Oma kansa ensin ajattelu on vaarallista?

Ministeri, toveri Tytti Tuppurainen (sdp) vakuutti taannoin: ”Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.”
 
Siitä huolimatta demariministerit olivat tänään viestintätoimiston suunnittelemalla pisteidenkeruumatkalla Kaipolassa, jossa yli 400 suomalaista jäi työttömäksi. UPM laittaa paperitehtaan kiinni, koska se kannattaa Suomessa heikommin kuin muissa maissa vastaavat.
 
Tuppurainen ei sattuneesta syystä ollut mukana. Muut olivat, siis demariministerit Marin, Haatainen ja Skinnari. Tiedotustilaisuudessa, joka oli vierailun tärkein osa, he kertoivat diipadaapaa.
 
Jämsässä paikalla ei ollut yksikään vihreä ministeri. He ilmeisesti kilistelivät voitonmaljoja Helsingissä, sillä he pääsivät tavoitteeseensa. Puun käyttö vähenee maassamme, vihernielut lisääntyvät. Siksi oli hyvä, että paperitehtaasta päästiin eroon!
 
Paikalla ei ollut kepun johtoakaan. Ehkäpä Katri Kulmuni jatkoi lennokkaan ideansa kehittelyä eli suomalaisten avaruuslentoa. Kuulemma puolueen nykyjohto ja sinne kärkkyvät haluavat, että Väyrynen lähtee ensiksi avaruuteen.
 
Vasemmistoliiton ministereitäkään ei ollut paikalla. Tiettävästi A-K Pekonen oli suunnittelemassa kasvomaskien tilaamista.
 
Hallituspuolueista RKP voidaan unohtaa tällä kertaa kokonaan. Jämsä kun on Keski-Suomessa.

10 thoughts on “Oma kansa ensin ajattelu on vaarallista?

  • 28.8.2020 at 17:15
    Permalink

    kyllä meillä on ollut heikkoja hallituksia, mutta tämä nykyinen on kyllä sellainen suomalaisten vihaaja ja täysin kyvytön hoitamaan minkäänlaista vastuullista hommaa. ojasta alikkoon voisi sanoa…

    Reply
  • 28.8.2020 at 17:23
    Permalink

    Kallis turhake joilla kooman lisäksi on 84 nimetöntä salaista ”avustajaa”! Kummatko mahtavat maata tuhoon johtaa? Vaikeeta totaniinku sanoo…? Miljoona/kk menee pelkästään köörin omiin palkkkoihin.

    Reply
  • 28.8.2020 at 22:37
    Permalink

    Opetusministeri Li Andersson ei ole moksiskaan siitä että jo tänään raiskataan joka vuosi yli 2000 tyttölasta kouluissamme. Päinvastoin tämä Li Andersson vaatii lisää ”ymmärtämistä” ja lisää paholaiskulttuurin mukaisesti eläviä barbaareja maahamme.

    Opetusministeri Li Anderssonin mielestä kouluissamme joka arkipäivä tapahtuva laaja tyttölasten seksuaalinen ahdistelu, panettelu, paneskelu ja raiskaaminen on hyvä asia, ja hän haluaa sitä lisää. Leninin mukaista kulttuurin ja sivistyksen tuhoamista. Li Andersson on myös täpinöissään koulutussuunnitelman mukaisesta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun opet voivat pervoilla kertomalla pienille lapsille pippelistä, masturbaatiosta, seksistä eläinten kanssa, ja muista vasemmiston ihanteista.

    Reply
    • 28.8.2020 at 23:31
      Permalink

      Viherkommunistien Seta-pervertikko alajaoksen on Opetushallitus hyväksynyt kouluihin ylimpänä auktoriteettina julistamaan vähintään viiden valinnaisen sukupuolen ja muuta LGBT-ilosanomaa jo pienille ekaluokkalaisille koulun alkajaisiksi.

      Reply
  • 28.8.2020 at 23:38
    Permalink

    Olen aivan toista mieltä. Vieraat kansat ja erityisesti EU ensin on ÄÄRIMMÄISEN TYHMÄÄ ja VASTUUTONTA politiikkaa hallitujselta, joka julkeaa hakea kannatuksensa ja äänensä valehtelemalla suomalaisia äänestäjiä päin naamaa eli kusta silmille!!!

