Suunnittele unelmien loma Helsinkiin

Oletko suunnitellut harrastavasi maakuntamatkailua ja suuntaavasti Helsinkiin? Kun kohteena on
kotimaan kohde, joka mahdollisesti on tutumpi, kannattaa suunnittelulle varata aivan yhtä paljon
aikaa kuin ulkomaille lähdettäessä. Syy tähän on se, että hyvällä suunnittelulla voi löytää juuri ne
kohteet ja kokemukset, jotka haluaa lomalleen mahduttaa, ja näin voi valmistua että kallisarvoista
vapaa-aikaa ei kulu jossitteluun paikan päällä.

Tässä artikkelissa on ideoita Helsingin lomaa suunnitteleville, jotka kaipaavat jonkinlaista
pohjaraamia, josta lähteä suunnittelemaan Suomen pääkaupungin valloitusta.

1. Shoppailu

Totta kai, Helsinki on ehkäpä Suomen paras shoppailukaupunki. Keskustassa on lähekkäin useita
kauppakeskuksia, kuten Forum, Kluuvi ja Kamppi, sekä tietenkin tunnettu Stockmannin tavaratalo.
Shoppailusta innostuneen kannattaakin varata yksi päivä Helsingin ydinkeskustan tavarataloissa
kiertelyyn, ja vilkaista myös muutama ravintolasuositus alueelta.

Aleksanterinkadulla sijaitsee Stockmannin lisäksi myös muita shoppailumahdollisuuksia. Noin
kilometrin mittaisella kadulla sijaitsee suuri määrä ravintoloita ja ketjuliikkeitä, etenkin
Mannerheimintien päässä katua. Toisessa päässä Aleksanterinkatua voit tutustua uniikkeihin
pikkuputiikkeihin ja tehdä löytöjä.

Vaikka olisit budjettilomalla, Esplanadinpuistoa reunustavat luksusputiikit ovat pakollinen nähtävyys.
Voit löytää puiston läheistöstä sekä suomalaisia designliikkeitä kuten Marimekon ja Iittalan, sekä
ulkomaiset merkkikaupat kuten Louis Vuittonin.

Helsingin shoppailureissu ei ole täydellinen ilman kierrosta kirpputoreilla. Jos olet liikenteessä
kesäaikaan, kannattaa pitää silmät auki torikirppisten varalta. Muutoin katukuvassa voi jatkuvasti
törmätä UFF- liikkeisiin, aina keskustasta Kallioon.

Keskustan ostoskeskusten ja kirppareiden jälkeen on ihana pujahtaa Punavuoren ja Ullanlinnan
kaduille ihastelemaan arkkitehtuuria, sekä tietysti shoppailemaan. Helsinki Design Districtiltä löydät
romanttiset pikkuputiikit, jotka tarjoavat tuotteita laajasti kosmetiikasta sisustukseen ja vaatteisiin.

2. Havinaa historian ystäville
Helsingin katukuva on varmasti mielenkiintoinen kenelle tahansa historian ystävälle, sillä vanhoissa
rakennuksissa on ehdottomasti tunnelmaa. Helsingissä on upeat museot, ja lisäksi paljon muita
historiallisesti merkittäviä kohteita, joissa on suorastaan pakko vierailla.

Helsingissä vierailevalle museofanille hyödyllinen ostos on museokortti, jolla saa pääsyn 34 Helsingin
museoon. Helsingin museoissa on paljon hauskaa tekemistä myös lapsille, joten museokierros on
opettavainen ohjelmanumero koko perheelle.

Junalla saavuttaessa huomio kiinnittyy nopeasti Suomen tunnetuimpaan taidemuseoon, Ateneumiin,
joka sijaitsee päärautatieaseman vieressä. kokoelmassa on lukuisia Suomen taidehistorian
kansallisaarteita, kuten Akseli Gallen-Kallelan ja Eero Järnefeltin teoksia.
Taidemuseokierroksen täydentämiseksi vierailu nykytaiteen museossa Kiasmassa on paikallaan. Kiasman näyttelyt ovat
ajankohtaisia, ihastuttavia, vihastuttavia ja ehdottomasti aina viihdyttäviä.

Pienen matkan päässä aijemmin mainituista museoista on Luonnontieteellinen museo, joka on aina
etenkin lasten suosiossa. Museossa on pysyvä näyttely, joka kertoo ilmastonmuutoksesta ja
hahmottelee kuvaa Suomesta 100 vuoden päästä. Ja totta kai, nähtävillä on valoksia dinosaurusten
luista, hui!

Kirsikkana kakussa mainittakoon Suomen Kansallismuseo, jugend-arkkitehtuurin helmi Helsingin
keskustassa. Näyttelyt vaihtelevat säännöllisesti, joten vierailu on paikallaan, jos viime kerrasta on
kulunut hetki.

