Puolustusvoimat korvaamassa paukkupatruunat harjoituksissa? – Korvaava järjestelmä Israelista

Puolustusministeriö on valtuuttanut 18.6.2020 Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen solmimaan hankintasopimuksen paukkupatruunan korvaavasta sähköisestä järjestelmästä israelilaisen Bagira Systems Ltd:n kanssa. Järjestelmän toimitukset tapahtuvat sopimusvuosina 2020-2022 minkä lisäksi hankintaan sisällytetään optio. Hankinnalla on tarkoitus korvata nykyisen paukkupatruunan käyttöä taisteluharjoituksissa ”kustannustehokkaammalla ja palvelusturvallisemmalla harjoitusvälineellä”.

Uusi sähköinen ja ladattava järjestelmä on mahdollista yhdistää puolustusvoimien käytössä olevaan digitaaliseen koulutusympäristöön ja kaksipuoleisen taistelun simulaattoriin (KASI).

Nyt toteutettavan hankinnan arvo sopimuskaudelle 2020-2022 on noin kuusi miljoonaa euroa. Lisäksi hankintaan sisältyy 37 miljoonan euron optio. Hankittava järjestelmä otetaan käyttöön vuosien 2022 ja 2023 aikana.

Paukkupatruuna säilyy puolustusministeriön tiedotteen mukaan toistaiseksi keskeisenä osana harjoituksia ja koulutusta eikä paukkupatruunoita ei ole tarkoitus korvata yhdellä kertaa vaan vaiheittain, ja toistaiseksi ne säilyvät koulutus- ja harjoituskäytössä aiempaan tapaan.

Puolustusministeriö on tehnyt päätöksen hankkia kotimaiselta Nammo Lapua Oy:ltä paukkupatruunoita 5,5 miljoonan euron arvosta (ei sis. ALV). Hankinnalla ylläpidetään samalla kotimaassa toimivan ampumatarviketeollisuuden tuotantokykyä ja osaamista. Materiaalitoimitus ajoittuu vuosiin 2020-2023. Hankinnan kotimaassa työllistävä vaikutus on 15 henkilötyövuotta.

Lähde: Puolustusministeriö

7 thoughts on “Puolustusvoimat korvaamassa paukkupatruunat harjoituksissa? – Korvaava järjestelmä Israelista

  • 21.6.2020 at 16:17
    Permalink

    Ei varmaan tuotakaan olisi voitu suomessa kehittää, ei nimittäin ole kyllä mitään tähtitiedettä.
    Mutta ei, jutkuille pitää mättää miljoonia vaikka puutikuista.

    Reply
  • 21.6.2020 at 16:45
    Permalink

    Saattaa lähitulevaisuudessa olla samat voimat vastassa kuin Israelilla, joten simulaattorin grafiikkaa ei ainakaan tarvitse päivittää.

    Reply
  • 21.6.2020 at 19:00
    Permalink

    Aina kun tehdään kauppaa israelin tai juutalaisten kanssa nii vahvistetaan pahan valtaa.

    Miksei Valmet tai Patria voi ruveta tekemään vastaavaa järjestelmää?

    Reply
  • 21.6.2020 at 20:35
    Permalink

    Polpollahan on jo käytössä ”sähköinen järjestelmä”,,, Tehoaako systeemi samalla käpäsiin, että voi ampua hyttystä rynkyllä?

    Kuten sanotaan: Jostainhan on aina aloitettava.

    Reply
  • 24.6.2020 at 15:52
    Permalink

    Paskaako armeijalla tekee kun se ei ole hoitanut tehtäviään 27.4 1945 jälkeen. Vitun maanpetturi kapiaiset hirteen kun ovat päästäneet ulkomaalaiset saastat rajan yli.

    Reply
  • 25.6.2020 at 08:41
    Permalink

    Käytyäni armeijan -60 luvulla, silloin riitti lepikossa kova huuto ” sarja ” mikäli ” vihollinen ” kaiveli valkoista liinaa esiin, riitti huuto ” yksittäislaukaus ”, se oli elämään se.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.