    Reply
  • 29.8.2020 at 00:08
    Permalink

    no mutta. eihän tässä ole mitään ihmeellistä. tämä ajatteluhan on tyypillistä suomalaiseen kulttuuriin liittyvää arvomaailma ajattelua. toiset ensin ja sitten ehkä vasta me. ajattelutapa näkyy yhteiskunnallisesti missä osa alueessa tahansa.
    esimerkkinä lapsiin ja naisiin kohdistuva väkivalta josta suomi on saanut huomautuksia niin eu sta kuin yk sta ja eit stä: suomalaiset nk avustus järjestöt ja yhdistykset puhumattakaan yk n viittaavista järjestöistä keskittyvät ulkomaalaiseen avustus toimintaan eivätkä lotkauta korvaansakaan suomalaisten ahdingolle.
    suomen johto ei yksinkertaisesti arvosta kansaansa.

    Reply
  • 29.8.2020 at 05:54
    Permalink

    Tuo akka ei käy kaikilla pytyillä, hullu, sen näkee jo uloisesta olemuksesta ja puheet ovat kuin pahimmalla punakommunistilla.

    Reply
  • 29.8.2020 at 10:39
    Permalink

    Tätä impivaaralaisuudesta varoittelevaa virttä on Suomessa kuultu jo vuosikymmenet. Sen sijaan maa ja kansa pitää sulauttaa ”ytimiin”. Nämä ytimet sanovat, että tehkää suomalaiset vaikka paperia tai kännyköitä, kunnes parin vuosikymmenen päästä sanotaan, että ei se kannata. Ytimet eivät ole koskaan tyytyväisiä ja haluavat aina jotain muuta. Nyt ytimet haluavat, että suomalaiset parantavat maailmaa olemalla tekemättä mitään.

    Muutama vuosikymmen sitten oli aivan normaalia ajatella, että maatila tai ammatti siirtyy isältä pojalle. Maailma kehittyi rauhalliseen tahtiin. Mutta tämä ei ”ytimiin” menijöille kelvannut. Maailmalla oli tarjolla viisautta ja vaurautta. Pojat ja tyttäret laitettiin kouluun opettelemaan yhtälöitä ja suuren maailman oppeja. Viisaudet kehittyivät, kunnes tuloksena on tämäkin Tytti Tuppuraisen huikea ulostulo ja filosofia: ”muut ensin”. Siinä juhlimme suomalaisen maalaisjärjen lopullista kumoutumista sekä ”ytimien” totaalista selkävoittoa suomalaisuudesta.

    Reply
  • 29.8.2020 at 12:07
    Permalink

    ”Varsinkin Suomen toisen pääneuvottelijan Tytti Tuppuraisen koko poliittinen ura on ollut sosialismin syövyttämää internationalismia, jossa Neuvostoliiton paikan on korvannut Euroopan Unioni. Leimallista hänen politiikalleen on ollut tietoinen halu vesittää suomalaista kansanvaltaa epädemokraattisten globaalien hallintokoneistojen hyväksi. Hän ei edes peittele suomalaisvihamielistä kosmopolitismiaan todettuaan muutama viikko sitten Uuden Suomen haastattelussa, että ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”.” –
    http://ylewatch.blogspot.com/2020/07/eun-laiton-tukipaketti-salakuljettaa.html

    Ennen viherkommunististen ”aatteiden” mukaisen mielipideterrorin kehittymistä ainoaksi poliittisesti korrektiksi valtavirraksi (ml. monikulttuuri- ja ”uudeksi normaaliksi” pakotettavat Seta-tuholaisten LGBT-seksuaaliperversiot, jopa pienille ekaluokkalaisille) niin vasemmalla kuin oikeallakin, ml. erityisesti KANSATON-ISÄNMAATON Kokoomus, tuollaista olisi sanottu maanpetturuudeksi.

    Reply
    • 29.8.2020 at 12:10
      Permalink

      Meillä näyttää olevan omasta takaa Bobrikov-II:

      ”PS:n Tavio: Päivi Räsäsen toistuvat kuulustelut ovat oire sananvapauden kriisistä
      Tavion mukaan valtakunnansyyttäjä alkaa näyttää poliittiselta toimijalta, mikä on omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta oikeuslaitokseen…”
      https://oikeamedia.com/o1-142623

      Valitettavasti ei taida ilmaantua toista Eugen Schaumania, vaikka tarpeen olisi.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.