3. Suomenlinna

Totta kai, Suomenlinnassa on vierailtava jos aikoo viivata Helsingin yli matkalistaltaan täysin.
Suomenlinnan rakentamisesta päätettiin Suomen valtiopäivillä vuonna 1747. Linnoitus ei koskaan
täysin valmistunut, vaikka ensimmäisten suunitelmien mukaan rakentamisen tuli kestää vain neljä
vuotta.

Suomenlinnan tunnusmerkki on kuninkaanportti, joka rakennettiin linnoituksen edustusportiksi
vuonna 1753. Nähtävyys on ihailtavissa puolentoista kilometrin päässä päälaiturilta. Toinen tärkeä
nähtävyys Suomenlinnassa on Suuri linnanpiha, joka oli Suomenlinnan pääaukio valmistuttuaan
vuonna 1790. Linnanpiha oli hallinnolline keskus, ja tätä asemaa korostettiin arkkitehtuurisin
keinoin, hyödyntäen valeperspektiiviä. Linnanpihalla sijaitsee Ehrensvärd -museo ja asuintaloja.

Suomenlinnan telakka on välttämätön nähtävyys vierailijalle, kyseessä on nimittäin yksi maailman
vanhimmista toiminnassa olevista allastelakoista. Telakka on rakennettu samoihin aikoihin kuin
Suomenlinna, ja sen rakennukset ovat toimineet Ruotsin laivaston tukikohtana vuoteen 1808.
Nykyään telakalla kunnostetaan vanhoja, puisia purjeveneitä, vanhojen purjelaivojen historian
säilyttämiseksi.

Telakan näköalatasanteella näkee hienosti telakan ja ympäröivät purjelaivat, ja
keväisin sekä syksyisin voikin nähdä, kun suuri sisäallas täytetään vedellä.

4. Kauppahallit
Helsingin kauppahallit on mainittava vielä shoppailusta erikseen, sillä niissä vierailua ei voi lainkaan
verrata tavalliseen shoppailukokemukseen. Kauppatorin vieressä sijaitseva Vanha kauppahalli on
rakennettu vuonna 1888, ja se on erittäin kaunis rakennus sisältä ja ulkoa. Kauppahallin edustalla
onkin mukava istuskella kahvittelemassa, ja nauttia kauniista näkymästä. Sisätiloissa on pieniä
romanttisia putiikkeja, joista voi ostaa erinomaisesti markamuistoiksi ja tuliaisiksi soveltuvia
tuotteita. Vanhassa kauppahallissa on myös Suomen pienin alko!

Hakaniemen kauppahalli, joka on kirjoittamishetkellä remontissa, on saanut tilapäismajapaikkansa
aivan remontoitavan rakennuksen vierestä. Vaikka samaa tunnelmaa tässä tilapäisessä
konttirakennelmassa ei aivan ole kuin oikeassa Hakaniemen kauppahallissa, kannattaa käydä
tutustumassa tarjontaan ja tukea kauppahallin yrittäjiä. Kontin eduksi mainittakoon, että tila on
huomattavasti avarampi kuin Hakaniemen kauppahalli, ja myös esteettömämpi. Hallissa on useita
ravintoloita, jotka kannattaa pitää mielessä, jos päätyy Hakaniemen ja Kallion alueelle seikkailemaan,
ja nälkä yllättää.

5. Helsinki Casino
Helsingissä sijaitsee Suomen ensimmäinen, ja pitkään ainoa, kivijalkakasino. Kasinolla pääset
kanavoimaan sisäistä James Bondiasi kolikko- ja pöytäpelien parissa. Mikäli kasinopelikärpänen
puraisee suuremmin, voit kotopuolessa nauttia pelaamisesta vilkaisemalla nämä casinot.

2 thoughts on “Suunnittele unelmien loma Helsinkiin

  • 14.9.2020 at 15:52
    Permalink

    Helsingin majoitus- ja ravintolahinnat ei paljon suomalaista työssä käyvää ihmistä houkuttele. Mieluumin samalla rahalla matkailee muualle. Eikä päästöjenkään puolesta kukaan halua Helsinkiin mennä. Elelkööt siellä vaan keskenään virheää-feminististä-vasemmisto-HLGBT+ -unelmaa.

    Reply
  • 14.9.2020 at 22:14
    Permalink

    korkeasaaren jälkeen kannattaa ottaa suunta kohti Lähi-Itäkeskusta. Eksoottisten eläinten sijaan saa nähdä eri ihmisrotuja niiden luonnollisessa elinympäristössä. Yöllä siellä voi kokeilla ryöstetyksi tai raiskatuksi tulemista. Popcornit mukaan

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.