessa käytännössä kielletty. Lainsäädännön on Suomessa tarkoitus sekä suojella valtion monopolia ja sitä kautta verotuloja että myöskinhelpottaa ongelmapelaamiseen liittyvien haittojen torjuntaa sekä hoitamista. 

Uhkapelaamista onkin Suomessa käsitelty enemmänkin talouspoliittisena, kuin sosiaali- tai päihdepoliittisena kysymyksenä ja säännöstely on sen mukaista. Valtion monopoliasemaa on kummasteltu sekä alan sisällä, että yleisessä keskustelussa. Liberaalia talouspolitiikkaa ajavat ovat kritisoineet suljettuja markkinoita, siitäkin huolimatta, että internet on tehnyt alasta jo nyt käytännössä globaalin. Valtion monopolin ”viimeinen ase” onkin markkinoinnin säännöstely, sillä ne palvelut joista kuluttajat eivät tiedä eivät periaatteessa ole olemassa. 

Veikkauksen ratkaisu saattaakin ampua sitä itseään jalkaan muutenkin kuin taloudellisesti, sillä vaikka ulkomaisten rahapelaamisen palveluita tarjoavien yritysten markkinointia ei maassa juurikaan näy, tilanne saa rahapeliharrastajat etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja ajanvietteeksi. 

Lähteet: http://www.pelitaito.fi/new/rahapelaaminen/

https://worldfinancialreview.com

2 thoughts on “Vain markkinoinnin rajoittaminen suojelee valtion ja Veikkauksen monopolia

  • 5.6.2020 at 17:56
    Permalink

    Nettikasinot ovat saatanallisia rosvoja!
    Joku kyllä voittaa, mutta kasino voittaa AINA.
    JA PALJON!
    Periaatteesta EN pelaa niiden pelejä, mielummin häviön Veikkaukselle. Tosin sekin jakaa nykyään rahaa monikulttuurisuutta edistäville järjestöille.
    Eli pitäiskö kuitenkin boikotoida Veikkausta?

    Reply
  • 5.6.2020 at 19:37
    Permalink

    Veikkauksen toimintakulttuuri on EU ja SPR -tasoa. Nk. ”avustuset2 menevät leijonan osaltaan matuille ja mädätykseen aina Antifalle saakka tukemaan ”nuorten yhteiskunnallista toimintaa”!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.