Kuusivuotias lapsi päätti olevansa muunsukupuolinen – äiti järjestää isot juhlat

Amerikkalaisäiti aikoo järjestää suuret juhlat Texasissa, kun hänen poikansa siirtyy tyttöydestä poikuuteen – kuusivuotiaana.

Julie Hindley järjesti suuret juhlat USA:n Texasissa, kun hän kuuli lääkäriltä, että hän odottaa poikalasta. Kun lapsi kasvoi, vanhemmat, 33-vuotias Julie ja 37-vuotias Daniel huomasivat, että lapsi oli erilainen kuin heidän nyt 11-vuotias toinen poikansa.

Easton, joka syntyi poikana, pukeutui mielellään äitinsä vaatteisiin ja käytti hänen meikkejään.

Yhdessä vaiheessa Easton sanoi äidilleen: ”Haluan olla tyttö! Tee minusta tyttö!”

Nyt äiti on päättänyt järjestää uudet suuret juhlat poikansa siirtymisestä toiseen sukupuoleen. Eastonista tulee Ella.

”Suosittelisin vanhemmille, että he odottavat lapsen syntymää ja muutaman vuoden sen jälkeen, ennen kuin he järjestävät [uuden] sukupuolen paljastamisjuhlan tai valmistautuvat siihen, että sukupuoli voi muuttua”, sanoo toissukupuolisen pojan äiti.

”Torjuimme asian pitkään, kunnes lopulta opimme, miten päästää irti pojastamme ja hyväksyä hänet tyttärenä.”

”Mieheni osti lapsellemme ensimmäisen nuken, kun hän oli kaksivuotias, ja lapsi oli innoissaan.”

Nelivuotiaana Easton ilmoitti äidilleen haluavansa olla tyttö. Äiti kertoo saaneensa paljon tukea perheneuvojalta.

”Minulle kerrottiin, että tuskin yksikään lapsi muuttaa mieltään sukupuolestaan tuon iän jälkeen, kun he ovat olleet pitkäjänteisiä, vakuuttavia ja sinnikkäitä siitä, mitä he ovat, niin kuin hän oli ollut – ja että heidän mielenterveytensä takia on parasta antaa heidän olla sitä identiteettiä, mitä he haluavat olla”, sanoo äiti.

”Helmikuussa yksi koulun terveydenhoitajista sanoi, että meidän pitäisi antaa hänen käyttää niitä vaatteita, joita hän haluaa käyttää. Vein hänet ostoksille, ja hän alkoi käyttää haluamiaan vaatteita.”

Samaan aikaan perhe alkoi käyttää Eastonista nimeä Ella. Koronavirusrajoitusten eli kotonaolon aikaan Easton sai muuttua rauhassa Ellaksi.

”Hän on ollut iloisempi tämän muutoksen jälkeen. Kuin uusi lapsi.

Lähde Mirror

Lue myös:

6 thoughts on “Kuusivuotias lapsi päätti olevansa muunsukupuolinen – äiti järjestää isot juhlat

  • 6.7.2020 at 20:14
    Permalink

    Mikä oli se toinen vaihtoehto kuin vetää itsensä kiikkuun? Siis juhlat pystyyn ja vieraat itkevät vuolaasti… …kuka mistäkin syystä?

    Mitä tulee isovanhempiin… hautajaisvalmistelut on jo syytä aloittaa!

    Reply
  • 6.7.2020 at 20:35
    Permalink

    Eiköhän lapsi ole psykiatrista hoitoa vailla.
    Vanhemmat ainakin. Jotenkin ovat lapsen mielen sekoittaneet. Varmaan toivoivat tyttöä ja tekevät pojasta haluamansa. Tosin ei sukupuoli leikkelemällä muutu, tissit saa hormoneilla, pimppi on vain kirurgin väsäämä reikä, ei mitään tekemistä sukuelinten kanssa. Sitten kun tulee teini-ikään, varmaan vetää itsensä kiikkuun.

    Reply
    • 7.7.2020 at 00:30
      Permalink

      On voinut saada aivopesun tarhasta, sukulaisilta, TV:stä kuka vain on voinut mennä kertomaan tälle pojalle että voit olla mitä sukupuolta tahansa, uutisessa jopa sanotaan että (torjuimme asian pitkään)

      Reply
  • 6.7.2020 at 22:06
    Permalink

    Voihan vittusaatana !

    Reply
  • 7.7.2020 at 13:53
    Permalink

    Jos 6 vuotias alkaa tuollaisia puhua niin silloin oikea paikka lapselle on psykiatrin vastaanotto, ei lääkärin leikkauslistalle pääsy.
    Lisäksi molemmat vanhemmat pitäsi laittaa tuomiolle, ei lapsi noita ajatuksia ole omasta päästään alkuun saanut.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *